Hei taas

Boomtime, Aftermath 65, 3174

Jaksanpa melkein taas vaihteeksi päivittää tätä, katsokaa ja ihmetelkää!
Niinpä. Ihmeellistä.

Ää, en ole vieläkään hakenut RKTL:n kaikuluotaajan paikkaa, piti aikoja sitten kirjoittaa se, mutta ehkä jonkinlainen joulurauha on suotavissa työnantajillekin. Niinpä joudutte kärvistelemään piinaavassa jännityksessä ilman huisin hauskoja nokkeluuksiani. *Köhkröhöm* Sen sijaan rikon tässä kirjesalaisuutta vielä vähän, koska toinenkin Timo vastasi, tällä kertaa (lahnaton) lahnahenkilö.

Hei
Kiitoksia kiinnostavasta ja hyvin perustellusta työpaikkahakemuksesta. Valittaen minun on todettava, että me emme kasvata ollenkaan lahnoja. Joten sinulla ei mahdollisuutta päästä toteuttamaan elämäntehtävääsi Köyliössä. Talvella ei meillä ole mahdollisuus tarjota muutakaan työtä, mutta kesällä voisi olla mahdollisuus päästä hoitamaan taimenia.

Hauskaa joulua blogin merkeissä!

Timo Junnila
Toimitusjohtaja

Hih. Kohottaa yllättävän paljon uskoani ihmiskuntaan, että osataan ottaa huumorilla asioita.

Miitti oli mainio ja miitin jälkeen alakulotti, mutta nyt ei juuri ja niin. Puintitopicista voivat kiinnostuneet ihmiset & goblinoidit sekä yleisesti sairaalloisen häiriintyneet stalkkaajat käydä lukemassa kaiken, mitä julkisuuteen päästetään, kuten pähkinöitä.
Mitäköhän muuta mainitsemisen arvoista olisin tällä välin ehtinyt tehdä. Äh, ehkä tyydyn nyt toivottamaan teille kaikille oikein mainiota murmelinpäivää ja mitä ikinä nyt vietättekään (joulu lienee aika vahva veikkaus). Pitäkää hauskaa ja tehkää lumilinnoja.

Punk on pop tai jotain

Pungenday, Aftermath 56, 3174

Angst, enää ei ole papista kuulunut mitään, vaikka lähetin keskiviikkona vastauksen. Uutta terrorismia on ilmaantumassa myöskin aika pian. :P

Hyvä hra Timo Huttunen,

Pyydän mitä vilpittömimmin anteeksi viivästystä. Olen hakenut töitä vuodesta 1823 asti, koska muuten en saisi työttömyystukia, eikä kukaan ole vielä kertaakaan vastannut. En siis huomannut viestiä ennen kuin äskettäin viikoittaisia ananaksen salakuljetuksen tiimoilla liikkuvia sähköposteja tarkistaessani. Olen suuresti ilahtunut vastauksestanne ja siitä, että ette vaadi työnhakijoiltanne turhaa musiikillista osaamista vaan nimenomaan sitä synnynnäistä lahjakkuutta, jota minunkin sieluni suorastaan räiskyy.

Minuun voi ottaa yhteyttä soittamalla numeroon [numeroni], mieluiten kellonaikojen 03:30 ja 05:23 välillä, koska numero ei missään nimessä kuulu ärsyttävälle naapurilleni, joka kuorsaa aivan liian kovaa eikä muutenkaan ansaitse yöunia. Eikä myöskään eksälleni, joka vaati ehdottomasti koiran itselleen, vaikka minä olin kasvattanut sen pennusta asti. Se oli kamalaa.

Käytän puheluissani koodikieltä, koska olen melko varma siitä, että ne nauhoitetaan hallituksen tai ainakin skientologien toimesta, joten toivon ettette ihmettele kun kysyn, onko Jukalla edelleen lainassa se Diablo II, jota en ikinä pelannut läpi.
Tähän vastauksen tulisi olla "Kahdeksastoista kesäkuuta palsternakat uivat ohi."
Tämän jälkeen totean jotain sen suuntaista kuin "Vai niin, vai niin. En olisi siitä ringettemailasta uskonut."
Sen pitäisi hämmentää kuulijoita sen verran, että kanttorin virasta puhuminen kuulostaa sekin Niiden korviin salakieleltä, ja toivon mukaan Ne eivät ymmärrä todellisia tarkoitusperiäni. Siis kanttorin virkaa. Jos Ne saisivat sen selville, kaikki olisi menetetty, jopa vuohet.

Kiittäen,

paavi Herbertina Merrique V

Eilen oli RuskaPunk, tai ei oikeasti ollut, mutta kaikki mikä tapahtuu Sulkavalla ja liittyy punkiin on RuskaPunk. Lähdettiin sinne päivän varoitusajalla kun bongasin julisteen aamupäivästä kaupungilla (syksyllä ne ilmestyivät kaduille vasta kun itse tapahtuma oli ohitse, että ihan edistystä).
On ne nämä pienet punkfestarit aika mainioita, ja tällä kertaa siellä oli jopa ihmisiä niin paljon että moshpitissä oli melkein mahdollisuus saada turpaan ja das polizeihundkin vaivautui vähäksi aikaa paikalle. Tulipa nähtyä myös Kakka-hätä 77, jonka keikka toissavuoden Ilosaaressa jäi väliin, koska punkkarinturjakkeet soittivat ehkä 20 minuuttia ja lähtivät ryyppäämään vähän ennen kuin ilmaannuimme paikalle. Joka tapauksessa hieno bändi.

Seuraava festari näköpiirissä on luultavasti Frostbite 6.-7. helmikuuta, jonne on ainakin tulossa Arch Enemy, ehdottomasti yksi bändeistä jotka tahtoisin livenä nähdä. Angela Gossow on pirun kova jätkä vaikkei jätkä olekaan.
Ja kerrottiinpa jopa että Mayhem olisi saapumassa paikalle, sanoisinko että aika eeppistä. Okei, enää niidenkään keikalla tuskin lentelee sianpäitä, kannatan enemmän Burzumia ja Deadkin on tätä nykyä kovasti nimensä mukainen, mutta hitto, Mayhem kuitenkin. (Moshpit!)

Punkaharjulla on, historiallista kyllä, tapahtunut roolipelaamista. Myrskyn aika on ihan hyvä peruspeli vasta-alkajille ja lisäksi kaikkia untuvikkoropettajia on hetioitis varoitettava Mike Pohjolasta. Koulun välitunneista ja turhuuksista ajan soveltaminen on toki vähän hankalaa, mutta onneksi mahdollisuus on kasaantua aina välillä myös ihmisten luo, vaikka viikonloput olen kyllä aika usein nykyään jossain huishelvetissä.
Tämän lisäksi miittaantumista on jo ensi viikonloppuna ja sittenhän koittaa joululoma ja mikäs sen hauskempaa, voi sitten vaikka nukkua. (Niinpä niin.)

(Ai, ja välillä alakulottaa, kiitos olemassaolosta.)

Tht osa 3 & Warjolinnan Juhlat

Boomtime, Aftermath 50, 3174

Toijalassa oli varsin jännähköä, Citadels on hassu peli ja ihmiset on pop. Tapahtui muun muassa pipareilua, omenoiden heittelyä asvalttiin (ei nurmikolle) ja piilosen leikkiä pimeässä metsässä lievien loukkaantumisien kustannuksella. Onnea myöskin Soulille sekä Ranmothille, jotka ajautuivat kumppareiksi (enkä edes sanonut Ranma! Tästä palvelusta olet velkaa Suomen rautatieverkoston, danke schön).

Hain kanttoriksi ja minulle vastattiin kerrankin. Elämä on elämisen arvoista.

Hyvä Kärkölän seurakunta,

En voinut olla huomaamatta ilmoitustanne avoimesta kanttorin virasta mahdollisia työpaikkoja selaillessani; ilmoititte ottavanne myös 'epäpätevät' kanttorit huomioon hakijoiden joukossa, ja tajusin oitis, että tässä olisi tilaisuuteni vakuuttaa ainakin Teidän seurakuntanne jäsenet musikaalisesta lahjakkuudestani. Minulla on myös kokemusta seurakunnalle työskentelystä muun muassa lasten kerhonohjaajana, ja uskon, että tulisin hyvin toimeen työtovereideni kanssa. Voitte kysyä suosituksia melkein-kaimaltani pastori Herpertti Makkoselta Piojärven seurakunnasta.

'Epäpätevä' on tosiaankin syytä minun tapauksessani laittaa lainausmerkkeihin huolimatta siitä, etten ole koskaan musiikkia opiskellut, sillä vaatimattomasti ilmaistuna minulla on luultavasti absoluuttinen sävelkorva. Nuotteja en osaa lukea yhtään, mutta olen kahdesti laulanut Singstarissa Ace of Spadesin ja molemmilla kerroilla peli totesi, että tulevaisuuteni laulajana on 'toiveikas'. Kerran yritin myös Rick Astleyn kappaletta Never Gonna Let You Down, mutta ääniala oli kertakaikkiaan epäsopiva minun persoonalliseen tyyliini, joten päädyin heidän mukaansa 'amatööriksi'. Tämä ei kuitenkaan lannistanut minua, vaan seuraavana mahdollisena viikonloppuna lauloin koko lauantai-illan läheisimmässä karaokebaarissa CMX:n Kultanaamiota, ja vain noin 85% muista asiakkaista liukeni paikalta ennen viidettä kertaani mikrofonin ääressä. Tämä vahvisti entisestään uskoani siihen, että minussa piilee epätavallisia musiikillisia lahjoja.

En ole ikinä soittanut urkuja, mutta isovanhemmillani oli piano ja usein pienenä teippasin koskettimiin lappuja, joissa luki numeroita, ja kirjasin ylös itse keksimiäni sävelmiä. Olen siis aina ollut myös erittäin luova ja uskon, että voisin melkeinpä tarjota sävellyksiäni virsikirjan seuraavaan painokseen sopivien tekstien kanssa.
Itse asiassa minussa on myös runoilijan vikaa. Tässä näyte sanoitustyöstäni:
"Lapset ovat lahja Herralta ja elämän rikkaus/mutta Herra sanoo ettei rikkaus tee onnelliseksi/pitäisikö meidän kyseenalaistaa hänen sanansa ja(tai) lakata lisääntymästä kuin kanit?/Olen liian heikko etsimään vastauksia itse ja minun on turvauduttava siihen, että Herra pitää sanansa ja pelastun kaikesta huolimatta/sillä isoäitini on varmasti kovin yksinäinen Taivaassa kun kaikki muut joutuvat Helvettiin/vaikka toisaalta hänkin joi melkoisesti viinaa joten ehkä hänkin on siellä/armoa armoa armoaaa." Melodia on melko monimutkainen, se kulkee suunnilleen tyyliin tittittididittittittittiiiditidididiidii -tittittittittidiidittittittittiitittididitti - diidiittiidiidiididiittidiittiitidittidittitittitididididiididiiditiididit. (En pistä tähän loppuja, sillä sähköpostiani tarkkaillaan ja epäilen, että teoksiani on plagioitu aiemminkin; muun muassa Finlandia-hymni kuulosti heti alusta epäilyttävän tutulta, vaikken tahdokaan nyt syytellä ketään.)
Kerran löysin myös muuan käytävältä flyygelin ja tökin hetken sen koskettimia, joten varmaankaan urkujen omaksuminen ei tuota minulle hankaluuksia. Nokkahuilua osaan soittaa ainakin, jos vain kolme ensimmäistä reikää lasketaan mukaan ja se alapuolella oleva on peitetty teipillä. Sellaiset ikivihreät hitit kuin Ostakaa makkaraa luonnistuvat siis erittäinkin suvereenisti.

Vaaditte työnhakijoilta myös voimassaolevaa rikosrekisteriotetta. Juuri tällä hetkellä minulla ei sellaista ole lähettää, sillä muuan tapaus on käsittelyssä, mutta tahtoisin kysyä puhtaasti teoreettiselta pohjalta ja akateemisesta mielenkiinnosta, kuinka mahtanette suhtautua henkilöön, joka on tuomittu tuhopoltoista kahteen otteeseen, ja kerran asetettu syyteharkintaan vastaavista rikoksista. Tuomiot olisivat olleet korkeintaan kaksi vuotta eikä mitään merkittäviä omaisuusvahinkoja olisi sattunut, sillä sytytyspalat eivät juuri toimi märkinä. Tämän kuvitteellisen henkilön rikosrekisteri siis sisältäisi myös erinäisiä hassuja yhteensattumia sen suhteen, ettei alibia löytynyt kahdelle illalle, joina kyseisen ihmisen kotiseudulta on kadonnut vuohia. Paljon vuohia.

Tässä työhakemukseni luultavasti oli, ja toivottavasti otatte huomioon myös loistokkaan virkani Erisin apostolien nimittämänä paavina. Yhteydenottoa innokkaasti odottaen,

paavi Herbertina Merrique V

Ja vastaus kaikessa eeppisyydessään kuuluu näin:

Hyvä Herbertina,

hakemuksenne on mielenkiintoinen ja varmasti huomioitava sijaisuuden täyttöprosessissa. Jäin kuitenkin kaipaamaan yhteystietojanne, mielelläni juttelisin kanssanne puhelimessa. Uskon että juuri teidän kaltaisenne kirkkomuusikot ovat sitä, mitä kirkkomme kaipaa.

Kiitollisena,

kirkkoherra Timo Huttunen

Go Timo, pelasti päivän! ;P Selkeästi hyvä ihminen. Taidan vastata, että olen ikävä kyllä mykkä. Samalla voin ilmoittaa, että myös krematoriotyöntekijän paikka otetaan vastaan.

Työnhakijaterroristit, osa 2

Hyvä hra Köyliön Kalanviljely,

Vaikken löytänytkään missään ilmoitusta avoimista työpaikoista juuri tällä hetkellä, haluaisin lähestyä Teitä kysyäkseni, onko yrityksenne parissa kenties tilaa yhdelle työntekijälle, tai kenties työharjoittelijalle. Kokemukseni kalanviljelyn alalla on vielä suhteellisen puutteellista enkä omaa juuri minkäänlaisia koulutuksia alalle, mutta uskon silti, että minulla olisi yrityksellenne jotain tarjottavaa. Olen aina tullut hyvin toimeen eläinten kanssa ja etenkin vesi on nuoruudestani lähtien kiehtonut minua suuresti, ja viime kuukausien aikana olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kalanviljely on minun ammattini.

Minä pidän lahnoista.
Minä TODELLA pidän lahnoista.

Tämä kaikki alkoi noin vuosi sitten, kun olin paremman puutteessa työharjoittelussa Enonkosken Riista- ja kalantutkimuslaitoksella, jossa viljellään pääasiassa istutettavia nieriöitä. Koin työn ensi alkuun jokseenkin tylsäksi; toimenkuvaani kuului kalojen siirtely isompiin altaisiin, niiden laskeminen yksitellen näin tehdessäni, ruokinta-automaattien tarkistus, lattioiden ja tyhjien altaiden pesu sekä vastaavat pienehköt askareet.

Joka tapauksessa suuri käännekohta tapahtui, kun eräänä päivänä pääsin nieriäaltaiden luota pihalle, jolla kasvatettiin myös muita kaloja muutamissa altaissa. Yksi näistä altaista sisälsi lahnoja.
Minuun tekivät oitis suunnattoman, salaperäisen vaikutuksen tuon kalan uskomattoman kaunis hopeinen sävy, sen lituskaiset muodot ja tummien selkäevien luoma kontrasti tuota neitseellistä hopean sävyä vasten. Muutama lahnoista oli myös hieman pronssiin, kenties kupariin vivahtava, mutta niihin en tuntenut vastaavaa vetoa. Vannon Teille vilpittömästi, mikäli paikalla ei olisi seissyt yksi kalantutkijoista, olisin sillä sekunnilla loikannut altaaseen ja tunnustanut näille jumalaisille olennoille kuolemattoman rakkauteni. Ymmärsin kuitenkin sydäntäsärkevänä oivalluksena, että tarinamme tulisi olemaan kuin käänteinen versio vanhasta kansansadusta, pienen merenneidon tarinasta; niin paljon kuin ikinä himoitisisinkin tuota elämää kala-altaassa noiden sulokkaiden ilmestysten parissa, en koskaan pystyisi täysin sopeutumaan niiden yhteiskunnan mystisiin kuvioihin. Minulla ei ollut kiduksia, ja ymmärsin, että se on elämäni pääasiallinen tragedia.

En kuitenkaan lannistunut, vaan päätin, että mikäli en voisi olla osa lahnojen elämää, voisin ainakin tehdä kaikkeni sen eteen, että jokainen Suomessa viljeltävä lahna olisi niin onnellinen kuin ikinä mahdollista. Istuisin altaiden vierellä yöt ja päivät, valvoisin niiden unta ja hyväilisin niiden tummia selkäeviä, hopeisia kylkiä, jos yksikään niistä soisi minulle sen armollisen hyväksynnän osoituksen, että uiskentelisi lähelle vedenpintaa ja antaisi minun katsella sen suomujen kimallusta.

Tämä on minun elämäntehtäväni. Minun on pakko päästä kaitsemaan juuri tätä kalalajia. Niinpä haluaisin ennen tarkempia tietoja kysyä Teiltä: viljelettekö Te lahnoja?

Ystävällisin terveisin,
paavi Herbertina Merrique V

Työnhakijaterroristit, osa 1

Setting Orange, Aftermath 43, 3174

Woohoo! Kuten tuosta ah-niin-eeppisestä laivasta näkee, minä onnistuin räpiköimään NaNon läpi ja en edes vihaa sitä ihan kokonaan, toisin kuin päähenkilö. Voin nyt myös lähetellä sitä kiinnostuneille ihmisille sekä goblinoideille kun sellaista menin lupaamaan, jos kannettavani messenger sattuu siihen suostumaan (mikä on aina vähän lottoamista), ja sähköpostillakin tietenkin voisi onnistua. Nyt sitten palaan elämään, tai sinnepäin.

NaNon takia Serlalle lähettämäni kirjeen innoittamana ajattelin alkaa hakea töihin. Ensimmäiseksi uhriksi valikoitui Lappeenrannan terveyskeskuksen hammaslääkärin paikka.

Hyvä hra ylihammaslääkäri,

Lähestyn Teitä ilmoittamaanne terveyskeskushammaslääkärin virkaa koskien.
Voisin ohjeidenne mukaan lähettää Teille postitse ansioluettelon sekä hakemukseni ja kaikki mahdolliset kelpoisuustodistukset, jotka osoittavat, että todella olen oikea henkilö tähän työhön. En kuitenkaan tee sitä, koska mielestäni sähköposti on huomattavasti näitä vanhanaikaisia lähestymistapoja tehokkaampi, innovatiivisempi ja kertakaikkiaan modernimpi viestinnän väline. Tämä kuvastaa myös hyvin luonnettani ja sitä, miksi olen vakaasti sitä mieltä, että tekisitte suuren erehdyksen, mikäli jättäisitte minut palkkaamatta; suhtaudun nykyaikaiseen teknologiaan intohimoisesti ja haluaisin nähdä myös hammaslääkärien vihdoin murtautuvan vanhojen peilien ja porakoneiden kahleista. Oikeastaan olen toiminut niin sanotusti osapäiväisenä keksijänä ja kehitellyt muun muassa tuolin, johon kuuluvat eräänlaiset käsiraudat estämään potilaita kiemurtelemasta - tämä johtuu pari vuotta sitten tapahtuneesta välikohtauksesta, jonka en soisi toistuvan.
Eräs asiakkaani oli itse asiassa viisaudenhampaan poiston yhteydessä niin kauhuissaan, että oli jo lähteä paikalta pois vaikka oli maksanutkin hoidosta. Puudutus ja kaikenlainen rauhoittelu olivat hänelle yhtä tyhjän kanssa, mutta onneksi saavutin nopeasti tilanteen herruuden. Yritin tietysti kaikkeni vakuuttaakseni hänet siitä, että hän olisi muutaman päivän sisällä täysin kunnossa, elleivät ikenet tulehtuisi ja alkaisi märkiä. Hän kuitenkin yritti siitä huolimatta kiittää kohteliaasti ja poistua paikalta, jolloin muistin nurkassa pölyttyvän vanhan lampun. Siinä oli useita metrejä turhaa johtoa, jonka leikkasin poikki ja sidoin potilaan jalkojen ympärille. Saatuani hänet ensin kampitettua lattialle nostin hänet tuoliin - hän taisi olla hieman pökerryksissä, hänen leukansa osui tuolinkulmaan melko ikävästi ja puudutusainetta saattoi olla liikaa - ja sidoin hänet juurikin käsistä kiinni tuoliini. Loppuoperaatio sujui hienosti, potilas ei yrittänytkään panna vastaan, vaan sain hampaat poistettua ongelmitta. Sattui kuitenkin hassu pieni sattuma - hänen viisaudenhampaansa olivat vielä osittain puhkeamatta enkä oikein erottanut niitä, joten poistin häneltä alhaa vasemmalta väärän hampaan. Nykyään hän voi kuitenkin mainiosti ja on siirtynyt jo kunnallisen mielenterveyshuollon piiriin.

Yllä mainittu esimerkki kuvastanee hyvin kykyäni sopeutua yllättäviinkin tilanteisiin, sekä erinomaisia vuorovaikutustaitoja myös hankalampien potilaiden kanssa. Minulla on kokemusta myös vankilaolosuhteista, ei tosin lääkärinä vaan itse asiakkaana, minkä lasken ehdottomasti positiiviseksi asiaksi aggressiivisten tai muuten vain omituisten potilaiden hoidossa. Minulle menneisyyden vähemmän mieluisatkin kokemukset ovat voimavara, jota haluan työssäni päästä hyödyntämään niin hyvin kuin ikinä mahdollista. Itse asiassa uravalintaani ovat edistäneet eniten lapsuudestani mieleen jääneet traumat, jotka aiheutuivat banaaninmakuisen fluoritahnan liiallisesta käytöstä paikallisen hammashoitolan toimesta. Olin kerran myös lähellä tukehtua lahnanruotoon, mikä aiheutti minulle kurkkuun hyvin ikäviä haavaumia, jotka tulehtuessaan omalta osaltaan sytyttivät kipinän: "Minä tahdon parantaa ihmisten hampaita, nieluja, kurkkuja!"

Hampaiden hoito on siis minulle enemmän kuin pelkkä työ, jolla elätän itseni paremman puutteessa. Se on minulle henkireikä, tapa toteuttaa itseäni ja uusia ideoitani, joita sokeat kollegani eivät osaa edes kuvitella. Itse asiassa voisin ilomielin ottaa vastaan molemmat hammaslääkärin paikat, sillä uskon että uusien keksintöjeni ja korkean ongelmanratkaisukykyni ansiosta potilaiden käsittelyaika lyhenee huomattavasti, jonot nopeutuvat ja myös kunnan kallisarvoisia verovaroja säästyy. Tekisin myös erittäin mielelläni ylitöitä, sillä potilaat ovat elämäni pääasiallinen suola ja se olo, joka minut valtaa kun tartun poraan tai vaikka vain fluoritablettipurkkiin, on jotain aivan uskomattoman taivaallista, lähes ekstaasiin vivahtavaa onnea. Tätä työtä olen syntynyt tekemään, ja uskon, että myös Te tulette sen huomaamaan, mikäli päätätte antaa minulle mahdollisuuden.

Yhteydenottoa sähköpostitse tai puhelimen välityksellä innokkaasti odottaen,

paavi Herbertina Merrique V

Ai, ja sain copypastaa ja Paint-laiskuutta törkeästi hyväksikäyttäen aikaan tällaisia juttuja kun pyydettiin, pitäisi varmaan tehdä vähän informatiivisempiakin tapauksia, jos saisin nyt vaikka sen Principian ensin suomennettua. Se on sentään edistynyt. (Miksi ihmeessä tuo yksi on noin knääpiö? No ei se mitään, Erisin badass-look korvaa kaiken! (edittiä - ja nyt se yksikään ei ole enää edes knääpiö, jee.)

C'mon, murmeliseni, levittäkää sanaa!

Pungenday, Aftermath 41, 3174

Koska näin se onnistuu helpoiten eikä tarvitse lähettää yksitellen ihmisille: suomennettu paavikortti Intterneteissä!

Tattadaa! Klikkaamalla suuremmaksi ja kannattaa tietenkin laittaa niitä vierekkäin arkille.

Varsinainen blogiteksti seuraa kunhan on turvallisesti joulukuu. Ja jotta voisin jatkaa nanottamistani ilman häiriötekijöitä, jätän teidät pohtimaan puolestani, kumpi versio kappaleesta Bachelorette on parempi, Björkin vaiko Voltairen.
(Wow, tajusin juuri että Sjón on kirjoittanut sanat, ilmankos kuulosti niin sjónmaiselta.)

Taidan leikkiä noilla sivuelementeillä, ovat tylsiä. Niitä on kyllä hirveästi, hmm. :P

Lakatkaa kuolemasta hitto vieköön

Pungenday, Aftermath 26, 3174

Helvetti. Toinen kolmessa päivässä. Way to go, Punkaharju.

Kathairein

Minä ruostun taas - raudanlujana sateessa
mustat pilvet siroina tikareina taivaalta
vaalenevat hurmaavaan hukkumisen sävyyn
eikä karmiinin hiljenevä virta lämmitä
kun haudan harmaalle ovat kantaneet ruusuja
vain pakkasen lasiset kädet
Piirtävät graniittiin sen mitä kukaan
ei muista tuntea Kukaan
ei muista kuka on lähtenyt
Kuljen läpi kuoleman lehdot sillat
mikä kivisistä nimistä on sinun
Me odotamme ja
odotamme
eikä mitään tapahdu ennen
kuin ei ole mitään
Miksi odottaa

Sellaista. Kirjoitin tuon ihan vain tekemisen puutteessa englanninkokeen jälkeen, seuraavalla välitunnilla sain tietää että se onkin äkisti Jannelle jonka sukunimeä en muista ja joka tappoi itsensä tänään. Kuinka hurmaavaa.
En minä mitenkään paras ystävänsä ollut, itse asiassa hän oli yksi niistä jotka vielä kasilla jaksoivat aukoa päätään gootteilustani yms. mutta tuli sitä kuitenkin sen verran samoissa harkoissa käytyä että kyllä me lopulta toimeen tultiin ihan hyvin. Ei sitten vissiin enää.
Huokaus. Ja keskiviikkona entinen koulunkäyntiavustaja, joka ajoi päin rekkaa. Hämäriä muistikuvia ala-asteajoilta vain, mutta kuitenkin.

(Runoa koetin korjailla sitä seuraavalla tunnilla paremmin tapaukseen liittyväksi, mutta heitin mokoman paperiläpyskän roskikseen ja suunnilleen tällaisena se jäi kuitenkin muistiin. Eli oikeastaan se ei kerro tästä, vaan sattui vain samalle päivälle.)

Älkää kuolko, ihmiset, jooko? Se on epäkohteliasta. :/

Örfingtonin näkemys kanadalaisesta avantgardesta

Minun huoneessani on lämmitys! Kyllähän tässä on ihan hyvin patterin hajottuakin elelty ja kylmässä nukkuminenhan karaisee, tunnetusti. Kuitenkin ihan hyvä, koska minulla on aika pitkään muka ollut lievä nuha viidentoista asteen lämpötiloista johtuen ja ulkona alkaa olla jo viileä, näin olen kuullut puhuttavan ainakin.
Nimesin uuden patterin Örfingtoniksi noin kaksi minuuttia sitten. Tähän mennessä se on kantanut nimeään kunnialla. En kyllä tiedä miten moista nimeä kannetaan, mutta ei sillä väliä, se liikkuu pyörillä.

Eilenpä olin taas sankaroimassa synttäreillä, mikä se on kun ei enää kukaan jurota vain yksin kotona ja koulussa mainitse ehkä ohimennen, että juu, no täytän minä tänään vuosia. Yön ohjelma oli ilmeisesti Johnny Depp -keksejä (älkää kysykö -_-), tavallisia keksejä, yleistä urpoilua kuten hakaneulakorvarei'ittämisen äärimmäisen kiinnostunutta seuraamista ("Se on sitten mun vika jos Meeri saa aidsin." "Tuon ei varmaan pitänyt kuulostaa ihan tuolta?") sekä Sonata Arctican hoilaamisen arvoisen tuotannon läpihoilaamista (voihan nostalgiaan hukkuminen!), koska se on ainoa jota riittävän moni eli kolme osasi ulkoa. Laulamme mieluummin kuin hyvin! Olin ainoa joka laulaa niin matalalta kuin Good Enough Is Good Enough, sen siitä saa kun laulaa keskimäärin aika möriseviä lauluja. O_o
Se oli omituista, vaan omituisempia keskustelunaiheemme. Niin aina, niin aina. Enkä vieläkään tiedä, miksi kaikkien mielestä on kuulemma niin mukavaa kertoa juuri minulle asioita, jotka liittyvät käsien raiskaamiseen ja eläinpornoon. Jenni tai joku kyllä sanoi että minulla on parhaat reaktiot perversseihin lausahduksiin, mutta kyllä se silti vähän pelottavaa on että kaikki nuo lauseet alkavat sanoilla "Hei Anni, tiedätkö mitä".

Hmmhmm, ja asiasta palloon taas. Miittiä ensi lauantaina, minulla on enemmän lakritsipussia kuin lakritsia, ja mistäköhän huishelvetistä taikoisin automaagisesti rahaa notta voisin ostella musiikkia kuten Diablo Swing Orchestraa sekä (etenkin) uneXpectia, joihin äskettäin törmäsin, ja lisäksi vielä vaihtelun vuoksi lähteä ninjailemaan ympäri maailmaa.

Älkää katsoko, se on animua, mutta kuunnelkaa. Tuon kutsuminen mielipuoliseksi on tosiasioiden vähättelyä! Varsinkin kun siinä on ainaki sata eri laulunpätkää putkessa ja sanoitukset ei käy silti yhtään vähemmän järkeen, vaikka ne lukisi peräkkäin. Loistoa on, vaikka ystävämme YouTube sisältää harmillisen vähän uneXpectin parhaita kappaleita.

Nyt voisin NaNottaa, ellei satu ilmaantumaan esteitä kuten messengeerius. Ai, ja laittaa vaikka Örfingtonin käyntiin, ei se tuossa vielä lämmitä kuin korkeintaan mieltä. Ja mitä otsikkoon tulee, noin niin kuin lämpöpatteriksi Örfington arvostaa kanadalaista avantgardea suuresti!

Otteita tähänastisesta

Sweetmorn, Aftermath 14, 3174

Lakritsi on korvaamatonta, huomasin tässä äskettäin. Se ei ole yhtä epäterveellistä kuin suklaa, maksaa vähemmän, on kaiken kaikkiaan goottiuskottavampaa korpinmustassa synkkyydessään ja sitä paitsi riittää pidempään, koska siinä on reikiä. (Jaa.)
Niin, NaNotus etenee kohtalaista vauhtia (tuo punainen palkki eeppisessä widgetissäni on tosin vielä melkoisen masentava ja lisäksi se ei suostu ainakaan tällä hetkellä päivittymään ollenkaan vaan on jämähtänyt 3555 sanan kohdalle). Alan jopa pitää juonestani, tavallaan, ja tämä on yllättävän addiktoivaa puuhaa ainakin toistaiseksi. Sain tälläkin sankarikoneella jopa Windows Messengerin toimimaan, mwahahaa, mikä ei ehkä edistä kirjoittamista kauheasti paitsi jos lasketaan se, että nyt voi nakittaa ihmisiä potkimaan persuuksiin.

Tähtihetkiä Suomen kirjallisuushistoriassa:


Tai no, itse asiassa, Herpertti naurahti itsekseen. Kyllä hän ainakin Luukkaisen viiksille repeäisi, ja sepä vasta olisikin jotain. Nauraa päin ärsyttävän, vanhan herra Luukkaisen naamaa, niin! Mokoma kämäinen ukko, joka oli varmastikin nyysinyt Herpertin sanomalehtiä ainakin siitä asti, kun oli muutava vuosi sitten muuttanut ylempään kerrokseen. Ja ne yölliset cembalosoolot! Vasta nyt hän tajusi, kuinka paljon tuo Luukkaisen turjake oli häntä vuosien mittaan pänninyt. Herpertti pysäytti pyörän hetkeksi, otti taskustaan listan, jolle oli koonnut chutzpahinkeräyskeinojaan (tähän mennessä vain tomaattien osto, mikä sai tuon synkän, pahaenteisen luettelon vaikuttamaan viattomalta ostoslistalta), ja lisäsi siihen kohdan ”Naura päin herra Luukkaisen naamaa”. Tämä sai hänet tuntemaan olonsa karujen katujen kasvatiksi, oikeaksi roistoksi, ja se puolestaan tuntui pirun hienolta.
--
Mutta nyt! Kaikki oli loppu. Laatikon pohjalla kökötti tosin keltainen kumiankka.
--
Ehkä hän voisi luopua kokonaan paahtoleivänsyönnin pakottavasta instituutiosta ja siirtyä johonkin aivan toisenlaiseen aamupalaan. Mutta mihin? Kas siinä pulma. Herpertti vilkuili ympärilleen ja hänen katseensa lento pysähtyi hedelmäosaston ylähyllyllä, aivan peilien alla sijaitsevaan koriin, joka oli täynnä pieniä, oransseja, hassunmuotoisia palleroita. Kyllähän Herpertti tiesi, että ne olivat kumkvatteja, kertakaikkiaan naurettavia ravinnon kannalta ja muutenkin onnettomia hedelmämaailman kummajaisia. Mutta jokin niissä sai hänet astelemaan lähemmäs hyllyä. Kumkvatti oli oikeastaan aika kaunis sana. Hassunkurinen ja ei lainkaan suomalaiselta kuulostava, lähinnä omituisia mielikuvia herättävä ja muutenkin häiritsevä, mutta jostain syystä sitä teki mieli jäädä toistamaan. ”Kumkvatti, kumkvatti, kumkvat-tiii”, Herpertti hyräili hetken itsekseen.
--
”Miksi opossumini muuttui näkymättömäksi?” hän ihmetteli ääneen.
”Jaa-a, sitä ei moni tiedä ja harva arvaa. Luulisin, että se söi kumkvatin.”
”No niin, mutta – pitääkö sinunkin siinä viisastella. Et sinä voi heitellä elämääni minne huvittaa ja muuttaa irtaimistoani pussirotiksi ja keksiä todellisuuteen naurettavia sääntöjä vain siksi, että sinusta sattuu olemaan hauskaa-” Herpertti olisi mielellään jatkanut valitustaan, mutta hänen äänensä vaimeni, koska hänen suunsa oli yhtäkkiä täynnä lapinvuokkorouskuja. Inhoten hän sylkäisi sienet suustaan ja jäi kuuntelemaan seinän takaa kuuluvaa mielipuolista käkätystä. ”Hyvä on sitten”, hän totesi ja istuutui sohvalle. ”Arvaapa kahdesti aionko tehdä enää hittoakaan. Hauskaa romaaninkirjoitusta, niin, minä en tästä nouse tekemään enää mitään etäisestikään chutzpahiin liittyvää. Etsi uusi päähenkilö, herra Luukkainen olisi varmaan hyvin otettu mahdollisuudesta saada vaikka koko laumallinen haisevia opossumeja lemmikikseen. Minä aion nyt katsoa Salattuja elämiä ja tilata pizzan.”
Happama ilme kasvoillaan Herpertti avasi television. Sieltä tosin ei tullut Salattuja elämiä. Itse asiassa ruudulla näkyi pelkkä musta tausta ja sen keskellä valkoisena hohtava rengas.
”Mitä… Eikä. Saatko sinä edes plagioida elokuvia? Eikö säännöissä kielletä sitä? Ja entä minun elämäni!”

Pyromaani palaa Nuotioon

... vaikka se kyllä edelleenkin on oikeasti Tuokio. Ja tämä on totuus! (Tämä otsikko on valheellinen.)

Sweetmorn, Aftermath 9, 3174

Oujeah, back on track! Sopivasti ennen NaNoa olen saanut viime päivinä räimittyä pitkällistä puolikirjoitusblokkiani turpaan niin ettei mitään rajaa. :P
Ja tekstien laatukin on korkea kuin Kekkosen hiusraja. <- Tuo oli kovin absurdia sarkasmia, mutta ei se mitään, eläkää valheessa! Mwahahaa, tai jotain!
Olen ottanut tavoitteekseni nyt ihan oikeasti ryhtyä taas nuo/tuotio/kioaktiiviksi. (Olipas sankarillisesti ilmaistu.) Ensimmäistä kertaa aikoihin jokin asettamani tavoite on myös toiminut suhteellisen hyvin. Jii-haa, sanoja!

Syysloman unenpuutteesta johtuen teillä kaikilla on perjantaihin asti lupa käskeä minut nukkumaan milloin tahansa kun tekstini mesessä/foorumeilla/täällä alkavat vaikuttaa liian hysteerisiltä. Tai no, ehkä eroa ei huomaa netin välityksellä kun kirjoitukseni muutenkin tuppaavat vähemmän selkeitä olla, mutta irl-kavereita on aihetta sääliä kun käyttäydyn vielä tavallistakin typerämmin ja sähellän vähintään triplanopeudella. Mutta kyllä se tästä, kunhan taas saan unirytmiini edes vähäsen järkeä - kärsi liikaa keikasta, larppaajien talonvaltauksesta, Twin Peaks -maratonista, yömesetyksestä ja siitä äkillisestä kirjoitusvimmasta. Kummasti en saa vieläkään nukuttua keskimäärin ennen viittä, mistä seurasi maanantaina jonkinlainen romahdus. Onneksi Emmi oli yllättäen lähes samassa tilassa ja hekotteli kanssani nurkassa... ööh, mille? Kukaan ei tainnut sanoa mitään hauskaa. Mutta niin aina, niin aina.

Joku kysyi, miksi en ole hehkuttanut The Keikkaa täällä. Siihen on olemassa yksinkertainen syy*: en kertakaikkiaan pysty hehkuttamaan sitä riittävän kuvailevasti, jotta sen hehkutettavuus kävisi kaikilla tasoilla ilmi. Hieman apua tarjoaa tämä keino.

Ohjeet: klikkaa suuremmaksi ja tulosta tämä kaavio. Laita se seinän oikeaan kulmaan lattianrajan tuntumaan.
Osta tikkaat, seinillä kävelyn mahdollistavat imukupit tms. härpäkkeet, kapua mahdollisimman kauas vasemmalle katonrajan tuntumaan ja länttää nurkkaan sinitarrapiste. (Talon laajennus tätä tarkoitusta varten on hyväksyttävää, jos katto esimerkiksi on kymmentä metriä matalammalla.)
Palaa tulostimen ääreen. Printtaa Autumnin kasvot, kiipeä takaisin sinitarralänttisi luokse ja kiinnitä kuva siihen.
Ota taskustasi sieniveitsi ja tee sillä haava sydämesi kohdalle. Tämän jälkeen kirjoita seinään verelläsi Emilie Autumnin keikka. Palaa maan pinnalle ja katso, se on kaaviossa melkein oikealla kohdalla!
________
*Oikeasti se syy oli laiskuus, mutta ei se mitään.

[järkevä otsikko tähän]

Prickle-Prickle, Bureaucracy 70, 3174



"Beauty like a grove of birches
eyes that glare like burning churches."

Ei ole yksinkertaisesti olemassa suloisempaa vertauskuvaa kuin silmät ja palavat kirkot. Vinkki: tuolla iskee blackmetallistin kevyesti! Sinun silmiesi tähden poltan kirkot paikoiltaan! (<- eh, Olavi Virta goes Norway. Vaikka tämä onkin islantilaista. Nokuitenkin.)
No joka tapauksessa. Sólstafir on saanut uuden levynsä masterointiin kuukausien viivytysten jälkeen, joten saattaa olla että pääsette vielä joskus kyllästymään senkin hehkutukseen. Tuo on ensimmäiseltä levyltä Í blóði og anda, jota ei saa yhtään mistään. Blaah. Mutta murmaava kappale!

Mutta jaa, minulla ei kyllä ollut muuta asiaa. Joku vaan oli sattunut tuon pistämään YouTubeen, joten piti linkittää jotta te kaikki pääsisitte pyörittelemään silmiänne ja mutisemaan "Eikö se nyt voisi kuunnella vaikka ihmisten musiikkia, grmmmph."

Melkein Chaplin

Pungenday, Bureaucracy 69, 3174

"Miks ihmisillä on kauniimpi ääni kun ne ei voi puhua?"
"Hä. Koska Anni on hiljaa."
"Onneks katseet ja keskisormet ei voi tappaa."

Sen lisäksi että elämässäni on oletusarvoisesti liikaa saippuasarjan piirteitä, olen nyt siirtymässä mykkäelokuvien pariin. Meni ääni viikonloppuna kohtalaisen tehokkaasti (khehee) ja maanantaina en saanut ulos kuin kovin epämääräistä kähinää, enkä eilen kovin paljon enempää. Kannoin sitten koulussa vihkoa, johon kirjoitin sanomani. Hienoa ja epäilemättä ajatuksiaherättävää lukea jälkikäteen, mistä päivän aikana oli keskusteltu, mutta mihin ihmeeseen liittyi kommentti "Hampaat on toisaalta monesti valkoisia palikoita"?
Keskisormet tosiaan lentelivät ihan kohtalaisesti kun en muutenkaan voinut kavereille kuittailla (mokomat kun pilkkasivat joka välissä ;_;), ja vihon käytetyin sivu lienee kansi, johon on isolla kirjoitettu HV. Hyödyllinen on myös "TURPA KIINNI, JENNA." :P

Sain myös käteeni hyvin katu-uskottavan maalarinteippipätkän, jossa lukee Mykkäpervo, johtuen luultavasti siitä että aina kun yritin viittomalla selittää jotain, se käsitettiin poikkeuksetta ihan täysin väärin. Ei sitä nyt kaikkea niin tarvitse ajatella (sanon minä? Jaa. -_-)
Hyvin mielenkiintoista oli kuitenkin ja paljon leppoisampaa kun ei tarvinnut suotta vastailla kysymyksiin tai muuta turhaa. Harmi että ääneni alkaa nyt palautua. Taidan kyllä nyt muutenkin lopettaa puhumisen kokonaan, muita pännii niin julmetusti kun eivät kuule Jännälandian viimeaikaisista jännätapahtumista. Ha.

The Keikkahan on ihan kohta, mikä tarkoittaa sitä että maailmani on täynnä perhosia, kukkasia, sateenkaaria ja koiranpentuja.
... Ja ostoskärryjä. Mistä nuo ostoskärryt ilmestyivät? No, kaikkea sattuu.

;P

Ai niin

Pitää vielä mainita ennen kuin löydän sängystäni hevosenpään, että kyllä, minä osallistun siihen teidän @#%§n NaNoWriMoonne. Ei tarvitse alkaa stalkkaamaan puhelinnumeroitani selville, hitto vie. :P
(Niin, minulle siis soitti tuntemattomasta numerosta joku, joka kähisi melko häiritsevään sävyyn, että tahdon NaNottaa. Hienoa että joku potkii minuun vauhtia, mutta vähän kyllä ihmetyttää että kukakohan sankari on niin suuri kohellukseni fani että pitää puhelinhäirintään turvautua saadakseen minut kirjoittamaan. :P Puhelinhäirintä on järkyttävää ja moraalitonta, muistakaa tämä! Tiedoksi vain että odotan tunnustusta, 230 005 sanan anteeksipyyntöä ja korvausta siitä tuskasta, että hetken jo pelkäsin jonkun saaneen selville etten teknisesti ottaen omista Diablo kakkosta. Eiku-)

Konetontun kosto

Sweetmorn, Bureaucracy 62, 3174

Minä en nyt tajua tätä ollenkaan. Niin sitä aina välillä huomaa että ei oikein vieläkään hallitse kunnolla näitä todellisuusasioita. Mitä minä tein silloin kun muut hankkivat sosiaalisia taitoja?
... Ei nyt mennä siihen Return to Krondorin pelaamiseen taas.
(Tuo ei sitten ollut angstaamista, päinvastoin. Ottakaa siinä nyt sitten selvää mistä on kyse. :P)

Jaahans. Mysteeristä toiseen; mistäköhän helmetistä viimeaikaiseen sivuhistoriaani olivat eksyneet ...aaaarrghh...-nimisen turkkilaisen blackmetal-yhtyeen sivut? :D Syytän tästäkin David Bowieta.
Aika laatukamaa näköjään.

Konetonttuni, joka aiemmin on tyytynyt vain kaatamaan koneen aina kun Bowien kuva ilmestyy näytölle, kaipaa ilmeisesti wanhoja kunnon bläkkisaikoja, kun kuuntelin vielä aktiivisesti Burzumia ja Thy Serpentia. Sitä mukaa kun musiikkimakuni on laajentunut epämääräiseen avantgardeprogemetallipörinään, on koneeni alkanut hidastua ja tosiaan kaatuileekin ihan kohtalaisen usein. Viimeinen niitti oli epäilemättä se, että uhkasin tutustua Bowien musiikkiin.
Ehkä jos nyt kuuntelen wanhoja kunnon rääkymismetallibändejä sekä ...aaaarrghh...in musiikillista neroutta, koskettavia sävellyksiä ja, hmm, turkkilaisia lyriikoita, onnistun lepyttämään konetontun? Se vaikuttaa kovan luokan metallistilta.
Ja jos sekään ei auta, on pakko palkata ninjoja nyysimään minulle kannettava, koska tämä alkaa olla luokkaa tervassauinnin MM-kisat täyshaarniska päällä, kädet kylkiin jesaroituna, turska sukassa ja hevosenraato perässä. (Tai ostaa se kannettava itse, mutta se ei ole hauskaa.)

Koulussakin pitäisi melkein olla, pääsisi kerrankin sinne suolle harrastamaan käänteistä suunnistusta. (Sen pitäisi olla olympialaji. Voittaja se, joka viimeiseksi löytyy korvesta!) Mutta minkäs teet kun on kuumetta eikä nyt kehtaa ihan hirveää Panadol-putkea vetää kun esimerkiksi lauantaina pitää ottaa Olavi Virta -revanssi. :) Ja siitä ei enää pitkä aika Teh Keikkaan! W00tw00t!1!!

Blargh unngh jee

Pungenday, Bureaucracy 59, 3174.

Että voi taas väsyttää. Ja minähän olen melkein nukkunutkin viime aikoina, ehkä.

... Paitsi tietenkin siellä Hakaneulan luona perjantaina. Kermavaahtoa oli yksinkertaisesti liikaa? Alkaa vähän mietityttää se ropeseuran perustamisen järkevyys. :P
Ensin sählättiin siellä ihme nuortentalohökötyksessä (kenen idea? O_o), mutta siellä oli liikaa väkeä, joten mörköjengimme suoritti taktisen väistökeliikkeen ja liukeni paikalta kuin ninjat yöhön/majavat jättiläispunapuuhalkopinoon. Tapahtui ilmeisesti pihakeinun murmeloimista ja sen jälkeen ajauduttiin sisälle. Edelleen häiritsee kykymme olla kertakaikkiaan keksimättä normaaleja inhmillisiä aktiviteetteja (kuten limuviinan juomista tai ihihihastuksista juoruilua).
Joka tapauksessa valvottiin itsestäänselvästi myöhään häiritsemässä viattomia puhelimien omistajia (joista toivottavasti kukaan ei lue tätä. Minua on turha syyttää mistään! Minen ole tällä kertaa edes tehnyt mitään). Emme kuitenkaan päässeet katuojasta ylös, vaikka matka Utsjoelta Soukkaan taittuikin rattoisasti. Diablo kakkosta ei löytynyt, kummallista kyllä. (Olen varma että se on sillä psykologilla!)

Ja kun vihdoin pääsimme pisteeseen jossa enemmistö kannatti nukkumista, päästiin taas soveltamaan totuutta "Larppari nukkuu missä vaan". Minä vietin siis luonnollisesti yöni kämäisimmässä mahdollisessa nurkassa paperinpaksuisella retkipatjalla tuolin alla ilman peittoa avonaisen ikkunan lähellä. Ei siinä muuten mitään, mutta kun jossain vaiheessa yötä niistin nenäni ja siitä alkoi vuotaa verta niin piti vähän valveilla. :P Mutta hyvä puoli tässähän on, että Kaapo ei kuitenkaan kuorsannut varoituksistaan huolimatta.
Joka tapauksessa kohtalaisen hauskaa oli ja häröä ainakin.

Ja päiviä on jäljellä osapuilleen 15, jii-haa! Kohta voin alkaa laskea tunteja. Hii.

Yarr! \,,/

Setting Orange, Bureaucracy 56, 3174

Tämä on yksinkertaisesti neroutta. Minkälainen sankari kirjoittaa tuollaisia sanoja? (Ja ei, merirosvot eivät koskaan poistu muodista, saati sitten blogistani. Merirosvot on cool.)




[...]
And I've never hoist the main sail
and I've never swabbed the poop deck
and I've never veered starboard,
cause I've never sailed at all
and I've never walked the gang plank
and I've never owned a parrot.
and I've never been to Boston in the fall

'cause we are the pirates who don't do anything
we just stay at home and lie around
and if you ask us to do anything
we'll just tell you we don't do anything.

Olavi Virrasta betoniporsaaseen

Setting Orange, Bureaucracy 51, 3174

Olipas äärimmäisen mielenkiintoinen viikko. TET Savonlinnan teatterilla, yleisen terveyden kannalta hyvin jännä idea!

<- Katso tuota kuvaa.

Ei, pari sekuntia ei riitä. Katso sitä vaikkapa puoli tuntia silmää räpäyttämättä.

Seuraavaksi, tulosta se. Noin viisisataa kertaa vaikka aluksi. Ja sitten leikkaa tylsällä paperileikkurilla jokaisesta kuvasta ne valkoiset reunat pois mahdollisimman tarkasti ja taita se vaikka keskeltä. Ja istua ei saa!
Toista tätä jokunen päivä muutaman tunnin putkissa. Mikäli tekeminen loppuu, voit aina mennä keikkumaan kolmen metrin korkeuteen ompelukone- silitysrauta- ja lamppukasan päälle huterilla tikkailla samalla kun kuuntelet ikääntyneemmän rouvashenkilön innostunutta selitystä Eläkeläisistä jollekin saksalaiselle harjoittelijalle. Tai hengittää näyttämöllä liikaa tinneriä putsatessasi jonkun sankarin kengänjälkiä pois.
Ruokatunnilla et syö juuri muuta kuin erilaisia suklaa- ja vaniljavanukkaita, koska sinun on jonkin jännän keskustelun takia testattava kaikki, mitä K-marketista löytyy. Huomaat, että Danonen Stracciatelle-mikälie-juttu on uskomatonta scheißea, jonka olemassaololle ei ole minkäänlaista syytä.

Suurin osa päivästä kuluu kuitenkin aulassa tylsistyneenä istuen. Muuta ei kuulu kuin kellon tikitys, paitsi vähän väliä kun eräs ihmeellinen musta kääpiövillakoiranrääpäle juoksee ohitsesi oranssin sarvikuonolelun kanssa. Joskus myös satunnainen täti tulee sisään ja alkaa lässyttää sille hyvin, hyvin pelottavasti.
Jos oikein hyvä tuuri käy, työnantajat kehottavat lintsaamaan kaupungilla koska eivät jaksa keksiä tekemistä. Vielä paremmalla tuurilla saat ehkä nakin viedä ilmoituksia muun muassa Taikkarille.
"Missäköhän täällä on hevaripoj... eiku ilmotustaulut."
(Tässä vaiheessa taikkarihevaripoika kulkee ylös rappusia)
"No entiiä. Öö, varmaan ylhäällä?"
"Joo, näyttää ihan hyvältä vaihtoehdolta."

"... Kyllä täällä jossain on pakko vielä neljäs ilmotustaulu olla." :P

Lopun päivää voit kulkea kaupungilla länttäämässä niitä samoja ilmoituksia minne huvittaa, esimerkiksi kaikkialle, missä on Paavo Pelvon taidenäyttelyn julisteita.

Aamut kuluvat rattoisasti, kun istut betoniporsaalla ja odotat, että joku tulee paikalle ja avaa oven. Sitä odotellessa voi aina perustaa hc-punkbändin ja tehdä sille uusia hittejä, kuten musiikillisen mestariteoksen nimeltä Betoniporsas. Se kertoo pääasiassa betoniporsaalla istumisesta, ja kertoja ihmettelee miksi ohikulkijat tuijottavat häntä ja onko hän saanut potkut vai miksei hän pääse työpaikalleen. Aikansa pohdittuaan hän tulee siihen tulokseen, että onkin äitiyslomalla ja että ihmiset mulkkaavat, koska hänellä ei ole housuja. (Koskettava tarina nykyelämän paineista ja ihmisen yksinäisyydestä! Lisäksi aiheutti ohikulkijoissa omituisia reaktioita, kun rääyimme sitä kurkkumme kipeiksi. Bändin nimi on Poikasjänis & mulkkaavat ihmiset, basistia haetaan koska kumpikaan meistä ei jaksa ostaa bassoa.)

Illat sen sijaan vietät kaverin mökillä sarjakuvia piirtäen ja nukkuen, paitsi yhden, kun pääset seuraamaan Olavi Virta -musikaalin kenraaliharjoituksia. Se on hyvin mielenkiintoinen etenkin kaltaisillesi iskelmämusiikin suurille ystäville, ja kun olet vielä tuijottanut sitä Virran näyttelijän kuvaa koko viikon jatkuvalla syötöllä. (No ei, se oli yllättävän hyvä. Mutta täytyy sanoa että minua ei kyllä ainakaan enää isketä laulamalla mitään, mihin liittyy Sinun silmiesi tähden. Argh, noita kolmea sanaa ei kestä! :P Se on musikaalin nimi ja luki jokaisessa niistä tulostetuista ohjelmalärpäkkeistä tuon naaman yläpuolella. Yliannostus.)

Jaa-a. Ei se kyllä mitenkään hirveä tetti ollut, päinvastoin ihan hauska. Sitä tylsistymistä ja ohjelmien leikkaamista vaan oli liikaa (ja taikkaripoikia liian vähän - mutta laatu korvaa määrän, huivipää oli outo :P).
Vielä kun muistaisi, mitkä kaikki Virran kappaleista Poikasjäniksen piti coveroida. Ainakin Hopeinen kuu oli listalla. Levytyssopimusta odotellessa.

Kaikkeen sitä ryhtyy kun mangoksi elää

Boomtime, Bureaucracy 43, 3174

Haa! Nyt on viikonfuckingloppu, mikä tarkoittaa, että seuraavat kaksi päivää minä olen lähes päätoimisesti lähikorvessa eksymässä ja hyppimässä käpyjä karkuun (toisin sanoen valokuvaamassa syksyä). Ja sen jälkeen viikko työharjoittelussa teatterilla! Kun lisätään vielä maalaus jonka aloitin ja sarjakuva jota jatkan, alkaa tuntua jo melkein taiteilijalta.

Mutta niin, nyt täytyy sanoa että olen vaarallisilla teillä, olen nimittäin erehtynyt sotkeutumaan ihan vääriin piireihin. Vähän kyllä kaduttaa, mutta toisaalta tällainen hurja anarkia maineesta ja seurauksista välittämättä on tavallaan jännää.

Kamalaa, tiesin kyllä että pari kaveria oli niistä jutuista kiinnostunut ja yksi oli lähtenyt mukaankin piireihin, mutta kai minä vaan ajattelin että minä pysyisin näissä asioissa järkevänä. En ollut aiemmin edes harkinnut, mutta sitten välitunnilla koulun takana tuo maninittu kaveri kertoi, että ansaitsee rahaakin, ja kysyi sitten minua mukaan. Epäröin kyllä (en minä tupakkaankaan sortunut kun joskus tarjottiin!) mutta lopulta uteliaisuus vei voiton; eihän se nyt niin paha asia voi olla, tai jotain. Niinpä minä suostuin ja nyt on paha räpiköidä enää irtikään.

Niin. Minä olen nyt Punkaharjun Seurakunnan Kerhotäti. :P Kun kerroin kavereille, sain kuulla saman päivän aikana seitsemän kertaa tarkalleen samat sanat: "Voi lapsiparkoja."
Mutta kas, viime keskiviikko meni hienosti. Polttopalloa ja omppusta vanhalla ala-asteellani, ei jummijammi mitä nostalgiaa. *Wirn* Ja onhan ne aikas söpöjä pentuja, ei ollenkaan niin rasittavia kuin luulisi 5-10-vuotiaista. ^^
(Vaikka niittikaulapantoja, liiallista kajaliutumista ja eeppisimpiä goottihameita/-housuja pitääkin siellä vähän rajoittaa.)
Vielä en ole joutunut suurimman haasteen eteen, nimittäin hartauden pitämiseen. Mutta ei huolta, en minä ala mitään moraalitonta ja järkyttävää diskordianistipropagandaa (kuten paavikortteja tai todellisuutta) pilteille jakelemaan vaikka pokkana pysyminen rukoillessa voi olla vähän hankalaa (no ei, kyllä minä siihen pystyn - olenhan sentään Herpertti Makkonen, uskomaton ninja! Ei kun en olekaan, mutta ei se mitään.)

Tämän lisäksi universaali totuushan on, että "Kerhotädit saa aina kaikilta." ;P (Tuossa oli kyse kyllä suklaalevyn jakamiseen liittyvästä epätoivoisesta perustelusta, mutta tarkemmin harkittuamme porukan yhteinen lopputulos oli, että näinhän se kyllä epäilemättä on. Minä ja Krista saatiin sitten suklaata. Kerhotätiys 4evahh!!1!)

Hey, this could be our last night on earth!

Pungenday, Bureaucracy 34, 3174

http://www.xkcd.com/474/

Ei se CERN onnistunut sitten maailmaa tuhoamaan. Damn, damn, damn.
Tai ainakaan ei vielä vaikuta siltä, voihan se olla että niillä sittenkin on siellä hitaasti kasvava pikkuinen musta aukko, joka parhaillaan murmeloi hiukkastörmäytintä ja tuhoaa maailmaa. Olisi se vaan niin pirun hienoa nähdä maailmanloppu, mutta ehkä minun on taas kerran tyytyminen 21. 12. 2012 odottamiseen - silloin on ainakin melko varmasti jonkun foorumin miitti. :P

No jaa, on se ehkä ihan hyvä juttu että saamme vielä jatkaa porskuttamista maapallolla. Eihän siitä nyt yhtään mitään tulisi jos ihmiskunta ei ehtisi nähdä Haile Selassien, Etiopian viimeisen keisarin ylösnousemusta haljenneesta mangokulhosta. (Olen varma, että sitä se suunnittelee. Ovela pirulainen.)

Oli jotenkin oudon unelias päivä. Kukaan ei oikeastaan tehnyt mitään, koulukuvat lähinnä otettiin ja jostain syystä tuntui ihan siltä kuin kevätlukukausi olisi lopuillaan. Tajuttiin muun muassa, että jengi on ysin jälkeen lähdössä ihan eri kouluihin ja meidän pitää keksiä miten voidaan jatkaa The Mörköporukkana elämistä, vaikka olemmekin hajaantumassa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että yhteydenpitoa on jatkettava. (No, melkein kaikki :P "No te ootte kyllä aika paskoja tyyppejä. Mä otan tän kaverikuvan vaan että pääsen liikuntatunnilta pois." Mutta tuo on huumoria johon on tullut totuttua tässä porukassa. <3) Sen kunniaksi menimme liikuntatunnilla ostamaan suklaata ja istuttiin auringonpaisteessa penkeillä jauhamassa scheissea, kun muuten ollaan niin kilttejä oppilaita. :P
Ainakin meillä on ropeseura! Joka kokoontuu ensi viikonloppuna. Huolestuttavaa kamaa odotettavissa, mutta ei se mitään. Sain jopa kotisivujen random-osiota päivitettyä vähän ja sanastokin pitäisi sinne saada aikaan, kun meidän koodikieli on niin pro. :)

(Eilen sain jopa aikaiseksi katsoa sen Labyrintin, ja täytyy sanoa että parasta mitä vähään aikaan olen katsonut. ^^ David Bowie on loisto, pitänee perustaa Jareth-fanikerho nyt samantien. Tosin elokuvan jälkeen kone kaatuli spontaanisti vähän väliä, syytän niitä musikaalinumeroita tästä. :P)

The Vihkosta & David Bowie -skitsofreniasta

Sweetmorn, Bureaucracy 32, 3174

Hiiohei, takaisin interneteissä. En kyllä ollut edes kunnolla poissa, vai olinko? Moni ei tiedä ja harva arvaa. No jaa, tässä kuitenkin istun, kait.

*Huokaus* Vähän aikaa sitten koulussa istuminen ei tuottanut minkäänlaista tuskaa. Päivistä selvisi nopeasti, aurinko paistoi (kuvaannollisesti) ja elämä oli jättekiva hela tiden ja kaikkea.
Miksi?
Koska minulla oli Vihko. The Vihko. Vihko, johon saattoi keskittyä jokaisen tylsän tunnin aikana ja kirjoittaa runoja, joita en muualle pistäisi, päässäsoivien laulujen sanoja sekä yleistä angstigootteiluhaaveilua. Loistava tapa tappaa aikaa ja ennen kaikkea selventää sekavia ajatuksia ja muita päässä liikkuvia epämääräisiä juttuja, kuten elämääni.
Mutta arvatkaapa mitä? Joitakuita sattuu jostain syystä kiinnostamaan minun tämänhetkinen elämäni vähän liikaa. Ja se puolestaan sattuu ärsyttämään minua tällä hetkellä aivan suunnattomasti. Eikö sitä voi tajuta esimerkiksi, että on asioita jotka tahdon pitää itselläni? Ja että jos sanon kauniisti että se on sama kuin lukisit jonkun päiväkirjaa (ja sitten vähemmän kauniisti että se on tunti turpaan jos kosket vihkoni kanteenkin) niin tuo kyseinen vihko saattaisi vaikka sisältää näitä asioita?
Ilmeisesti ei. Jos minä tahdon purkaa saippuasarjavyyhtini aiheuttamaa turhautuneisuutta tai (äärimmäisen epägoottiuskottavaa) ruusunpunaista pilvilinnailua matikantunnilla, minä tahdon tehdä niin ilman että joku sankari yrittää repiä minun henkilökohtaiset elämänkappaleeni kädestäni. Yritä siinä sitten selittää asiaa viidennen kerran ja todeta että tällaiset asiat rikkovat ystävyyksiä, kun toinen lähinnä yllyttää muitakin koluamaan reppuni läpi etsiäkseen nämä ah-niin-kiinnostavat ruutupaperisivut. Hoovee.
Eli, the Vihkoa ei tulla enää näkemään koulussa. Olkaa onnellisia. Aloitan uuden ja teen sen Salatulla, Äärimmäisen Salaisella Valtionsalaisuussalakoodikielelläni, kun nyt muutenkin toteutettiin operaatio Paluu ala-asteelle. Ei se ole sama vihko, mutta mitäpä te kylmät, julmat ja sydämettömät niinkutsutut ystävät siitä välittäisittekään. ; _ ; Elämäni on tragedia.
Öh... Niin, tällaista tällä kertaa. Ajattelin kantaa mukanani harhautusvihkoja, joihin raapustelisin tunneilla syvällisen näköisenä jotain asdfia ja odottaisin että joku nyysisi ja lukisi ne, mutta tämä kaatuu siihen ettei lyijykynällä voi linkittää Goatsea. Se pitäisi piirtää. Kamalaa.

Njoomutta, tuon tilapäisen ärsyyntymisen aiheen lisäksi menee aika samalla lailla kuin yleensä, eli epämääräisen kummallisesti. Liput lokakuulle on hankittu ja vaasalainen tulee keikalle ja elämä hymyilee! Haa. ^^ Minkä lisäksi PuRon ensimmäinen, nerokastakin nerokkaampi larppi alkaa hahmottua. Ei jumaleissan siitä tulee psykoa kamaa. Kutsumanimi David Bowie -skitsofrenia kertoo varmaankin riittävästi siitä, miten järkevää matskua on odotettavissa.
Idea meni muistaakseni niin, että kaikki larppaavat vuorotellen samaa hahmoa (yksi päättää ehkä vartin ajan mitä hahmo tekee, loput seuraavat 'varjoina' perässä). Kyseessäoleva hahmo on David Bowien poika, jonka tehtävänä on etsiä isänsä Savonlinnasta. Eri sivupersoonat tietävät eri asioita Bowien olinpaikasta, mutta he eivät saa puhua keskenään. Ohikulkijoiden apua saa toki käyttää, mutta hahmossa on pysyttävä - toivottavasti joku alkaa oikeasti selittämään random savonlinnalaisille olevansa David Bowien skitsofreeninen poika ja tarvitsevansa apua - 'Voisitko kertoa viidennelle persoonalle että David ei voi sietää Riihisaaressa kännääviä teinejä.' :P Katsotaanpa, kuinka moni kulkee vielä vapaalla jalalla ensimmäisen PuRolarpin jälkeen.
Peli loppuu sitten siihen, kun joukkio onnistuu löytämään etsimänsä paikan, jossa pelinjohtaja-Bowie on. Jos onnistuu. Ja jos en keksi mitään kieroja sivuquesteja. Hmm.

(Ai niin, ja vähänkö olisi hienoa jos kaikilla pelaajilla olisi samanlainen tukka kuin Bowiella Labyrintissa! :D Mutta taidan innostua vähän liikaa nyt.)

Tämäkin blogimerkintä liputti mitä ilmeisimmin selväjärkisyyden puolesta. Eläköön normaalit harrastukset!

Missä on lähin juhannussalko?

... Tahdon tanssia sellaisen ympärillä!

Setting Orange, Bureaucracy 21, 3174

Emilie Autumnin keikka on ikärajaton -> Maailma on hieno paikka ja elämä on ihanaa!

Ja se on syyslomatiistai, eli mitään kouluscheißeakaan ei ole! Vielä kun lipunmyynti alkaisi pian. (Ei hitto vie jos vaikka kuolen tai kuuroudun ennen tuota tai keikka myydään loppuun tai jotain muuta kahden vuoden painajaisten arvoista tai jotain. (Tuo lause oli hyvin selvästi yhtä selvä kuin Eero neljältä.) Mutta älkäämme ajatelko sitä nyt, kun näyttää hyvältä.)

Niin - asiat vakavammin ottava, yleisesti sivistyneestä maineesta enemmän välittävä ihmiskunnan edustaja saattaisi odottaa ehkä vähän vähemmän fanityttöytynyttä olotilaa blogimerkinnän kirjoittamiseen, mutta hemmetti, olen menossa Emilien keikalle! Lisää huutomerkkejä!

[Julmetun ärsyttävä määrä typeriä hymiöitä ja sydämiä ja muuta teineilyä ^^]

Ropeja, miittaamista ja antikirvesmurhaajia

Boomtime, Bureaucracy 13, 3174

Elämä on ollut melko mielenkiintoista tässä viime aikoina. Jonain tylsistymisentäyteisenä koulupäivänä joku sankari (mitäänentunnusta) keksi, että olisi varmaan ihan loistoa saada Punkaharjulle roolipeliporukka. Nyt meillä onkin sitten PuRo, jonka jäsenmäärän huikeus ylitii kaikki ennakko-odotukset. Jummijammi, jo pelkästään foorumilla kahdeksan! :P
Porukka myös innostui (vähän liikaakin) larppaamisesta, ja koska sattuneesta syystä telttoja, astioita ja vaatteita löytyy noin niin kuin shitload, niin mahdollista on että jo tänä vuonna saadaan aikaiseksi talvilarppi, tai ainakin kesällä sähelletään vaikka mitä. 13.9. olisi tarkoitus vallata Savonlinnan tori viktoriaanisissa asuissa (tai keskiaikaisissa, riippuen mitä löytyy) ja järjestää sinne teekutsut. Huhujen mukaan myös piisamikahvia on, tosin minttuviina pitänee korvata minttukarkeilla. Eihän me nimittäin mitään teinijuoppoja olla. Mutta piisamikahvi on parhautta, ja pitää sen sentään minttusuklaalta maistua. Omnomnomnom.

Lauantaina sankaroitiin Hämeenlinnan Keksiaikamarkkinoilla, kopioinpa saamattomana lähes suoraan puintitopicista.
Jännin miitti aikoihin, sopivasti arvaamattomia käänteitä ja suunnitelmatta harhailua unohtamatta tietenkään väsynyttä lonkeroläppää. Mikäs sen hauskempaa.
Juna-asemalla punatukkaisen hamegoottijannun eli Morgan Bloodin löytäminen ei tuottanut suurempia ongelmia ja siellä sitten istuttiin kiskomassa jotain minttukeksejä naamaan ja juttelemassa ropettamisesta tai jostain. Tarkoitus oli mennä antikvariaattiin muttei ollut auki.
Itse markkinat kuluivat kojuja kierrellessä ja aseita ihaillessa. Morganin kanssa koetettiin kovasti etsiä jostain heliumilmapalloja, mutta kun ainoa vaihtoehto olisi ollut niiden pikkulasten ryöstäminen (mikä on kovin epäkohteliasta), niin tyydyimme katsomaan kateellisina. Däämn.

Jossain vaiheessa sattui vain lievästi tahallaan toteutettu viimeisestä junasta myöhästyminen. Heehee. Eihän siinä muuta voinut tehdä kun lähteä Helsinkiin jatkamaan miittiä.
Clark saatettiin porotanssin kera junaan, sen jälkeen ehkä hengattiin jossain. Ja kaalirinki piti kokea, vaikka se kaali olikin jäävuorisalaatti. Jossain sen jälkeen Sally lähti Espooseen espoilemaan.
Omenahotelliin yritettiin päästä ja melkein onnistuttiin, mutta sitten se olikin täynnä, joten kun Cresekin meni nukkumaan niin minä ja Morgan gootteiltiin kahteen asti Batmanin kanssa. Jokeri on kova jätkä.
Leffan jälkeen jatkettiin jonnekin (eteenpäin luultavasti) ja heitettiin jotain yleistä randomläppää. :) Hauskaa oli eikä edes mennyt kovin hysteeriseksi hihittämiseksi, ainakaan siltä osin mitä muistikuvia on jäänyt. Se Hesburgerin seinällä ollut onnellinen perhevalokuva oli melkoisen psykoottinen ilmestys siinä vaiheessa. Pahempaa kuin vuohi, jolla on juustomakkaran näköisiä lonkeroita.
Juna-asemalla datattiin vähän aikaa ja nukahdettiin sitten epämääräiseen puolihorrokseen tietokonepöytiä vasten jossain siinä seitsemän maissa. Jossain vaiheessa muistaakseni julistettiin se tuokiomiitiksi ja aiottiin kirjoittaa miittiruno. Runosuonenveto iski kuitenkin pahemman kerran, en taida kopsata lopputulosta tänne. Saatte itse etsiä Riisistä. :P Loppuhalauskin meni sähläämiseksi, koska molemmilla oli liikaa goottihärpäkettä ja sattui eräänlainen takertumisefekti. *Wirn*

Ihan loistoa oli ja hienoja tyyppejä olivat kaikki. ^^ Tuli vähän noottia kyllä kerrankin vanhemmilta tästä jonkun tuntemattoman porukan kanssa ex tempore Hesassa hengaamisesta, kun samana päivänä uutisoitiin kovasti niistä noin minunikäisistäni tytöistä, jotka oli murhattu. Jätin sitten mainitsematta että olin koko yön periaatteessa kahdestaan parikymppisen lateksihametta käyttävän jannun kanssa, jota en ikinä ennen ollut nähnyt. :P Eikä edes ollut mikään kirvesmurhaaja.
Ha. Hengissä ollaan.
Ja uusiksi vaikka heti! Ensi kerralla pitää tosin väistämättä päätyä junalla vähintäänkin Vladivostokiin.

Mitäköhän muuta olen tässä Conin jälkeen hommannut. No, ensimmäinen epävirallinen puroutuminen koettiin maanantaina - kaalirinki, piisamikahvia, suklaakeksejä ja yöhiippailu Vaahersalon pimeillä kaduilla Jokeri-meikit naamassa (oli pakko kokeilla). Siellä istuttiin sillalla filosofoimassa kaatosadeukkosessa, näyttäen luultavasti pahemman luokan narkeilta. Hieno hetki.

Tänään olin flunssassa eli nukuin univelkoja poies. Niitä nimittäin oli. Elämä on ihanaa, kuten muuan iivariudella on tapana toisinaan asia ilmaista.

Yleistä Ropeconin muistelua

Prickle-Prickle, Bureaucracy 5, 3174

Eeppinen päivä tänään. Laukkuni meni rikki, koska ei kestänyt Hakaneulan lainaamien yao- *krhmh* mangapokkareiden painoa. Että kiitos vaan. :P

Jaajaa. Mitäköhän tässä vielä conista muistelisi. *Muistelee* Joo, aika muistelemista on tämä muisteleminen.
Sinne mentiin vähän ennen kuin lipunmyynti alkoi ja julmetut jonot oli jo kasaantumassa. Jotain epäilemättä tapahtui tai oli tapahtumatta tai jotain sinnepäin.

Viralliseen ohjelmaan ei oikeastaan ehditty osallistua ollenkaan, tai siis saatu aikaiseksi osallistua. Hiekkalaatikkolarppikin oli vasta sunnuntaina. :( Mutta aika kului tuttuja etsiessä ja random encountereille jutellessa - Conissa hienointa on se, että kenelle tahansa voi noin vain puhua ilman että saa kovin mielipuolista mainetta (tai no, riippuu vähän siitä, mitä puhuu). Kaalirinkiin ja Risingin miittiin piti tietenkin osallistua, ja myös läpässä olin mukana. (Huhujen mukaan ainakin, vaikka mitään en tunnusta. Hieno leikki.)
Kahden keijun kanssa yritettiin palkata ninjoja heittelemään käpyjä Panun & kumppaneiden päälle, mutta eivät sitten tahtoneet. Joku ninja jossain olisi kuulemma varmaan tahtonutkin, mutta kukaan ei löytänyt häntä. Ihan urpoa. Niinpä käpysota jäi kokonaan meidän kolmen vastuulle, mutta voin vakuuttaa, että ainakin kohtalaisella kunnialla siitä suoriuduttiin. Kait.
Tämän lisäksi kävin muuan filippiiniläisen jannun kanssa hyvin mielenkiintoisia keskisteluja Aleister Crowleyn okkultismiteksteistä, maailmanlopputeorioista, kaalista ja Cow and Chicken -piirretystä. Jii-haa. Hauska tyyppi oli se.

Ai niin. [T e i n i a n g s t i v a r o i t u s on annettu]

Hemmetin hemmetti. Älkää ikinä tehkö niin kuin minä.
Siellä oli tämä yksi hevaripoika, jolla oli Burzumin paita (se jossa on sen kirkon rauniot!) söpö letti ja ehkä maailman kauneimmat kulmakarvat (ja mitäköhänhittoa minä taas selitän :P). Siellä se melkein koko tapahtuman ajan kuljeskeli ympäriinsä tai istui jossain, ja jostain syystä sattumoisin aina siellä missä minäkin, ja ilmiselvästi odotti vaikkapa jotakuta joka kysyisi tahtoisiko hän pelata norjalaista jalkaleikkiä. Ei puhunut juuri kenellekään, näytti vain siltä kuin söpöt hevaripojat yleensäkin näyttävät kun istuvat nurmikolla haaveilemassa.

Arvatkaapa kahdesti, mitä minä menin tekemään?

En mitään.

Hitto vie. Lauantaina olin ikuisuuden epäröityäni jossain vaiheessa melkein lähdössä kysymään, onko hänellä tylsää, mutta juuri silloin hän ehti kadota paikalta ja sen jälkeen en nähnyt häntä enää, koska piti lähteä. Angstaan. Mitäs luulette, montako Paulo Coelhon lausetta mahdollisuuksista ja järjettömien mielijohteiden hienoudesta tuli mieleeni automatkalla takaisin Punkaharjulle?
Noin kaksikymmentäkolme, ja ne pirulaiset jäävät kummittelemaan yllättävän pitkäksi aikaa. Joten älkää ikinä tehkö noin.

Jaa-a. Taidan mennä pihalle, koska olen lähinnä datannut koko päivän ja siitä tulee paha olo ja kuolema.

Köysikonventio V: Kuvat

Pungenday, Bureaucracy 4, 3174

Hauskaa alkanutta byrokratiaa kaikille! Huomenna on pyhimys Zarathudin juhlapäivä, vaikken ole varma miksi kyseinen tyyppi olisi mikään pyhimys. Ihan uskomaton urpo, pah. -_-

Erm... Joo, asiaan. Viides, tosin ihan liian vajaaksi jäänyt Ropecon on takana. (Sunnuntaiksi kun piti lähteä isoisän syntymäpäiville. Angstaan.) Valokuvatodisteita on olemassa ainakin vähän ja sain myös muutamia larppireissun kuvia koneelle samalla, joten kai niitä nyt tännekin on pistettävä. Klikkaamalla saa ainakin osaa suuremmaksi.

Tämä tässä on puhelin. Se oli laivassa matkalla Ruotsiin. Tulin ilmeisesti siihen tulokseen, että kyseinen kapine on kuvauksellisempi kuin ne larpparit, ja onhan se aika tyylikäs. Ihan mahtava. Näettekö, kuinka kauniisti tuo piuha kaareutuu mutkalle? Kuinka seinän maanläheiset ruskean sävyt kompensoivat synkkää, hieman surullistakin harmaata? Puhdasta harmoniaa, sanon minä. Ja olen varma, että kuvauksellisesti myös kultaisen leikkauksen optimaalisessa pisteessä on jotain.

Tuossa taas teltta, jossa minä ja Panu ja Tatu asuttiin. Komea, eeppinen, kätevä ja jopa osapuilleen vedenpitävä. Siis teltta, ei Tatu. Vai pitääköhän se vettä? Hmm. Pitää kysyä. Moni ei nimittäin tiedä ja harva arvaa.
Olisi kyllä pitänyt ottaa leiristämme enemmän kuvia ennen peliä ja sen jälkeen, mutta jotenkin ei innostanut kun oli raahattu kaikkia kamppeita pitkin mettää ja mäkeä. No, ehkä ensi kerralla enemmän.


Taitaa olla Espoon ottama kuva. Ja tuo hiushärpäke on sininen hirttosilmukka, jonka muuan sankaritar tukkaani sitoi. (Bonustehtävä: etsi kuvaan piiloutunut melkein-kalju amis. Aika ovelasti piilossa kieltämättä. Vähän niinkuin se kummituslapsi siinä yhdessä kuvassa, vaikka se taisikin olla lähinnä verhoa ja pikseliä.)


Jaa-a, eiköhän tuossa olleet ne larppikuvat mitä julkisuuteen päästetään. Lopuissa on lähinnä tyyppejä, enkä tässä nyt heidän kuviaan kauheasti levittele ympäri intternettejä - ties minkälaiset hullut tätäkin tekstiä lukevat. Mutta sitten conkuviin.

Teh kasa. Hieno kasa se olikin, Risingin miitin aikaan kasattu. Ja sopivasti porukka on myös kääntänyt katseensa muualle, joten kovin tunnistettavissa ei liene kukaan. Oltais me isompikin saatu, mutta jostain syystä kaikki eivät innostuneet niin hirveästi. :( Muita kuvia miitistä tungen varmaan Risingin albumiin mikäli mitenkään saan aikaiseksi muistaa.

Tuo oli robotti, joka tuli tämänvuotisen conteeman mukaan tulevaisuudesta siivoamaan meidän roskiamme. (Tässä tapauksessa ilmeisesti pikkuista ninjaa. Minun puolestani olisi saanut korjata talteen ne isommat, lapset oli sentään ihan söpöjä.) Eeppisyydestään huolimatta varmaan melkoisen tukala asu, vaikka sää ei mitenkään helteinen ollutkaan. Mutta tyylikästä silti.



Ranmoth eli Panu sai ostettua ah-niin-eeppisen Warhammer 40 000 Dark Heresyn ja pääsi näin ollen innostumaan sääntöjen selityksissä ja repliikkien lainauksissa. Kanssaotusten vähintään yhtä innostuneet reaktiot näemmekin tässä.


Käsikesy pupunpoikanen, joka
aiheutti yleistä ihastusta pomppimalla öiseen aikaan Dipolin pihalla. Olin löytänyt sen ja juuri ottamassa kuvaa, kun paikalle tuli kolme kaapinkokoista, mustiin pukeutunutta äijää, ja varauduin melkoiseen kanista-karvalakki-eikun-rosvopaisti-kommentointiin. Joku heistä totesi kuitenkin että "Ooooi, aika söpö" ja siinä sitten siliteltiin sitä ja heitettiin läppää. Hauskoja tyyppejä olivat. Yleistä hilpeyttä kaikissa herätti myös se, että kun itse jossain vaiheessa sanoin jotain siitä miten kanista saisi lompakon jos suolet ottaisi pihalle, joku heistä oli hetken hiljaa vakavan näköisenä ja totesi sitten: "Tiedätkö, sä oot aika julma." :P

Juhlallinen hetki: kaali vaihtaa haltijaa, tässä tapauksessa Tatusta Lauriin. Kaalirinki on perinne, josta ei hevillä luovuta, vaikka välillä tekisi kyllä mieli. Tuonkin yksilön kanta oli melkein nyrkinkokoinen, ja se on muuten aika kitkerää kamaa ja tuntuu samalta kuin puuta järsisi. Ja kyllä, sanon tuon kokemuksesta. Mutta niin se on, että kerran aloitettua kaalia ei voi jättää kesken, taikka tapahtuu karmeita. Oletettavasti ainakin.

Siinäpä ne jännimmät otokset, varsinainen tekstiosio seuraa luultavasti huomenna koska nyt pitää mennä nukkumaan liian pitkään kasaantuneita univelkoja pois. Niillä Warp-karkeilla en nimittäin toista koulupäivää ajatellut selvitä, se on aika häiritsevää stuffia.

Comeback

Pungenday, Confusion 67, 3174

Ha. Paluu todellisuuteen ei ollut läheskään niin tuskallinen kuin ennalta olin odottanut. Toisaalta, onhan nimeni sentään Morandor. (Tai no ei kyllä ole, mutta sillehän en minä mitään mahda. Ei olisi varmaan pitänyt valvoa sitä yötä keijujen kanssa bilettäen.)

Itse pelistä aloin kirjoittaa peräti novellia (eli te ette luultavasti tule ikinä kuulemaan mitä siellä metsässä tein, koska puolikkaan ruutupaperin jälkeen kirjoittaminen jää kuitenkin kesken), mutta yleistä häslinkiä matkan ajalta kirjoitan kaikkien suunnattomaksi iloksi ja riemuksi nyt.

Hmmhmm. Porukkaa oli vain vähän enemmän kuin viime vuonna, mutta yllättävän paljon enemmän tavaraa saatiin rahdattua meren yli verrattuna menneisiin kesiin. Muun muassa muutama erilainen telttasysteemi, soutuvene, valtava määrä jätesäkkejä täynnä taljoja ja vilttejä, muistaakseni 130 kiloa ruokaa ja siihen päälle vielä kaikki propit, vaatteet ja pikkusälät. Seitsemän autoa meni ja kaikki ääriään myöten täynnä. Ei ollut minun nuoruudessani näin massiivista tämä larppaamaan lähteminen ja Plutokin oli vielä planeetta.
Siellä sitten sählättiin laivalla ja saatiin kaikki autot perille kohtalaisen tuskattomasti. Minä, Panu ja Tatu (se espoolainen larppari joka joskus on täällä teksteissä vilahdellut :P) oltiin korpi-squad eli omassa leirissämme toisella puolella järveä kuin muut. Suurella vaivalla saatiin teltta pystytettyä kunnolliseen paikkaan, vaikka vaati aika paljon säätöä ja rämpimistä. Plus meille osoitettu pläntti oli aika eeppisen mäen päällä, mikä tarkoitti kaunista näköalaa riu'ulla istuessa mutta myös melkoisen pitkää vedenhakumatkaa. Espoota pilkattiin aika rankasti, tosin niin kyllä kaikkia muitakin. :P Oltiin me varmaan hieno näky raahaamassa niitä kamppeita pitkin metsiä: angstinen goottimörkö niittihameessa, pitkälettinen kaupunkilaisfruittari ja sitten vielä Eräjorma-Panu selittämässä jotain ihmeellistä CMX-paidassaan ja kuollut orava päässään. (Joku väitti sitä myös poninhännäksi, mutta olen varma että sillä oli hampaat.) Kirveemme oli niin terävä, että Panu sai sillä ihokarvojansa ajeltua. Jii-haa.

Pelin jälkeen jäätiin jostain syystä (*mulkaisu Panuun ja Tatuun* :P) keijujen leiriin laulamaan ruotsalaisia juomalauluja ja peräti Sonata Arcticaa. Pääasiallinen puheenaihe oli muuan pelinjohtajahaltia, Morandor eli Love "LoveMan" Sjögren. Ei me siitä kyllä mitään muuta puhuttu kun toisteltiin sen nimeä aina hiljaisuuden koittaessa.
"Anyways... Morandor!"
"Stop that!"
"You can't make me. After all, my name is... Morandor!"
Tämän lisäksi keijuleirissä tapahtui lähinnä liiallista kolanjuontia. Ja minun taholtani kiroamista siitä, ettei poikakeijuja ollut kuin yksi. Kyllä pännii. ;_; Tosin Tatukin on sellainen keijukainen ettei siitä paljon keijummaksi mene. *Wirn*

Erinäisten jännäsattumien kautta meillä kolmella ei ollut laivalippuja, joten Tornion kauttahan sitä piti ajaa. Nonstophauska road trip oli nonstophauska, ainakin välillä.
Ja jos joskus vastaavaan tilanteeseen joudutte, muistakaa, että Max on oikeasti hyvä hampurilaispaikka. Omnomnom.
Nyt kävi sitten näin, että edellämainittu espoolaislarppari oleilee Köysikonventioon asti meillä, koska kukaan ei jaksa raahata sitä eteläänkään. Tähän mennessä ollaan muun muassa törmätty kummallisiin sattumiin Savonlinnan torilla, ostettu metrilakuja ja katsottu Pyhän Olavin päivän kohtalaisen laimeaa ilotulitusta, kirottu Panua joka jätti meidät em. torille lähteäkseen baariin, lähdetty ex tempore höyrylaivaristeilylle, datattu ja... eh, datattu.
(Uhkasi lukea tämän blogimerkinnän etten pistäisi tänne mitään absurdeja valheita tai synkkiä paljastuksia. Saas nähdä jaksaako se... Hmm. TATU LUKI WITCHIÄ!!! Ainakin kolme sivua! Mwahahahaa! Aikakirjat kolmosta.)
Sain myös tässä joskus elämäni ensimmäisen kunnon tilaisuuden kiskoa päätään aukovaa känniläistä turpaan ihan puolustusmielessä. Ja harmittaa vieläkin että jäi käyttämättä, kun sen kaveri rauhoitteli sitä vähän. No jaa. Ehdin hommata myöhemminkin sen Warrior Princess Xena of Punkaharju -maineen. :P

Että tällaista. Saa taas ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu, olen ainakin melkein palannut tosielämään. Nyt vain odottelemaan Conia. Mitä seikkailuja tuokaan Punkaharju Cityn villi elämäntapa eteemme ennen sitä? Mitä vaaroja tulemme kohtaamaan S-Marketin ovimatoilla, Savonlinnan torilla tai takapihalla? Onko auringonpistos kohtalokkaampi kuin yliannostus jäätelöä?
Vain Morandor tietää.

Äärimmäisen Tärkeä Ilmoitus

Boomtime, Confusion 51, 3174



Jumaleissan! Tuo on hilpeää. Jep, se on vanha, mutta aina välillä sille nauraa silti vedet silmissä. :P Esimerkiksi kolmelta yöllä. <- loistava tekosyy kaikkeen.

Erm, niin. Se tärkeä ilmoitus oli, että minä olen noin 29. päivään asti (ja luultavasti jonkin verran sen jälkeenkin) kaikkien viestintävälineiden ulottumattomissa larppireissun takia. Voitte kokeilla savumerkeillä tai rukouksilla jos välttämättä pitää saada yhteys, mutta en takaa toimivuutta. Ja jos ikävä iskee, voitte aina katsoa tuota videota ja muistaa, miksi onkin hieno juttu että minä olen jossain korvessa hukkumassa suohon ja eksymässä metsään.

Kirje

... joka lähtee Tavastian palautelaatikkoon mikäli Emilie Autumnin keikka syksyllä on K-18

Sweetmorn, Confusion 45, 3174

Arvoisat yhteiskunnan urpiaisensontakasat, toivon vilpittömästi että kesänne oli sateinen, kurja ja täynnä punkkeja ja pilaantunutta hedelmäkakkua.

En oleta, että kukaan teistä millään tavalla noteeraisi mielipiteitäni tai edes että onnistuisin pilaamaan jonkun päivän, mutta yritetään nyt kuitenkin, koska varmasti ainakin te mitä röyhkeimmin vesititte omani.

Ymmärrän hyvin, että myymällä viinaa saatte paremmat rahat kuin järjestämällä alaikäisillekin sallittuja keikkoja, ja mikäs sen mukavampaa, mutta haluaisin ehdottaa teille seuraavaa: sen sijaan että tekopyhinä esitätte olevanne kiinnostuneita musiikista ja sen tarjoamisesta uskollisille faneille, voisitte rehellisesti lisätä kotisivuillenne vaikkapa tällaisen tekstin:

"Suomen maineikkain rock-klubiksi naamioitunut välinpitämätön, kasvoton kassakone, jolle sinäkin olet vain tilastoyksikkö, joko hyödyllinen tai hyödytön.
Voiton kannalta merkityksettömiä alaikäisiä ei noteerata homehtuneen sianraadon vertaa."

Vaihtoehtoisesti voisitte myös lopettaa sen bänditouhun kokonaan, onhan se nyt hirveää haaskausta maksaa kaikenmaailman esiintymispalkkioita kun menestyisitte varmasti myös baarina ihan hyvin, ja siitähän tässä on kyse. On aina yhtä ilahduttavan murhanhimoa nostattavaa huomata, kuinka kaksi tekijää määräävät loppujen lopuksi myös kulttuurin ja taiteen kysynnän ja tarjonnan suuren yleisön keskuudessa; viina ja raha.

Hauskaa loppuelämää ja tukehtukaa lokinjalkoihin,
Paavi Herbertina Merrique V
Hail Eris.

P.S. Illuminatus-pyramidit logossanne ovat vähän turhan näkyviä. Menee jo mauttomaksi.

~~~~~

En minä ehkä ihan sellaisenaan lähetä tuota, paitsi jos sattuu olemaan jo valmiiksi kovin huono päivä kun lisätiedot keikasta julkistetaan. ;) Mutta kirjoittaminen oli sen verran viihdyttävää, että lieventää vähän odotuksen tuskaa.
Onhan se ihan ymmärrettävää ettei kaikkia voi miellyttää, mutta neiti Autumn ei kuitenkaan liian usein Suomessa vieraile (tuurillani seuraavan kerran viittä päivää ennen kuin täytän 18) ja hänen kokoonpanonsa on se, jonka kaikkein eniten tahtoisin livenä nähdä.

*Huokaus* No, ei auta kuin toivoa parasta, vaikka vaikuttaa siltä että keikka olisi kahdeksalta eli automaattisesti K-18. Hitto, jos olisin kristitty, minulla olisi sentään käytettävissä vaihtoehto Pray Like Hell. (Diskordianistit eivät kauheasti rukoile, ainakaan sen yhden tulvan jälkeen.)
Joka tapauksessa suunnitelmissa on järjestää joukolla Autumn-fanien viktoriaaniset teekutsut Tavastian edessä mikäli alaikäisiä ei sisään päästetä, joten vaikuttaa silti ihan odottamisen arvoiselta päivältä. 21.10.-08 - korsetit, teekannut, kajalit ja puuterit mukaan! Ja jonkun mukaan sieltä on vain yksi varsinainen ulospääsy, eli pääsenpä ainakin näkemään Emilien ja hänen armeijansa. *Fanityttöilee* Kolmannen maailmansodan aikaan minä olen Veronica's Kissing Armyn kersantti. :P Vähintään.

Mutta on se ainakin nätin näköinen

Pungenday, Confusion 42, 3174
(T Y L S Y Y S V A R O I T U S tekstiä koskien on annettu.)



Ei olisi ikinä pitänyt katsoa Wikipediasta Emilie Autumnin Enchant-levyn kappalelistausta. Artikkelissa mainittiin ohimennen Enchant Puzzle, kuva-kirjain-musiikkiarvoitus, jonka Autumn liitti albumin alkuperäiseen painokseen. Kuulemma tämän kuvan ja laulujen sisältämien vihjeiden avulla sen voisi ratkaista, ja ensimmäiselle siinä onnistuneelle luvattiin melkoisen arvokkaita, täysin ainutlaatuisia keijukaisasusteita. Levyn julkaisusta on viisi vuotta, eikä kukaan ole vielä onnistunut.
En ehkä ihan välttämättä tarvitse keijuviuhkaa, mutta olisiko vähän legendaa ratkaista jotain tällaista? *Sigh* Harmi että se Enchantin kappale, joka minulle on parhaillaan postissa tulossa, on uudelleenjulkaisua - alkuperäisiä myydään E-Bayssa kuulemma noin viidelläsadalla, eikä intternetteihin ole minnekään postattu muuta kuin tuo pienenpieni versio. No ei se mitään, vaikken saakaan sitä ikinä ratkaistua niin onpahan jotain tekemistä pilvisinä päivinä ennen Ilosaarta ja larppia.

Tähän mennessä olen pohtinut sitä ehkä kahdesta asti ja tajunnut valtaisalla voitonriemulla yhden asian, joka saattaa olla tarkoituksellinen tai sitten vain minun kaukaa haettua murmelointiani: nurkkien neliöissä on silmä, ampiaisennäköinen juttu, lehti ja luku II. Eye bee leaf two = I believe too. Mutta vaikka kieltämättä onkin aika autumnmainen lausahdus, se ei oikein käy järkeen tai ainakaan sitä ei saa kovin hyvin yhdistettyä mihinkään, mikä helpottaisi ratkaisua.
Tuo teksti, josta ei saa mitään selvää, kuulemma loppuu sanoihin "But if from the height of space you dare to fall, you're sure to solve the meaning of it all."
Ja vihreässä laatikossa sen alapuolella on jonkun mukaan kaksi nuottia, kaiketi C ja A, ehkä.
*Tahtoo epätoivoisesti jostain isomman kuvan*
Ja vielä kun tietäisi, miten Enchantin laulujen olisi tarkoitus auttaa. Tuo ever-sanan E näyttää sivustapäin tuolilta, ja kappaleessa What if on rivi "Here you sit in your high-backed chair"? Erm... Jaah.

Huoh. Olen lukenut EAn foorumin lähes kolmikymmensivuisen topicin aiheesta, ja minun nerokas havaintoni oli sielläkin huomattu aikoja sitten, eikä kukaan ollut päässyt siitä eteenpäin. Tai siis ainakaan kertonut päässeensä eteenpäin, mikä on varsin ymmärrettävää.
Tämä oli ehkä kauimpaa haettu teoria johon törmäsin: vastaus on 141, koska E = 5, M = 13, I = 9, L = 12, I = 9 ja E = 5, eli yhteensä 53, joka pitää kertoa kolmella, koska Autumn eli syksy on kolmas vuodenaika (?), eli yhteensä siitä tulee 141. Vastausta piti etsiä nimestä, koska jos kaikista reunojen sanoista ottaa neljännen kirjaimen, saadaan melkein-lause secert in nae (secret in name jos vähän säätää). Ja neljännet kirjaimet tietenkin siksi, että E on aakkosten viides kirjain ja A ensimmäinen - 5-1=4. :P Tämähän käy täydellisesti järkeen.

Terveisiä jostain

Sweetmorn, Confusion 40, 3174

Jeaah, takaisin interneteissä. Oliko ikävä?
Hyvä, ei minullakaan olisi.

Olin Vaasassa, tai oikeammin sanottuna pienellä Vaasan lähellä olevalla saarenpläntillä nimeltä Raippaluoto. Siellä on (ainakin joskus ollut) Suomen pisin silta, mutta muuten melko tavallinen suomenruotsalainen saarenpläntti. Asuin siellä 2/3 elämästäni, eikä minulla ollut varsinaisesti aikomusta palata sinne, mutta kun the ultimate lapsuudenystävä kysyi tässä joskus että tahtoisinko nille. ^^
Jännää oli, porukka ja koko saari oli muuttuneet aika paljon viidessä vuodessa. Ja Vaasakin oli paljon isompi kaupunki kuin pienenä tajusin, vaikka Wasalandia olikin jokseenkin samanlaista scheißea kuin aina (paitsi Super Spin, jossa sentään tulee viidentoista kerran jälkeen paha olo, ja kummitustalo, jossa ihmiset ilmeisesti säikkyivät minua - pirun uv-valo, eikö ne ajattele gootteja yhtään.)
Lauloin Singstaria. Ja ihan melkein Umbrellaa. Hrrh.
Loppuaika meni sitten Café Arkenissa hengaillessa (ja vieraskirjaan sattumanvaraisia nimiä lisäillessä), uidessa, elokuvia katsoessa, Guitar Herolla leikkiessä, vanhoja tuttuja järkyttäessä ja luultavasti nukkuessakin, vaikka varma ei voi siitä olla.
Jännää miten useimmat alakulttuurit ovat suomenruotsalaisten keskuudessa jotenkin tuntemattomia (no, ainakin tuolla nimenomaisella saarella) - esimerkiksi gootiksi ei minua kutsunut kukaan, kyselivät lähinnä että mistä ostat noita vaatteita - mutta ystävämme emotionaaliset punkrokkarit ne sielläkin porskuttaa. Joku sanoi minuakin emoksi, hitto vie! ;P Ei niitä voi paeta minnekään, saisi muuttaa Siperiaan asti ja sielläkin tulisi jossain vaiheessa joku vastaan. Minä sanon teille, lopunajat ovat lähellä. Ja silleen.

Niinmuuten, 23. elokuuta on tarkoitus järjestää kaikkialla maailmassa yleinen diskordianistien kokoontumis-sähellys-terrori-juttupäivä. Muistakaa se, jos eteenne jalkakäytävälle putoaa kyseisenä päivänä kerrostalon katolta nakki, jossa on paavikortti ja teksti "Remember: King Kong died for your sins!". Ei paniikkia, se ei ole hyökkäys ulkoavaruudesta eikä edes maailmanloppu, vaan vain ja ainoastaan GOATSEMIES LASKUVARJON KANSSA!!1!!

*Krhmh* Niin. Tuota.

Jos joku tätä mahdollisesti lukeva diskordianisti tahtoo miitata jossain kyseisenä päivänä (Helsingissä? Kovin moneen kaupunkiin ei varmaan porukkaa saa), ottakoon yhteyttä minuun tai Panuun/Ranmothiin, me aiotaan ainakin koettaa jotain Pakanaverkon kautta järjestää. Aarnin livekeikka Ranuan jääkarhuaitauksessa? Diskovalot!

(K.)P.S. Kuunnelkaa Machinae Supremacya, ihmiset & goblinoidit. [teinisydän]





Aww, Zeldaa. Youtube 4evahh. :P

Erm...

Boomtime, Confusion 31, 3174

Jaa.
Tukkani on violetti. Kaikkea oppii.
Kyllä se varmaan haalistuu aika nopeasti (toivottavasti punaiseksi, vaikka harmaa olisi aika eeppinen väri myös), mutta juuri nyt pidän hiuksistani. [Teinisydämiä]
Hetken mielijohteesta toteutettu teko, vielä ei kaduta yhtään mutta katsotaan.

Muutaman päivän takainen angsti on aika lailla hälvennyt, kuten yleensä käy. Loppujen lopuksi, jos elämän tapahtumat pyöristää lähes mille tahansa tarkkuudelle, ~ kaikista elämän tapahtumista selviää hengissä. (Aiheeseen melkein liittyvä)
Onhan tässä nyt vielä paljon setvittävää, mutta ainakaan toistaiseksi en jaksa täällä sitä kaikkea purkaa. Plus mieliala on yleisesti ottaen kohtalaisen hilpeä: työt on loppu, postissa tuli kaksi Machinae Supremacyn levyä, larppiin on kotisivujen laskurin mukaan 24 päivää (huomenna 23, että nih! Taas todiste siitä, että diskordianismi on kiistatta oikeassa) ja Ilosaareen ja Ropeconiin x ja y (ei jaksa laskea kun on ajantaju muutenkin hukassa :P) ja katsoin eilen pitkästä aikaa kaikkien aikojen ehkä ihanimman, parhaan ja ennen kaikkea gooteimman elokuvan. Ei, se ei ole Atlantis, olkoonkin että Milo edustaakin synkeää hautausmaaromantiikkaa vallan mainiosti, vaan The Crow.
Ihananhan siitä tekee, ainakin näin semianorektikkopitkätukkiin viehtyneen goottitytön näkökulmasta tietenkin a) yhdistelmä Brandon Lee-corpse paint-nahkatakki-katedraalinkatto, ja b) se varis. Muttajoo. Loistava elokuva, sisältää paljon sadetta, tarpeetonta väkivaltaa ja katanoita. (Ja Brandon Leen!)

Ja löysin vielä siitä Tristanian kappaleeseen tehdyn musiikkivideon. Siitä ei muuten enää paljon gootimmaksi mene, ettäs tiedätte, vaikka söisi samalla salmiakkiautoja.



(<3 3:38)

Grrhprkl

Prickle-Prickle, Confusion 28, 3174.

On se hienoa tuntea olevansa hyödyksi. Tänään työpäivä kului vaihtelun vuoksi alavarastossa istumiseen (yleensä kun tylsistyn ylävarastossa). Leikkasin siellä sitten ajantappamiseksi tarrakopiopaperista tonttuja, mikä nyt ei ehkä kuulu työkuvaan mutta minkäs teet kun ei kukaan keksi mitään tekemistä meille. Hienoja tonttuja ne on, vaikka itse sanonkin. Keksiikö joku käyttöä joulukoristeille kesäkuussa?
Taidan läntätä ne huoneeni oveen, kunhan ensin piirrän kaikille mustat naamiot ja wakizashit, koska maailma ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi outo paikka ilman ninjatonttuja. (Huoneeni ehkä on, mutta sehän ei nyt tähän liity. Oveen jeesusteipattu WC-harja nyt vain on välttämätön sisustuselementti feng shuin kannalta, ja sen jälkeen ei muutama tonttu enää tunnu missään.)

Tajusin juuri jotain, enkä pidä siitä yhtään. Unnnnng. Onneksi en ole ikinä ollut erityisen konservatiivinen, muuten minua saattaisi haitata se, että talossa asuu eilisestä lähtien porukkaa jota en oikeastaan tunne. Mutta vaikka pyrin yleensä vannomaan muutosten nimeen, en silti oikein tahdo tottua ajatukseenkaan siitä, että näen siskojani tästä eteenpäin lähinnä viikonloppuisin. Huoh. Kyllähän ne välillä rasittaa, mutta olimme silti aika harvinaisen tiivis porukka. (Eikä tämä toisaalta tarkoita ettemmekö tulevaisuudessakin olisi, mutta kyllä, minua pännii.)

Sen lisäksi, että meille siis muutti nyt isän uusi naisystävä ja ainakin yksi hänen pojistaan, täällä pyörii tällä hetkellä puolentusinaa ylimääräistä larpparia, missä nyt ei muuten ole mitään vikaa mutta kun yksi on syli-ikäinen lapsi joka kokee ilmeisesti pakottavaa tarvetta tunkea jatkuvasti minun syliini kertomaan, kuinka hän on hupsu karhu. Uskokaa pois, se on suloista tasan ensimmäisen puolen tunnin ajan eikä juuri tässä mielentilassa ehkä muutenkaan jaksaisi. Kun lisätään vielä kyseisen piltin kymmenvuotias isoveli, joka puolestaan tahtoo taukoamatta letittää hiuksiani ja selittää legoavaruusaluksensa toiminnasta, alkaa dataaminenkin vähitellen olla yhtä tuskaa.
Olisi edes Tatu & kumppanit täällä tai joku muu jonka kanssa voisi jauhaa päätöntä scheißea sen sijaan että aina vain ajattelisi asioita ja angstaisi yksin nurkassa/koivun oksalla/blogissa. Ei sitä voi murehtia tappavan hidasta ja tylsää työpäivää, ihmispaljoudesta aiheutuvaa klaustrofobiaa, sisaruksista erilleen muuttamista, yhden elämänvaiheen lopullista kuoppaamista tai mitään yleensäkään jos paikalla on joku, joka sanoo uunia paistotakaksi. Mutta kaikki anti-angst-joukkoni ovat tällä hetkellä jopa internettien ulottumattomissa enkä kehtaa olla sosiaalinen tekstiviestienkään välityksellä kun ihmisillä on kuitenkin elämä.
En minä ole tottunut puhumaan ihmisille asioistani, mutta enpä kyllä toisaalta tähän tilanteeseen muutenkaan, joten voisi olla jännä kokeilla sellaista vaihtoehtoista lähestymistapaa, että oikeasti kertoisin ihmisille mitä ajattelen. Toisaalta ihan hyvin sekin yleensä on toiminut että pohdin asiat itsekseni läpi ja kirjoitan angstirunoja tai maalaan laivoja (terapeuttista, tuo laivojen maalaaminen). Nukkumaan en kyllä jaksa mennä vielä aikoihin, ei kesällä tarvitse nukkua. Eikä huomennakaan tarvitse luultavasti kovin virkeä siellä töissä olla, pistää miettimään mikseivät palkkaa zombeja laahustamaan varastosta toiseen. Niille ei tarvitsisi maksaa niin paljon. (Luultavasti tosin siksi, ettei kyseisiä otuksia nykyisessä todellisuudessa satu olemaan olemassa, mutta se on hidaste eikä este. Yrityksen puutetta, ja maailma on muutenkin pelkkä mielentila.)