Yleistä Ropeconin muistelua

Prickle-Prickle, Bureaucracy 5, 3174

Eeppinen päivä tänään. Laukkuni meni rikki, koska ei kestänyt Hakaneulan lainaamien yao- *krhmh* mangapokkareiden painoa. Että kiitos vaan. :P

Jaajaa. Mitäköhän tässä vielä conista muistelisi. *Muistelee* Joo, aika muistelemista on tämä muisteleminen.
Sinne mentiin vähän ennen kuin lipunmyynti alkoi ja julmetut jonot oli jo kasaantumassa. Jotain epäilemättä tapahtui tai oli tapahtumatta tai jotain sinnepäin.

Viralliseen ohjelmaan ei oikeastaan ehditty osallistua ollenkaan, tai siis saatu aikaiseksi osallistua. Hiekkalaatikkolarppikin oli vasta sunnuntaina. :( Mutta aika kului tuttuja etsiessä ja random encountereille jutellessa - Conissa hienointa on se, että kenelle tahansa voi noin vain puhua ilman että saa kovin mielipuolista mainetta (tai no, riippuu vähän siitä, mitä puhuu). Kaalirinkiin ja Risingin miittiin piti tietenkin osallistua, ja myös läpässä olin mukana. (Huhujen mukaan ainakin, vaikka mitään en tunnusta. Hieno leikki.)
Kahden keijun kanssa yritettiin palkata ninjoja heittelemään käpyjä Panun & kumppaneiden päälle, mutta eivät sitten tahtoneet. Joku ninja jossain olisi kuulemma varmaan tahtonutkin, mutta kukaan ei löytänyt häntä. Ihan urpoa. Niinpä käpysota jäi kokonaan meidän kolmen vastuulle, mutta voin vakuuttaa, että ainakin kohtalaisella kunnialla siitä suoriuduttiin. Kait.
Tämän lisäksi kävin muuan filippiiniläisen jannun kanssa hyvin mielenkiintoisia keskisteluja Aleister Crowleyn okkultismiteksteistä, maailmanlopputeorioista, kaalista ja Cow and Chicken -piirretystä. Jii-haa. Hauska tyyppi oli se.

Ai niin. [T e i n i a n g s t i v a r o i t u s on annettu]

Hemmetin hemmetti. Älkää ikinä tehkö niin kuin minä.
Siellä oli tämä yksi hevaripoika, jolla oli Burzumin paita (se jossa on sen kirkon rauniot!) söpö letti ja ehkä maailman kauneimmat kulmakarvat (ja mitäköhänhittoa minä taas selitän :P). Siellä se melkein koko tapahtuman ajan kuljeskeli ympäriinsä tai istui jossain, ja jostain syystä sattumoisin aina siellä missä minäkin, ja ilmiselvästi odotti vaikkapa jotakuta joka kysyisi tahtoisiko hän pelata norjalaista jalkaleikkiä. Ei puhunut juuri kenellekään, näytti vain siltä kuin söpöt hevaripojat yleensäkin näyttävät kun istuvat nurmikolla haaveilemassa.

Arvatkaapa kahdesti, mitä minä menin tekemään?

En mitään.

Hitto vie. Lauantaina olin ikuisuuden epäröityäni jossain vaiheessa melkein lähdössä kysymään, onko hänellä tylsää, mutta juuri silloin hän ehti kadota paikalta ja sen jälkeen en nähnyt häntä enää, koska piti lähteä. Angstaan. Mitäs luulette, montako Paulo Coelhon lausetta mahdollisuuksista ja järjettömien mielijohteiden hienoudesta tuli mieleeni automatkalla takaisin Punkaharjulle?
Noin kaksikymmentäkolme, ja ne pirulaiset jäävät kummittelemaan yllättävän pitkäksi aikaa. Joten älkää ikinä tehkö noin.

Jaa-a. Taidan mennä pihalle, koska olen lähinnä datannut koko päivän ja siitä tulee paha olo ja kuolema.