keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

"Segelbåten!"

Wikipedian sattumanvaraisen artikkelin arpovaa härpäkettä käyttäen arvotut aiheet osa 2, feat. häikäilemättömien aasinsiltojen lyhyt oppimäärä

Setting Orange, Confusion 64, 3175

(Vikipeedian arpoma sana oli siis chemise, sellainen alusvaatesysteemi, mutta koska sen muinainen skottilainen nimitys oli cutty sark, voin tästä kätevästi siirtää aiheen purjeveneisiin. Ha.)

Nyt on Weave of Fate sitten takana.

Tukkani tuoksuu vieläkin savulle, vaikka pesin sen. Ei haittaa yhtään.
Päässä soi laulu, jota keijuleirissä lauloivat - se oli maailmanpelastusbiisi jonka kaikki osat piti koota kasaan, jotta pahoja juttuja saataisiin estettyä, ja hitto se viulisti oli pro ja en minä saa sitä peliä kuitenkaan mitenkään järkevästi kuvailtua tässä joten saatte ehkä sirpaleita tapahtumista jotka satun muistamaan ja sekavassa järjestyksessäkin vielä.

Ensinnäkin, keijut. <3 Niitä oli tänä vuonna kolmisenkymmentä ja poikapuolisiakin peräti (hah! Jaktiin hajoilivat muut keijut aika paljon. Jätkällä oli koko metsän isoin peili teltassaan, ja käytti hamettakin. Hieno mies.) Meilläviidellä ihmismetsäjengiläisellä ei ollut oikein juonia, kun olimme viime vuonna kakkososan lopuksi onnistuneet jäämään jumiin keijujen hilpeään laalaalandiaan koko vuodeksi, ja peli alkoi siitä kun meidät kutsuttiin heidän leiriinsä. Seurasi silmien sitomisia, mykkäsokkokävelyä ja oikeinkin tyylikäs vapautusoperaatio (ei me edes haluttu minnekään todellisuuteen, mutta kun ihmisturjakkeet olivat käyneet kauppaa että saisivat meidät takaisin). Itse pelissä tuli harmittavan vähän hengailtua keijujen kanssa - käytiin me kyllä niiden juhlissa ja muutenkin törmäiltiin välillä pitkin metsiä, mutta hauskempaa oli ehkä pelin jälkeen kun kidnappasivat minut, pizzalle mentiin ja kaikkea. ^^

Toiseksi, veneistä kun kerran esitän puhuvani :P, niin mainitaanpa suurin katkeruuden aiheuttaja koko pelissä. Useimmat onnettomat siis joutuivat kävelemään tai offgame-huijaamaan autolla mikäli tahtoivat valtaissuuren pelialuejärven toiselle puolen. Meillä tuulenkansalaisilla oli sentään soutuvene ja muutamilla haltioilla randomkanootteja, mutta Fundinjägarenturjake viiletti eeppissegelbåtillaan pitkin Klotenjärven vesiä niin leveä virne naamallaan ettei mitään rajaa. Kyllä kateeksi kävi, voin kertoa.

Kolmanneksi, haikeaa on. Kolme vuotta meni aika nopeasti ja monia trilogiaan liittyviä juttuja tulee varmaankin ikävä, vaikka larppailu Ruotsissa jatkuneekin vielä kauan. Sade oli aika pelattava hahmo verrattuna vaikka Dragonbanessa pelaamaani Dalaniin, mutta vähän liikaa muistutti kyllä IRLminua, eli ensi vuonna vaihtuu vaikka maailma onkin sama. Pieni peliporukansäätö voisi myös tehdä terää, täytyy sanoa, vaikka jotain uusia tuttavuuksia jos saisi mukaan niin olisi hilpeää. (Varsinkin jos lähinnä Panun ja Tatun kanssa jossain teltassa hengaa, tulee offattua vähän liikaa ja muutenkin hajoilen niihin. :P) Hieno ajatus oli tosin tavallaan se lauma kertakaikkisen surkeita ihmis/goblin/elffiperseitä, jotka feilaavat kaikessa mihin ryhtyvät, mutta epätoivoisesti kamppailevat silti kohtalon kolhuja vastaan. "Tää miekka on kirottu, mutta ainoa perintöni jumaleissan! Isän miekka, en heitä en vittu heitä pois!"
Tai sitten vaihdan leiriä kokonaan ja liityn keijukaisten joukkioon, ha.

En nyt kyllä oikein osaa puida sen enempää, en saa kuitenkaan kaikkea loistavuutta kerrottua. Kaupungin nuorison kanssa pyörin enemmän kuin ennen, kaalirinkiä ja norjalaista ja pornopolkkaa (jolla tosin oli joku vähemmän epäilyttävä nimi Ruotsissa, oli sitten hauska selitellä mitä tuolla tarkoitti). Pääsin pätemään kun tiesin jänniä juttuja, haa. Tänään tulee haltiat kaupunkiin, levittäkää lapset sanaa siitä että ne ei aiheuta huonoa onnea eikä ruttoa ja on muutenkin rauhanomaisia, ja että tänään ei kannata mennä metsiin kun keijuilla on Teh Wild Hunt ja ne syö ihmisiä. Rakensin otustenvälistä rauhaa, zomg!
Jossain välissä koetettiin oikaista jänniä polkuja ettei ihan tarvitsisi rantaviivaa seurailla metsäleiristä kaupunkiin, mutta eksyttiinkin ihan huishelvettiin. Upea vesiputous löytyi, though. (Ja jonkun tunnin päästä offitaloja, joista melkein mentiin kysymään tietä, mutta sen sijaan järkytettiin vain koiranulkoiluttaja. Ursäkta, var ligger Klotensjön? Voimalinjaa seuraamalla olisi päässyt.)
Amricin valon päivä oli hieno. Jonkun sadan kaupunkilaisen soihtukulkue, kaarnalaivakynttilät ja järvelle ammutut tulinuolet muinaisen sotasankarin muistoksi. Kun haltiat vielä äkkiarvaamatta alkoivat laulella juttuja vastarannalta, oli tunnelma aika wow. Ihmiset oli että omg metsäolennot ei syökään meitä yhdistytään hei pimeää vastaan.

Awwz, tuttuja! Jakt ja toinen jota en muista, se oli aika angstinen hahmo.

Kuvia joskus jos jaksan, ei niitä oikein ole kyllä.