Olipas äärimmäisen mielenkiintoinen viikko. TET Savonlinnan teatterilla, yleisen terveyden kannalta hyvin jännä idea!
<- Katso tuota kuvaa. Ei, pari sekuntia ei riitä. Katso sitä vaikkapa puoli tuntia silmää räpäyttämättä.
Seuraavaksi, tulosta se. Noin viisisataa kertaa vaikka aluksi. Ja sitten leikkaa tylsällä paperileikkurilla jokaisesta kuvasta ne valkoiset reunat pois mahdollisimman tarkasti ja taita se vaikka keskeltä. Ja istua ei saa!
Toista tätä jokunen päivä muutaman tunnin putkissa. Mikäli tekeminen loppuu, voit aina mennä keikkumaan kolmen metrin korkeuteen ompelukone- silitysrauta- ja lamppukasan päälle huterilla tikkailla samalla kun kuuntelet ikääntyneemmän rouvashenkilön innostunutta selitystä Eläkeläisistä jollekin saksalaiselle harjoittelijalle. Tai hengittää näyttämöllä liikaa tinneriä putsatessasi jonkun sankarin kengänjälkiä pois.
Ruokatunnilla et syö juuri muuta kuin erilaisia suklaa- ja vaniljavanukkaita, koska sinun on jonkin jännän keskustelun takia testattava kaikki, mitä K-marketista löytyy. Huomaat, että Danonen Stracciatelle-mikälie-juttu on uskomatonta scheißea, jonka olemassaololle ei ole minkäänlaista syytä.
Suurin osa päivästä kuluu kuitenkin aulassa tylsistyneenä istuen. Muuta ei kuulu kuin kellon tikitys, paitsi vähän väliä kun eräs ihmeellinen musta kääpiövillakoiranrääpäle juoksee ohitsesi oranssin sarvikuonolelun kanssa. Joskus myös satunnainen täti tulee sisään ja alkaa lässyttää sille hyvin, hyvin pelottavasti.
Jos oikein hyvä tuuri käy, työnantajat kehottavat lintsaamaan kaupungilla koska eivät jaksa keksiä tekemistä. Vielä paremmalla tuurilla saat ehkä nakin viedä ilmoituksia muun muassa Taikkarille.
"Missäköhän täällä on hevaripoj... eiku ilmotustaulut."
(Tässä vaiheessa taikkarihevaripoika kulkee ylös rappusia)
"No entiiä. Öö, varmaan ylhäällä?"
"Joo, näyttää ihan hyvältä vaihtoehdolta."
"... Kyllä täällä jossain on pakko vielä neljäs ilmotustaulu olla." :P
Lopun päivää voit kulkea kaupungilla länttäämässä niitä samoja ilmoituksia minne huvittaa, esimerkiksi kaikkialle, missä on Paavo Pelvon taidenäyttelyn julisteita.
Aamut kuluvat rattoisasti, kun istut betoniporsaalla ja odotat, että joku tulee paikalle ja avaa oven. Sitä odotellessa voi aina perustaa hc-punkbändin ja tehdä sille uusia hittejä, kuten musiikillisen mestariteoksen nimeltä Betoniporsas. Se kertoo pääasiassa betoniporsaalla istumisesta, ja kertoja ihmettelee miksi ohikulkijat tuijottavat häntä ja onko hän saanut potkut vai miksei hän pääse työpaikalleen. Aikansa pohdittuaan hän tulee siihen tulokseen, että onkin äitiyslomalla ja että ihmiset mulkkaavat, koska hänellä ei ole housuja. (Koskettava tarina nykyelämän paineista ja ihmisen yksinäisyydestä! Lisäksi aiheutti ohikulkijoissa omituisia reaktioita, kun rääyimme sitä kurkkumme kipeiksi. Bändin nimi on Poikasjänis & mulkkaavat ihmiset, basistia haetaan koska kumpikaan meistä ei jaksa ostaa bassoa.)
Illat sen sijaan vietät kaverin mökillä sarjakuvia piirtäen ja nukkuen, paitsi yhden, kun pääset seuraamaan Olavi Virta -musikaalin kenraaliharjoituksia. Se on hyvin mielenkiintoinen etenkin kaltaisillesi iskelmämusiikin suurille ystäville, ja kun olet vielä tuijottanut sitä Virran näyttelijän kuvaa koko viikon jatkuvalla syötöllä. (No ei, se oli yllättävän hyvä. Mutta täytyy sanoa että minua ei kyllä ainakaan enää isketä laulamalla mitään, mihin liittyy Sinun silmiesi tähden. Argh, noita kolmea sanaa ei kestä! :P Se on musikaalin nimi ja luki jokaisessa niistä tulostetuista ohjelmalärpäkkeistä tuon naaman yläpuolella. Yliannostus.)
Jaa-a. Ei se kyllä mitenkään hirveä tetti ollut, päinvastoin ihan hauska. Sitä tylsistymistä ja ohjelmien leikkaamista vaan oli liikaa (ja taikkaripoikia liian vähän - mutta laatu korvaa määrän, huivipää oli outo :P).
Vielä kun muistaisi, mitkä kaikki Virran kappaleista Poikasjäniksen piti coveroida. Ainakin Hopeinen kuu oli listalla. Levytyssopimusta odotellessa.
2 kommenttia:
Nyt oli pakko kommentoida. Damn, sait ajattelemaan omia nostalgisia tettipäiviä.
Ahahaa... (<- Mitä tahansa epätoivoisesta nauramisesta räkätykseen)Teatterissa minäkin, joku onnistui mainostamaan sitä mahtavana tilaisuutena tutustua taiteen eliittiin ja sellaista uskottavaa. (Viimeinen sivulause lyhyistä työpäivistä nappasi)
Vaan mitä se olikaan? Tulosta ja silppua. En saanut ihanaa Olavinäyttelijää (<3) tuijottaa, mutta sain sekoittaa mielivaltaisesti tulevan Mannerheim-näytelmän nuotit. Niitä tulostaessa ja lajitellessa oli kyllä hauskaa. Yhdessä kpl:ssä kun oli noin 100 sivua? Ei kiitos nuotteja enää ikinä. Silppusin varmaan muutaman niistäkin turhautumistani...
Ja nyt kadehdin niin loputomasti sitä, että joku pääsi näkemään Olavi Virta- musikaalin kenraaleja. Minä sain vain kymmenisen kertaa seurata katsomosta kertauksia ja esityksiä, kun maailman ihaninta musikaalia Sound Of Music vedettiin. Se oli siedettävä alussa ja lopussa en kestänyt enää yhtäkään tanssivaa lapsitähteä. Saati nunnakuoroa, jonka jäseneksi minua luultiin. (Musta pukukoodi täyttyi kyllä omalla kohdalla, mutta hei, en minä ihan nunnalta näytä. Enhän?)
Ja ne näytökset! Iltanäytökset olivat täynnä nyyhkytystä ja koululaisnäytökset, ne olivat yhtä *tiivistetty ja sensuroitu litannia sanoja, jotka eivät sopineet kohdeyleisölle*. Iloisia muistoja... *wirn*
Parasta toki koko ajassa oli se, että sain seurata myös Ebba-näytelmän kenraaleja ja sellaista. Leikkivät tekoverellä... Tyyppi seisoo lasiseinää vasten/ lasiseinien välissä. Pläts! Ja punaista nestettä on kaikkialla ja valkoinen käsi liukuu lasia pitkin alas... Savua ja aploodit!
Ja tuosta Betoniporsasbiisistä tulee varmasti tunnustamaton hitti, en epäile hetkeäkään. Radiosoittoa odottaessa xP
Tupsu/ Cres
Hehhee, kohtalotovereita sentään jossain. (Ihan tyhmää, teatterillahan kaiken pitäisi olla vain pelkästään jännittävää ja boheemia taitelijaelämää, mutta sitten siellä tehdäänkin oikeita tylsiä paperitöitä! Plää, sanon minä.)
Ja ei, et kyllä näytä nunnalta. Ainakaan minun kokemukseni perusteella. :P Ehkä jossain on kaninkorvapussihousununnalahko?
Lähetä kommentti