Minkä taakseen jättää, sen jne.

Boomtime, Chaos 7, 3178

Olen iltapäiväkolmesta lähtien keskittynyt pelkästään lukion äidinkielen oppimäärään, josta minun nimittäin olisi tämän viikonlopun aikana saatava kasaan puolet. Kello on pian kaksi. Koskapa touhu sujuu sen verran hienosti, että olen ehkä puolessavälissä jo tänään, herää kysymys: eikö näitäkin halvatun portfolioita olisi voinut tehdä joskus vähän aiemmin.
Olisi esimerkiksi voinut jo vähäsen, kainosti ja hellästi, aloitella vaikka ihan niiden kurssien aikanakin. Niillä lukemattomilla tunneilla, jotka sen sijaan istuin, ainakin vertauskuvallisesti ja luultavasti myös kirjaimellisesti, kaivelemassa nenääni. Mutta ei auta: lusmuilu on tieni, ja se tie on minun hyväksyttävä. Tai tehtävä parannus, mutta katsokaapas kun teen hohoho

Hienoin asia, mikä tästä pään hillittömästä tekstinkäsittelyräjähdyksestä on seurannut, on se sellainen tietynlainen irtautuminen kielestä, ns. lämpimämpi-efekti, jonka saa aikaan myös toistamalla jotain sanaa riittävän kauan. Tuo on vielä yksittäisillä sanoilla ihan siedettävää, mutta nyt, väsyneenä ja nälkäisenä, kun koko päivä on kulunut sanoja pyöritellessä, tulkitessa ja järjestellessä, lähestyn jokaista etenkin vähänkin erikoisempaa sanaa jotenkin siten, että minun pitää erikseen hahmotella päässäni sen merkitys. Sitä ennen se vain kuvaa äänteiden sarjaa, joka yhtä hyvin voisi olla vierasta kieltä.
Ymmärtämättömänä? Apurahahakemuksen? Voi jeesus. Hihitys ei lopu milloinkaan.

No, mutta sitten takaisin analysoimaan Poea!
On sellainen kutina nimittäin nyt että tulee hyvä analyysi.

ILMESTYS

12Ja tapahtui vuonna 3178, Kaaoksen viidentenä päivänä, sinä Laskevana Appelsiinina joka myös Pyhän Apostoli Hung Mungin pyhänä apostolihungmunginpäivänä tunnetaan, 12että paavi* astui ovestansa sisälle huoneeseen. 14Paavin oli määrä, kuten ääni hänen sydämessään käski, 15toimittaa tiettyjä rituaaleja jotka liittyivät joko Pyhän Apostoli Hung Mungin pyhään apostolihungmunginpäivään 16tai sitten johonkin muuhun. 17Jokin muu on tietysti vaihtoehdoista todennäköisempi, 18sillä paavi oli hyljännyt aatoksistaan tietyt Principia Discordian osat 19ja kovettanut sydämensä esim. koko pöljälle kalenterijärjestelmälle. 11Niin paavi ryhtyi toimeen.

20Samassa taivaat aukenivat ja paavin torvet täyttyivät tuhansien korvien jylystä. 21Nimenomaan noinpäin. 22Valo täytti huoneen ja välkkyi tuhansissa Herran Robotti Yksi Sarvis Hyökkäyksen väreissä 23sokaisten paavin silmät ja ylikuormittaen hänen verkkokalvonsa tappisolut 23siten, ettei hän koskaan enää erottanut kansainvälistä Kleinin sinistä tavallisesta tummansinisestä 23tai sitten hän näin vain väitti välttääkseen syyntakeettomana läksytyksen väriopin tunneilla, 23kun ei niitä alun perinkään osannut toisistaan erille sanoa.
24Ja valo välkehti kuin diskoteekin efektihörbylät, vaikkei missään minkääntyyppistä strobovaloa näkynyt, 25ja paavi huudahti taivaita kohden: "NO MITÄS HELVETTIÄ NYT TAAS?"
26Ja taivaasta laskeutui Herran Robotti Yksi Sarvisen Hyökkäys Enkeli Gabriel 27delfiinien vetämissä kultaisissa etc you know this shit already vaunuissa, kohottaen loimuavan miekkansa kohti paavin kasvoja. 28Ja voi kuinka se loimusi, loimusi niin kehvelisti, 29että paavi joutui silmiään siristämään kuin herätessään yöllä vessaan ja laittaessaan loisteputken siellä päälle.
30Ja Hyökkäys Enkeli Gabriel sanoi: "Voi jumalauta Anni, vaikka kuinka sait kilon cashewpähkinöitä joululahjaksi, ei niitä ehkä kannata syödä puolen kilon annoksissa. 31Ei oikeesti, jeesus mikä mäntti."
32Sanottuaan tämän katsoi enkeli paavia TUIMASTI ja lähti sitten tekemään jotain mielekkäämpää 33jättäen kuitenkin yhä välkehtivät valonsa päälle 34ihan kiusallaan.
35Ja paavi jäi istumaan alun perin yhdeksänsadan, nyt ehkä kuudensadan gramman painoinen cashewpähkinäpussi vierellään, 36miettien sitä jumalallista sanaa, joka hänet oli valittu kuulemaan.
38"Perhana. Oli tämä nyt sentään roimasti parempi ilmestys kuin Marialla aikoinaan", 37hän mietti huojentuneena.
______
*eräs paavi, ei silleen niinku THE paavi

Also, Hyökkäys Enkeli Gabriel, sellaisena kuin tässä uskonnollisessa dokumentissa esiintyy, ei millään muotoa liity erääseen Feder&Schwertin Engeliin, toivottavasti

Paluu menneisyyteen jne

Prickle-Prickle, Aftermath 47, 3177

Kävin muinaisia julkaisemattomia blogitekstejäni läpi. Sieltä löytyi kaikkea, kuten mietiskelyjä sen suhteen, että mistäköhän nämä ihmeen mustelmat on tulleet ja pitäisikö käydä lääkärillä. (Jotenkin sympaattista. Voisipa mennä taaksepäin ajassa sen verran että voisi taputtaa silloista itseäni päähän! Ai että.)
On a related note: tiedättekö kenellä on, ihan ilman lääkityksiä ekaa kertaa reiluun vuoteen, ihmiselle jopa virallisesti normaali määrä verihiutaleita? Ette koskaan arvaa! Okei, kaikilla teillä ehkä, mutta silleen, kenellä muulla?
No mutta sitten löysin myös settiä, jonka julkaisematta jättäminen kyllä harmittaa, mutta jota ei enää olisi kauheasti mieltä julkaista. Kuten liftausfiiliksiä Norjasta, kun juuri olin päässyt surffimajalle asti. Ja jotain hienoa selitystä siitä, että taannoisissa seurakuntavaaleissa ei vallinnut todellinen demokratia, koska jumalia, joiden kannattajia sai äänestää, oli kuitenkin vain yksi. Kai nyt sentään olisi hienoa järjestää muutaman vuoden välein ihan kirkon sisällä äänestys siitä, että voisiko palvottavaa entiteettiä vaihtaa?
Hirveää masentelua myös johonkin aikaan introversiosta ja aikaansaamattomuudesta ja sen sellaisesta. Sitten runoja, mutta harmillisen vähän, ja jos nyt ikivanhasta materiaalista puhutaan, myös Työnhakuterroristin keskeneräisiä edesottamuksia. Pitäisiköhän jatkaa sitä projektia. No en jatka kuitenkaan että turha haikailla. Ja kertomuksia vanhoista miiteistä.

Suoritin äskettäin visiitin Turkuun, kuten oli ollut suunnitelmissa jo hyvän aikaa, morjenstamaan sikäläisiä sekalaisia sankareita. Seurasi muun muassa maalaustaidetta. Epämääräistä jatkoa siis taidehistorian merkkiteokselle Nistin kylpyhetki, sama työpari Morgan & Minä kun tarttui jälleen siveltimiin, kumpikin lähtien taas työstämään omaa osuuttaan vastakkaisilta puolilta kangasta. Kuva siitä on täällä, eräänlaisena bonusmateriaalina näkyy kauniisti myös Morganin peittoa! Maalaushan on kuitenkin jopa peräti paljon hienompi kuin tuo aiempi, ehkä tietyllä tapaa myös, no, harmonisempi kokonaisuus. Vaikka siinä on äärimmäisen levoton diagonaalijako, mikä toki tekee siitä jo automaattisesti kaunihimman.
Maalaamisen lisäksihän tässä tapaamisessa myös munamoitiin suurella innolla milloin minnekin. Ilmaisun tarkempi merkityssisältö jääköön hämärän peittoon.

Puhalsin tänään paljon. Ilmapalloon. Ilmaa. Pallo on ehkä pari metriä ympärysmitaltaan, joten vaati tovin jos toisenkin aikaa saada se täyteen. Syy sille, että tämän pallon puhalsin, on varmaankin lähinnä se, että kaikki mikä ei mitenkään liity lopputyön tekemiseen on jotenkin mystisehkösti äärettömästi kiinnostavampaa kuin mikä tahansa, mikä liittyisi. Ratkaisu tähän murheelliseen ongelmaan onkin siinä, että laittaa kaiken vain yksinkertaisesti liittymään siihen lopputyöhön. Ja tämä ilmapallohan liittyy.

Moraalinen ongelma

Boomtime, Aftermath 40, 3177

Filosofiantunneilla ja vähän missä vain liehakkaissa yhteyksissä, joissa on tarkoitus panna ihmiset pohtimaan eettisiä pulmia, on lähes aina se yksi tietty tehtävä: lista eri ihmisistä jotka on laitettava järjestykseen sen mukaan, kenet heistä pelastaisi ensiksi elinsiirrolla/tulipalosta/lentokoneesta, jossa laskuvarjoja on liian vähän. Sen on tarkoitus kai saada miettimään ehkä ylipäänsä utilitarismin ja ihmisarvon monimutkaisuutta. Yleensä nämä ovat kuitenkin jossain määrin mielekkäästi omien arvojen yms. valossa korkeintaan lievin tunnontuskin ratkaistavia tehtäviä (suurin pulma taitaa olla, että ansaitseeko laskuvarjon jo toteutetuilla hyvillä teoillaan vai potentiaalisilla sellaisilla, ja tuota korostava ikäkysymys).

KYSYM PÄHÄN SIIS VAIN: MISSÄ ON HAASTE NOISTA TEHTÄ VISTÄ??!

Tein teille tässä uuden, josta toivottavasti on iloa pidemmäksi aikaa.
Tilanne: sairaala on, kyllä, syttynyt tuleen.

No niin. Olet itse kuukauden jonotuslistalla polvileikkaukseen vakavan, hengenvaarallisen polvikatarrin takia ja haet nyt uusintareseptiä kipulääkkeisiin. Odotushuone, johon olet jäänyt jumiin jokusen muun paikalle osuneen henkilön kanssa, täyttyy parhaillaan savusta, ja liekit lyövät käsidesillä vahingossa voidellun puuoven takaa läpi MINÄ HETKENÄ HYVÄNSÄ! Palokunta on jo tarttunut toimeen, mutta pystyy ikkunan kautta tikkaiden, köysien ja sapelien kanssa pelastamaan vain yhden ihmisen kerrallaan. Tähän kuluu osapuilleen vartti per henki, ja odottavien mahdollisuudet selviytyä pienenevät huimaa vauhtia (vartissa ehkä sen 8 prosenttiyksikköä, niin että ensimmäisellä on 100% mahdollisuus, seuraavalla 92%, sitten 84% jne). Ja savukin lisää jännitysmomenttia. Valitettavasti olet polvestasi huolimatta ainoa, joka pystyy liikkumaan huoneessa kävellen (olet 20 senttiä pitkä, muut joutuisivat savun takia ryömimään lattianrajassa tukehtumisen välttääkseen) ja palokunta pyytää sinua raahaamaan kerrassaan pienestä koostaan huolimatta supervahvoilla käsilläsi jengiä ikkunalle päin sitä mukaa kun ehdit. Ystävällisen ja rohkaisevan hoputtamisensa ja äärimmäiskiireellisen pelastustoimintansa lomassa he ehtivät pukea sinut tulenkestävään sukkaan jotta selviäisit itse, ja, koska edustavat palokunnan meediojaostoa, kertoa sinulle pelastusta odottavista yksilöistä seuraavaa:

1. Heljamanteri Myttinen, 15 vuotta. Toimii sairaalassa TET-apulaisena, mutta suuresti kunnianhimoisena persoonana on myös ikäänsä nähden mitä motivoitunein kemisti sekä biologi. Kiertelemättä turhia voimme sanoa suoraan, että näillä näkymin tulee Heljamanteri mahdollisen loppuelämänsä aikana kehittelemään monituisia hyödykkäitä asioita, joiden avulla meidän ja kanssaihmistemme elinikää sekä myöskin laatua voidaan huimasti edistää. Sekä itse väkerrellen että inspiroivana esimerkkinä toimien. Vinkkinä esim. kantasoluterapiassa tapahtuva läpimurto, jonka avulla on mahdollista vuonna 2022 parantaa useimmat leukemiatyypit täysin, viivästyy huomattavasti ilman Heljamanterin kirjoituspöydällä tällä hetkellä vielä hieman kesken olevia kehitelmiä. Heljamanterilla on tällä hetkellä hyvin vakava polvilumpiotuberkuloosi, joka vaatii kiireellistä leikkaushoitoa (vinkki: kiireellisempää kuin sinä). Hän on raudanluja kreationisti ja äänestää kristillisdemokraatteja. JOS KOSKAAN SAA SIIHEN TILAISUUDEN

2. Intero Koriantero, 49 vuotta. Oli tuomassa ilmapalloja sairaalan sairaille lapsille, mutta kipeän, jo leikkaushoitoa vaativan polviontelontulehduksensa takia joutui istahtamaan odotushuoneeseen kenties kohtalokkain seurauksin. Intero on toiminut vapaaehtoisena sairaalaklovnina (ei hullun pelottavana) vuosikaudet ja tekee muutoin töitä superhippi-maailmanpelastuskehitysmaakaupbaketjun alihankkijana. Elämänsisältönsä Intero saakin muiden auttamisesta, ja esimerkiksi perimänsä miljoonaomaisuuden hän jakoi kehitysmaiden taloutta edistämään pyrkiville avustusjärjestöille, lukuunottamatta niitä muutamaa euroa, joilla hän osti Reilun Kaupan kahvia. Intero muisti tänään, että hänen elokuvaohjaajaserkkunsa tietää salasanan hänen yksityiseksi tarkoitettuun blogiinsa. Jos Intero tänään menehtyy, blogin pohjalta ohjataan mitä todennäköisimmin menestyvä, suorastaan innoittava elokuva, joka varmastikin inspiroi vaikka sun ketä toimimaan elämänvalinnoissaan ainakin kutakuinkin samassa hengessä.

3. Tyvek Nenirippup, 5 vuotta. Viimeinen brutopialainen. Oli vaan mekastamassa jotain odotushuoneessa, emt

4. Unnios Metsölä, 26 vuotta. Innokas idealistipoliitikko (rkp) ja valtiotieteen opiskelija, joka odotti aikaa munuaiskivien hoitoon. Hänen poliittinen uransa ei ole ihan saanut tuulta siipiensä alle koska argumentointi sortuu usein pelkkään perustelemattomaan höttöön, mutta yritys on ainakin hyvä ja sydän oikeassa paikassa, ehkä pääkin siis joskus palaa kiertoradalta. Unnioksen lähipiiriin kuuluu leppoisa sotaveteraanikummi, joka tuskin selviää viikkoakaan ilman kummilapsensa huolenpitoa. Unnioksen kummi kertoo usein tarinoita sota-ajoista ja on palkittu viidelläkymmenelläseitsemällä Mannerheim-ristillä, -viivalla, -ympyrällä ja -mutkalla urhoollisuudestaan ja neuvokkaista, tässä tarkemmin erittelemättömistä toimistaan, joiden takia säästyi noin kahdenkymmenen sotilaan sekä useamman sadan vihollissiviilin henki. Sota-ajoista on kummilla myös jäljellä vaikea polvikaihi, johon hän on kuitenkin saamassa hoitoa tässä aivan lähipäivinä, jos Unnios pystyy hänet sairaalalle viemään.

5. Elysie Dipolidou, 67 vuotta. Avaruuskulttuuri-aktiivi ja satunnainen huimausaineiden väärinkäyttäjä, joka lähinnä eksyi tänne hauskoja, toki auttamattoman päänsisäisiä palluroita seuratessaan. Ei tunne tällä hetkellä juuri kipua eikä silleen välttämättä huomaisi kuoliaaksikärventymistään, mutta puhuu mielellään kielillä ja johtaa parhaillaan jännittävää parinkymmenen ihmisen uskonlahkoa. Lahko ei ole itsessään mikään kauhukultti, vaan leppoisa, useille ihmisille tukea ja turvaa tuova lämminhenkinen yhteisö. Juuri nyt lahkon jäsenet tosin joogaavat lukittuna väestönsuoja-saunaan, jonne vain Elysiellä on avain. Armoitettuna profeettana ja piripäänä Elysie on erityisen ylpeä homeopaattisestajaihanmistäsattuu-seerumistaan, jonka avulla lähes kaikki leikkaustakin vaativat polven kipu-, ongelma-, murhe- ja angstitilat, joihin sitä on tähän asti kokeiltu, ovat hellittäneet. Ja niitä oli aika paljon. Länsimainen lääketiede ei vaan kato tajuu.

7. Jenny, Jeanne, Jens ja Ossi Wöbb, 13 vuotta. Siamilaiset neloset, jolla on yhteiset jalat sekä superkehittyneet, vähänniinkuin hivemind-tapaan toisiinsa yhteydessä olevat aivot, mutta ymmärrettävästi paljon fysiologisia ongelmia arkipäiväisten askareiden suorittamisessa ja esimerkiksi nivelten (erityisesti polvien) ja lihasten kehityksessä. Olivat sairaalassa hakemassa reseptiä Jensin siitepölyallergioihin ja tutkituttamassa akuutin polvivaivan, joka onkin tarkoitus leikata viikon päästä. Nelikko on mukana NASAn avaruusohjelmahärpättimessä, jonka tarkoitus on aivan lähiaikoina lähettää avaruuden samoamattomia aavoja kohti sukupolvialus, jännysköj planeettoj etsimään ja silleen kaikkea hienointa puuhaamaan. Itse he eivät ole alukselle astumassa, mutta aluksen piirrokset ja yleiset insinöröinnit on nakitettu ratkaisevissa määrin heille. Myös transhumanismista suuresti innostuneet sisarukset ovat lainanneet erikois-päätään esimerkiksi Hedonistic Imperativelle ja tähtäävät nyt vakaasti kärsimyksen poistamiseen tyystin ihmisten keskuudesta, oli se nyt sitten enemmän tai vähemmän jees tavoite. Kokoomusnuoria jostain syystä (paitsi Ossi, Ossia ei politiikka kiinnosta). Näiden jälkeen et ehdi enää pelastaa ketään muuta, koska kätesi ymmärrettävästi väsyvät näin suuren yksittäisen taakan takia.

8. Se hillittömän ärsyttävä, omahyväinen apina yläasteeltasi. Hänen nykyisestä elämästään et tiedä kyllä oikein mitään. Kirkuu parhaillaan ihan julmetun lujaa ja häiritsee tätä kautta aktiivisesti niin palokunnan pelastustoimia kuin omaa keskittymiskykyäsi tärkeään tehtävääsi lietsomalla pakokauhua, epätoivoa ja lamauttavaa paniikkia niin, että kaikkien selviytymismahdollisuudet putoavat kahdeksan prosenttiyksikön sijasta aina kolmetoista varttia kohden. Ajatella!

9. Mielkuko Mukka, prätkäjengin johtaja, 40 vuotta. Jengin nimi on HURJAT LOHIKÄÄRMEEN SYÄJÄT ja tunnuksena VALTAVAN SUURI 666 VATSASSA. Ihan hirveää jengiähän ne on. Ei mitään järjen jättiläisiä, sitä paitsi tykkäävät riehua, juoda ja riehua lisää. No, tykkäisivät, mutta Mielkuko on kuitenkin raivoraitis pasifisti. Haluaa Guzenina-Richardsonin malliin laimentaa Suomesta oluen ja kaikkea. Hän pitää siis 5000-päisen porukkansa kurissa ja nuhteessa ja ties vaikka Herran pelossakin niin, ettei yhtäkään päiväkotia ole poltettu koko vuosikymmenen aikana, yhtään kaupunkia tuhoutunut jengin sisäisissä riidanpoikasissa eikä yhtään keskustan ehdokasta päässyt kansanedustajaksi poliisia murhattu päämajan tarkastuksissa. Siellä päämajassa on jopa kukkakuvioinen pöytäliina, ja mätsäävät verhot. Tosin tilanne ei välttämättä ole näin yksinkertainen, sillä Mielkuko, joka vieraili sairaalassa nimenomaan psykiatrisella osastolla, kantoi tuntia ennen palon syttymistä sairaalaan sisälle lavallisen sytytysnestettä, mikä nyt näin tarkemmin ajateltuna vaikuttaa aika hämärältä.

10. A.W. Yrjänä. Hei oikeesti.

11. Koiperi Keksi, 13 vuotta. Tämä nuori sankari on siitä hieno tapaus, että hänen ruumiinsa toimii kotina myös eräälle toiselle sielulle, nimittäin Veikko Huovisen sellaiselle. Koiperi on jo jonkin aikaa sitten huomannut, että hänen kirjalliset tuotoksensa tuntuvat saavan innoituksensa jostain aivan toisesta tajunnasta kuin hänen omastaan. On selvää, että tällä edesmenneellä kirjailijallamme olisi vielä paljon sanottavaa, nyt myös liittyen siihen paikkaan, jossa hän nykyisin enimmäkseen luuhaa, eli kuolleiden valtakuntaan. Mikä olisikaan parempi kanava ihmiskuntaa ikuisuuksia vaivanneisiin kysymyksiin vastaamiselle kuin muutama oiva opus Huovisen kynästä! Lisäksi Koiperi tekee jumalaisen maukasta punajuurisosekeittoa.

12. Sölvi Puuppu, 23. Intohimoinen poikkitaiteilija, joka nyt ei ole muuten millään tavalla kiva ihminen edes, mutta uudistaapahan ajan kuluksi aivan näinä päivinä sekä näyttämö-, kirjallisuus-, ja kuvataiteen että musiikin sellaisilla keinoilla, että niitä ei voi yksikään meediopalomies edes kuvitella, saati sitten sinä. Renessanssisankareitten ansiot taiteen saralla on kuule pieniä käpylehmäaskartelurinkejä tämän rinnalla. Ne on sellaisia nämä taide-elämykset, joita Sölvi suunnittelee, että kyynisinkin kriitikko arvelee taivaitten avautuneen sylkemään mannaa, hunajaa, sulaa suklaata, vaniljakastiketta, siirappia, pehmistä ja savulohivoileipiä kuolevaisten ylle. Siinä unohtuu ainakin toviksi uskonnot ja sodankäynnit ja mitä näitä pieniä ihmiskunnan toisilleen aiheuttamia riesoja nyt olikaan, kun kyynelsilmin ja kädet käsissä katsellaan tätä ihmeellisen estetiikan ymstms loistoa ja sen jälkeen mennään koko maailman väestön voimin vertauskuvalliselle teekupposelle. Mutta koska Sölvi on kenkkumainen ihminen, on juttu niin, ettei sinulla ole itselläsi valitettavasti juuri mahdollisuutta selvitä tästä pelastusoperaatiosta, vaikka hänet saattaisit saadakin turvaan - tämä ystävämme on nimittäin, sen lisäksi että tosiaan on kenkkumainen, suihkuttanut itsensä täyteen hajuvettä, joka sisältää juuri sitä yhtä allergeenia joka sinulta uhkaa viedä hengen, jos sitä erehdyt vartinkin verran lähietäisyydeltä koskettamaan! Voi kurjuus.

---

No niin. Siinä ne ehkä oli. Tekisi mieli kyllä muutama lisää keksiä, mutta ehkä nyt ei kuitenkaan. Teen joskus improved-version, jossa on vaikka se sata pelastettavaa ja jotain. Ja sit piirrän kaikista kuvat MS Paintilla. Mutta en nyt. Nyt on kirjoitettava NaNo loppuun.

Pakollista yo-puintia & sälää

Sweetmorn, Bureaucracy 72, 3177

Englanti lähtiessä L, ruotsi pari-pistettä-vielä-ihan-melkein-L-mutta-sittenkin-vielä-E. Kuinka voikin ärsyttää niin paljon enemmän tuo kuin se, että olisi ihan reilusti rajan alapuolella, eikä tarvitsisi miettiä, että olisko nyt kuitenkin voinut istua vartin pidempään viilaamassa. Mutta no, katsoo nyt jaksaisiko keväällä korottamaan lähteä. Eipä tuolla nyt oikeasti juuri merkitystä ole.
Fysiikka sen sijaan on kovin ailahtelevaisista pisterajoista riippuen todennäköisimmin vain M, ehkä E, mutta ei varmaan kun koe oli kuitenkin aika lässy. Onhan se nyt siinä sitten aika ruma, mutta toisaalta voin puolustautua sillä, että kolme kurssia kahdeksasta oli kokonaan käymättä. Korottaminenkaan ei käy, koska samana päivänä on biolologia, eikä innosta pööpöillä ylimääräistä puolta vuotta enää täällä. Kai. Ei nyt sinänsä mitään vikaa ole Savonlinnassakaan, mutta kun sitä on jo orientoitunut lähtemään ja uuteen asuntoonkin sitten pitäisi taas hetkiseksi muuttaa.
Ei, voisin kirjoittaa lisäksi kemian sen fysiikan korottamisen sijaan. Jossain määrin kiinnostaa nimittäin eräänlaisena b-suunnitelmana, mikäli ei akvaattisista tieteistä jostain syystä tulisi mitään, molekyylibiotieteet ja biotekniikka.

Tosiasiassa olen viime kuukausina ollut lähinnä astrobiologiasuuntautunut. Pitkään aikaan en ole ollut mistään niin kiinnostunut, ja internetissähän on kuitenkin, hm, suhteellisen paljon asioita. Tässä vain loikin blogista toiseen ja pällistelen ionisoivaa säteilyä syöviä sieniä. Oikeastaan sen verran inspiroiva tieteenala, että olisin melkeinpä asettamassa sen samalle viivalle meribiologian, tuon (iän)ikuisen rakkauteni kohteen kanssa.

(Jokainen on toivottavasti tehnyt jo tarvittavat päätelmät sen suhteen, olenko Taikkarin jälkeenkään jatkamassa taidealalle.)

Sitten joo. Perhana. Olen alkanut kirjoittaa taas periaatteessa myös proosa-runous-akselilla. No alkanut ja alkanut. Lähinnä hinku on taas olemassa sellaiseen toimintaan, ja paperille nyt tämän seurauksena eksyy melkein vahingossa kaikenlaista josta nyt kuitenkin ehkä 20% olisi ihan kehityskelpoista. Myös löysin ihan sattumalta porukan joka ehkä mahdollisesti saattaisi innostua jonkun palautteellisen kirjoituspiirin kyhäämisestä. Ehkä jopa NaNoWriMosta, jonka itse ajattelin taas tänä vuonna kohdata, pelottomasti kuin marsu.
Tämähän tietysti sattui kuitenkin hyvään saumaan sikäli, että tarvitsen lopputyötäni varten, höm, romaanin. Onneksi lähinnä yksittäisten osien siitä tarvitsee olla julkaisukelpoista settiä. Kuorrutan sillä nimittäin lähinnä patsaan jonka teen Meeristä, teipistä ja elmukelmusta.

Muumi-moment

Pungenday, Bureaucracy 9, 3177

Hilloa. Keittelin mustikoista ja sotkin mausteita sekaan, sellaisia joista tuli oikeastaan perusteellisen jouluinen fiilis. Hirmuisen makeaa, mutta niin kai hillojen kuuluukin olla, ja varsin maukasta.
Mutta elin aiemmin vahvasti käsityksessä, että hilloja keittelevät omatoimisesti lähinnä muumit ja muut sillä tapaa romanttisen vanhanaikaiset, höpsöhköt anarkistipehmo-satupeikkoset. Ei minulla ole edes hillokellaria, eikä varsinkaan sellaisia somia pieniä lasipurnukoita, joissa on kangastilkku päällä ja kyljessä sirolla kaunokirjoituksella Mustikka 2011 ja joilla sen kellarin hyllyt voisi täyttää. Mutta nyt olen kuitenkin DIY ja punk, yhteiskunnan asettamien hillonormien ja riistokapitalististenymstmshillobrändien ulkopuolella. I ain't part of no system, yo.
Sitä paitsi keräsin mustikat itse, koska aikeissani on ryhtyä eräjormaksi. Ainakin ensi kesänä sit. Hitto, ollapa Nuuskamuikkusen ja Muumimamman välimuoto - maailmassa ei olisi mitään, mistä en selviäisi!

Takana on myös suhteellisen onnistuneesti rölläilty lutkamarssi, joka riemastutti vähintään minua ja yleisön repeilevistä naamoista päätellen myös jonkinlaista määrää kanssakansalaisiamme. Pokka oli pettää vain siinä yhdessä kohtaa, kun satuin kuulemaan jonkun jannun aidosti, täydestä sydämestään ja hyvin painokkaasti ihmettelevän ystävilleen: "Eii... Siis mitä vittua nuo zombit duunaa?".
Oli siellä huvittuneenhämmentyneen massan joukossa kyllä muutamia vähän loukkaantuneenkin oloisia katseita, minkä kyllä toisaalta ymmärrän - aihe on sinänsä arka, eikä vitsiäkään tajua jos ei ole sattunut koskaan kuulemaan zombiewalkeista. Mutta kiusaus oli liian suuri, kun taannoisessa Risingin nuuksiomiitissä kerran tuli puheeksi että tällainen tempaus voisi olla hupaisa.
Joo. Marssin jälkeen eksyinkin sitten jälleen Helsingin Pakanaverkon iltamaan, jossa taas toki kesti jonkin aikaa ennen kuin pääsin kunnolla osallistumaan tähän mystiseen sosiaaliseksi kanssakäymiseksi kutsuttuun toimintaan. Olenhan aika uivelo ihmisiin tutustumisessa, ja vaikka useimmat ihmisistä ovatkin jo periaatteessa tuttuja, ei juttua kyllä yleensä lähde ihan niin helposti syntymään kuin vaikka nyt (nykyisin niin kovin harvinaisissa ; _ ;) Risingin miiteissä. Sisäpiirit ja sillai, etenkin kun asuu kaukana eikä tapaa kyseisiä ihmilöitä kovinkaan usein, eikä toisaalta ole ollut jäsenkään erityisen pitkään. Hetki, enhän minä ole vieläkään jäsen. Koska joku muinainen ja kadonnut (?) jäsensihteeri hukkasi vaivalla väännetyn hakemusperustelulappuseni. Tai jos ei hukannut, niin ainakin epäonnistui sen hyväksymisessä, koska on sentään kadonnut, ehk, tai lusmu vain.
No joka tapauksessa lopulta pelailin Dalmutia vaikka se on vastoin lautapeliperiaatteitani (1. Ei Dalmutia 2. Ei pelejä joissa voi olla silitysrauta tai kenkä), voitin sosiaalisen urpouteni ja jäin Helsinkiin kuitenkin toiseksikin yöksi, koska muut diskordia-nistit olivat menossa Linnanmäelle ja koska se oli sentäs kuulemma diskoleiri ni jee. Oli kiwaa. Hienoja ihmisiä. ^^ Kohta sitäpaitsi syysleiri omnomnom.

Olen myöskin alkanut lukemaan taas aika kohtuullisia määriä. Viimeksi luin kirjoja kunnolla, muutamaa satunnaista yksilöä lukuunottamatta, varmaan vuosia sitten. Nyt luen kyllä kaiken ruotsiksi koska halvempia kirjoja ja etenkinkun kohta kirjoitukset. Olin unohtanut ihan millaista on kunnolla uppoutua johonkin noin. Plus lisäksi instant tekemistä kaikkialla! Woaaahhhhhh.

Ei minulla oikeastaan taas mitään asiaa ollut, kunhan välttelin tässä tekemättömiä töitä.

Banaani, tuo hedelmien kärsimysnäytelmä

Pungenday, Confusion 47, 3177

Olen oppinut paljon asioita viime aikoina. Suurin osa niistä liittyy toki ruotsin kieleen, joten se ei ehkä sinänsä ole oppimista, ainoastaan mieleenpalauttelua. Vähän epäilyttää oliko sittenkään parasta harkintaa päättää kirjoittaa sekin pitkänä, kun en järin ole esimerkiksi nyt lukiossa koko kieltä edes opiskellut lukuunottamatta paria koetta jotka kävin tekemässä, mutta olisihan muunlainen ratkaisu ollut kertakaikkiaan nössö.
Asia, jonka sen sijaan ihan kunnolla ja peräti kantapään kautta opin, oli se, että banaanipizza kuulostaa huomattavasti, merkittävästi paremmalta valinnalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kyllä, tässä on otettu huomioon, ettei se myöskään edes kuulosta juuri muulta kuin erittäin kehnolta valinnalta. Innostuin siitä, että saattaisin pystyä syömään banaania kypsennettynä allergiasta huolimatta, mutta unohdin, ettei minulla ollut mitään syytä lainkaan haluta syödä tätä hedelmistä pöljintä. Sitten koko saatanan pizza maistui pelkästään banaaniliiskalle. Siinä oli ananasta ja curryakin, mutta sitä ei edes huomannut.

Niin. Saatana.
Syön pelkkää cashewpähkinää tästä eteenpäin. Tuo pähkinöistä hienoin, joka ei ole pähkinä ja jota tästä syystä voin syödä! Menisi varmaan kilo päivässä sitä.

Itse larppi ei ollut kauhean mieltäylentävä kokemus tällä kertaa, lähinnä koska perjantaina sattui suunnattomasti off-draamaa ja muutenkaan en ollut tässä taas kauhean jaksavainen sosiaalisen toiminnan suhteen. Viisi päivää on minulle nykyisin entistäkin tuskallisempi aika ihmisseurassa, etenkin jos porukassa on vähänkin ja varsinkin vähän enemmän hajottavia pällejä, ja vaikka metsää pelialueellakin sinänsä riittääkin, lurkkii joka kiven takana kuitenkin aina, aina, aina joku koukkunokkagoblini tai haltia jolla on niin kovin asiaa nyt maailmanpelastuksesta ja sitten pitäisi jaksaa vielä larppaillakin. Tai ehken vain jaksanut etsiä yksinnökötyspaikkaa tarpeeksi kaukaa. Tuolla samalla porukalla en joka tapauksessa enää pelaa, vaikka enimmäkseen toki ovatkin jees ihmisiä, joten muutenkin paperinohuen ja tylsän tasankohaltiahahmoni voin riemumielin rypistää ja nakata roskakoriin.
Ensi vuonna lienen tosiaan peikko, hyvin sisäänpäinkääntynyt sellainen, jos nyt ylipäänsä lähden.

Hehkeä joskin ennalta-arvaamaton matkaseurani Puolaan feidasi. Olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen, että lähdenkö nyt itsekseni Castle Partyyn vai olisiko tilanne nyt enemmänkin se, että

THIS 

MEANS 

SURF

!!!!11!!1

Vähän tavallaan houkuttelisi palata Unstadiin, toisaalta taas ei, koska Portugalissa oli kieltämättä äärettömän paljon mukavampaa. Villi kortti olisi tietysti Irlanti, jossa en ole edes käynyt. Ei vaikuta aivan kohtuuttoman hintaisilta kurssit jos pari viikkoa tällä kertaa vaikka Ropeconin jälkeen käyttäisi, ja loppukesästä syksyyn olisi parhaat aallokotkin siellä ja sillai. Lennot on tässä vaiheessa aika kalliita kyllä jo, ja muutenkin menisi mieluummin jonnekin minne pääsee liftaten taikka raiteita vähän kätevämmin.
Jos, sekä imaginääriset että mahdolliset todelliset lukijani, olette siis menossa jonnekin tekemään jotain jännää ja kaipaatte jostain ihmeellisestä syystä seuraa, saa toki vinkata, myös vaikka tämä jännyys tapahtuisi Parikkalan kirkonkylällä.*

Ja niistä asioista, joita olen oppinut: cashewpähkinöitä ilmeisestikin kuorrutetaan toisinaan maapähkinäöljyllä. Go figure.

 ____________
*Varaan tässä tapauksessa kuitenkin oikeuden lievästi skeptiseen suhtautumiseen jännyys-sanan käytön oikeellisuudesta