Työnhakijaterroristit, osa 2

Hyvä hra Köyliön Kalanviljely,

Vaikken löytänytkään missään ilmoitusta avoimista työpaikoista juuri tällä hetkellä, haluaisin lähestyä Teitä kysyäkseni, onko yrityksenne parissa kenties tilaa yhdelle työntekijälle, tai kenties työharjoittelijalle. Kokemukseni kalanviljelyn alalla on vielä suhteellisen puutteellista enkä omaa juuri minkäänlaisia koulutuksia alalle, mutta uskon silti, että minulla olisi yrityksellenne jotain tarjottavaa. Olen aina tullut hyvin toimeen eläinten kanssa ja etenkin vesi on nuoruudestani lähtien kiehtonut minua suuresti, ja viime kuukausien aikana olen tullut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että kalanviljely on minun ammattini.

Minä pidän lahnoista.
Minä TODELLA pidän lahnoista.

Tämä kaikki alkoi noin vuosi sitten, kun olin paremman puutteessa työharjoittelussa Enonkosken Riista- ja kalantutkimuslaitoksella, jossa viljellään pääasiassa istutettavia nieriöitä. Koin työn ensi alkuun jokseenkin tylsäksi; toimenkuvaani kuului kalojen siirtely isompiin altaisiin, niiden laskeminen yksitellen näin tehdessäni, ruokinta-automaattien tarkistus, lattioiden ja tyhjien altaiden pesu sekä vastaavat pienehköt askareet.

Joka tapauksessa suuri käännekohta tapahtui, kun eräänä päivänä pääsin nieriäaltaiden luota pihalle, jolla kasvatettiin myös muita kaloja muutamissa altaissa. Yksi näistä altaista sisälsi lahnoja.
Minuun tekivät oitis suunnattoman, salaperäisen vaikutuksen tuon kalan uskomattoman kaunis hopeinen sävy, sen lituskaiset muodot ja tummien selkäevien luoma kontrasti tuota neitseellistä hopean sävyä vasten. Muutama lahnoista oli myös hieman pronssiin, kenties kupariin vivahtava, mutta niihin en tuntenut vastaavaa vetoa. Vannon Teille vilpittömästi, mikäli paikalla ei olisi seissyt yksi kalantutkijoista, olisin sillä sekunnilla loikannut altaaseen ja tunnustanut näille jumalaisille olennoille kuolemattoman rakkauteni. Ymmärsin kuitenkin sydäntäsärkevänä oivalluksena, että tarinamme tulisi olemaan kuin käänteinen versio vanhasta kansansadusta, pienen merenneidon tarinasta; niin paljon kuin ikinä himoitisisinkin tuota elämää kala-altaassa noiden sulokkaiden ilmestysten parissa, en koskaan pystyisi täysin sopeutumaan niiden yhteiskunnan mystisiin kuvioihin. Minulla ei ollut kiduksia, ja ymmärsin, että se on elämäni pääasiallinen tragedia.

En kuitenkaan lannistunut, vaan päätin, että mikäli en voisi olla osa lahnojen elämää, voisin ainakin tehdä kaikkeni sen eteen, että jokainen Suomessa viljeltävä lahna olisi niin onnellinen kuin ikinä mahdollista. Istuisin altaiden vierellä yöt ja päivät, valvoisin niiden unta ja hyväilisin niiden tummia selkäeviä, hopeisia kylkiä, jos yksikään niistä soisi minulle sen armollisen hyväksynnän osoituksen, että uiskentelisi lähelle vedenpintaa ja antaisi minun katsella sen suomujen kimallusta.

Tämä on minun elämäntehtäväni. Minun on pakko päästä kaitsemaan juuri tätä kalalajia. Niinpä haluaisin ennen tarkempia tietoja kysyä Teiltä: viljelettekö Te lahnoja?

Ystävällisin terveisin,
paavi Herbertina Merrique V