perjantai 25. joulukuuta 2009
Dear Universe:
I am a Cosmic Schmuck.
Niin.
Mutta kuinka toimii yhteiskunta ilman mielipiteitä, yhyy bawww angst, jos kukaan ei kerran voi uskoa olevansa oikeassa?
Ei toimikaan. Ehdottomien totuuksien olemassaolon kieltäminen ei tarkoita, etteikö ihmisten olisi syytä omata näkemyksiä ja mielipiteitä. Mutta mikäli ihmiset näitä näkemyksiä ajaessaan tiedostavat niiden suhteellisuuden, pysähtyvät miettimään, käyttäytyvätkö he mahdollisesti kosmisten pökiöiden tavoin ja voisivatko he mahdollisesti olla väärässä - tättärää! Saatamme saavuttaa tilan, jossa ihmiset eivät väittele ollakseen oikeassa, vaan ratkaistakseen ongelman. Ehdottomasti Oikeassa Olemisen virtuaalipeniksenpidennysarvon eliminoiminen saattaisi esimerkiksi tehdä kaikkien elämästä kivempaa. Uskommeko ideologioihin niiden sisältämien ideoiden vuoksi - vai ideoihin, koska ne ovat osa ideologiaamme?
"A belief is just a thought you keep having; a conclusion is simply where you stopped thinking."
(Neljältä aamuyöstä on vaikea sanoa, onko tämä postaus yksi eniten vai vähiten järkeenkäyvistä tässä blogissa ikinä. Kertokaa toki jos jaksatte. Luulisin ainakin että noin puolet olennaisasioista unohdin, mutta nyt menen nukkumaan!)
Pungenday, Aftermath 66, 3175
Robert Anton IhQRaXuPoXXu Wilson, eräässä *mahdollisesti hivenen* pilvipökkelöisessä videossaan, toteaa seuraavaa:
"The more often you realize you've been thinking or acting like a Cosmic Schmuck, the less of a Cosmic Schmuck you become. On the other hand, if you never, never, never suspect you might be thinking or acting like a Cosmic Schmuck, you will remain a Cosmic Schmuck for the REST OF YOUR LIFE."
Now, no one wants to remain a COSMIC SCHMUCK, amirite? Ei kuulosta lainkaan mediaseksikkäältä, ja kaikki ihmisarvoksi nimitettävä tunnetusti määritellään puhtaasti mediaseksikkyyslukemien perusteella. Jotain on siis tehtävä! MINÄ en aio olla mikään... mikään kosminen pökiö!
Jotta voisi kohtalaisen oivaltavasti arvioida, milloin itse kenenkin käytös lähentelee kosmista pökiöyttä, täytynee ensin kokonaisuudessaan hahmottaa, mitä luonnehdinta oikein tarkoittaa. Schmuck itsessään kuvaa amerikanenglannissa sietämätöntä typerystä; kyseiseen kieleen sana ilmaantui jiddišin kyrpää merkitsevästä sanasta, joka puolestaan saattaa juontaa juurensa slovenian sanaan šmok, typerys tai hyväuskoinen urpo. Cosmic taasen luonnollisesti viittaa valtaisaan mittakaavaan, käsittämättömyyteen. Olen siis käsittämättömän valtaisan typerä hyväuskoinen sietämätön urpokyrpä.
Cool shit.
However, tuo ei ilmaise aivan kaikkea, mitä RAW käsitteellään haki. Hän pyrki suuren osan elämästään herättämään maailman niinsanotusti täydellisen agnostismin valtaan, tilaan, jossa ihmisolento kyseenalaistaa käytännössä aivan kaiken - Cosmic Schmuck tarkoittaa myös henkilöä, joka ylläpitää ehdotonta varmuutta omista näkemyksistään. Kaikki edellä listatut ominaisuudet juontavat juurensa tähän ihmiskunnan helmasyntiin. Koska me kaikki lienemme jatkuvasti ehdottoman varmoja monista asioista (minulla on kädet, ruoho on vihreää, YouTube Poop on hauskaa (!?), Minä Olen Oikeassa), pätee kosminen pökiöys meihin kaikkiin, jatkuvasti. Jos taas tajuamme ja myönnämme pökiöytemme, saavutamme toisinaan mahdollisesti hieman vähemmänpökiön tajunnantilan.
Ei, Wilson ei ollut täysi apassi: jos naamavärkkiin sattuu, kun MysteeriJanttari X lätkäisi baarijakkaran sen läpi, merkitsee kyseisen jakkaran mahdollinen olemassaolemattomuus suunnilleen yhtä paljon kuin kaverisi yritys helpottaa tuskaasi tunkemalla äärimaskuliinisen mansikkadaquirinsa jääpalat sieraimiisi. Ruoho näyttää vihreältä; ruohon vihreys on riittävän todellista, eikä vaikuta kovinkaan monen maailmanjärjestykseen erityisen olennaisesti.
Miksi sitten vaivata asialla päätään? Minun todellisuustunnelissani on ihan kivaa. Jos ruoho on tarpeeksi vihreää, minä olen tarpeeksi oikeassa!
/
Frankly, my dear: koska se tekee sinusta entistä suuremman käsittämättömän valtaisan typerän hyväuskoisen sietämättömän urpokyrvän?
/
Niin.
Mutta kuinka toimii yhteiskunta ilman mielipiteitä, yhyy bawww angst, jos kukaan ei kerran voi uskoa olevansa oikeassa?
Ei toimikaan. Ehdottomien totuuksien olemassaolon kieltäminen ei tarkoita, etteikö ihmisten olisi syytä omata näkemyksiä ja mielipiteitä. Mutta mikäli ihmiset näitä näkemyksiä ajaessaan tiedostavat niiden suhteellisuuden, pysähtyvät miettimään, käyttäytyvätkö he mahdollisesti kosmisten pökiöiden tavoin ja voisivatko he mahdollisesti olla väärässä - tättärää! Saatamme saavuttaa tilan, jossa ihmiset eivät väittele ollakseen oikeassa, vaan ratkaistakseen ongelman. Ehdottomasti Oikeassa Olemisen virtuaalipeniksenpidennysarvon eliminoiminen saattaisi esimerkiksi tehdä kaikkien elämästä kivempaa. Uskommeko ideologioihin niiden sisältämien ideoiden vuoksi - vai ideoihin, koska ne ovat osa ideologiaamme?
"A belief is just a thought you keep having; a conclusion is simply where you stopped thinking."
(Neljältä aamuyöstä on vaikea sanoa, onko tämä postaus yksi eniten vai vähiten järkeenkäyvistä tässä blogissa ikinä. Kertokaa toki jos jaksatte. Luulisin ainakin että noin puolet olennaisasioista unohdin, mutta nyt menen nukkumaan!)
sunnuntai 6. joulukuuta 2009
Superpalloja ja ja
Boomtime, Aftermath 50, 3175
WOAH-
En aiemmin tajunnut, että LMNO osaa tehdä musiikkia. Siis sellainen varsin loisto ihminen principiadiscordian foorumilta, joka aikoinaan Black Iron Prisonia väkerteli innoischaan ja nykyään muuta kaikkea. Mutta kuka klikkaa pientä vaatimatonta musiikinmainostuslinkkiä keskellä BlingBlingAllekirjoitusta, jossa on quoteja ja kuvia? Quoteja ja kuvia, man!
Mutta nyt klikkasin ja peräti tuonne sivupalkkiin lykkäsin widgettinä. Näköjään on niin käynyt kaikille niille harvoille asiallisille topiceille sillä foorumilla että janttari väkersipäkersitiivisti niistä lauluja! Ha! Hämähäkeistäkin! <3 Okei, on samoja asioita käsitteleviä sanoituksia toki melkomonesti aiemmin nähty, mutta kun on itse ollut mukana noissa keskusteluissa niin hirveän söpösti alkaa melkein tuntua siltä että diskordia voisi teoriassa johtaa johonkin ja Saada Aikaan, ei lainkaan epämiellyttävä tunne. Jes, kuulun eeppisvaaralliseen lahkoon, eiku mihin (lähinnä mekastavaan)
En nyt sillä tapaa kuulu oikeastaan. Tai siis minusta on keskimäärin hauskempaa olla superpalloisempi ilmiö, en juutu asioihin kiinni mutten myöskään saa kovin pitkällisesti kai oikein otetta mistään - vähän enemmän koen olevani ulkopuolella aina kun ne muut ja kaikkea yhyyangstia, jokei edes kyllä erityisen angstia ole.
Mutta tavallaan voisi sanoa, että PD.com on pitkälti superpalloautomaatti, ja kaikkihan nyt on kauniimpaa jos satamiljoonaa eriväristä sellaista poukkoilee ympärillä. Palloa, ei automaattia. (Okei, kyllä ne päähän kopsahtelevat ikävästi, ja päätyvät Prisman katolle miiteissä, mutta metafora ei nyt taida yltää ainakaan jälkimmäiseen asti. Tai no.)
Myöskin Pakanaverkon foorumeille sain aikaiseksi liityskellä, se kun taisi muistaakseni jossainmäärin vakavakavaa osaa näytellä eris-tymisessäni aikoinaan. Niitä maailmankaikkeuden mätäpaiseista hurmaavimpia on sielläkin, ja siis... Monta. Ää. Minusta minä joku vuosi sitten niitä sieltä haeskelin enkä löytänyt ainuttakaan diskordianistiksi tunnustautuvaa. Tämähän nyt taas motivoi äärettömissä määrin esmes yhteyksiä luomaan Suomen porukoihin boing boing. En kyllä sivuhuomiona lainkaan yhteyksiä osaa luoda, mutta niitähän toisaalta aina spontaanisti vain tapahtuu? Voisin toki aloittaa sanoutumalla irti pian koittavasta önnönnkummanluoksejouluna-draamasta ja lähteäkin pakanamiittaamaan Kuopioon. Eiku?Myöskin iskeä sieltä kaikki pitkälettiset would-be satanistipojat
Also, koska ei asioita ilman kukkaruukkuja: minusta erehdykset ovat kertakaikkiaan aliarvostettuja, kun kaikkien pitäisi olla ultimateonnellisia nyt ja heti - eikö se nyt käy kyllästyttämään jos ei mitään koskaan kaipaa. Lähinnä ilmaantui mieleen kun jotain nostalgiareaktiota aiheuttavaa juttua popittelin. <3 Olette kaikki pitkälti parhaita.
Miten muuten minusta tuli Kontu-miitin majoittajajutskari? Hämmentävää. Olenhan sinne jopa joku vuosi sitten muutamia viestejä vahingossa kirjoittanut ja vähäsenaikaasitten irkkailin niiden kanavalla, nyt on sitten jo jeedolphininluonamiitti!!1 Cool. :P
Onko lauseidenmuodostukseni ollut aina ihan tällätapaa rikkonaista? Vähän tuntuu siltä että kädet vain hajoilee pitkin näppäimistöä tosi apassisti, saattaa liittyä tosin siihenkin että olen nukkunut tarpeeksi, woaaah.
WOAH-
En aiemmin tajunnut, että LMNO osaa tehdä musiikkia. Siis sellainen varsin loisto ihminen principiadiscordian foorumilta, joka aikoinaan Black Iron Prisonia väkerteli innoischaan ja nykyään muuta kaikkea. Mutta kuka klikkaa pientä vaatimatonta musiikinmainostuslinkkiä keskellä BlingBlingAllekirjoitusta, jossa on quoteja ja kuvia? Quoteja ja kuvia, man!
Mutta nyt klikkasin ja peräti tuonne sivupalkkiin lykkäsin widgettinä. Näköjään on niin käynyt kaikille niille harvoille asiallisille topiceille sillä foorumilla että janttari väkersipäkersitiivisti niistä lauluja! Ha! Hämähäkeistäkin! <3 Okei, on samoja asioita käsitteleviä sanoituksia toki melkomonesti aiemmin nähty, mutta kun on itse ollut mukana noissa keskusteluissa niin hirveän söpösti alkaa melkein tuntua siltä että diskordia voisi teoriassa johtaa johonkin ja Saada Aikaan, ei lainkaan epämiellyttävä tunne. Jes, kuulun eeppisvaaralliseen lahkoon, eiku mihin (lähinnä mekastavaan)
En nyt sillä tapaa kuulu oikeastaan. Tai siis minusta on keskimäärin hauskempaa olla superpalloisempi ilmiö, en juutu asioihin kiinni mutten myöskään saa kovin pitkällisesti kai oikein otetta mistään - vähän enemmän koen olevani ulkopuolella aina kun ne muut ja kaikkea yhyyangstia, jokei edes kyllä erityisen angstia ole.
Mutta tavallaan voisi sanoa, että PD.com on pitkälti superpalloautomaatti, ja kaikkihan nyt on kauniimpaa jos satamiljoonaa eriväristä sellaista poukkoilee ympärillä. Palloa, ei automaattia. (Okei, kyllä ne päähän kopsahtelevat ikävästi, ja päätyvät Prisman katolle miiteissä, mutta metafora ei nyt taida yltää ainakaan jälkimmäiseen asti. Tai no.)
Myöskin Pakanaverkon foorumeille sain aikaiseksi liityskellä, se kun taisi muistaakseni jossainmäärin vakavakavaa osaa näytellä eris-tymisessäni aikoinaan. Niitä maailmankaikkeuden mätäpaiseista hurmaavimpia on sielläkin, ja siis... Monta. Ää. Minusta minä joku vuosi sitten niitä sieltä haeskelin enkä löytänyt ainuttakaan diskordianistiksi tunnustautuvaa. Tämähän nyt taas motivoi äärettömissä määrin esmes yhteyksiä luomaan Suomen porukoihin boing boing. En kyllä sivuhuomiona lainkaan yhteyksiä osaa luoda, mutta niitähän toisaalta aina spontaanisti vain tapahtuu? Voisin toki aloittaa sanoutumalla irti pian koittavasta önnönnkummanluoksejouluna-draamasta ja lähteäkin pakanamiittaamaan Kuopioon. Eiku?
Also, koska ei asioita ilman kukkaruukkuja: minusta erehdykset ovat kertakaikkiaan aliarvostettuja, kun kaikkien pitäisi olla ultimateonnellisia nyt ja heti - eikö se nyt käy kyllästyttämään jos ei mitään koskaan kaipaa. Lähinnä ilmaantui mieleen kun jotain nostalgiareaktiota aiheuttavaa juttua popittelin. <3 Olette kaikki pitkälti parhaita.
Miten muuten minusta tuli Kontu-miitin majoittajajutskari? Hämmentävää. Olenhan sinne jopa joku vuosi sitten muutamia viestejä vahingossa kirjoittanut ja vähäsenaikaasitten irkkailin niiden kanavalla, nyt on sitten jo jeedolphininluonamiitti!!1 Cool. :P
Onko lauseidenmuodostukseni ollut aina ihan tällätapaa rikkonaista? Vähän tuntuu siltä että kädet vain hajoilee pitkin näppäimistöä tosi apassisti, saattaa liittyä tosin siihenkin että olen nukkunut tarpeeksi, woaaah.
Elämä-quotet I
Setting Orange, Aftermath 48, 3175
Löysin näitä ainakin miljoonalta ruutupaperilta! Ha! Tämän lisäksi muutenkin olen alkanut taas keräillä. Eihän nämä jälkeenpäin muistettavat edes ole läheskään parhaita, oikeasti jos on hauskaa niin kaikki on ostamassa hautakiviä nauruun kuolleille eikä mitään kirjoittamassa ylös. (Lasa tässä on myössiis wanhoja eikä niitä yksiä pääasiassasinunihanhuonoja joita koneeni on täynnä!)
Näitä siis on oikeasti shitload, mutta jääköön loput nyt toistaiseksi pimentoon.
~~~
- SÄ OLET MIKÄ?
- Joo, transu. Eikun… Ai niin! Siis transhumanisti!
- Huomenna: metrilakubondagea.
- Purr
- Purrrrr
- Mä olen korallikala!
- Sellisti vääntää paskaa.
- Nyt tiedän miksi ihmiset vaivautuu seurustelemaan – ÄÄääÄäÄ, KASIBITTINEN BALROG BOOGIE!
- Ei ole tämä perhe kyllä aivan terve.
- Hiihdin käytäviä kaasunaamari päässä ja huusin suojeluvaroitusta, kunnes joku huomautti ettei siinä ole suodatinta. Kuolin.
- Eli muut tekee intissä mitä me normipäivänä.
- Ju.
- Which is also why we, my friend, are on the level of squid-on-building pr0n.
- Entä jos yhden sirkkahiveminderin juottaisi hirveeseen känniin?
- Woah… Universumin laajuinen krapula.
- Joo, mulla on kaurahiutaleita päänahassa, mutta se on pitkä tarina.
- Zomg zomg! Expressbus! Sekin voi lentää, Tähtien sota!
- Oon kyl aika kapinallinen kun jaan nollalla. Kerran ilmoitin kilometreinä kynän pituuden.
- Ja sitten ne sitoi janttarin sänkyyn ja pani sitä suuhun. Niiden mielestä se oli hauska källi.
- Tunnetaan myös nimellä raiskaus.
- Tai tarkkisluokka.
- Savi, tuo alkuaineista murentuvin.
- Papukaijat syö savea.
- Ei ne voi!
- Savea ja kalkkikiveä omnomnom.
- Ne palais jos ne söis sitä.
- Niin, because savi räjähtää jos se erotetaan lähteestä.
- Ja jos se koskee papukaijannokkaan.
- Ne on itsetuhoisia. Emopapukaijoja. Uuh, mä syön savea, byääääh.
- Helsingissä on kaksi hienoa asiaa. Vitun isot pyssyt ja natsit.
- Mä alan puhuu niinku YouTube Poop. Mä alan puhuu niinku YouTube- mä alan puhuu niinku- mä alan puhuu niinku- mä alan puhuu niinku- mä alan puhuu niinku YouTube poopoopoopoopoopoop mä alan puhuu niinku YouTube mä alan poop poopoopoopoop.
- Gee, it sure is boring around here.
- CAUSE THATS WHAT YOU DO IN MISERABLE PONDS FOR PASTYFACED LOSER DUCKS
- Minä en ole mikään kanadialainen!
- Mua ei oo koskaan tönäisty järveen.
[*Tyrks*]
- Tässä tulee tamburiinia soittava pyöräilevä hevonen.
- Tää polttaa maailman. Eiku rauhankynttilää. Polttaa sillä törmäilyauton.
- Pääsiäinen, FTW.
- You know what they say: can't spell 'funeral' without 'fun'!
- Onko se... ottavinaan mitään vakavasti?
- Ei kun katsotte EU-politiikkaa lopputunnin. Jos saataisiin toimimaan tämä digiboksi.
- Huh? Digimoneja, yääKK! Digimonit on kamalia! Aarg mä en kestä mitään-
- ... Ei, ei Digimoneja. EU-politiikkaa.
- Minun katolla mitään störbäkkeitä! Hitto!
- Nasan vakoilustörbäke.
- Arvaa mitä mie tutkiskelin miun napaa ja sieltä… Sieltä löyty kauheita asioita.
- Sisimmississimmässissi- sisim- sisimmissäni olen *krhm* hyvin kiltti ihminen.
- Vakuuttavaa.
- Onko se sukkamehu vuokralla?
- Hä?
- Kun jokaisessa meistä asuu pieni sukkamehu.
- Nyt voisitte lopettaa sen laulamisen tai koittaa se paljonpuhuttu post-birth abortion.
- Yhteiset voileivät ovat läheisyyden merkki.
- Onkohan kärpäset moniavioisia.
- No mietipä hetki. Oliskohan vaikka.
- No kun ei minua eläinten avioisuus kiinnosta.
- Kärpäsfurrya!
- Minä... Minä en nyt pidä tästä keskustelusta yhtään.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Lolemt
Pungenday, Aftermath 46, 3175
Minulla on hieno uusi sarjakuva. Se raiskaa filosofiaa ja uskontoa tai ehkä elämää ylipäänsäkin, vähän kuin Kaaosperhoset tekisi, jos sitä kukaan jaksaisi ikinä päivittää. Ja se tekee sen Paintilla (oliko yllätys).
Sarjakuvan nimi olisi kai Nihilists & Dogshit, mutta se tuo liikaa mieleen jonkunihmeen Cyanide and Happinessin, joten ehkä toisen joskus keksin. Näitä nyt olen kyllä aika monta väkertänyt mutta faktahan toki on että ne kaikki muut stripit ovat auttamattomasti aivan paskoja, joten en kyllä vielä mitään muuta pistä. Tämähän sen sijaan ei ole paska. Lainkaan.
Päivä oli fyysiseltä kannalta suhteellisen karmeaa kuraa. Eilen terveystarkastuksessa totesi tätönen notta yllätys, kaikki tänääntännetulevat rokotetaan, enkä sitten nähnyt syytä vastaankaan pistää erityisemmin. Siinä määrin vähän kiinnostaa sikainfluenssa etten kyllä mitään ylimääräisvaivaa olisi nähnyt piikin saadakseni, mutta kun nyt kerran terkkaria huvitti tökkiä, niin mikäs siinä. Seurauksena sitten tänään käsivarsi varsin pirun kipeä, mikä nyt ei niinkään haittaisi jos kipu ei suoraan siitä säteilisi niskaan, ja kuumettakin tänäänvasta koulussa nousi ja önnönnöö. Sinänsä vähän arveluttaa välitön hyötysuhde myöskin, että jos suoja siinä parissa viikossa muodostuu, niin enköhän ehdi itse taudinkin kuitenkin ihan hyvin vielä hankkimaankin. Yhyy.
Toinen hieno vaikkakin negatiivissävytteinen kuriositeetti elämässä on mielenkiintoinen tapa, jonka olen jotenkin itselleni kehittänyt viime aikoina. Herään keskivertoyönä ehkä viidesti ilman mitään järkevää syytä hämärään tunteeseen, että jossain pitäisi nyt olla. Tämä selittyisi stressillä ja muulla vastaavalla oikein nätisti if it weren’t for the fact that minulla ei kyllä erityisemmin stressiä ole. Tekemistä toki välillä yli oman tarpeen, mutta ei se minusta kyllä ikinä ennenkään ole tuollaista aiheuttanut. Plus hassunen unihalvaus yhtenä tuollaisena yönä sattui, eikä se itse asiassa ollut lainkaan niin kiinnostava kuin edellinen, vaan jälkeenpäinkin muisteltuna hiton ahdistava lähinnä. Mutta inspiroiduin.
Toisaalta insomniansekainen kuumehourailu on ajatuksenkulun kannalta ehkä yksi kaikkien aikojen suosikkitiloistani. Ei se binomikaavojen käyttöä ja polynomin tekijöihinjakamista helpota, mutta hitto, kaikki muu on yhtä naurettavanhimmeän antitodellisuuspaskan ilotulitusta. Monia muitahan tosin lähinnä suunnattomasti hajottaa seurassani kyseisenlaisina hetkinä aikaa viettää. Missä, voi missä on Emmi silloin kun tarvitsee kollektiivisen hysterian tuomaa, öh, turvaatjsp?
… Viereisessä lukiossa. Onko tämä nyt laitaa. Asia, joka nykyisestä päivittäisestä sosiaalisesta verkostosta uupuu, on juuri sellainen ultimateviharakkaushivemindersuhde, jossa vartin hiljaisuuden jälkeen molemmat facepalmaavat samaan aikaan, a koska tietää mitä b aikoo sanoa ja b koska arvaa että a tietää jo. (Mutta ah, toisaalta en kyllä usko että kukaan toinen ne saappaat pystyisikään täyttämään. I mean, se apassi tunki niiden pohjallisten alle pienen valtion verran nastoja ja laavavirtaa.)
Joka tapauksessa suunnattomasti olen hyödyntänyt tätä tajunnantilaa Discordia! –kampanjaa suunnitellessani. Kolme sanaa, ystäväiseni, kolme sanaa: pikakelauksella liikkuvia intiaaneja.
Aika riittämättömät kolme sanaa.
Mutta siitä tulee hieno peli, ja jos joku joululoman tienoilla tännepäin esmes jaksaa suunnata niin saattaa joutua mukaan jos ei ole varovainen. Siinä kai Westboron baptistikirkon johtajan pää hieman särkyy kaikkeen siihen vihaan ja janttari päättää Norton Toiseksi julistautua äärimmäisen johdonmukaisen päättelyketjun lopuksi. Illuminatus, tuo eeppispälli salaliitto joka maailmassa oikeasti Järjestystä pitää, ihanvainsemisti tökkää dislike-nappia, koska keisarimme alkaa hirveän hilpeänä varsin eriskummallisia yhteiskuntaehdotelmia ajaa. Norton katoaa, tättärää, mediakohu laantuu ja kaikki on pian taas kurissa ja järjestyksessä nätisti.
Pelaajahahmot, jotka siis ovat Illuminatuksen riveihin soluttautuneita Erisin eliittiagentteja, saavat tehtäväkseen pelastaa keisari salaliiton kynsistä ja muiluttaa turvaan, koska diskordianisteista median ja Yleisen Mielipiteen reaktio seinähullun keisarin mölinään oli kohtuullisen pop. Tästä ajaudutaankin luonnollisesti Himalajan alle louhittuun subtrooppiseen palleroon, jota kansoittavat Illuminatuksen aivopesemät intiaanit, joilla on sellainen hauska virus että kauhean nopeasti puhuvatliikkuvat ja ennen pitkää kupsahtavat. Sitten kyllä myös julmetusti kaikkea muuta tapahtuu yllättäenpyllättäen.
Also, Lazatoth lainasi vaatteitani ja kuokki Taikkarin pikkujoulut Kimboreita semicossaten. Voiton määrä oli lähinnä suunnaton.
Minulla on hieno uusi sarjakuva. Se raiskaa filosofiaa ja uskontoa tai ehkä elämää ylipäänsäkin, vähän kuin Kaaosperhoset tekisi, jos sitä kukaan jaksaisi ikinä päivittää. Ja se tekee sen Paintilla (oliko yllätys).Sarjakuvan nimi olisi kai Nihilists & Dogshit, mutta se tuo liikaa mieleen jonkunihmeen Cyanide and Happinessin, joten ehkä toisen joskus keksin. Näitä nyt olen kyllä aika monta väkertänyt mutta faktahan toki on että ne kaikki muut stripit ovat auttamattomasti aivan paskoja, joten en kyllä vielä mitään muuta pistä. Tämähän sen sijaan ei ole paska. Lainkaan.
Päivä oli fyysiseltä kannalta suhteellisen karmeaa kuraa. Eilen terveystarkastuksessa totesi tätönen notta yllätys, kaikki tänääntännetulevat rokotetaan, enkä sitten nähnyt syytä vastaankaan pistää erityisemmin. Siinä määrin vähän kiinnostaa sikainfluenssa etten kyllä mitään ylimääräisvaivaa olisi nähnyt piikin saadakseni, mutta kun nyt kerran terkkaria huvitti tökkiä, niin mikäs siinä. Seurauksena sitten tänään käsivarsi varsin pirun kipeä, mikä nyt ei niinkään haittaisi jos kipu ei suoraan siitä säteilisi niskaan, ja kuumettakin tänäänvasta koulussa nousi ja önnönnöö. Sinänsä vähän arveluttaa välitön hyötysuhde myöskin, että jos suoja siinä parissa viikossa muodostuu, niin enköhän ehdi itse taudinkin kuitenkin ihan hyvin vielä hankkimaankin. Yhyy.
Toinen hieno vaikkakin negatiivissävytteinen kuriositeetti elämässä on mielenkiintoinen tapa, jonka olen jotenkin itselleni kehittänyt viime aikoina. Herään keskivertoyönä ehkä viidesti ilman mitään järkevää syytä hämärään tunteeseen, että jossain pitäisi nyt olla. Tämä selittyisi stressillä ja muulla vastaavalla oikein nätisti if it weren’t for the fact that minulla ei kyllä erityisemmin stressiä ole. Tekemistä toki välillä yli oman tarpeen, mutta ei se minusta kyllä ikinä ennenkään ole tuollaista aiheuttanut. Plus hassunen unihalvaus yhtenä tuollaisena yönä sattui, eikä se itse asiassa ollut lainkaan niin kiinnostava kuin edellinen, vaan jälkeenpäinkin muisteltuna hiton ahdistava lähinnä. Mutta inspiroiduin.
Toisaalta insomniansekainen kuumehourailu on ajatuksenkulun kannalta ehkä yksi kaikkien aikojen suosikkitiloistani. Ei se binomikaavojen käyttöä ja polynomin tekijöihinjakamista helpota, mutta hitto, kaikki muu on yhtä naurettavanhimmeän antitodellisuuspaskan ilotulitusta. Monia muitahan tosin lähinnä suunnattomasti hajottaa seurassani kyseisenlaisina hetkinä aikaa viettää. Missä, voi missä on Emmi silloin kun tarvitsee kollektiivisen hysterian tuomaa, öh, turvaatjsp?
… Viereisessä lukiossa. Onko tämä nyt laitaa. Asia, joka nykyisestä päivittäisestä sosiaalisesta verkostosta uupuu, on juuri sellainen ultimateviharakkaushivemindersuhde, jossa vartin hiljaisuuden jälkeen molemmat facepalmaavat samaan aikaan, a koska tietää mitä b aikoo sanoa ja b koska arvaa että a tietää jo. (Mutta ah, toisaalta en kyllä usko että kukaan toinen ne saappaat pystyisikään täyttämään. I mean, se apassi tunki niiden pohjallisten alle pienen valtion verran nastoja ja laavavirtaa.)
Joka tapauksessa suunnattomasti olen hyödyntänyt tätä tajunnantilaa Discordia! –kampanjaa suunnitellessani. Kolme sanaa, ystäväiseni, kolme sanaa: pikakelauksella liikkuvia intiaaneja.
Aika riittämättömät kolme sanaa.
Mutta siitä tulee hieno peli, ja jos joku joululoman tienoilla tännepäin esmes jaksaa suunnata niin saattaa joutua mukaan jos ei ole varovainen. Siinä kai Westboron baptistikirkon johtajan pää hieman särkyy kaikkeen siihen vihaan ja janttari päättää Norton Toiseksi julistautua äärimmäisen johdonmukaisen päättelyketjun lopuksi. Illuminatus, tuo eeppispälli salaliitto joka maailmassa oikeasti Järjestystä pitää, ihanvainsemisti tökkää dislike-nappia, koska keisarimme alkaa hirveän hilpeänä varsin eriskummallisia yhteiskuntaehdotelmia ajaa. Norton katoaa, tättärää, mediakohu laantuu ja kaikki on pian taas kurissa ja järjestyksessä nätisti.
Pelaajahahmot, jotka siis ovat Illuminatuksen riveihin soluttautuneita Erisin eliittiagentteja, saavat tehtäväkseen pelastaa keisari salaliiton kynsistä ja muiluttaa turvaan, koska diskordianisteista median ja Yleisen Mielipiteen reaktio seinähullun keisarin mölinään oli kohtuullisen pop. Tästä ajaudutaankin luonnollisesti Himalajan alle louhittuun subtrooppiseen palleroon, jota kansoittavat Illuminatuksen aivopesemät intiaanit, joilla on sellainen hauska virus että kauhean nopeasti puhuvatliikkuvat ja ennen pitkää kupsahtavat. Sitten kyllä myös julmetusti kaikkea muuta tapahtuu yllättäenpyllättäen.
Also, Lazatoth lainasi vaatteitani ja kuokki Taikkarin pikkujoulut Kimboreita semicossaten. Voiton määrä oli lähinnä suunnaton.
lauantai 28. marraskuuta 2009
IM IN UR INTERNETS, UPDATING MAH BLAG
Boomtime, Aftermath 40, 3175
Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut kiitettävästi juttuja, esmes hassusti koko nykyinen maailmani.
Ehkä nyt kuitenkin sen verran kerrottavaa Taikkarista, sitä kansoittavista eriskummallisen viehättävistä otukoista sekä aktiviteeteista joita kyseisten sankareiden kanssa on harjoitettu, ettette saa edes erityisen kattavaa tiivistelmää.
Sen sijaan: BEARFORCE1!!
"Finally, there's a boy band for older, hairy gay men."
- Washington Post
No siis. Ehkä MysteeriHaihtumisen jälkeinen, kestoltaan kyseenalainen paluuni blogosfääriin vaatii hieman arvokkaamman postauksen eikunsiis jotain normia kompensoimaan Bearforce1:n suunnatonta loistokkuutta, ja niinpä saatte kärsiä lahjoistani pelisuunnittelijana. Tuohan on kyllä törkeästi plagiarizoitu perinteisestä diskordianistimystikkojen harjoittamasta valaistumisrituaalista, joka tunnetaan nimellä Pirate Pass-off (ennen kuin siis tiesin, että siitä oli jo olemassa ninjaversio. Omani on tosin paljon parempi, koska kaikki tietävät, että diskordianistimystikot ovat varsinaisia perseitä. Sitä paitsi pysyin sentään uskollisena MS Paintille).
Hmm.
Kaikki on mitä suurimmissa määrin awesomea tätä nykyä, tuli eräänä päivänä mieleen.
Okei, ikinä ei sisäistä introvertti-erakko-angstipalleroani (joka tosinehkäjopa on kutistunut Tokion kokoluokasta vaivaiseen Godzillan mittakaavaan) ole hajottanut niin pahasti kuin nyt, kun kuitenkin sosiaalisia kontakteja on äkisti satatuhatta enemmän ja niiden kanssa on tekemisissä koulun ulkopuolella ja joka päivä - mutta toisaalta ikinä ei ole ollut myöskään näin paljon awwzseikkailuja ja parhaita bileitä. Ja minä tahdon elämäni aika pitkälti menevän niin: että kaikki olisi joko täysin kuraahajotustamenkääpois tai sitten universumin eeppiskauneudeksi kiteytynyttä loistavuutta - ei sellaista siinä välissä möllöilevää meh ihankivaa settiä, jota suuri osa punkaharjuiluajasta periaatteessa oli.
Toisessakin mielessä olen kuitenkin siirtynyt melkein toiseen maailmaan. Elän nyt enemmän keskellä puhetta kuin kirjoituksia, vaikken oikein ehkä ole tajunnut sitä. En enää ole mesessä enkä foorumeilla enkä blogeissa pääasiallisena ihmisiinyhteydenpitokeinona, mistä on ollut paljonkin vaivihkaisia seuraamuksia.
Osasta en pidä lainkaan.
En esmes muista, milloin viimeksi olisin tekstien suhteen saanut aikaan mitään. Tuijotan ruutua aina silloin tällöin ja koetan saada jotain räpellettyä, mutta äää. Okei, en ennenkään ollut maailman nopeimpia kirjoittajia ja oikeasti valmiiksisaatujen runojen ja novellien määrä kovalevylläni on varsintehokkaasti säälittävä, mutta nyt minulla ei ole edes varsinaisesti mitään kerrottavaa. Tai pikemminkin kerrottavaa on enemmän kuin koskaan ikinä, muttei halua kertoa sitä tai varsinaisesti ketään kelle kertoa (vaikka onkin) jaentiedä. Olen etääntynyt kirjaimista ja sen tajuaminen on vähän yhtä hassua kuin tunne siitä, että olisi väännetty irti esmes oikeasta kädestään.
Plus minulla on ikävä teitä tekstipohjaisempia ihmisiä.
Muttano. Taipumukseni ollessa kuitenkin lähes maanisella tarmolla katsella asioiden pimeämmiltä laidoilta aivan toisaalle, olen kuitenkin enemmän elämässä kiinni kuin kovin monesti aiemmin, niitä loistokkaimpia miittihysterian hetkiä ja extemporeseikkailuja lukuunottamatta, joita vähään aikaan ei ole tullut koettua. Ihan melkein tuntuu siltä että voisin jopa kuulua jonnekin, tai ainakin vilpittömästi olla tahtomatta sieltä muualle. Abivuoden lopusta voi tulla semisti outo, mikäli kiintymykseni Sotilaspojankatu kolmoseen ja sen sekopäiseen ilmapiiriin ja ihmisiin jatkuu näinkin huolestuttavilla radoilla. Myös Purity Testin pisteet ovat toki kääntyneet aiempaa voimakkaampaan laskuun, eiku.
Muttasiis jännyskäisintä on, että osaan toisinaan ja sille päälle sattuessani jopa puhua ihmisille nykyään. Tavallaan. Ehkä.
Viime päivityksen jälkeen on tapahtunut kiitettävästi juttuja, esmes hassusti koko nykyinen maailmani.
Ehkä nyt kuitenkin sen verran kerrottavaa Taikkarista, sitä kansoittavista eriskummallisen viehättävistä otukoista sekä aktiviteeteista joita kyseisten sankareiden kanssa on harjoitettu, ettette saa edes erityisen kattavaa tiivistelmää.
Sen sijaan: BEARFORCE1!!
"Finally, there's a boy band for older, hairy gay men."
- Washington Post
No siis. Ehkä MysteeriHaihtumisen jälkeinen, kestoltaan kyseenalainen paluuni blogosfääriin vaatii hieman arvokkaamman postauksen eikunsiis jotain normia kompensoimaan Bearforce1:n suunnatonta loistokkuutta, ja niinpä saatte kärsiä lahjoistani pelisuunnittelijana. Tuohan on kyllä törkeästi plagiarizoitu perinteisestä diskordianistimystikkojen harjoittamasta valaistumisrituaalista, joka tunnetaan nimellä Pirate Pass-off (ennen kuin siis tiesin, että siitä oli jo olemassa ninjaversio. Omani on tosin paljon parempi, koska kaikki tietävät, että diskordianistimystikot ovat varsinaisia perseitä. Sitä paitsi pysyin sentään uskollisena MS Paintille).
Hmm.
Kaikki on mitä suurimmissa määrin awesomea tätä nykyä, tuli eräänä päivänä mieleen.
Okei, ikinä ei sisäistä introvertti-erakko-angstipalleroani (joka tosinehkäjopa on kutistunut Tokion kokoluokasta vaivaiseen Godzillan mittakaavaan) ole hajottanut niin pahasti kuin nyt, kun kuitenkin sosiaalisia kontakteja on äkisti satatuhatta enemmän ja niiden kanssa on tekemisissä koulun ulkopuolella ja joka päivä - mutta toisaalta ikinä ei ole ollut myöskään näin paljon awwzseikkailuja ja parhaita bileitä. Ja minä tahdon elämäni aika pitkälti menevän niin: että kaikki olisi joko täysin kuraahajotustamenkääpois tai sitten universumin eeppiskauneudeksi kiteytynyttä loistavuutta - ei sellaista siinä välissä möllöilevää meh ihankivaa settiä, jota suuri osa punkaharjuiluajasta periaatteessa oli.
Toisessakin mielessä olen kuitenkin siirtynyt melkein toiseen maailmaan. Elän nyt enemmän keskellä puhetta kuin kirjoituksia, vaikken oikein ehkä ole tajunnut sitä. En enää ole mesessä enkä foorumeilla enkä blogeissa pääasiallisena ihmisiinyhteydenpitokeinona, mistä on ollut paljonkin vaivihkaisia seuraamuksia.
Osasta en pidä lainkaan.
En esmes muista, milloin viimeksi olisin tekstien suhteen saanut aikaan mitään. Tuijotan ruutua aina silloin tällöin ja koetan saada jotain räpellettyä, mutta äää. Okei, en ennenkään ollut maailman nopeimpia kirjoittajia ja oikeasti valmiiksisaatujen runojen ja novellien määrä kovalevylläni on varsintehokkaasti säälittävä, mutta nyt minulla ei ole edes varsinaisesti mitään kerrottavaa. Tai pikemminkin kerrottavaa on enemmän kuin koskaan ikinä, muttei halua kertoa sitä tai varsinaisesti ketään kelle kertoa (vaikka onkin) jaentiedä. Olen etääntynyt kirjaimista ja sen tajuaminen on vähän yhtä hassua kuin tunne siitä, että olisi väännetty irti esmes oikeasta kädestään.
Plus minulla on ikävä teitä tekstipohjaisempia ihmisiä.
Muttano. Taipumukseni ollessa kuitenkin lähes maanisella tarmolla katsella asioiden pimeämmiltä laidoilta aivan toisaalle, olen kuitenkin enemmän elämässä kiinni kuin kovin monesti aiemmin, niitä loistokkaimpia miittihysterian hetkiä ja extemporeseikkailuja lukuunottamatta, joita vähään aikaan ei ole tullut koettua. Ihan melkein tuntuu siltä että voisin jopa kuulua jonnekin, tai ainakin vilpittömästi olla tahtomatta sieltä muualle. Abivuoden lopusta voi tulla semisti outo, mikäli kiintymykseni Sotilaspojankatu kolmoseen ja sen sekopäiseen ilmapiiriin ja ihmisiin jatkuu näinkin huolestuttavilla radoilla. Myös Purity Testin pisteet ovat toki kääntyneet aiempaa voimakkaampaan laskuun, eiku.
Muttasiis jännyskäisintä on, että osaan toisinaan ja sille päälle sattuessani jopa puhua ihmisille nykyään. Tavallaan. Ehkä.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
"Segelbåten!"
Wikipedian sattumanvaraisen artikkelin arpovaa härpäkettä käyttäen arvotut aiheet osa 2, feat. häikäilemättömien aasinsiltojen lyhyt oppimäärä
Setting Orange, Confusion 64, 3175
(Vikipeedian arpoma sana oli siis chemise, sellainen alusvaatesysteemi, mutta koska sen muinainen skottilainen nimitys oli cutty sark, voin tästä kätevästi siirtää aiheen purjeveneisiin. Ha.)
Nyt on Weave of Fate sitten takana.
Tukkani tuoksuu vieläkin savulle, vaikka pesin sen. Ei haittaa yhtään.
Päässä soi laulu, jota keijuleirissä lauloivat - se oli maailmanpelastusbiisi jonka kaikki osat piti koota kasaan, jotta pahoja juttuja saataisiin estettyä, ja hitto se viulisti oli pro ja en minä saa sitä peliä kuitenkaan mitenkään järkevästi kuvailtua tässä joten saatte ehkä sirpaleita tapahtumista jotka satun muistamaan ja sekavassa järjestyksessäkin vielä.
Ensinnäkin, keijut. <3 Niitä oli tänä vuonna kolmisenkymmentä ja poikapuolisiakin peräti (hah! Jaktiin hajoilivat muut keijut aika paljon. Jätkällä oli koko metsän isoin peili teltassaan, ja käytti hamettakin. Hieno mies.) Meilläviidellä ihmismetsäjengiläisellä ei ollut oikein juonia, kun olimme viime vuonna kakkososan lopuksi onnistuneet jäämään jumiin keijujen hilpeään laalaalandiaan koko vuodeksi, ja peli alkoi siitä kun meidät kutsuttiin heidän leiriinsä. Seurasi silmien sitomisia, mykkäsokkokävelyä ja oikeinkin tyylikäs vapautusoperaatio (ei me edes haluttu minnekään todellisuuteen, mutta kun ihmisturjakkeet olivat käyneet kauppaa että saisivat meidät takaisin). Itse pelissä tuli harmittavan vähän hengailtua keijujen kanssa - käytiin me kyllä niiden juhlissa ja muutenkin törmäiltiin välillä pitkin metsiä, mutta hauskempaa oli ehkä pelin jälkeen kun kidnappasivat minut, pizzalle mentiin ja kaikkea. ^^
Toiseksi, veneistä kun kerran esitän puhuvani :P, niin mainitaanpa suurin katkeruuden aiheuttaja koko pelissä. Useimmat onnettomat siis joutuivat kävelemään tai offgame-huijaamaan autolla mikäli tahtoivat valtaissuuren pelialuejärven toiselle puolen. Meillä tuulenkansalaisilla oli sentään soutuvene ja muutamilla haltioilla randomkanootteja, mutta Fundinjägarenturjake viiletti eeppissegelbåtillaan pitkin Klotenjärven vesiä niin leveä virne naamallaan ettei mitään rajaa. Kyllä kateeksi kävi, voin kertoa.
Kolmanneksi, haikeaa on. Kolme vuotta meni aika nopeasti ja monia trilogiaan liittyviä juttuja tulee varmaankin ikävä, vaikka larppailu Ruotsissa jatkuneekin vielä kauan. Sade oli aika pelattava hahmo verrattuna vaikka Dragonbanessa pelaamaani Dalaniin, mutta vähän liikaa muistutti kyllä IRLminua, eli ensi vuonna vaihtuu vaikka maailma onkin sama. Pieni peliporukansäätö voisi myös tehdä terää, täytyy sanoa, vaikka jotain uusia tuttavuuksia jos saisi mukaan niin olisi hilpeää. (Varsinkin jos lähinnä Panun ja Tatun kanssa jossain teltassa hengaa, tulee offattua vähän liikaa ja muutenkin hajoilen niihin. :P) Hieno ajatus oli tosin tavallaan se lauma kertakaikkisen surkeita ihmis/goblin/elffiperseitä, jotka feilaavat kaikessa mihin ryhtyvät, mutta epätoivoisesti kamppailevat silti kohtalon kolhuja vastaan. "Tää miekka on kirottu, mutta ainoa perintöni jumaleissan! Isän miekka, en heitä en vittu heitä pois!"
Tai sitten vaihdan leiriä kokonaan ja liityn keijukaisten joukkioon, ha.
En nyt kyllä oikein osaa puida sen enempää, en saa kuitenkaan kaikkea loistavuutta kerrottua. Kaupungin nuorison kanssa pyörin enemmän kuin ennen, kaalirinkiä ja norjalaista ja pornopolkkaa (jolla tosin oli joku vähemmän epäilyttävä nimi Ruotsissa, oli sitten hauska selitellä mitä tuolla tarkoitti). Pääsin pätemään kun tiesin jänniä juttuja, haa. Tänään tulee haltiat kaupunkiin, levittäkää lapset sanaa siitä että ne ei aiheuta huonoa onnea eikä ruttoa ja on muutenkin rauhanomaisia, ja että tänään ei kannata mennä metsiin kun keijuilla on Teh Wild Hunt ja ne syö ihmisiä. Rakensin otustenvälistä rauhaa, zomg!
Jossain välissä koetettiin oikaista jänniä polkuja ettei ihan tarvitsisi rantaviivaa seurailla metsäleiristä kaupunkiin, mutta eksyttiinkin ihan huishelvettiin. Upea vesiputous löytyi, though. (Ja jonkun tunnin päästä offitaloja, joista melkein mentiin kysymään tietä, mutta sen sijaan järkytettiin vain koiranulkoiluttaja. Ursäkta, var ligger Klotensjön? Voimalinjaa seuraamalla olisi päässyt.)
Amricin valon päivä oli hieno. Jonkun sadan kaupunkilaisen soihtukulkue, kaarnalaivakynttilät ja järvelle ammutut tulinuolet muinaisen sotasankarin muistoksi. Kun haltiat vielä äkkiarvaamatta alkoivat laulella juttuja vastarannalta, oli tunnelma aika wow. Ihmiset oli että omg metsäolennot ei syökään meitä yhdistytään hei pimeää vastaan.
Awwz, tuttuja! Jakt ja toinen jota en muista, se oli aika angstinen hahmo.
Kuvia joskus jos jaksan, ei niitä oikein ole kyllä.
Setting Orange, Confusion 64, 3175
(Vikipeedian arpoma sana oli siis chemise, sellainen alusvaatesysteemi, mutta koska sen muinainen skottilainen nimitys oli cutty sark, voin tästä kätevästi siirtää aiheen purjeveneisiin. Ha.)
Nyt on Weave of Fate sitten takana.
Tukkani tuoksuu vieläkin savulle, vaikka pesin sen. Ei haittaa yhtään.
Päässä soi laulu, jota keijuleirissä lauloivat - se oli maailmanpelastusbiisi jonka kaikki osat piti koota kasaan, jotta pahoja juttuja saataisiin estettyä, ja hitto se viulisti oli pro ja en minä saa sitä peliä kuitenkaan mitenkään järkevästi kuvailtua tässä joten saatte ehkä sirpaleita tapahtumista jotka satun muistamaan ja sekavassa järjestyksessäkin vielä.
Ensinnäkin, keijut. <3 Niitä oli tänä vuonna kolmisenkymmentä ja poikapuolisiakin peräti (hah! Jaktiin hajoilivat muut keijut aika paljon. Jätkällä oli koko metsän isoin peili teltassaan, ja käytti hamettakin. Hieno mies.) Meilläviidellä ihmismetsäjengiläisellä ei ollut oikein juonia, kun olimme viime vuonna kakkososan lopuksi onnistuneet jäämään jumiin keijujen hilpeään laalaalandiaan koko vuodeksi, ja peli alkoi siitä kun meidät kutsuttiin heidän leiriinsä. Seurasi silmien sitomisia, mykkäsokkokävelyä ja oikeinkin tyylikäs vapautusoperaatio (ei me edes haluttu minnekään todellisuuteen, mutta kun ihmisturjakkeet olivat käyneet kauppaa että saisivat meidät takaisin). Itse pelissä tuli harmittavan vähän hengailtua keijujen kanssa - käytiin me kyllä niiden juhlissa ja muutenkin törmäiltiin välillä pitkin metsiä, mutta hauskempaa oli ehkä pelin jälkeen kun kidnappasivat minut, pizzalle mentiin ja kaikkea. ^^
Toiseksi, veneistä kun kerran esitän puhuvani :P, niin mainitaanpa suurin katkeruuden aiheuttaja koko pelissä. Useimmat onnettomat siis joutuivat kävelemään tai offgame-huijaamaan autolla mikäli tahtoivat valtaissuuren pelialuejärven toiselle puolen. Meillä tuulenkansalaisilla oli sentään soutuvene ja muutamilla haltioilla randomkanootteja, mutta Fundinjägarenturjake viiletti eeppissegelbåtillaan pitkin Klotenjärven vesiä niin leveä virne naamallaan ettei mitään rajaa. Kyllä kateeksi kävi, voin kertoa.
Kolmanneksi, haikeaa on. Kolme vuotta meni aika nopeasti ja monia trilogiaan liittyviä juttuja tulee varmaankin ikävä, vaikka larppailu Ruotsissa jatkuneekin vielä kauan. Sade oli aika pelattava hahmo verrattuna vaikka Dragonbanessa pelaamaani Dalaniin, mutta vähän liikaa muistutti kyllä IRLminua, eli ensi vuonna vaihtuu vaikka maailma onkin sama. Pieni peliporukansäätö voisi myös tehdä terää, täytyy sanoa, vaikka jotain uusia tuttavuuksia jos saisi mukaan niin olisi hilpeää. (Varsinkin jos lähinnä Panun ja Tatun kanssa jossain teltassa hengaa, tulee offattua vähän liikaa ja muutenkin hajoilen niihin. :P) Hieno ajatus oli tosin tavallaan se lauma kertakaikkisen surkeita ihmis/goblin/elffiperseitä, jotka feilaavat kaikessa mihin ryhtyvät, mutta epätoivoisesti kamppailevat silti kohtalon kolhuja vastaan. "Tää miekka on kirottu, mutta ainoa perintöni jumaleissan! Isän miekka, en heitä en vittu heitä pois!"
Tai sitten vaihdan leiriä kokonaan ja liityn keijukaisten joukkioon, ha.
En nyt kyllä oikein osaa puida sen enempää, en saa kuitenkaan kaikkea loistavuutta kerrottua. Kaupungin nuorison kanssa pyörin enemmän kuin ennen, kaalirinkiä ja norjalaista ja pornopolkkaa (jolla tosin oli joku vähemmän epäilyttävä nimi Ruotsissa, oli sitten hauska selitellä mitä tuolla tarkoitti). Pääsin pätemään kun tiesin jänniä juttuja, haa. Tänään tulee haltiat kaupunkiin, levittäkää lapset sanaa siitä että ne ei aiheuta huonoa onnea eikä ruttoa ja on muutenkin rauhanomaisia, ja että tänään ei kannata mennä metsiin kun keijuilla on Teh Wild Hunt ja ne syö ihmisiä. Rakensin otustenvälistä rauhaa, zomg!
Jossain välissä koetettiin oikaista jänniä polkuja ettei ihan tarvitsisi rantaviivaa seurailla metsäleiristä kaupunkiin, mutta eksyttiinkin ihan huishelvettiin. Upea vesiputous löytyi, though. (Ja jonkun tunnin päästä offitaloja, joista melkein mentiin kysymään tietä, mutta sen sijaan järkytettiin vain koiranulkoiluttaja. Ursäkta, var ligger Klotensjön? Voimalinjaa seuraamalla olisi päässyt.)
Amricin valon päivä oli hieno. Jonkun sadan kaupunkilaisen soihtukulkue, kaarnalaivakynttilät ja järvelle ammutut tulinuolet muinaisen sotasankarin muistoksi. Kun haltiat vielä äkkiarvaamatta alkoivat laulella juttuja vastarannalta, oli tunnelma aika wow. Ihmiset oli että omg metsäolennot ei syökään meitä yhdistytään hei pimeää vastaan.
Awwz, tuttuja! Jakt ja toinen jota en muista, se oli aika angstinen hahmo.
Kuvia joskus jos jaksan, ei niitä oikein ole kyllä.
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
La vida... es un ratico
Wikipedian satunnaisen artikkelin arpovaa härpäkettä käyttäen valitut aiheet, osa I/5
[H I M M E Y S V A R O I T U S on annettu - jep, ehkä jopa tavallista himmeämpi. No en tiedä, saattaa vain näyttää siltä.]
Setting Orange, Confusion 19, 3175
Artikkelissahan kyseessä on Juanesin levy. Koskapa kuitenkin tajusin peräti suomentaa nimen, en joudukaan nyt kirjoittamaan teille arvostelua kyseisestä lätystä, harmi kyllä, koska voin selittää sen sijaan jotain naurettavaa elämäaiheista pelleilyä. Tässä teille kuitenkin karaokeversio - kyllä, karaokeversio - singlekappaleesta Me Enamore! Hajotkaa.
Minkä lisäksi on mainittava, että jantteri näyttää kyllä harvinaisen pälliltä tämän levyn kannessa. En yleensäkään ole mikään erityisen suuri ihmissusikulmakarvaisten latinomiesten fani ollut, mutta mitä hittoa sen tukalle tapahtui, huh? Tuosta kuvasta ei ole muuta iloa kenellekään kuin se, että joudun päivittämään blogini pian uudestaan, ettei tuo ole heti ensimmäisenä näkyvillä. Ja tuonkin tosiseikan tuottama ilo on vähän kyseenalainen.
Suomennettuna tuo ah-niin-syvällinen, omaperäisyyden kukkana jopa stapelia giganteaa tuoksuvammin hehkuva lausahdus siis kuuluu: "Elämä... on hetki." (Huomatkaa myös syvällisyyden vähintään viidenteen potenssiin nostava tekijä - uuh, käytän kolmoispistettä, olen niin sielukas runoilija ettei mitään rajaa! Ja se, kuinka minä kompensoin jotain sisäistä epävarmuuttani pilkkaamalla häikäilemättömästi artistia, jota vastaan minulla sinänsä ei ole mitään, vain siksi, että minulla pitäisi olla, koska latinopoppiksen vihaamattomuus ei sopisi johonkin ihme imagooni. Olipas lampunvarjostusta tuokin.)
Eikun siis äh oikeasti, pitäisikö minun siis muka taas kirjoittaa jotain hetkessäelämisfilosofiaa? Kun mitenkään en jaksa taas alkaa sitä settiä selostamaan, hirveän paljon muutakin tekemistä olisi nimittäin. Sitä paitsi se kuuluisi muutenkin Kaaosperhosiin eikä tänne. Miksi ihmeessä edes päätin arpoa blogitekstien aiheet Wikipedialla? Ei siitä seuraa kuin rumia naamoja.
Oikein kivaa on hetkessä eläminen juu, paitsi jos sen hetken käyttää tätä lukien. Mene siis ulos, siellä on kaunis sää ja voit lähteä vaikka seikkailulle! Kannattaa lähteä liikkeelle ajatuksesta että kolmen kuukauden päästä on kuitenkin kuollut, sillä pääsee pitkälle, tai sitten ei niin pitkälle, mutta ainakin oli hyvät bileet sitä ennen.
Tietysti on olemassa myös se moraalinen ongelma sen suhteen, onko toisaalta oikein elää niin kiinni hetkessä että osaltaan auttaa planeettaamme tarpeettoman nopeasti Väistämättömään Tuhoon itsekkäillä kulutusvalinnoilla ja sokealla hedonismilla. Siihenhän ei ole kyllä nyt valitettavasti mitään absoluuttista filosofista totuutta olemassa, joten kysymys ratkaistaan luonnollisesti tällä ainoalla järkevällä keinolla: katso allaoleva huiman jännittävä ja kiehtova ja muutenkin loistelias ottelu. Heitä sitä ennen kolikkoa siitä, kumpi on rukoilijasirkka ja kumpi hämähäkki: a) oh-so-kyyninen nihilistipälli, joka tajuaa ettei millään ole minkäänlaista merkitystä ja niinpä hänellä on tekosyy olla välittämättä hippien angsteista paremman maailman perään, ja b) die hard altruisti-happy-happy-maailmanparantaja joka on voittanut Greenpeacen lintupaistin kymmenen vuotta putkeen ja joka pelasti kaikki maailman lapset Michael Jacksonilta tulipalosta Afrikasta raivostuneen tiikerihain kynsistä (joita tiikerihailla ei, amazingly enough, kylläkään ole.) Sitten katso, kumpi syö kumman, ja tättärättägoddamnrää - tiedät Oikean Vastauksen!
Um... niin. Kyllä, vain hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä, miksi siis käyttäisin sen tämän blogitekstin jatkamiseen? Niinpä. Naurettavaa pelleilyä! Ei tule mistään tällä menolla mitään! Jumalauta!
[H I M M E Y S V A R O I T U S on annettu - jep, ehkä jopa tavallista himmeämpi. No en tiedä, saattaa vain näyttää siltä.]
Setting Orange, Confusion 19, 3175
Artikkelissahan kyseessä on Juanesin levy. Koskapa kuitenkin tajusin peräti suomentaa nimen, en joudukaan nyt kirjoittamaan teille arvostelua kyseisestä lätystä, harmi kyllä, koska voin selittää sen sijaan jotain naurettavaa elämäaiheista pelleilyä. Tässä teille kuitenkin karaokeversio - kyllä, karaokeversio - singlekappaleesta Me Enamore! Hajotkaa.Minkä lisäksi on mainittava, että jantteri näyttää kyllä harvinaisen pälliltä tämän levyn kannessa. En yleensäkään ole mikään erityisen suuri ihmissusikulmakarvaisten latinomiesten fani ollut, mutta mitä hittoa sen tukalle tapahtui, huh? Tuosta kuvasta ei ole muuta iloa kenellekään kuin se, että joudun päivittämään blogini pian uudestaan, ettei tuo ole heti ensimmäisenä näkyvillä. Ja tuonkin tosiseikan tuottama ilo on vähän kyseenalainen.
Suomennettuna tuo ah-niin-syvällinen, omaperäisyyden kukkana jopa stapelia giganteaa tuoksuvammin hehkuva lausahdus siis kuuluu: "Elämä... on hetki." (Huomatkaa myös syvällisyyden vähintään viidenteen potenssiin nostava tekijä - uuh, käytän kolmoispistettä, olen niin sielukas runoilija ettei mitään rajaa! Ja se, kuinka minä kompensoin jotain sisäistä epävarmuuttani pilkkaamalla häikäilemättömästi artistia, jota vastaan minulla sinänsä ei ole mitään, vain siksi, että minulla pitäisi olla, koska latinopoppiksen vihaamattomuus ei sopisi johonkin ihme imagooni. Olipas lampunvarjostusta tuokin.)
Eikun siis äh oikeasti, pitäisikö minun siis muka taas kirjoittaa jotain hetkessäelämisfilosofiaa? Kun mitenkään en jaksa taas alkaa sitä settiä selostamaan, hirveän paljon muutakin tekemistä olisi nimittäin. Sitä paitsi se kuuluisi muutenkin Kaaosperhosiin eikä tänne. Miksi ihmeessä edes päätin arpoa blogitekstien aiheet Wikipedialla? Ei siitä seuraa kuin rumia naamoja.
Oikein kivaa on hetkessä eläminen juu, paitsi jos sen hetken käyttää tätä lukien. Mene siis ulos, siellä on kaunis sää ja voit lähteä vaikka seikkailulle! Kannattaa lähteä liikkeelle ajatuksesta että kolmen kuukauden päästä on kuitenkin kuollut, sillä pääsee pitkälle, tai sitten ei niin pitkälle, mutta ainakin oli hyvät bileet sitä ennen.
Tietysti on olemassa myös se moraalinen ongelma sen suhteen, onko toisaalta oikein elää niin kiinni hetkessä että osaltaan auttaa planeettaamme tarpeettoman nopeasti Väistämättömään Tuhoon itsekkäillä kulutusvalinnoilla ja sokealla hedonismilla. Siihenhän ei ole kyllä nyt valitettavasti mitään absoluuttista filosofista totuutta olemassa, joten kysymys ratkaistaan luonnollisesti tällä ainoalla järkevällä keinolla: katso allaoleva huiman jännittävä ja kiehtova ja muutenkin loistelias ottelu. Heitä sitä ennen kolikkoa siitä, kumpi on rukoilijasirkka ja kumpi hämähäkki: a) oh-so-kyyninen nihilistipälli, joka tajuaa ettei millään ole minkäänlaista merkitystä ja niinpä hänellä on tekosyy olla välittämättä hippien angsteista paremman maailman perään, ja b) die hard altruisti-happy-happy-maailmanparantaja joka on voittanut Greenpeacen lintupaistin kymmenen vuotta putkeen ja joka pelasti kaikki maailman lapset Michael Jacksonilta tulipalosta Afrikasta raivostuneen tiikerihain kynsistä (joita tiikerihailla ei, amazingly enough, kylläkään ole.) Sitten katso, kumpi syö kumman, ja tättärättägoddamnrää - tiedät Oikean Vastauksen!
Um... niin. Kyllä, vain hetken kestää elämä ja sekin synkkä ja ikävä, miksi siis käyttäisin sen tämän blogitekstin jatkamiseen? Niinpä. Naurettavaa pelleilyä! Ei tule mistään tällä menolla mitään! Jumalauta!
sunnuntai 31. toukokuuta 2009
Onko minulla jo merkintä jonka otsikko on önnönnöö?
No, nyt on. Tai siis ei kyllä ole. Däämn.
Sweetmorn, Confusion 5, 3175
Lolwut, sinne meni oppivelvollisuus, perskoulu ja Mörköjengi.
Ei tule suuremmin ikävä, paitsi ehkä tuota viimeistä kolmasosaa. Mutta ei se mitään, voin trollata blogejanne capslock ragella ja soittaa kahdelta yöllä pilapuheluita, jottette vain pääsisi unohtamaan, um, sulokasta olemassaoloani. (Also, Ambulophobia or whateverthehell you call yourself in the Intardwebs, plz go join Facebook nao so I don't have to come and throw stones through your spagwindow. YUO SPAG. Not that I wouldn't like to smash your windows, but I might accidentally see your spaggish spagface OMG ONOZ and my eyes might explode and stuff.)
Hirveästi olisi kirjoitettavaa nyt. Sen siitä saa kun ei koskaan päivitä, kait.
Koskapa kuitenkin olen laiska paska, saatte nyt hypoteettisten sadepäivien ratoksi tehtävän: keksikää ihan itse.
Kyllä, tässä se on:
Absurd Shit, Man - DIY Kit! (Miksei tekstiä saa välkkymään)
Nyt se on mahdollista! Yhdistelemällä allaolevia elementtejä täysin mauttomiksi, naurettaviksi komboiksi voit aivan itse luoda täsmälleen samanlaisen, kenties jopa hauskemman blogimerkinnän kuin yksikään näistä onnettomista sählingeistä olisi tullut olemaan*, jos minä niitä olisin kirjoittanut!
1: täysin turhaa ja järkeenmillääntavallakäymätöntä sanahelinää & -räimettä, joka kirjoittajastaan on hulvattoman hauskaa, muista vain... Well, yeah. Kaikesta kaloihin liittyvästä 9000+ pistettä!
5: PD.comin foorumin, POEEn ja muiden nettidiskordianistipesäkkeiden sisäpiirivitsejä, jostain täysin tuntemattomasta syystä. Kukaan täällä ei käy niissä, kukaan niistä ei lue tätä, what's the point?
6: tekotaiteellishaikeaa runoutta tai muuta naurettavuutta, jolla voisi periaatteessa olla yhteys tosielämän tapahtumiin, mutta sitähän ei taas tiedä, koska on kyseenalaista onko millään minuun liittyvällä yhteyttä tosielämän tapahtumiin. (Tällä tietenkin on, söin perunoita kerran.)
* Muistakaa, ettei suomen kielessä ole futuurin konditionaalia. Jos olisi, kaikki ponit hukkuisivat. Puhuinkin siis Elinluovutuskorttia, joka on melkein kuin suomi, mutta siinä on futuurin konditionaali ja se on keltainen. Se myös kirjoitetaan isolla, vaikka kieliä ei koskaan kirjoiteta, mistä voinemme päätellä, ettei se ole kieli ollenkaan. Se on ientulehdus.
** "Potatoem = Potato Poem. A (deeply emotional) poem which mainly focuses on potatoes or something resembling." Jos joku muistaa, mistä tuo herkkä, koskettava ja muutenkin upea runouden riemuvoitto alunperin oli, niin <3!
Jos ei, niin no, en minäkään muistaisi SINUN sielusi kalleimpia aarteita, pälli. ; _ ; Eiku.
Sweetmorn, Confusion 5, 3175
Lolwut, sinne meni oppivelvollisuus, perskoulu ja Mörköjengi.
Ei tule suuremmin ikävä, paitsi ehkä tuota viimeistä kolmasosaa. Mutta ei se mitään, voin trollata blogejanne capslock ragella ja soittaa kahdelta yöllä pilapuheluita, jottette vain pääsisi unohtamaan, um, sulokasta olemassaoloani. (Also, Ambulophobia or whateverthehell you call yourself in the Intardwebs, plz go join Facebook nao so I don't have to come and throw stones through your spagwindow. YUO SPAG. Not that I wouldn't like to smash your windows, but I might accidentally see your spaggish spagface OMG ONOZ and my eyes might explode and stuff.)
Hirveästi olisi kirjoitettavaa nyt. Sen siitä saa kun ei koskaan päivitä, kait.
Koskapa kuitenkin olen laiska paska, saatte nyt hypoteettisten sadepäivien ratoksi tehtävän: keksikää ihan itse.
Kyllä, tässä se on:
Absurd Shit, Man - DIY Kit! (Miksei tekstiä saa välkkymään)
Nyt se on mahdollista! Yhdistelemällä allaolevia elementtejä täysin mauttomiksi, naurettaviksi komboiksi voit aivan itse luoda täsmälleen samanlaisen, kenties jopa hauskemman blogimerkinnän kuin yksikään näistä onnettomista sählingeistä olisi tullut olemaan*, jos minä niitä olisin kirjoittanut!
1: täysin turhaa ja järkeenmillääntavallakäymätöntä sanahelinää & -räimettä, joka kirjoittajastaan on hulvattoman hauskaa, muista vain... Well, yeah. Kaikesta kaloihin liittyvästä 9000+ pistettä!
"Vähänkö olisi muuten hauskaa jos kuulokkeissa olisi kuulokkeiden paikalla lahnat! Se on vähän kuin kuuntelisi Radio Free Discordiaa, paitsi että jos kuuntelisi Radio Free Discordiaa, lahnojenkin paikalla olisi kaksi kyrpää. Lalalalala en käy järkeen koska minulla on parempaakin tekemistä lalalalalalalalalalalalaa."2: linkkejä biiseihin, joista suurin osa kuulostaa siltä kuin harvinaisen retardoituneesta YouTube Poop -esimerkistä olisi vain otettu visuaalinen osa pois. Ja loput on muuten vaan kamalia. Tämän lisäksi näitä kappaleita on ihkutettava kuin hullu, koska eihän kukaan halua kuunnella niitä, vaan lukea niistä kertovaa selitystä, rite?
"Löysinpä muuten tällaisen jostain Last.fm:n peränurkilta, aika murmaavaisehko on tämä bändi vaikken kauheasti ole vielä ehtinyt kuunnella ja ovat jostain Ranskasta. Ei edes kuulosta yhtään YouTube Poopilta! Yhtään!"3: jostain elämäni omituisesta yksityiskohdasta kertovaa epämääräistä selostusta, josta ulkopuolinen tietenkin saattaisi voida päätellä mistä on kyse, mutta kun ei mitenkään voi.
"Kekeke. Aika suhteellisen hassua tämä. En kyllä taas olisi uskonut, mutta kaikkea oppii, tunnetusti. Niin kuin se siika siinä yhdessä näytönsäästäjässä kerran RKTL:llä, se oppi jotain Siperiassa, en kyllä muista yhtään että mitä." [Huomatkaa satunnainen yhteensulautuminen kohdan 1 kanssa]4: tämä kuva, koska se nyt vain sattuu olemaan täysin AWESOME. Deal with it.
5: PD.comin foorumin, POEEn ja muiden nettidiskordianistipesäkkeiden sisäpiirivitsejä, jostain täysin tuntemattomasta syystä. Kukaan täällä ei käy niissä, kukaan niistä ei lue tätä, what's the point?
"Shit your hate or you will die, spag.So can a Furby."
6: tekotaiteellishaikeaa runoutta tai muuta naurettavuutta, jolla voisi periaatteessa olla yhteys tosielämän tapahtumiin, mutta sitähän ei taas tiedä, koska on kyseenalaista onko millään minuun liittyvällä yhteyttä tosielämän tapahtumiin. (Tällä tietenkin on, söin perunoita kerran.)
"A potatoem**: Dark Miasma7: would-be mukaviihdyttävää itseironiaa ja metahuumoria.
Oh, such terrible agony is my life
I'm soaked in black searing rain
my existence is a constant strife;
if only someone could ease the pain.
I wish I could be a potato
free as a bird up in the skies
but as miasma darkens my soul with woe
I can only watch how everything dies.
So here I am, just wishing to drown
in her raveneyes, or this dark lake of tears
but on bitter land've no root vegetables grown
thus solitude is my path for years
'til I see Death's welcoming eyes
free me from this lonely demise."
"Would-be mukaviihdyttävää itseironiaa ja metahuumoria!"8: selostusta äärimmäisen kiintoisista taide- ja muista projekteista, jotka jäävät tarkalleen tasan varmasti tekemättä.
"Ja sitten, sitten me tehdään kaikkien niiden kuolleiden vompattien sisälmyksistä makkaraa! Makkara lähetetään nälkämaan lapsille, jotka sitten voivat kasvattaa jalkansa takaisin. Tällä välin videokuvaajamme on tietenkin ehtinyt myös rakentaa shitloadin riippuliitimiä, jotka nyt laitamme triangelisoittoryhmälle ennen kuin tyrkkäämme heidät kalliolta tähän laulun loppupätkään."9: miittien, sulkavalaisten punkfestarien ja muiden villiintyneiden puutarhakekkereiden puintia, josta voi päätellä että ei sittenkään ole erityisen liioiteltua yltiöpäisesti huolestua nuorison tilasta ja pitää heidät lukittuna kellariin.
"Ja se moshpit! Ai jumankauta! Herpertti menetti MOLEMMAT SILMÄNSÄ ja istuu pyörätuolissa koko ikänsä! Vähänkö oli täysin awesomea. Sen jälkeen maratonina kaikki Hopeanuolet takaperin kun mentiin nukkumaan sen hilpeän skientologin luo, joka syötti meille niljaista thetanijogurttia."_______
* Muistakaa, ettei suomen kielessä ole futuurin konditionaalia. Jos olisi, kaikki ponit hukkuisivat. Puhuinkin siis Elinluovutuskorttia, joka on melkein kuin suomi, mutta siinä on futuurin konditionaali ja se on keltainen. Se myös kirjoitetaan isolla, vaikka kieliä ei koskaan kirjoiteta, mistä voinemme päätellä, ettei se ole kieli ollenkaan. Se on ientulehdus.
** "Potatoem = Potato Poem. A (deeply emotional) poem which mainly focuses on potatoes or something resembling." Jos joku muistaa, mistä tuo herkkä, koskettava ja muutenkin upea runouden riemuvoitto alunperin oli, niin <3!
Jos ei, niin no, en minäkään muistaisi SINUN sielusi kalleimpia aarteita, pälli. ; _ ; Eiku.
keskiviikko 1. huhtikuuta 2009
Nälkä
Boomtime, Discord 19, 3175
Kaupungin ylle jo laskeutuu ilta
tapahtuu hampaiden harjausta vain
kun kovin hiljaa katujen alta
kantautuu kuiskaus murhaajain
Ja se laulu on suomuja häntiä nälkää
hampaat kynnet lihakset
raptorit nousevat pimeydestään
citydinosaurukset
Ja tänään me aiomme viedä jonkun
raahata viemäreihin ja syödä
tänään me aiomme viedä jonkun
ehditkö toivottaa hyvää yötä
Aavistaa harva vaan harvempi uskoo
ei ääni ole vain varkaiden
rapina ovelta rauhan kun rikkoo
uhka on muinaisten aikojen
Vaan yksi tietää ja yönsä valvoo
tai nukkuu kanssa macheten;
työssään kohtasi jäljet pedon
ja tajusi, putkimies Makkonen.
Tungin nyt sitten tännekin tämän haa. :P Kyseessä on maailmansalaisin projekti, joka tosin ei ole enää niin salainen, paitsi että onhan se kun melkein kukaan ei tiedä muuta kuin että tapahtui raptorilaulu. (Seuraava on balladi muttaburrasauruksesta Helsingin marraskuussa, sen jälkeen jatkuu monimutkaisemmalla Makkosen laululla, joka on kuvaus putkimiesnaisen sekoamisesta elämänsä muuttuessa Jurassic Parkiksi. Sitten on vielä vaikka mitä.)
Loppusointuni ontuvaaath. Ehkä. Mutta tuleepa niitäkin kehitettyä.
Kaupungin ylle jo laskeutuu ilta
tapahtuu hampaiden harjausta vain
kun kovin hiljaa katujen alta
kantautuu kuiskaus murhaajain
Ja se laulu on suomuja häntiä nälkää
hampaat kynnet lihakset
raptorit nousevat pimeydestään
citydinosaurukset
Ja tänään me aiomme viedä jonkun
raahata viemäreihin ja syödä
tänään me aiomme viedä jonkun
ehditkö toivottaa hyvää yötä
Aavistaa harva vaan harvempi uskoo
ei ääni ole vain varkaiden
rapina ovelta rauhan kun rikkoo
uhka on muinaisten aikojen
Vaan yksi tietää ja yönsä valvoo
tai nukkuu kanssa macheten;
työssään kohtasi jäljet pedon
ja tajusi, putkimies Makkonen.
Tungin nyt sitten tännekin tämän haa. :P Kyseessä on maailmansalaisin projekti, joka tosin ei ole enää niin salainen, paitsi että onhan se kun melkein kukaan ei tiedä muuta kuin että tapahtui raptorilaulu. (Seuraava on balladi muttaburrasauruksesta Helsingin marraskuussa, sen jälkeen jatkuu monimutkaisemmalla Makkosen laululla, joka on kuvaus putkimiesnaisen sekoamisesta elämänsä muuttuessa Jurassic Parkiksi. Sitten on vielä vaikka mitä.)
Loppusointuni ontuvaaath. Ehkä. Mutta tuleepa niitäkin kehitettyä.
tiistai 31. maaliskuuta 2009
Vastauksia
Setting Orange, Discord 17, 3175.
1) Koska en jaksa, vaatii niin kauheasti vaivannäköä, ei sille nyt oikein mitään kunnollista syytä ole. Voin kyllä keksiä tekosyitä, jos välttämättä tahdotte kuulla valkoisista apinoista, jotka järsivät nettipiuhani poikki ja käyttivät sitä Läskikojootin hirttämiseen (ne pällit!). Mutta ehkä taas ennen pitkää saan integroitua nk. päivärutiiniin kun kerran niin tärkeää teille on lukea tätäkin scheissea. :P
2) Tekijänoikeudet, grr. Voihan YouTube. Mutta löysin uuden version. (Ilman Johnny Deppiä, though. Kestä se.)
Parijäätelöä, minä rakastan tätä laulua! ^^
3) Jäi kesken, koska minusta tuli diskordianisti? Think for yourself, shmuck.
4) En.
5) En kerro, mutta teksti kävi täysin järkeen kunnes syötin sen julmasti Gibberish Generatorille ja sitten pilkoin sitä vielä enkä nyt tiedä mitä sillä tekisin.
6) Colbertgasm (joka oli maailman ehkä hauskin asia koskaan), mutta bändillä, piti selittää. Konsultoin PD:tä kunhan jaksan ja koetan nakittaa ne mukaan, mutta se vaatii aika paljon enemmän kärsivällisyyttä eikä läheskään välttämättä toimi. Silti, lulz? ;D
7) Koska ol[i/e]n IDIOOTTI. Mutta tajusin sen jutun ehkä. Joka tapauksessa tiedän juuri nyt että juu, ei. Huoh.
8) Vankila lienee kesken, tai siis on se valmis mutta tuntuu keskeneräiseltä, eikä sitä oteta tosissaan muutenkaan enkä yleensäkään ole kailottanut jännempiä maailmankuviani kun kaikki on lähinnä notta mee lol kotiis, mistään voi mitään vielä tietää. (Fine for me, olkakoho.) Vei ja vie kuitenkin aika tehokkaasti aikaa, linkitän jos muistan.
9) Revin sen pois, teen niin aika usein. :P Juu tiedän ei kirjoille tehdä niin. Silti, epilogit on vähän möh. Paitsi What If on pop.
10) Muuta ei voi kuin muuan murmaavan musiikkikokoonpanon henkeen todeta että vastuussa olevat kärsii, lopulta ne puuta järsii.
11) *Epäselvää mutinaa* Noennyttiedä.
Eihän tässä ollut järkeä, kuten sanotaan, varsinkin kun kukaan tätä enää jaksa lukea kuitenkaan kunen ole päivittänyt ikuisuuksiin, mutta en jaksanut vastata ja tämä on sentään paljon viihdyttävämpää. Päätelkää siinä nyt sitten kysymykset & -jät, ha. (Vain yksi kysyttiin Duumipeikon toimesta!)
1) Koska en jaksa, vaatii niin kauheasti vaivannäköä, ei sille nyt oikein mitään kunnollista syytä ole. Voin kyllä keksiä tekosyitä, jos välttämättä tahdotte kuulla valkoisista apinoista, jotka järsivät nettipiuhani poikki ja käyttivät sitä Läskikojootin hirttämiseen (ne pällit!). Mutta ehkä taas ennen pitkää saan integroitua nk. päivärutiiniin kun kerran niin tärkeää teille on lukea tätäkin scheissea. :P
2) Tekijänoikeudet, grr. Voihan YouTube. Mutta löysin uuden version. (Ilman Johnny Deppiä, though. Kestä se.)
Parijäätelöä, minä rakastan tätä laulua! ^^
3) Jäi kesken, koska minusta tuli diskordianisti? Think for yourself, shmuck.
4) En.
5) En kerro, mutta teksti kävi täysin järkeen kunnes syötin sen julmasti Gibberish Generatorille ja sitten pilkoin sitä vielä enkä nyt tiedä mitä sillä tekisin.
6) Colbertgasm (joka oli maailman ehkä hauskin asia koskaan), mutta bändillä, piti selittää. Konsultoin PD:tä kunhan jaksan ja koetan nakittaa ne mukaan, mutta se vaatii aika paljon enemmän kärsivällisyyttä eikä läheskään välttämättä toimi. Silti, lulz? ;D
7) Koska ol[i/e]n IDIOOTTI. Mutta tajusin sen jutun ehkä. Joka tapauksessa tiedän juuri nyt että juu, ei. Huoh.
8) Vankila lienee kesken, tai siis on se valmis mutta tuntuu keskeneräiseltä, eikä sitä oteta tosissaan muutenkaan enkä yleensäkään ole kailottanut jännempiä maailmankuviani kun kaikki on lähinnä notta mee lol kotiis, mistään voi mitään vielä tietää. (Fine for me, olkakoho.) Vei ja vie kuitenkin aika tehokkaasti aikaa, linkitän jos muistan.
9) Revin sen pois, teen niin aika usein. :P Juu tiedän ei kirjoille tehdä niin. Silti, epilogit on vähän möh. Paitsi What If on pop.
10) Muuta ei voi kuin muuan murmaavan musiikkikokoonpanon henkeen todeta että vastuussa olevat kärsii, lopulta ne puuta järsii.
11) *Epäselvää mutinaa* Noennyttiedä.
Eihän tässä ollut järkeä, kuten sanotaan, varsinkin kun kukaan tätä enää jaksa lukea kuitenkaan kunen ole päivittänyt ikuisuuksiin, mutta en jaksanut vastata ja tämä on sentään paljon viihdyttävämpää. Päätelkää siinä nyt sitten kysymykset & -jät, ha. (Vain yksi kysyttiin Duumipeikon toimesta!)
lauantai 14. helmikuuta 2009
/idle
Prickle-Prickle, Chaos 44, 3175
Nyt kyllä nimittäin aktivoidun ja kaikkea, ei tätä jaksa. :P
Ensinnäkin äärimmäisen tärkeä kuviksenlopputyörekrytointimuksellisuus:
Oletko aina halunnut pukeutua maan alla pari viikkoa lahonneisiin vaatteisiin?
Onko sotkuinen corpsepaint mielestäsi ihanteellisin mahdollinen pärstävärkki?
Oletko lopen kyllästynyt ainaiseen elävältä, täysjärkiseltä ja asialliselta ihmiseltä vaikuttamiseen?
Oletko vakuuttunut siitä, että kaikissa meistä asuu pieni herttainen ihmislihaa himoitseva luihin asti mädäntyvä tunteeton raadonsyöjä?
Hajoatko nauramaan, jos joku kutsuu makaaberiksi huumoriksi sellaisia arkipäiväisiä asioita kuin hautausmaapiknik tai hampaiden harjaus naapurin edesmenneen Hanneksen etusormella?
Onko zombiemaailmanloppu muuten vaan WOWOMGW00TW00T TEH COOLEST THING EVAHHHHH!!1?
Jos vastasit omasta mielestäsi riittävän moneen noista kyllä, ja vaikka et vastannutkaan, ja lisäksi asut Punkaharjulla tai muuten vaan pääset suhteellisen tuskattomasti (= ilman irronneita raajoja tai tuberkuloositartuntaa) tännepäin maailmaa jossain vaiheessa kevättä, olet täysin ehdottomasti etsimämme örmy! Lisätietoa voi kysyä vapaavalintaisten kanavien kautta.
Meillä on nyt suuren ja mahtavan ohjaajakaksikkoutemme (minä & se yksi toinen urpo) lisäksi aika monta zombieta ja yksi eloonjäänyt pikkuihmistyttö, joka tosin olisi mieluummin kaikkia rumiluksia turpiin kiskova ninja. Näistäkin hulluista saa siis jo jonkinlaisen kuvakollaasin, mutta hei, olisihan nyt äärettömästi tyylikkäämpää marssia katuja eeppisarmeijan kanssa, joten näin ollen kaikenlaista osallistumusta arvostetaan, majoitus ja kaikki vastaava onnistunee hautausmaalla eikun ei vaan ihan täällä. (Kuviksenopettaja ei mitenkään voinut olla aavistamatta zombiewalkia kun ehdotti meille kauhuhenkistä valokuvaprojektia, huoh. ;P Oikeasti me myös olemme niin saamattomia vätyksiä, että emme saa aikaan mitään, joten ilmoittautuminen on siinäkin mielessä kohtuullisen turvallista.)
~~~~~
Ja päivän muut aiheet ovatkin sitten muropaketti.
Eikun, tämä. Awwz, se on... Äh, en tiedä, aika hämärä mutta siis parhaus!
Nyt kyllä nimittäin aktivoidun ja kaikkea, ei tätä jaksa. :P
Ensinnäkin äärimmäisen tärkeä kuviksenlopputyörekrytointimuksellisuus:
Oletko aina halunnut pukeutua maan alla pari viikkoa lahonneisiin vaatteisiin?
Onko sotkuinen corpsepaint mielestäsi ihanteellisin mahdollinen pärstävärkki?
Oletko lopen kyllästynyt ainaiseen elävältä, täysjärkiseltä ja asialliselta ihmiseltä vaikuttamiseen?
Oletko vakuuttunut siitä, että kaikissa meistä asuu pieni herttainen ihmislihaa himoitseva luihin asti mädäntyvä tunteeton raadonsyöjä?
Hajoatko nauramaan, jos joku kutsuu makaaberiksi huumoriksi sellaisia arkipäiväisiä asioita kuin hautausmaapiknik tai hampaiden harjaus naapurin edesmenneen Hanneksen etusormella?
Onko zombiemaailmanloppu muuten vaan WOWOMGW00TW00T TEH COOLEST THING EVAHHHHH!!1?
Jos vastasit omasta mielestäsi riittävän moneen noista kyllä, ja vaikka et vastannutkaan, ja lisäksi asut Punkaharjulla tai muuten vaan pääset suhteellisen tuskattomasti (= ilman irronneita raajoja tai tuberkuloositartuntaa) tännepäin maailmaa jossain vaiheessa kevättä, olet täysin ehdottomasti etsimämme örmy! Lisätietoa voi kysyä vapaavalintaisten kanavien kautta.
Meillä on nyt suuren ja mahtavan ohjaajakaksikkoutemme (minä & se yksi toinen urpo) lisäksi aika monta zombieta ja yksi eloonjäänyt pikkuihmistyttö, joka tosin olisi mieluummin kaikkia rumiluksia turpiin kiskova ninja. Näistäkin hulluista saa siis jo jonkinlaisen kuvakollaasin, mutta hei, olisihan nyt äärettömästi tyylikkäämpää marssia katuja eeppisarmeijan kanssa, joten näin ollen kaikenlaista osallistumusta arvostetaan, majoitus ja kaikki vastaava onnistunee hautausmaalla eikun ei vaan ihan täällä. (Kuviksenopettaja ei mitenkään voinut olla aavistamatta zombiewalkia kun ehdotti meille kauhuhenkistä valokuvaprojektia, huoh. ;P Oikeasti me myös olemme niin saamattomia vätyksiä, että emme saa aikaan mitään, joten ilmoittautuminen on siinäkin mielessä kohtuullisen turvallista.)
~~~~~
Ja päivän muut aiheet ovatkin sitten muropaketti.
Eikun, tämä. Awwz, se on... Äh, en tiedä, aika hämärä mutta siis parhaus!
lauantai 24. tammikuuta 2009
Jännälandiassa tapahtuu taas
Prickle-Prickle, Chaos 24, 3175
Kenelläkään loistavaa ideaa, mitä teen tällä hääpuvulla. ^^
Toki, se toisi herttaisen ja ainakin riittävän wtf-henkisen lisän tuohon huoneeni lattiakerrokseen, mutta luulen, että keksin kyllä eeppisempääkin. Fombsissa jo tiedustelua: kuka tahtoo näytellä viattomien ohikulkijoiden mindfuckhämmennystempauksessa sulhasta, joka epätoivoisesti koettaa vaikka Savonlinnan Prisman kassajonossa saada mielitiettyään takaisin kirkkoon? ("Se vuohi oli elämäni traagisin vahinko, vannon sen! Amalia, rukoilen sinua, tule takaisin!") Ja tämä sitten pihalla siihen perään. Tässähän meillä on helmikuulle Yhteisymmärryksen hanan ensimmäinen katuteatteri-improvisaatio, eikös. Vaihtoehtoja on loputtomasti. ;P
En osaa puhua vieläkään ihan kaikkea mitä tahdon, niinpä kirjoitan, kun tietääkseni puvun edellinen omistaja lukee tätä. Minä toivon vilpittömästi, että onnistut saamaan elämäsi eteenpäin - loppujen lopuksi turskat syövät meidät kaikki se on sinun elämäsi ja vaikka kaiken maailman urpiaiset sitä hetkittäin nokittavatkin, he eivät voita ennen kuin kaikk' on mänt ja sinä annat periksi. Tämä koko sotku on ottanut voimillesi kauemmin ja enemmän kuin osaan ikinä kuvitella, enkä esimerkiksi minä ole osannut tehdä sille yhtään mitään, mutta valoisankimmeltävänä huomiona: olet kuitenkin vielä hengissä ja, vaikka toisinaan romahduksia tapahtuu, taistellut urheasti. Eikä asianlaita ole muuttumassa mihinkään. Vaikka katkeruus ja viha ja kaikki tällainen on kai pakko tuntea, niissä ei tietääkseni kannata kovinkaan ikuisesti asustella; seuraukset ikuisesta murehtimisesta ovat tunnetusti yleensä vähemmän hurmaavat, ja loppujen lopuksi jos annat niin käydä, niin nämä tunteet saavat aikaan paljon enemmän vahinkoa kuin niiden alkulähteet suoraan aiheuttavat. Näytä niille, että loppujen lopuksi pärjäät kuitenkin vähintään yhtä hyvin ilman!
Hyvä on, minä olen viisitoista vuotta, diskordianisti ja kuumeessa, mutta toivottavasti en selosta ihan täyttä piirtoheitintä.
Anteeksi tämä seuraava, en voi vastustaa kiusausta. Mutta se on hulvaton. ;D Asioita ei, jos minulta kysytään siis, voi ikuisesti ottaa niin hirveän vakavasti, ja periksiantamattomuus on sentään hyve. Omistettuna siis sinulle jotta päiväsi piristyisi:
Älä anna periksi!
Kenelläkään loistavaa ideaa, mitä teen tällä hääpuvulla. ^^
Toki, se toisi herttaisen ja ainakin riittävän wtf-henkisen lisän tuohon huoneeni lattiakerrokseen, mutta luulen, että keksin kyllä eeppisempääkin. Fombsissa jo tiedustelua: kuka tahtoo näytellä viattomien ohikulkijoiden mindfuckhämmennystempauksessa sulhasta, joka epätoivoisesti koettaa vaikka Savonlinnan Prisman kassajonossa saada mielitiettyään takaisin kirkkoon? ("Se vuohi oli elämäni traagisin vahinko, vannon sen! Amalia, rukoilen sinua, tule takaisin!") Ja tämä sitten pihalla siihen perään. Tässähän meillä on helmikuulle Yhteisymmärryksen hanan ensimmäinen katuteatteri-improvisaatio, eikös. Vaihtoehtoja on loputtomasti. ;P
En osaa puhua vieläkään ihan kaikkea mitä tahdon, niinpä kirjoitan, kun tietääkseni puvun edellinen omistaja lukee tätä. Minä toivon vilpittömästi, että onnistut saamaan elämäsi eteenpäin - loppujen lopuksi turskat syövät meidät kaikki se on sinun elämäsi ja vaikka kaiken maailman urpiaiset sitä hetkittäin nokittavatkin, he eivät voita ennen kuin kaikk' on mänt ja sinä annat periksi. Tämä koko sotku on ottanut voimillesi kauemmin ja enemmän kuin osaan ikinä kuvitella, enkä esimerkiksi minä ole osannut tehdä sille yhtään mitään, mutta valoisankimmeltävänä huomiona: olet kuitenkin vielä hengissä ja, vaikka toisinaan romahduksia tapahtuu, taistellut urheasti. Eikä asianlaita ole muuttumassa mihinkään. Vaikka katkeruus ja viha ja kaikki tällainen on kai pakko tuntea, niissä ei tietääkseni kannata kovinkaan ikuisesti asustella; seuraukset ikuisesta murehtimisesta ovat tunnetusti yleensä vähemmän hurmaavat, ja loppujen lopuksi jos annat niin käydä, niin nämä tunteet saavat aikaan paljon enemmän vahinkoa kuin niiden alkulähteet suoraan aiheuttavat. Näytä niille, että loppujen lopuksi pärjäät kuitenkin vähintään yhtä hyvin ilman!
Hyvä on, minä olen viisitoista vuotta, diskordianisti ja kuumeessa, mutta toivottavasti en selosta ihan täyttä piirtoheitintä.
Anteeksi tämä seuraava, en voi vastustaa kiusausta. Mutta se on hulvaton. ;D Asioita ei, jos minulta kysytään siis, voi ikuisesti ottaa niin hirveän vakavasti, ja periksiantamattomuus on sentään hyve. Omistettuna siis sinulle jotta päiväsi piristyisi:
Älä anna periksi!
maanantai 19. tammikuuta 2009
Could it really be
Prickle-Prickle, Chaos 19, 3175
[ A v a n t g a r d e j ä n n ä m ö r i n ä v a r o i t u s on annettu. Siis tämä merkintä ei taida olla juurikaan muuta kuin muuan norjalaisen yhtyeen suoranaiseen fanitukseenkin yltävää arvostamista. Feel free not to read.]
Koskaan ei tietenkään kannata luottaa YouTuben kommentteihin, mutta mitämitä! Maailman tähänastisen eeppisyyden kulminoituman mahdollisuus.
Kioskilla siis kerrotaan Hellhammerin vihjailleen jotakin siihen suuntaan, että Arcturus saattaisi ehkä olla tekemässä comebackin. Olisi ehkä kauneinta mitä on, oli sitten kyseessä viimeinen kiertue, uutta materiaalia tai La Masquerade Infernale -nimeä kantavan teippirullamerkin lanseeraus. Ja vaikkei tätä mainittua oman henkilökohtaisen maailmankaikkeuteni parannusta tapahtuisikaan, sainpahan ainakin tekosyyn läimäistä tuon kuvan blogiini jo toistamiseen. <3 (Knut Valle on sentään sankari - nostalgiaa ja parmesanjuustoa blogini alkuajoilta!)
Voisin ehkä jopa antaa anteeksi Dimmu Borgirille - ei sillä, että vieläkään sitä kuuntelisin, mutta se ei ollutkaan pointti. ICS Vortexin tunkeminen bassonvarteen ja taustalaulajaksi on silkkaa kökkimysmäisyyttä (tämä ei tietenkään ota huomioon, että ehkä kyseinen henkilö tahtookin olla bassonvarressa, mutta onneksi kökkimysmäisyys on sanana tulkinnanvarainen. Ehkä kehuin heidän sukelluslaitteidensa optimaalisuutta.) Plus haluaisin tietää, mitä heidän kosketinsoittajalleen oikein tapahtui (Arcturuksen siis, ei Dimmujen), jantterihan oli nero muttei tietääkseni vaikuta enää missään yhtyeessä.
Ja nämä livepätkät ~ voittoa ja lapasia.
Shipwrecked Frontier Pioneer. Enough said.
Hufsa - ai hiton hiton hitto, että minä pidän norjasta. Niin kuin nyt tuosta Vortexin loppukommentista. Ha de brrra! ^^ (Ihan tuon takia voisin lähteä vaihto-oppilaaksi Norjaan. Taidankin, jos vaikka lukion kakkoselta livahtaisi. Katsotaan.) Ja tämä laulu itsessään. Rakastan sen sanoituksia (Mörkö ftw!), hyytävän alakuloista melankolisen koleaa tunnelmaa, kitaroita, kaikkea.
Ad Absurdum - komppi! Ja muutenkin kauneutta. Ehkä tosin viehkompi albumiversiona. (Edit, ei hitossa, jo siksikin että tässä esiintyy The Hattu.)
The Chaos Path - livenä kovasti mielipuolinen tapaus, ai niin oli se kyllä muutenkin. Epäolennaiset ihmiset lavalla kuulunevat tyyliin, mutta mitä hittoa tuo jääkarhu yrittää?
Alone - ja kitaristien välillä on ainakin söpöjä virneitä! Voihan kawailandian pääministeriyden ykkössijan hetkellinen kahtiajakautuneisuus. Edgar Allan Poen runo on sovitettu aika hyvin musisoinniksi, Green Carnationilla oli tosin ehkä vieläkin parempi sävellys, en kyllä muista millainen. (Ah, tämä!)
[ A v a n t g a r d e j ä n n ä m ö r i n ä v a r o i t u s on annettu. Siis tämä merkintä ei taida olla juurikaan muuta kuin muuan norjalaisen yhtyeen suoranaiseen fanitukseenkin yltävää arvostamista. Feel free not to read.]
Koskaan ei tietenkään kannata luottaa YouTuben kommentteihin, mutta mitämitä! Maailman tähänastisen eeppisyyden kulminoituman mahdollisuus.Kioskilla siis kerrotaan Hellhammerin vihjailleen jotakin siihen suuntaan, että Arcturus saattaisi ehkä olla tekemässä comebackin. Olisi ehkä kauneinta mitä on, oli sitten kyseessä viimeinen kiertue, uutta materiaalia tai La Masquerade Infernale -nimeä kantavan teippirullamerkin lanseeraus. Ja vaikkei tätä mainittua oman henkilökohtaisen maailmankaikkeuteni parannusta tapahtuisikaan, sainpahan ainakin tekosyyn läimäistä tuon kuvan blogiini jo toistamiseen. <3 (Knut Valle on sentään sankari - nostalgiaa ja parmesanjuustoa blogini alkuajoilta!)
Voisin ehkä jopa antaa anteeksi Dimmu Borgirille - ei sillä, että vieläkään sitä kuuntelisin, mutta se ei ollutkaan pointti. ICS Vortexin tunkeminen bassonvarteen ja taustalaulajaksi on silkkaa kökkimysmäisyyttä (tämä ei tietenkään ota huomioon, että ehkä kyseinen henkilö tahtookin olla bassonvarressa, mutta onneksi kökkimysmäisyys on sanana tulkinnanvarainen. Ehkä kehuin heidän sukelluslaitteidensa optimaalisuutta.) Plus haluaisin tietää, mitä heidän kosketinsoittajalleen oikein tapahtui (Arcturuksen siis, ei Dimmujen), jantterihan oli nero muttei tietääkseni vaikuta enää missään yhtyeessä.
Ja nämä livepätkät ~ voittoa ja lapasia.
Shipwrecked Frontier Pioneer. Enough said.
Hufsa - ai hiton hiton hitto, että minä pidän norjasta. Niin kuin nyt tuosta Vortexin loppukommentista. Ha de brrra! ^^ (Ihan tuon takia voisin lähteä vaihto-oppilaaksi Norjaan. Taidankin, jos vaikka lukion kakkoselta livahtaisi. Katsotaan.) Ja tämä laulu itsessään. Rakastan sen sanoituksia (Mörkö ftw!), hyytävän alakuloista melankolisen koleaa tunnelmaa, kitaroita, kaikkea.
Ad Absurdum - komppi! Ja muutenkin kauneutta. Ehkä tosin viehkompi albumiversiona. (Edit, ei hitossa, jo siksikin että tässä esiintyy The Hattu.)
The Chaos Path - livenä kovasti mielipuolinen tapaus, ai niin oli se kyllä muutenkin. Epäolennaiset ihmiset lavalla kuulunevat tyyliin, mutta mitä hittoa tuo jääkarhu yrittää?
Alone - ja kitaristien välillä on ainakin söpöjä virneitä! Voihan kawailandian pääministeriyden ykkössijan hetkellinen kahtiajakautuneisuus. Edgar Allan Poen runo on sovitettu aika hyvin musisoinniksi, Green Carnationilla oli tosin ehkä vieläkin parempi sävellys, en kyllä muista millainen. (Ah, tämä!)
lauantai 17. tammikuuta 2009
Jossain vaiheessa
... rajan on pakko tulla vastaan. Pakko. Miten minä muuten sen rikon, mitä häh.
Boomtime, Chaos 17, 3175
Asioita, joita löytyy lattialta, pöydiltä & vastaavilta tasoilta, kun joku ehdottaa, että diskordianisti/muuten vain laiska ja elintavoiltaan omituisempi tapaus siivoaa. ;P Päätelkäätten noin niin kuin aivopähkinänä, notta siivoanko. (Vihje: se mursu oli Paul ja ikuisuus on suurempi kuin kolme.)
Tuo oli pikainen silmäys, sitten on tietenkin normikamaa, kuten kirjoja ja vaatteita ja se hurmaava tasainen ruutupaperikerros. Puolustuksekseni ja vertailun vuoksi: asioita, joita täältä myös olisi voinut löytyä, ja jotka olisivat paljon pahempia kuin minun herttainen kaaokseni.
Mitäs muuta. Ai niin, sattuu sieluun mutta pakko tunnustaa: minäkin liityin siihen paljonpuhuttuun naamarikirjaan. Oli liikuttavan kaunis hetki, kun huomasin, että sivuston saa käännettyä merirosvoslangiksi, mutta muuten pidän Hatebookista kyllä edelleen enemmän. (Ja miksi ne puhuvat Davy Jonesista? Eikun olihan se nimi olemassa ennenkin PotCia, mutta. Okei, Piratesit on kivoja, mutta minähän sentään olin merirosvo silloin kun ne olivat vielä underground. Kahdeksanvuotiaana silloin aiottiin kaverin seinältä kössiä sapelit ja hilpaista papukaijakauppaan, niin. Ja muutenkin, kyllä Captain Maggot on ainakin jotain Turneria söpömpi hurmaavan murhaavine virneineen. Unohtamatta puujalkojawwz.)
Boomtime, Chaos 17, 3175
Asioita, joita löytyy lattialta, pöydiltä & vastaavilta tasoilta, kun joku ehdottaa, että diskordianisti/muuten vain laiska ja elintavoiltaan omituisempi tapaus siivoaa. ;P Päätelkäätten noin niin kuin aivopähkinänä, notta siivoanko. (Vihje: se mursu oli Paul ja ikuisuus on suurempi kuin kolme.)
- Teepannulle suunniteltu terroristikommandopipo
- Kaksi toisensa löytänyttä kumkvattia
- Kasa tiukimmalle mahdolliselle vedettyjä nippusiteitä
- Valkosuklaapersikkajogurttipurkki (tyhjä sentäs)
- Puolikas keskikokoisen hauen leukaluusta
- Äskeisen hauen selkänikamia
- Lappu 'med öppet baksida har du inte råd att röka' (srsly? Viittaako tuo nyt persaukisuuteen?)
- Appelsiinifrezzamochapullo, jonka Tatu jätti larpin jälkeen muistutukseksi siitä, että se on karmeaa kuraa (muka - mielipiteensä on kelvoton - mutta hei, ainakin se muistuttaa epäonnistumista generoivasta kerettiläisyydestäsi edelleen, kuten tarkoitus oli. ;P)
- Post-it-origamitaidetta, muun muassa kissanpää, piano/kaappi/härpäke ja pingviini
- Rippiruusukimppuni, maljakossa
- Lappu: 'Annille. Hauskaa eloa. Simo Frangén.' (Panu? Joku? Mistä hitosta tämä on?)
- Sateenvarjo vailla keppiosaa
- Ruisjauhopussi
- Tuntematon kenkä
- Glitterisininen wc-harja, jonka varsi on katkennut ja jeesusteipattu (tökötti ennen ovestani, että lattia on kai parannus. Eli takaisin oveen vain.)
- Kolme otsalamppua vailla paristoja (tapahtui epäilemättä ovelakin electricityjack)
- Passi
- Sängyn alla vaaleansiniset sukkahousut, joiden alkuperästä ei ole tietoa (epäilisin jotakuta pettämisestä, mutta ei ole ketään muuta epäiltävää kuin minä ja se ei kai olisi pettämistä jos osapuolia on vain kaksi. Lisäksi minä en tietääkseni sekaantuisi vaaleansinisukkahousuisiin. Ehkä Simo Frangén liittyy tähän jotenkin?)
- Vihreiden ilmapallo, joka ei ole tyhjentynyt yhtään puolen vuoden aikana (Kristillisdemokraatit meni viikossa, lulz) ja jonka ei olisi pitänyt koskea lattiaan, mikä näköjään feilaantui ; _ ;
- Yhteensä tähän mennessä kahdeksan saippuakuplanpuhallinta, kahdessa jopa jäljellä jotain
- Hiilellä kirjoitettu hämärä ruotsinkielinen ennustus, jonka osaan vieläkin melkein ulkoa. I den mörkaste timmen kan ljuset tändas genom den mörkaste handling: om den grånande Ulven och den starke ungvargen möter den fallna Draken, jne. (Hitto se oli hieno larppi. Nyt tahdon Ruotsiin.)
- Valmiskermavaahtotörppö. Siellä on jotain.
- Shakkilauta, jonka nappulat on järjestelmällisehkösti asetettu hyppäämään jyrkänteeltä, siis hyllyn laidalta (miksi valkoisten kuningatar on ekana jonossa?)
- Edie Bricknell & New Bohemians - Shooting Rubberbands at the Stars, vain levy (toimii vielä! Järkyttävää.)
- Niitä oransseja leluasepalleroita. (Paljon.) Syytän Panua. Ja Iivoa. Ja no minuakin vähän. (Paljon.)
- Legoapina keijunsiivin varustetussa ballerinahameessa (sen epäonnisen kuvisprojektin uhri. Hitto, pitäisi kuvata loppuun, mini-Klingenbergillekin tehtiin siniruskeat rastat.)
- Avantouintitossut
- 22 Valion jälkiruokakastikkeen tölkin sinettiä
- Jostain leikattu pahvinpala, jolla lukee Osram Nightbreaker (teehee, tämä aukeaa vain poikkeuksellisen valaistuneille illuminatijoukolle, tosin niin maailmakin, että ihan oikeutettua)
- Pehmolelunallen jalka
- Näyttäisi taas hauenluulta (joka on kiinnitetty naruun sulkien kanssa), mutta sijainti MtG-korttikasan keskellä on hieman hämmentävä.
- Sateenvarjon keppiosa
- Panun lukiokirjat (Missä vaiheessa ne tänne heivattiin? Danke schön.)
- Linna sokeripaloista, pumpulista ja valkoisista kävyistä
- [Tämä kyllä sensuroidaan]
- Kahdet uimalasit
- Purukumi sukassa. Ei siis kiinnittyneenä sukkaan, vaan tungettu sen sisälle. Pitäisikö syyttää PuRolaisia? Kukaan muu tällaista tee, tai sitten kävelen sittenkin unissani. (Korjaan sivut iihan kohta!)
- (Edesmennyttä) hiekkapaperia sinistä vettä puolillaan olevassa majoneesipurkissa (edes minä en keksi muuta syytä kuin että se on vain pudonnut sinne.)
- Maailman epämukavin ja rumin sohvatyyny. Harmaanruskeita kolmioita. Minkä tahansa muun väristen sohvatyynyjen joukossa tämä on graniittimöhkäle kruununjalokivien keskellä.
Tuo oli pikainen silmäys, sitten on tietenkin normikamaa, kuten kirjoja ja vaatteita ja se hurmaava tasainen ruutupaperikerros. Puolustuksekseni ja vertailun vuoksi: asioita, joita täältä myös olisi voinut löytyä, ja jotka olisivat paljon pahempia kuin minun herttainen kaaokseni.
- Pterodaktyyli
- Ekaluokkalaisten verestä punainen suihkuverho
- Vasen jalkasi
- Itämeri
- Rusakon tai manaatin kytevä raato
- Panun tukka
- AIDS
- Sellainen apokalyptisin ilmein virnuileva joukko hilpeitä zombieveikkoja
Mitäs muuta. Ai niin, sattuu sieluun mutta pakko tunnustaa: minäkin liityin siihen paljonpuhuttuun naamarikirjaan. Oli liikuttavan kaunis hetki, kun huomasin, että sivuston saa käännettyä merirosvoslangiksi, mutta muuten pidän Hatebookista kyllä edelleen enemmän. (Ja miksi ne puhuvat Davy Jonesista? Eikun olihan se nimi olemassa ennenkin PotCia, mutta. Okei, Piratesit on kivoja, mutta minähän sentään olin merirosvo silloin kun ne olivat vielä underground. Kahdeksanvuotiaana silloin aiottiin kaverin seinältä kössiä sapelit ja hilpaista papukaijakauppaan, niin. Ja muutenkin, kyllä Captain Maggot on ainakin jotain Turneria söpömpi hurmaavan murhaavine virneineen. Unohtamatta puujalkojawwz.)
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Positiivissävytteistä hämmentyneisehköisyyttä
Prickle-Prickle, Chaos 14, 3175
Jonain kauniina, kauniina päivänä minä vielä opettelen sen, miten sosiaaliset kuviot ja kaikki tämä ihmisyysjuttu oikein toimii. Tänään minua, kuvaannollisesti sentään, lyötiin päähän teräsvahvisteisella mäntykakkosnelosella. Woah.
Siis mitä hittoa. Minä menin kouluun. Seuraavaksi muistan tapahtuneen valtavan, ylitsevuotavan kasan myötätuntoa, ihania ihmisiä ja halauksia. En minä ihan oikeasti tajunnut, että ihmiset tekevät noin, jos saavat tietää sellaisesta kuin jonkun koiran kuolemasta.
Tunnen tällaisen kollektiivisen suremisen teorioita, mutta minun maailmassani niiden toteuttaminen käytännössä on kuulunut puhtaasti fiktiivisille henkilöille eikä kukaan vain oikeasti tee niin. Koiralinjalla jatkaakseni koska se tavallaan liikkuu aika yleisillä vesillä: kun Mira kuoli, mikä oli minulle paljon pahempi isku, minä ja Panu käsittelimme surun kumpikin yksiksemme, ja kun mainitsin silloiselle ainoalle ystävälleni, hän totesi että voi voi, se oli kyllä ihana koira, ja minä sanoin että mm, aika kamalaa. Sama päti kaikille muille järkytyksille, joita tässä on tapahtunut - en minä ole niistä kenellekään juuri avautunut, lähinnä olen ollut huolissani siitä, miten huomattavasti tunteellisempi siskoni selviää asioista. Se on nytkin päällimmäinen huoli oikeastaan.
Ja nyt sitten tapahtui tämä. Liek... wut?
Että oikeat ihmiset pystyvät tuohon? He surivat enemmän kuin minä! En minä kykenisi tuollaiseen tuntemiseen, en kykene kokemaan noin edes omia murheitani, vaikka hitto vie tahtoisin. Tunsin olevani melkein ulkopuolinen, vaikka kuinka voi jäädä ulkopuolelle omasta surustaan?
Todellisuustunnelini sai siis tänään osakseen hämmästyttävän kirkasta valonkimalletta ystäväpiirini suunnalta. Nyt pistää miettimään, että entä jos kertoisin muille useammin huoliani. Saan ne kyllä, kuten todettua, liiankin mainiosti käsiteltyä itseksenikin, mutta tämä oli vain niin uskomaton ilmiö, että sitä voisi tutkia lisää. (Toisaalta en välttämättä. Se saattaisi alkaa häiritä ihmisiä ja minua, varsinkin kun ehkä joutuisin esittämään alakuloisempaa kuin olen. Mitä tosin olen joskus tehnyt muutenkin ainakin vahingossa, koska olen jotenkin ollut vakuuttunut siitä että minun pitäisi olla. Hmm.)
Tämä on yksi niitä hyvin harvinaiseksi käyneitä tilanteita, joissa ymmärtäessäni jotain uutta ihmisistä, käyttäytymisestään ja tunteistaan en olekaan saanut syytä kyynistyä ja syventää pessimismiäni entisestään, vaan päinvastoin, jouduin miettimään asioita ihan uudelta kannalta. Se puolestaan on aina terveellistä. Hitto, tässähän alkaa vähän niin kuin ihan melkein uskoa siihen että näitä sosiaalisia tukiverkkoja ja muita kanssaihmisten kantamiseen suunniteltuja arkkitehtuurisia rakennelmia voi oikeasti olla. Kyllä minunkin on joskus pakko sellaista tarvita, vaikka toistaiseksi olen tavallaan pärjännyt aika huterilla pohjilla.
Tekin edellistä merkintääni kommentoineet: <3!
(And now for something completely different. Koska blogi ei olisi omani, jos sattuisi kolme peräkkäistä merkintää vailla perinteistä outoilua, ilmoitan: oikea isovarpaani, urhea anarkisti, vapautui kynnenomistamisen pakottavasta instituutiosta -> outch. Kiehtovaa, eikö? Ei minustakaan. Ajattelin kirjoittaa tästä niin pitkän esseen kuin Bloggerin mahdolliset merkkirajoitukset antavat, mutta päätin, ettei minulla ole varaa asettaa elinikääni vaakalaudalle sen takia, että voisin selittää varpaankynnestäni, jos vaikka merkkirajoituksia ei olekaan. Risingin teinidraamakuningatarleffa-arvostelu sentään tökkäsi 20000 merkin kohdalle.)
Jonain kauniina, kauniina päivänä minä vielä opettelen sen, miten sosiaaliset kuviot ja kaikki tämä ihmisyysjuttu oikein toimii. Tänään minua, kuvaannollisesti sentään, lyötiin päähän teräsvahvisteisella mäntykakkosnelosella. Woah.
Siis mitä hittoa. Minä menin kouluun. Seuraavaksi muistan tapahtuneen valtavan, ylitsevuotavan kasan myötätuntoa, ihania ihmisiä ja halauksia. En minä ihan oikeasti tajunnut, että ihmiset tekevät noin, jos saavat tietää sellaisesta kuin jonkun koiran kuolemasta.
Tunnen tällaisen kollektiivisen suremisen teorioita, mutta minun maailmassani niiden toteuttaminen käytännössä on kuulunut puhtaasti fiktiivisille henkilöille eikä kukaan vain oikeasti tee niin. Koiralinjalla jatkaakseni koska se tavallaan liikkuu aika yleisillä vesillä: kun Mira kuoli, mikä oli minulle paljon pahempi isku, minä ja Panu käsittelimme surun kumpikin yksiksemme, ja kun mainitsin silloiselle ainoalle ystävälleni, hän totesi että voi voi, se oli kyllä ihana koira, ja minä sanoin että mm, aika kamalaa. Sama päti kaikille muille järkytyksille, joita tässä on tapahtunut - en minä ole niistä kenellekään juuri avautunut, lähinnä olen ollut huolissani siitä, miten huomattavasti tunteellisempi siskoni selviää asioista. Se on nytkin päällimmäinen huoli oikeastaan.
Ja nyt sitten tapahtui tämä. Liek... wut?
Että oikeat ihmiset pystyvät tuohon? He surivat enemmän kuin minä! En minä kykenisi tuollaiseen tuntemiseen, en kykene kokemaan noin edes omia murheitani, vaikka hitto vie tahtoisin. Tunsin olevani melkein ulkopuolinen, vaikka kuinka voi jäädä ulkopuolelle omasta surustaan?
Todellisuustunnelini sai siis tänään osakseen hämmästyttävän kirkasta valonkimalletta ystäväpiirini suunnalta. Nyt pistää miettimään, että entä jos kertoisin muille useammin huoliani. Saan ne kyllä, kuten todettua, liiankin mainiosti käsiteltyä itseksenikin, mutta tämä oli vain niin uskomaton ilmiö, että sitä voisi tutkia lisää. (Toisaalta en välttämättä. Se saattaisi alkaa häiritä ihmisiä ja minua, varsinkin kun ehkä joutuisin esittämään alakuloisempaa kuin olen. Mitä tosin olen joskus tehnyt muutenkin ainakin vahingossa, koska olen jotenkin ollut vakuuttunut siitä että minun pitäisi olla. Hmm.)
Tämä on yksi niitä hyvin harvinaiseksi käyneitä tilanteita, joissa ymmärtäessäni jotain uutta ihmisistä, käyttäytymisestään ja tunteistaan en olekaan saanut syytä kyynistyä ja syventää pessimismiäni entisestään, vaan päinvastoin, jouduin miettimään asioita ihan uudelta kannalta. Se puolestaan on aina terveellistä. Hitto, tässähän alkaa vähän niin kuin ihan melkein uskoa siihen että näitä sosiaalisia tukiverkkoja ja muita kanssaihmisten kantamiseen suunniteltuja arkkitehtuurisia rakennelmia voi oikeasti olla. Kyllä minunkin on joskus pakko sellaista tarvita, vaikka toistaiseksi olen tavallaan pärjännyt aika huterilla pohjilla.
Tekin edellistä merkintääni kommentoineet: <3!
(And now for something completely different. Koska blogi ei olisi omani, jos sattuisi kolme peräkkäistä merkintää vailla perinteistä outoilua, ilmoitan: oikea isovarpaani, urhea anarkisti, vapautui kynnenomistamisen pakottavasta instituutiosta -> outch. Kiehtovaa, eikö? Ei minustakaan. Ajattelin kirjoittaa tästä niin pitkän esseen kuin Bloggerin mahdolliset merkkirajoitukset antavat, mutta päätin, ettei minulla ole varaa asettaa elinikääni vaakalaudalle sen takia, että voisin selittää varpaankynnestäni, jos vaikka merkkirajoituksia ei olekaan. Risingin teinidraamakuningatarleffa-arvostelu sentään tökkäsi 20000 merkin kohdalle.)
tiistai 13. tammikuuta 2009
Iltatähdenrusko
Koiranpennuissa on, sellaisia mitättömiä pikkuseikkoja kuin lattialle paskomista lukuunottamatta, yksi puoli josta en piru vie pidä en yhtään - niiden typerä typerä typerä tapa esimerkiksi jäädä autojen alle ja lakata olemassaolemasta.
Hitto että minä rakastin sitä. Ei Joiku (joka toisellakin nimellä tunnetaan) tietenkään ollut Mira, en minä ollut kasvanut sen kanssa eikä se samalla tavalla tajunnut tunnetilojani tai osannut niihin reagoida. Ja viime kuukausien aikana olin muutenkin etääntynyt siitä, kun se asui pääasiassa eri osoitteessa, mutta hitto.
Minä muistan sen automatkan kun haimme hänet. Vanhempien riitoja ja avioeroiluja, stressiä vähän joka suunnalta ja yleistä angstia, ja sitten yhtäkkiä sylissäni tuhisi sellainen pörröinen wuffkawaitus.
Nukuin sen vieressä lattialla sinä yönä kun se ei suostunut olemaan hiljaa yksin, ja se oli niin pehmeä ja varmasti ihan kamalan peloissaan. Kyllähän aika varmaan päällystää muistoja milloin milläkin jalometalleilla minkä ehtii, mutta se oli siinä elämäntilanteessa ehkä ensimmäinen hetki kun tajusin, että mitä helvettiä, kaikkihan on oikeasti menossa parempaan päin ja tämä otus on minun vieressäni ihan rauhassa ja nukkuu ja minäkin voin kun se on tuossa.
En ole ihminen joka itkee, juuri koskaan. Negatiivinen tunneskaalani ei ehkä tunnu yhtä vahvasti kuin monilla muilla näyttäisi tuntuvan - en masennu, murru tai pirstoudu vaikka aihetta olisi, lähinnä alakuloudun päiväksi, ehkä pariksi, ja jatkan. Haluaisin kyllä kokea nämäkin tunteet paljon paljon vahvemmin koska ne ovat elämää ja minä rakastan sitä, mutta ainakaan vielä en jostain syystä vain pysty.
Joskus harvoin tuntuu siltä että voisi itkeäkin, mutta en vain yleensä saa aikaan vaan halutessani pääsen surusta yli suunnilleen puhaltamalla saippuakuplia ja hymyilemällä niille haikeasti hetken. En tiedä, kutsutaanko tätä negatiivisten tunteiden kieltämiseksi, mutta toisaalta en tunne patoavani mitään sisälleni vaikka kuinka haen sisältäni merkkejä siitä, että jotain on jäänyt purkamatta; en vain löydä niitä tunteita mistään. Ehkä minä vain ajattelen mieluummin kaikkea sitä, mitä tapahtui, enkä keskity suremaan menetyksen takia tapahtumatta jäänyttä - ainakin niin olen yrittänyt oppia asioita katsomaan, joten ehkä se käy järkeen, vaikken uskonutkaan että se toimisi.
Nytkään, vaikka asiaa ajateltuani tajusin, että minun maailmani pitäisi muutenkin olla synkeähkömmän sävyinen ja vähän säröilläkin, se ei ole. Mutta totean kuitenkin, vihdoin ja viimein, tämän kajalin vedenkestämättömäksi.
Nuku hyvin.
Hitto että minä rakastin sitä. Ei Joiku (joka toisellakin nimellä tunnetaan) tietenkään ollut Mira, en minä ollut kasvanut sen kanssa eikä se samalla tavalla tajunnut tunnetilojani tai osannut niihin reagoida. Ja viime kuukausien aikana olin muutenkin etääntynyt siitä, kun se asui pääasiassa eri osoitteessa, mutta hitto.
Minä muistan sen automatkan kun haimme hänet. Vanhempien riitoja ja avioeroiluja, stressiä vähän joka suunnalta ja yleistä angstia, ja sitten yhtäkkiä sylissäni tuhisi sellainen pörröinen wuffkawaitus.
Nukuin sen vieressä lattialla sinä yönä kun se ei suostunut olemaan hiljaa yksin, ja se oli niin pehmeä ja varmasti ihan kamalan peloissaan. Kyllähän aika varmaan päällystää muistoja milloin milläkin jalometalleilla minkä ehtii, mutta se oli siinä elämäntilanteessa ehkä ensimmäinen hetki kun tajusin, että mitä helvettiä, kaikkihan on oikeasti menossa parempaan päin ja tämä otus on minun vieressäni ihan rauhassa ja nukkuu ja minäkin voin kun se on tuossa.
En ole ihminen joka itkee, juuri koskaan. Negatiivinen tunneskaalani ei ehkä tunnu yhtä vahvasti kuin monilla muilla näyttäisi tuntuvan - en masennu, murru tai pirstoudu vaikka aihetta olisi, lähinnä alakuloudun päiväksi, ehkä pariksi, ja jatkan. Haluaisin kyllä kokea nämäkin tunteet paljon paljon vahvemmin koska ne ovat elämää ja minä rakastan sitä, mutta ainakaan vielä en jostain syystä vain pysty.
Joskus harvoin tuntuu siltä että voisi itkeäkin, mutta en vain yleensä saa aikaan vaan halutessani pääsen surusta yli suunnilleen puhaltamalla saippuakuplia ja hymyilemällä niille haikeasti hetken. En tiedä, kutsutaanko tätä negatiivisten tunteiden kieltämiseksi, mutta toisaalta en tunne patoavani mitään sisälleni vaikka kuinka haen sisältäni merkkejä siitä, että jotain on jäänyt purkamatta; en vain löydä niitä tunteita mistään. Ehkä minä vain ajattelen mieluummin kaikkea sitä, mitä tapahtui, enkä keskity suremaan menetyksen takia tapahtumatta jäänyttä - ainakin niin olen yrittänyt oppia asioita katsomaan, joten ehkä se käy järkeen, vaikken uskonutkaan että se toimisi.
Nytkään, vaikka asiaa ajateltuani tajusin, että minun maailmani pitäisi muutenkin olla synkeähkömmän sävyinen ja vähän säröilläkin, se ei ole. Mutta totean kuitenkin, vihdoin ja viimein, tämän kajalin vedenkestämättömäksi.
Nuku hyvin.
torstai 8. tammikuuta 2009
Hypotermia
- 25 °C
Kun tunnit ovat niin pirun kylmiä
että värini luhistuvat kasaan
kimaltavat pyörteet häiveeksi heijastusten tomua
sitä on jostain revittävä vaihtoehtoinen selviytymiskeino
sinun varjosi lankeaa hymyjeni ylle
Neljältä kaikkeus näkyy kovin kirkkaana
vaikka ikkunoiden koleammalla puolella
valot käyvät vähiin
- ehkä pimeyskin eksyy itseensä
Soljun viimanvirtoja takaisin
ei yksikään niistä löydä
katua jolta lähdin
Minulla on syy miksi ei;
kyllä minä aamuöitä
sinua enemmän rakastan
mutta älä kuule minun sanovan
etten välitä ja niin
- ettenkö taas tahtoisi
herätä sylistäsi
(jos ensin voisin nukahtaa)
vaikka tiedät
posliininuken fysiikan
yksinkertaiseksi;
se särkyy.
Kun tunnit ovat niin pirun kylmiä
että värini luhistuvat kasaan
kimaltavat pyörteet häiveeksi heijastusten tomua
sitä on jostain revittävä vaihtoehtoinen selviytymiskeino
sinun varjosi lankeaa hymyjeni ylle
Neljältä kaikkeus näkyy kovin kirkkaana
vaikka ikkunoiden koleammalla puolella
valot käyvät vähiin
- ehkä pimeyskin eksyy itseensä
Soljun viimanvirtoja takaisin
ei yksikään niistä löydä
katua jolta lähdin
Minulla on syy miksi ei;
kyllä minä aamuöitä
sinua enemmän rakastan
mutta älä kuule minun sanovan
etten välitä ja niin
- ettenkö taas tahtoisi
herätä sylistäsi
(jos ensin voisin nukahtaa)
vaikka tiedät
posliininuken fysiikan
yksinkertaiseksi;
se särkyy.
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
"Yes, we have this hate-hate relationship."
Boomtime, Chaos 7, 3175
Tässä ei kyllä nyt voi muuta kuin todeta, että voihan saatanansaatana.
En tiedä oliko tuo erityisen negatiiviseen sävyyn kirottu, mutta ei täysin positiiviseenkaan kyllä. Sellainen facepalm-hilpeä olisi-pitänyt-arvata-mutta-enpä-sitten-arvannutkaan-epäusko lienee ajankohtaisin tunne.
Minä olen aika lailla ihminen, joka polttelee siltoja ihan ilokseen ja antaa juurten kuihtua rauhassa siipien tieltä, jos niikseen tulee. Se on monesti kyllä vähän epäkohteliasta ja koetan kyllä pitää yhteyttä ihmisiin jotka sitä minuun pitävät, mutta monesti hiljentymisiä vain tapahtuu. Yksi syy, miksi tässä vähän aikaa sitten tulin siihen tulokseen että Taikkarin sijaan kauemmas muuttaminen voisi olla aika mainio ratkaisu, oli nimenomaan se, että kärsin täällä hienoisesta sosiaalisesta klaustrofobiasta ja olen niin hirveän kaukana kaikesta ja kaikista. Punkaharju on pieni paikka, Savonlinna lähellä sitä. (Toinen syy on yleinen itsestäänselvyyksien rikkominen ja jänniin mielijohteisiin perustuvat elämänfilosofiani, ja ilmoille heitettiin sitten ehdotus, jonka toteuttamiselle en näe juurikaan esteitä. Vähän kuin arpoisin kolme vuotta elämästäni nopalla, eli mikäs sen hienompaa.
Eikun paitsi siltä varalta että vanhempani stalkkaavat blogia: jatko-opiskelupaikkani on täysin läpipohdittu ja tarkkaan suunniteltu ja tiedän ehdottomasti mitä teen ja nukketeatterimeribiologia kertakaikkiaan on kutsumukseni. Harkintani on luja kuin perskallio. Hups, typo.)
Tässä kohtaa tarinaan astuu muuan silta, jonka toisaalta polttaisin hyvin mielelläni ja toisaalta en ikimaailmassa. Ainoa ala-asteaikainen ystäväni ja yksi harvoista joka oikeasti ymmärtää mitä hauskaa on radiomastoissa; epäsosiaalisimpia, ironisimpia, absurdeimpia ja kyynisimpiä sosiopaatinpaskoja joita tiedän; ehdottoman luotettava valehteleva moraalinvääntelijä; peilikuvani ja toisaalta monilta osin täysin vastakohtani. Päivittäin tahtoisin lyödä häntä turskalla turpaan tai hirttää lämmitysputkista kattoon, loput ajasta nukumme kuvisluokan varastossa, suunnittelemme kovasti kieroutuneita mindfuck-operaatioita tai nauramme lattialla hysteerisesti Liechensteinin lumikenkäsodille ja kuolleelle isoäidilleen. Jos joskus tarvitsisin jotakuta, joka täysin varmasti olisi mukana hämmentämässä kanssaihmisten todellisuustunneleita esimerkiksi heittämällä käytettyjä kranaatteja ja makkaratikkuja kadulle pterodaktyylipuvussa, soittaisin hänelle ensimmäisenä.
Hän ei vastaisi, ja menisin koputtamaan hänen ikkunaansa, mutta saisin niskaani ikävästi teroitetun makkaratikun ja mielipuolisesti hekottelevan pterodaktyylin. Ja ne ringettemailat yhdistettynä Star Wars -quoteihin liikkuivat jo huolestuttavilla vesillä - niin lähellä kollektiivimieltä kuin ehkä voi olla ilman että alkaa tosissaan pelottaa. The Relatively Chaotic Sisters of Just Plain Annoying Chutzpah, Most Unfortunate Accidents & Wreaking Incredible-ish Havoc. o/
Ja tättärättäfuckingrää - sainpa tietää, että kyseinen sankaritar lienee psykologiaa opiskelevan siskonsa takia muuttamassa samaan paikkaan, samaan kouluun kuin minne kaavailen lähteväni. Emmi, [insert keskisormi ja ruma irvistys], tämän sillan kidustamiseen tarvitsisin näköjään tulitikkujen sijaan ydinaseita. Ja ehkä hyvä niin.
... Ehkä.
Tohtisikohan sentään muuttaa Ísafjörðuriin? Äh, suunnittelee kuitenkin vastaavuuksia, minä en lähde matkalle maailman ympäri.
(Huomautettakoon, että tekstissä esiintyvä ihmilö nauranee tälle kettuilulle yhtä paljon kuin minä. ;P Ei me tosissamme muuta kuin välillä vähän toisiamme vihata.)
Tässä ei kyllä nyt voi muuta kuin todeta, että voihan saatanansaatana.
En tiedä oliko tuo erityisen negatiiviseen sävyyn kirottu, mutta ei täysin positiiviseenkaan kyllä. Sellainen facepalm-hilpeä olisi-pitänyt-arvata-mutta-enpä-sitten-arvannutkaan-epäusko lienee ajankohtaisin tunne.
Minä olen aika lailla ihminen, joka polttelee siltoja ihan ilokseen ja antaa juurten kuihtua rauhassa siipien tieltä, jos niikseen tulee. Se on monesti kyllä vähän epäkohteliasta ja koetan kyllä pitää yhteyttä ihmisiin jotka sitä minuun pitävät, mutta monesti hiljentymisiä vain tapahtuu. Yksi syy, miksi tässä vähän aikaa sitten tulin siihen tulokseen että Taikkarin sijaan kauemmas muuttaminen voisi olla aika mainio ratkaisu, oli nimenomaan se, että kärsin täällä hienoisesta sosiaalisesta klaustrofobiasta ja olen niin hirveän kaukana kaikesta ja kaikista. Punkaharju on pieni paikka, Savonlinna lähellä sitä. (Toinen syy on yleinen itsestäänselvyyksien rikkominen ja jänniin mielijohteisiin perustuvat elämänfilosofiani, ja ilmoille heitettiin sitten ehdotus, jonka toteuttamiselle en näe juurikaan esteitä. Vähän kuin arpoisin kolme vuotta elämästäni nopalla, eli mikäs sen hienompaa.
Eikun paitsi siltä varalta että vanhempani stalkkaavat blogia: jatko-opiskelupaikkani on täysin läpipohdittu ja tarkkaan suunniteltu ja tiedän ehdottomasti mitä teen ja nukketeatterimeribiologia kertakaikkiaan on kutsumukseni. Harkintani on luja kuin perskallio. Hups, typo.)
Tässä kohtaa tarinaan astuu muuan silta, jonka toisaalta polttaisin hyvin mielelläni ja toisaalta en ikimaailmassa. Ainoa ala-asteaikainen ystäväni ja yksi harvoista joka oikeasti ymmärtää mitä hauskaa on radiomastoissa; epäsosiaalisimpia, ironisimpia, absurdeimpia ja kyynisimpiä sosiopaatinpaskoja joita tiedän; ehdottoman luotettava valehteleva moraalinvääntelijä; peilikuvani ja toisaalta monilta osin täysin vastakohtani. Päivittäin tahtoisin lyödä häntä turskalla turpaan tai hirttää lämmitysputkista kattoon, loput ajasta nukumme kuvisluokan varastossa, suunnittelemme kovasti kieroutuneita mindfuck-operaatioita tai nauramme lattialla hysteerisesti Liechensteinin lumikenkäsodille ja kuolleelle isoäidilleen. Jos joskus tarvitsisin jotakuta, joka täysin varmasti olisi mukana hämmentämässä kanssaihmisten todellisuustunneleita esimerkiksi heittämällä käytettyjä kranaatteja ja makkaratikkuja kadulle pterodaktyylipuvussa, soittaisin hänelle ensimmäisenä.
Hän ei vastaisi, ja menisin koputtamaan hänen ikkunaansa, mutta saisin niskaani ikävästi teroitetun makkaratikun ja mielipuolisesti hekottelevan pterodaktyylin. Ja ne ringettemailat yhdistettynä Star Wars -quoteihin liikkuivat jo huolestuttavilla vesillä - niin lähellä kollektiivimieltä kuin ehkä voi olla ilman että alkaa tosissaan pelottaa. The Relatively Chaotic Sisters of Just Plain Annoying Chutzpah, Most Unfortunate Accidents & Wreaking Incredible-ish Havoc. o/
Ja tättärättäfuckingrää - sainpa tietää, että kyseinen sankaritar lienee psykologiaa opiskelevan siskonsa takia muuttamassa samaan paikkaan, samaan kouluun kuin minne kaavailen lähteväni. Emmi, [insert keskisormi ja ruma irvistys], tämän sillan kidustamiseen tarvitsisin näköjään tulitikkujen sijaan ydinaseita. Ja ehkä hyvä niin.
... Ehkä.
Tohtisikohan sentään muuttaa Ísafjörðuriin? Äh, suunnittelee kuitenkin vastaavuuksia, minä en lähde matkalle maailman ympäri.
(Huomautettakoon, että tekstissä esiintyvä ihmilö nauranee tälle kettuilulle yhtä paljon kuin minä. ;P Ei me tosissamme muuta kuin välillä vähän toisiamme vihata.)
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Väsymys ja näppäimistö
Prickle-Prickle, Chaos 4, 3175Minun ajantajuni on yleensäkin melko häilyväisellä tasolla, mutta ihan näin kappaleiksi räimin sen aika harvoin. Se ei kyllä ole millään lailla negatiivinen huomio, välillä pitää.
Uusivuosi oli kaunis, väsynyt, sekava, haikea ja upea, muun muassa. Niinpä myös postmiittidepressio on aika vahvasti olemassaolevainen tällä hetkellä. Huvittaisi puhua ihmisille, se voisi lievittää, mutta juuri nyt en oikein jaksa.
Kaipaan teitä hirveästi ja minua väsyttää monikin asia, osa höyheniä kasvoilla ja osa kiviä kurkussa. Unenpuute ja ikävä, kaikki tämä viime aikoina tapahtunut inhimillisten asioiden tunteminen johon en ole missään määrin tottunut, se kyyninen pessimisti joka en oikeasti ole minä vaikka urheasti väittääkin vastaista, niskasärky (heh unohtumus), se kuinka olen taas täällä, se kuinka olen taas täällä yksin ja ehkä yksinäinenkin, se kuinka huomenna koulussa ihmiset ovat samat ja kaikki on samaa paitsi minä.
Mitä minä haluaisin maailmalta, joka ei muutu ja jossa tiedän mitä huomenna tapahtuu?
Minä haluan toisen, taas ja aina. Minä haluan aloittaa alusta, hypätä tyhjän päälle vaikka joka päivä, nukkua välillä enemmän junassa kuin sängyssäni, rakastua, luottaa, kiintyä ja päästää irti kun siltä tuntuu.
Nuori ja levoton. Jos tulkitaan lähes kenen tahansa aiemman esimerkin avulla, niin kyllä minäkin jonain päivänä vielä kasvan aikuiseksi ja lakkaan loikkimasta heikoilla jäillä ja kiipeilemästä radiomastoihin, hankin 8:00-16:00 -työn, kohtalaisen palkan, omakotitalon ja perheen. Luulisi nyt että järkikin sen sanoo. Sitten voin asettua aloilleni mukavasti odottelemaan, että joku vaivautuu potkimaan minut vanhainkotiin. Saan varmaan ihan oman mielialalääkityksenkin.
Se on aika katkera päivä.
(Voi sentään, onpa minulla kovin negatiivinen asenne täydellisen elämän unelmaa kohtaan. Johtuu siitä että olen nuori ja typerä enkä tiedä kuinka auvoisaa kuvailtu elo on. Kyllä se siitä, olen vain tilapäinen mielenhäiriö.)
Vaihtoehtona tietenkin se, että olen boheemi taiteililja ja elämänsirkuksen diskordianistinen klovni aina kunniakkaaseen loppuun asti, esimerkiksi kolmikymppiseksi, kun vihdoin putoan sieltä radiomastosta ja taitan niskani. Miksi ei. Sitä ennen aion kuitenkin tehdä vielä aika paljon, ja ha, minähän en anna koskaan periksi. (Ollakseen kyllästymiseen asti toistettava nettimeemi tuo on mantrana kovin käyttökelpoinen. Vertaa nyt vaikka siikaan.)
P.S. Rakastan teitä. Ja koska en vielä ajatellut kasvaa edelläturpiinräimityssä merkityksessä aikuiseksi, liityn lapsen ja anarkistin lailla nauravien rintamaan, kuten muuan taiteililja asian ilmaisi. Hold the line. (Selvennysedit, viittaa eeppisyyskappaleeseen koska se on eeppisyys. :P)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
