"Yes, we have this hate-hate relationship."

Boomtime, Chaos 7, 3175

Tässä ei kyllä nyt voi muuta kuin todeta, että voihan saatanansaatana.
En tiedä oliko tuo erityisen negatiiviseen sävyyn kirottu, mutta ei täysin positiiviseenkaan kyllä. Sellainen facepalm-hilpeä olisi-pitänyt-arvata-mutta-enpä-sitten-arvannutkaan-epäusko lienee ajankohtaisin tunne.

Minä olen aika lailla ihminen, joka polttelee siltoja ihan ilokseen ja antaa juurten kuihtua rauhassa siipien tieltä, jos niikseen tulee. Se on monesti kyllä vähän epäkohteliasta ja koetan kyllä pitää yhteyttä ihmisiin jotka sitä minuun pitävät, mutta monesti hiljentymisiä vain tapahtuu. Yksi syy, miksi tässä vähän aikaa sitten tulin siihen tulokseen että Taikkarin sijaan kauemmas muuttaminen voisi olla aika mainio ratkaisu, oli nimenomaan se, että kärsin täällä hienoisesta sosiaalisesta klaustrofobiasta ja olen niin hirveän kaukana kaikesta ja kaikista. Punkaharju on pieni paikka, Savonlinna lähellä sitä. (Toinen syy on yleinen itsestäänselvyyksien rikkominen ja jänniin mielijohteisiin perustuvat elämänfilosofiani, ja ilmoille heitettiin sitten ehdotus, jonka toteuttamiselle en näe juurikaan esteitä. Vähän kuin arpoisin kolme vuotta elämästäni nopalla, eli mikäs sen hienompaa.
Eikun paitsi siltä varalta että vanhempani stalkkaavat blogia: jatko-opiskelupaikkani on täysin läpipohdittu ja tarkkaan suunniteltu ja tiedän ehdottomasti mitä teen ja nukketeatterimeribiologia kertakaikkiaan on kutsumukseni. Harkintani on luja kuin perskallio. Hups, typo.)

Tässä kohtaa tarinaan astuu muuan silta, jonka toisaalta polttaisin hyvin mielelläni ja toisaalta en ikimaailmassa. Ainoa ala-asteaikainen ystäväni ja yksi harvoista joka oikeasti ymmärtää mitä hauskaa on radiomastoissa; epäsosiaalisimpia, ironisimpia, absurdeimpia ja kyynisimpiä sosiopaatinpaskoja joita tiedän; ehdottoman luotettava valehteleva moraalinvääntelijä; peilikuvani ja toisaalta monilta osin täysin vastakohtani. Päivittäin tahtoisin lyödä häntä turskalla turpaan tai hirttää lämmitysputkista kattoon, loput ajasta nukumme kuvisluokan varastossa, suunnittelemme kovasti kieroutuneita mindfuck-operaatioita tai nauramme lattialla hysteerisesti Liechensteinin lumikenkäsodille ja kuolleelle isoäidilleen. Jos joskus tarvitsisin jotakuta, joka täysin varmasti olisi mukana hämmentämässä kanssaihmisten todellisuustunneleita esimerkiksi heittämällä käytettyjä kranaatteja ja makkaratikkuja kadulle pterodaktyylipuvussa, soittaisin hänelle ensimmäisenä.

Hän ei vastaisi, ja menisin koputtamaan hänen ikkunaansa, mutta saisin niskaani ikävästi teroitetun makkaratikun ja mielipuolisesti hekottelevan pterodaktyylin. Ja ne ringettemailat yhdistettynä Star Wars -quoteihin liikkuivat jo huolestuttavilla vesillä - niin lähellä kollektiivimieltä kuin ehkä voi olla ilman että alkaa tosissaan pelottaa. The Relatively Chaotic Sisters of Just Plain Annoying Chutzpah, Most Unfortunate Accidents & Wreaking Incredible-ish Havoc. o/

Ja tättärättäfuckingrää - sainpa tietää, että kyseinen sankaritar lienee psykologiaa opiskelevan siskonsa takia muuttamassa samaan paikkaan, samaan kouluun kuin minne kaavailen lähteväni. Emmi, [insert keskisormi ja ruma irvistys], tämän sillan kidustamiseen tarvitsisin näköjään tulitikkujen sijaan ydinaseita. Ja ehkä hyvä niin.
... Ehkä.
Tohtisikohan sentään muuttaa Ísafjörðuriin? Äh, suunnittelee kuitenkin vastaavuuksia, minä en lähde matkalle maailman ympäri.

(Huomautettakoon, että tekstissä esiintyvä ihmilö nauranee tälle kettuilulle yhtä paljon kuin minä. ;P Ei me tosissamme muuta kuin välillä vähän toisiamme vihata.)