[ A v a n t g a r d e j ä n n ä m ö r i n ä v a r o i t u s on annettu. Siis tämä merkintä ei taida olla juurikaan muuta kuin muuan norjalaisen yhtyeen suoranaiseen fanitukseenkin yltävää arvostamista. Feel free not to read.]
Koskaan ei tietenkään kannata luottaa YouTuben kommentteihin, mutta mitämitä! Maailman tähänastisen eeppisyyden kulminoituman mahdollisuus.Kioskilla siis kerrotaan Hellhammerin vihjailleen jotakin siihen suuntaan, että Arcturus saattaisi ehkä olla tekemässä comebackin. Olisi ehkä kauneinta mitä on, oli sitten kyseessä viimeinen kiertue, uutta materiaalia tai La Masquerade Infernale -nimeä kantavan teippirullamerkin lanseeraus. Ja vaikkei tätä mainittua oman henkilökohtaisen maailmankaikkeuteni parannusta tapahtuisikaan, sainpahan ainakin tekosyyn läimäistä tuon kuvan blogiini jo toistamiseen. <3 (Knut Valle on sentään sankari - nostalgiaa ja parmesanjuustoa blogini alkuajoilta!)
Voisin ehkä jopa antaa anteeksi Dimmu Borgirille - ei sillä, että vieläkään sitä kuuntelisin, mutta se ei ollutkaan pointti. ICS Vortexin tunkeminen bassonvarteen ja taustalaulajaksi on silkkaa kökkimysmäisyyttä (tämä ei tietenkään ota huomioon, että ehkä kyseinen henkilö tahtookin olla bassonvarressa, mutta onneksi kökkimysmäisyys on sanana tulkinnanvarainen. Ehkä kehuin heidän sukelluslaitteidensa optimaalisuutta.) Plus haluaisin tietää, mitä heidän kosketinsoittajalleen oikein tapahtui (Arcturuksen siis, ei Dimmujen), jantterihan oli nero muttei tietääkseni vaikuta enää missään yhtyeessä.
Ja nämä livepätkät ~ voittoa ja lapasia.
Shipwrecked Frontier Pioneer. Enough said.
Hufsa - ai hiton hiton hitto, että minä pidän norjasta. Niin kuin nyt tuosta Vortexin loppukommentista. Ha de brrra! ^^ (Ihan tuon takia voisin lähteä vaihto-oppilaaksi Norjaan. Taidankin, jos vaikka lukion kakkoselta livahtaisi. Katsotaan.) Ja tämä laulu itsessään. Rakastan sen sanoituksia (Mörkö ftw!), hyytävän alakuloista melankolisen koleaa tunnelmaa, kitaroita, kaikkea.
Ad Absurdum - komppi! Ja muutenkin kauneutta. Ehkä tosin viehkompi albumiversiona. (Edit, ei hitossa, jo siksikin että tässä esiintyy The Hattu.)
The Chaos Path - livenä kovasti mielipuolinen tapaus, ai niin oli se kyllä muutenkin. Epäolennaiset ihmiset lavalla kuulunevat tyyliin, mutta mitä hittoa tuo jääkarhu yrittää?
Alone - ja kitaristien välillä on ainakin söpöjä virneitä! Voihan kawailandian pääministeriyden ykkössijan hetkellinen kahtiajakautuneisuus. Edgar Allan Poen runo on sovitettu aika hyvin musisoinniksi, Green Carnationilla oli tosin ehkä vieläkin parempi sävellys, en kyllä muista millainen. (Ah, tämä!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti