Sweetmorn, 56. Chaos, 3174.

Jesh, nyt on sitten ESRSPY:n ropeleiri takana. Classroom Deathmatch! \,,/ Helveten hienosti pelautettu. Idea on se, että viisikymmentä japanilaista koululaista pistetään hallituksen toimesta tappamaan toisiaan televisiolähetyksessä viiden päivän ajan, kunnes vain yksi on jäljellä, ja jos viidentenä aamuna heitä on enemmän, kaikki teloitetaan. Peli aloitettiin ihan pöytäropena niin, että hahmon kuollessa sai uuden hahmon ja randomilla valitun aseen, ja siinä sitten sählättiin kunnes joku sai puukotettua selkään tai... Hmm, ei nyt mennä esimerkiksi siihen Kidin kohtaloon sen tarkemmin. Se ei ollut mitenkään tervehenkisen mielen tuotos, täytyy sanoa. Nimim. Kunpa Mp3-soittimeni ei toimisi AAA-paristoilla.

Mielikuvitusta käytettiin toisinaan siis vähän enemmän kuin tarve olisi vaatinut, aina Ghetto Blasterin ja 'eeppisen suurten räystäiden' käyttämiseen tappoaseina. Tähtihetkeni oli se kun viimeinen hahmoni, reiluna ja hyvänä tyyppinä tunnettu judokatyttö, sai juotettua koko porukalle kulauksen rikkihappoa jonkun posautettua ilokaasupommin ja kaikkien repeillessä naurusta lattialla tämän ei-välttämättä-niin-erityisen huvittavan tilanteen keskellä.

Mutta parasta pelissä oli se, kun noin viideltä aamulla viimeinen skenaario pelattiin jeepformina täysin pimeässä huoneessa. Ei noppia eikä papereita, mutta ei varsinaisesti larppaamiseen yleensä vaadittavia proppejakaan. Kun tunsi demonien lonkeroiden tarttuvan jalkoihinsa, kylmän käden hipaisevan poskea ja piikkien pistävän selkää (kuulemma pelinjohdon käytössä oli kyseisessä tilanteessa hiilihanko), alkoi oikeasti eläytyä tilanteeseen. Jossain vaiheessa meitä oli kolme jäljellä, minä istumassa lattialla toiseen pelaajaan epätoivoisesti takertuneena ja joka puolella ääniä kysymässä, kenen käsistä pidätkään kiinni ja oletko sittenkin yksin demonin sylissä, ja se oli pirun hienoa. Meidät kiskottiin erilleen ja pakotettiin tekemään valinta siitä, kumpi tapettaisiin ja kumpi voittaisi pelin, ja kun minun hahmoni sitten huusi tahtovansa kuolla, revittiin toinen hahmo kahtia. Siinä sitten angstasin aikani ja kolmaskin hahmo kuoli, ja valot syttyivät ja ilmoitettiin, että olin voittanut pelin. Paha juttu tässä oli se, että ennen sitä demonin ääni oli sanonut, että maallisen elämänsä päätyttyä hahmoni sielu jäisi niille ikuisesti. No, aina ei voi voittaa. Ei edes joka kerta.

Joskus kuuden ja seitsemän välillä sitten nukkumaan. Kheh. Seuraavana päivänä kohtalaisen väsyneenä testattiin jotain Presidenttipeliä ja sitten siirryttiin uuden Warhammerin kokeilemiseen. Siinä pelaamalleni hahmolle ei myöskään käynyt erityisen hyvin, tuli avaruusasemalla lievää nuketusta niskaan. Olisi kai pitänyt optimoida sitä enemmän. Terveisiä vaan Mr. Skeletorille, jos jostain syystä sattuu joskus lukemaan. *Hymy*

Kaiken kaikkiaan se oli ihan loistava leiri. Myönnettävä, että puheenaiheet pyörivät keskimäärin enemmän kuin kaksimielisen läpän,* Mothin nerokkaan ojaparkkeerauksen ja kaiken muun kuin terveen/laadukkaan/millään tavalla järkevän keskustelun ympärillä. Välillä syytettiin Skeleä perinteisesti osapuilleen kaikesta ja vinoiltiin siitä hahmojen optimoinnista sekä tietyistä nukkumisjärjestelyistä (onko se nyt niin vaikeaa uskoa, että me ihan oikeasti vain nukuttiin, hitto vie ;P). Ja on myös melko hauskaa kuunnella, miten 'lievästi' humalatilassa oleva larppari selittää minulle miten joku sen tuttu on absolutisti ja miten hän arvostaa sitä kovasti, ja seuraavassa hetkessä lykkää minulle jaloviinapullon. Nice try. Tämän lisäksi tapahtui muun muassa saunomista, tiskinakista taistelua (ei kovin veristä tosin), lumisotaa muutamien pallojen verran, satunnaisten lautapelien pelaamista ja makaronilaatikoiden kidustamista. Nukkuminen jäi ymmärrettävästi aikas vähälle. Hauskaa oli. Jos joskus joku saa koneelle kuvia, koetan muistaa säheltää ne tännekin.

Niin, ja minulla oli/on tänään synttärit. ^^ Se ei tosin oikeuta herättämään niin yli-inhimillisen aikaisin kuin kymmeneltä, muttakuitenkin. Nyt minullakin on muuten Elämä, Paulo Coelhon kirja nimittäin.
Well, this sucks, koska nyt kun olen 15, minulle on laillista tehdä vapaaotteluissa kuristuksia. Ctpah.

Sirenia on muuten oikeastaan ihan tyylikäs bändi. Sitä vain ei ole uskottavaa kuunnella, koska Veland ei keksinyt mitään uutta Tristaniasta lähdettyään vaan kopioi äärimmäisen samanlaisen tyylin uuteen yhtyeeseensä. Olen Sirenian kaappifani. \o/ Hurraa.

Hmm. "Olen kaikesta päätellen tekemässä väärän ratkaisun, mutta virheet ovat tapa toimia." <- Minä pidän tuosta lauseesta.
___________
*edellämainitun Deathmatch-hahmo Kidin ratkaiseva... er, tähtäysvirhe *Kröhöm* ja... no, aika paljon muutakin, mutta jätän ne kirjoittamatta tähän ja teen palveluksen maailmalle, kerrankin.