Boomtime, Confusion 31, 3174
Jaa.
Tukkani on violetti. Kaikkea oppii.
Kyllä se varmaan haalistuu aika nopeasti (toivottavasti punaiseksi, vaikka harmaa olisi aika eeppinen väri myös), mutta juuri nyt pidän hiuksistani. [Teinisydämiä]
Hetken mielijohteesta toteutettu teko, vielä ei kaduta yhtään mutta katsotaan.
Muutaman päivän takainen angsti on aika lailla hälvennyt, kuten yleensä käy. Loppujen lopuksi, jos elämän tapahtumat pyöristää lähes mille tahansa tarkkuudelle, ~ kaikista elämän tapahtumista selviää hengissä. (Aiheeseen melkein liittyvä)
Onhan tässä nyt vielä paljon setvittävää, mutta ainakaan toistaiseksi en jaksa täällä sitä kaikkea purkaa. Plus mieliala on yleisesti ottaen kohtalaisen hilpeä: työt on loppu, postissa tuli kaksi Machinae Supremacyn levyä, larppiin on kotisivujen laskurin mukaan 24 päivää (huomenna 23, että nih! Taas todiste siitä, että diskordianismi on kiistatta oikeassa) ja Ilosaareen ja Ropeconiin x ja y (ei jaksa laskea kun on ajantaju muutenkin hukassa :P) ja katsoin eilen pitkästä aikaa kaikkien aikojen ehkä ihanimman, parhaan ja ennen kaikkea gooteimman elokuvan. Ei, se ei ole Atlantis, olkoonkin että Milo edustaakin synkeää hautausmaaromantiikkaa vallan mainiosti, vaan The Crow.
Ihananhan siitä tekee, ainakin näin semianorektikkopitkätukkiin viehtyneen goottitytön näkökulmasta tietenkin a) yhdistelmä Brandon Lee-corpse paint-nahkatakki-katedraalinkatto, ja b) se varis. Muttajoo. Loistava elokuva, sisältää paljon sadetta, tarpeetonta väkivaltaa ja katanoita. (Ja Brandon Leen!)
Ja löysin vielä siitä Tristanian kappaleeseen tehdyn musiikkivideon. Siitä ei muuten enää paljon gootimmaksi mene, ettäs tiedätte, vaikka söisi samalla salmiakkiautoja.
(<3 3:38)
torstai 26. kesäkuuta 2008
maanantai 23. kesäkuuta 2008
Grrhprkl
Prickle-Prickle, Confusion 28, 3174.
On se hienoa tuntea olevansa hyödyksi. Tänään työpäivä kului vaihtelun vuoksi alavarastossa istumiseen (yleensä kun tylsistyn ylävarastossa). Leikkasin siellä sitten ajantappamiseksi tarrakopiopaperista tonttuja, mikä nyt ei ehkä kuulu työkuvaan mutta minkäs teet kun ei kukaan keksi mitään tekemistä meille. Hienoja tonttuja ne on, vaikka itse sanonkin. Keksiikö joku käyttöä joulukoristeille kesäkuussa?
Taidan läntätä ne huoneeni oveen, kunhan ensin piirrän kaikille mustat naamiot ja wakizashit, koska maailma ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi outo paikka ilman ninjatonttuja. (Huoneeni ehkä on, mutta sehän ei nyt tähän liity. Oveen jeesusteipattu WC-harja nyt vain on välttämätön sisustuselementti feng shuin kannalta, ja sen jälkeen ei muutama tonttu enää tunnu missään.)
Tajusin juuri jotain, enkä pidä siitä yhtään. Unnnnng. Onneksi en ole ikinä ollut erityisen konservatiivinen, muuten minua saattaisi haitata se, että talossa asuu eilisestä lähtien porukkaa jota en oikeastaan tunne. Mutta vaikka pyrin yleensä vannomaan muutosten nimeen, en silti oikein tahdo tottua ajatukseenkaan siitä, että näen siskojani tästä eteenpäin lähinnä viikonloppuisin. Huoh. Kyllähän ne välillä rasittaa, mutta olimme silti aika harvinaisen tiivis porukka. (Eikä tämä toisaalta tarkoita ettemmekö tulevaisuudessakin olisi, mutta kyllä, minua pännii.)
Sen lisäksi, että meille siis muutti nyt isän uusi naisystävä ja ainakin yksi hänen pojistaan, täällä pyörii tällä hetkellä puolentusinaa ylimääräistä larpparia, missä nyt ei muuten ole mitään vikaa mutta kun yksi on syli-ikäinen lapsi joka kokee ilmeisesti pakottavaa tarvetta tunkea jatkuvasti minun syliini kertomaan, kuinka hän on hupsu karhu. Uskokaa pois, se on suloista tasan ensimmäisen puolen tunnin ajan eikä juuri tässä mielentilassa ehkä muutenkaan jaksaisi. Kun lisätään vielä kyseisen piltin kymmenvuotias isoveli, joka puolestaan tahtoo taukoamatta letittää hiuksiani ja selittää legoavaruusaluksensa toiminnasta, alkaa dataaminenkin vähitellen olla yhtä tuskaa.
Olisi edes Tatu & kumppanit täällä tai joku muu jonka kanssa voisi jauhaa päätöntä scheißea sen sijaan että aina vain ajattelisi asioita ja angstaisi yksin nurkassa/koivun oksalla/blogissa. Ei sitä voi murehtia tappavan hidasta ja tylsää työpäivää, ihmispaljoudesta aiheutuvaa klaustrofobiaa, sisaruksista erilleen muuttamista, yhden elämänvaiheen lopullista kuoppaamista tai mitään yleensäkään jos paikalla on joku, joka sanoo uunia paistotakaksi. Mutta kaikki anti-angst-joukkoni ovat tällä hetkellä jopa internettien ulottumattomissa enkä kehtaa olla sosiaalinen tekstiviestienkään välityksellä kun ihmisillä on kuitenkin elämä.
En minä ole tottunut puhumaan ihmisille asioistani, mutta enpä kyllä toisaalta tähän tilanteeseen muutenkaan, joten voisi olla jännä kokeilla sellaista vaihtoehtoista lähestymistapaa, että oikeasti kertoisin ihmisille mitä ajattelen. Toisaalta ihan hyvin sekin yleensä on toiminut että pohdin asiat itsekseni läpi ja kirjoitan angstirunoja tai maalaan laivoja (terapeuttista, tuo laivojen maalaaminen). Nukkumaan en kyllä jaksa mennä vielä aikoihin, ei kesällä tarvitse nukkua. Eikä huomennakaan tarvitse luultavasti kovin virkeä siellä töissä olla, pistää miettimään mikseivät palkkaa zombeja laahustamaan varastosta toiseen. Niille ei tarvitsisi maksaa niin paljon. (Luultavasti tosin siksi, ettei kyseisiä otuksia nykyisessä todellisuudessa satu olemaan olemassa, mutta se on hidaste eikä este. Yrityksen puutetta, ja maailma on muutenkin pelkkä mielentila.)
On se hienoa tuntea olevansa hyödyksi. Tänään työpäivä kului vaihtelun vuoksi alavarastossa istumiseen (yleensä kun tylsistyn ylävarastossa). Leikkasin siellä sitten ajantappamiseksi tarrakopiopaperista tonttuja, mikä nyt ei ehkä kuulu työkuvaan mutta minkäs teet kun ei kukaan keksi mitään tekemistä meille. Hienoja tonttuja ne on, vaikka itse sanonkin. Keksiikö joku käyttöä joulukoristeille kesäkuussa?
Taidan läntätä ne huoneeni oveen, kunhan ensin piirrän kaikille mustat naamiot ja wakizashit, koska maailma ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi outo paikka ilman ninjatonttuja. (Huoneeni ehkä on, mutta sehän ei nyt tähän liity. Oveen jeesusteipattu WC-harja nyt vain on välttämätön sisustuselementti feng shuin kannalta, ja sen jälkeen ei muutama tonttu enää tunnu missään.)
Tajusin juuri jotain, enkä pidä siitä yhtään. Unnnnng. Onneksi en ole ikinä ollut erityisen konservatiivinen, muuten minua saattaisi haitata se, että talossa asuu eilisestä lähtien porukkaa jota en oikeastaan tunne. Mutta vaikka pyrin yleensä vannomaan muutosten nimeen, en silti oikein tahdo tottua ajatukseenkaan siitä, että näen siskojani tästä eteenpäin lähinnä viikonloppuisin. Huoh. Kyllähän ne välillä rasittaa, mutta olimme silti aika harvinaisen tiivis porukka. (Eikä tämä toisaalta tarkoita ettemmekö tulevaisuudessakin olisi, mutta kyllä, minua pännii.)
Sen lisäksi, että meille siis muutti nyt isän uusi naisystävä ja ainakin yksi hänen pojistaan, täällä pyörii tällä hetkellä puolentusinaa ylimääräistä larpparia, missä nyt ei muuten ole mitään vikaa mutta kun yksi on syli-ikäinen lapsi joka kokee ilmeisesti pakottavaa tarvetta tunkea jatkuvasti minun syliini kertomaan, kuinka hän on hupsu karhu. Uskokaa pois, se on suloista tasan ensimmäisen puolen tunnin ajan eikä juuri tässä mielentilassa ehkä muutenkaan jaksaisi. Kun lisätään vielä kyseisen piltin kymmenvuotias isoveli, joka puolestaan tahtoo taukoamatta letittää hiuksiani ja selittää legoavaruusaluksensa toiminnasta, alkaa dataaminenkin vähitellen olla yhtä tuskaa.
Olisi edes Tatu & kumppanit täällä tai joku muu jonka kanssa voisi jauhaa päätöntä scheißea sen sijaan että aina vain ajattelisi asioita ja angstaisi yksin nurkassa/koivun oksalla/blogissa. Ei sitä voi murehtia tappavan hidasta ja tylsää työpäivää, ihmispaljoudesta aiheutuvaa klaustrofobiaa, sisaruksista erilleen muuttamista, yhden elämänvaiheen lopullista kuoppaamista tai mitään yleensäkään jos paikalla on joku, joka sanoo uunia paistotakaksi. Mutta kaikki anti-angst-joukkoni ovat tällä hetkellä jopa internettien ulottumattomissa enkä kehtaa olla sosiaalinen tekstiviestienkään välityksellä kun ihmisillä on kuitenkin elämä.
En minä ole tottunut puhumaan ihmisille asioistani, mutta enpä kyllä toisaalta tähän tilanteeseen muutenkaan, joten voisi olla jännä kokeilla sellaista vaihtoehtoista lähestymistapaa, että oikeasti kertoisin ihmisille mitä ajattelen. Toisaalta ihan hyvin sekin yleensä on toiminut että pohdin asiat itsekseni läpi ja kirjoitan angstirunoja tai maalaan laivoja (terapeuttista, tuo laivojen maalaaminen). Nukkumaan en kyllä jaksa mennä vielä aikoihin, ei kesällä tarvitse nukkua. Eikä huomennakaan tarvitse luultavasti kovin virkeä siellä töissä olla, pistää miettimään mikseivät palkkaa zombeja laahustamaan varastosta toiseen. Niille ei tarvitsisi maksaa niin paljon. (Luultavasti tosin siksi, ettei kyseisiä otuksia nykyisessä todellisuudessa satu olemaan olemassa, mutta se on hidaste eikä este. Yrityksen puutetta, ja maailma on muutenkin pelkkä mielentila.)
tiistai 17. kesäkuuta 2008
Men nu så är du den värsta bergatroll
Pungenday, Confusion 22, 3174
Argh.
Näin viime yönä elämäni pahimman painajaisen. Luulin, ettei mikään menisi enää pahemmaksi kuin se kuusivuotiaana näkemäni musta käärme -juttu, mutta nyt en edes herännyt heti.
Niin. Siinä unessa Ropecon oli peruutettu ohjelman puutteen takia. Erisille kiitos en kävele unissani tai muuta, muuten olisin varmaan oikeasti loikannut läheiseltä sillalta kivillä täytetyt kumisaappaat jaloissani.
Tämä varmaan johtuu siitä, ettei ohjelmasta ole nettisivuilla tiedotettu mitään. Mutta eihän se tarkoita mitään, eihän? Tulen menettämään yöuneni tämän takia vielä moneen otteeseen jos ne ei kohta ota sitä ohjelmaa kaivataan -ilmoitusta pois sieltä. Edesvastuuttomat turjakkeet! Jos mielenterveys on kyseessä, älä ikinä luota joukkoon larppareita.
Pitäisiköhän vetäistä tukka violettisinimustaksi. Tai ehkä violetti ja musta riittää. Eh. Olen vähän huolissani omasta goottiutumisestani, se on viime aikoina yltynyt lujaa vauhtia. Olenhan minä jo vuosia pukeutunut lähinnä mustaan ja jäänyt kettingeistäni kiinni tuoleihin ja vaikka minne, muttahmm... Se hame jonka äskettäin ostin on jo melkein lolitatyyliä. Jos joskus hankin sellaisen pitsipäivänvarjon, saatte tökätä minua sillä silmään tai jotain. (BackStreetillä oli kyllä aika tyylikkäitä. *läimäyttää itseään*)
No, vaikka muuten olisi miten paljon angstikajalia ja -kynsilakkaa, niin mustaa huulipunaa en sentään vielä käytä kuin viime vuoden Ropeconissa. Ja conia ei ikinä lasketa.
Oi, löysin tämän!
Nyt tiedän mitä ne ruotsalaiset on laulaneet kaikissa muistamissani larpeissa illasta aamuun. En ikinä saanut selvää enkä muistanut tuosta sellaista pätkää, että olisin Googlella löytänyt, ja nyt sattumalta törmäsin siihen Sólstafirin videon kautta. Vikipeedia tietää kertoa, että kyseessä on vanha kansanlaulu peikosta, joka tahtoo ihmiseksi menemällä naimisiin herra Manneligin kanssa, mutta tämä tahtoo kristityn naisen eikä vuorenpeikotarta. Aika mälsää. ;_; Mutta sävel on ihana ja täynnä muistoja, ja tuo livenä esitetty raskaampi versio on julmetun hieno.
Argh.
Näin viime yönä elämäni pahimman painajaisen. Luulin, ettei mikään menisi enää pahemmaksi kuin se kuusivuotiaana näkemäni musta käärme -juttu, mutta nyt en edes herännyt heti.
Niin. Siinä unessa Ropecon oli peruutettu ohjelman puutteen takia. Erisille kiitos en kävele unissani tai muuta, muuten olisin varmaan oikeasti loikannut läheiseltä sillalta kivillä täytetyt kumisaappaat jaloissani.
Tämä varmaan johtuu siitä, ettei ohjelmasta ole nettisivuilla tiedotettu mitään. Mutta eihän se tarkoita mitään, eihän? Tulen menettämään yöuneni tämän takia vielä moneen otteeseen jos ne ei kohta ota sitä ohjelmaa kaivataan -ilmoitusta pois sieltä. Edesvastuuttomat turjakkeet! Jos mielenterveys on kyseessä, älä ikinä luota joukkoon larppareita.
Pitäisiköhän vetäistä tukka violettisinimustaksi. Tai ehkä violetti ja musta riittää. Eh. Olen vähän huolissani omasta goottiutumisestani, se on viime aikoina yltynyt lujaa vauhtia. Olenhan minä jo vuosia pukeutunut lähinnä mustaan ja jäänyt kettingeistäni kiinni tuoleihin ja vaikka minne, muttahmm... Se hame jonka äskettäin ostin on jo melkein lolitatyyliä. Jos joskus hankin sellaisen pitsipäivänvarjon, saatte tökätä minua sillä silmään tai jotain. (BackStreetillä oli kyllä aika tyylikkäitä. *läimäyttää itseään*)
No, vaikka muuten olisi miten paljon angstikajalia ja -kynsilakkaa, niin mustaa huulipunaa en sentään vielä käytä kuin viime vuoden Ropeconissa. Ja conia ei ikinä lasketa.
Oi, löysin tämän!
Nyt tiedän mitä ne ruotsalaiset on laulaneet kaikissa muistamissani larpeissa illasta aamuun. En ikinä saanut selvää enkä muistanut tuosta sellaista pätkää, että olisin Googlella löytänyt, ja nyt sattumalta törmäsin siihen Sólstafirin videon kautta. Vikipeedia tietää kertoa, että kyseessä on vanha kansanlaulu peikosta, joka tahtoo ihmiseksi menemällä naimisiin herra Manneligin kanssa, mutta tämä tahtoo kristityn naisen eikä vuorenpeikotarta. Aika mälsää. ;_; Mutta sävel on ihana ja täynnä muistoja, ja tuo livenä esitetty raskaampi versio on julmetun hieno.
maanantai 16. kesäkuuta 2008
Jesus approves: quality check passed
Boomtime, Confusion 23, 3174
Se on nyt sitten konfirmaatiokin ohitse. Kivaa oli sielläkin kun Marjaanan saarnat on mitä on (KebabKabum! Anarkistisin pappi jonka tiedän ^^), laulettiin jeesuslauluja (ylläri) ja öylätissä oli kovin tyylikäs Jeesuksen kuva. Kunpa olisi ollut helpompaa olla repeämättä nauramaan. Onnistuin kuitenkin, vaikka ehkä näyttikin vähän oudolta. Eikö ketään muuta edes hymyilyttänyt? Se oli hulvaton kuva! :P
Juhlat sitten jatkui, voileipäkakkua oli olemassa ja yöllä pelattiin Myrskyn aikaa kummin lasten kanssa. Pienille oli hauska johtaa peliä kun niillä oli väsyneenäkin ideoita ja Mothin hahmo oli loisto. (Kalastajatyttö joka kiroilee, perkaa kalaa ja iskee kaupungin vartijoita. No iski ainakin sen yhden.)
Ja <3^23 uusi kamerani. ^^
(Rarelle ja Jennille kiitokset onnitteluista, en muistanut vastata kumpaankaan viestiin. Pitäisi edes välillä keskittyä todellisuuteen. -_-)
Ai, ninjapiraatit on päivitetty tässä pari päivää sitten, mutta en taida niitä tänne pistää enää kun löytyvät kuitenkin tuolta. (Ja olen edelleen sitä mieltä, että joskus kyborgi Makkonen tekee comebackin tänne. Mutta ne verenhimoiset leivänpaahtimet...)
Minut valtasi tänään kovin kummallinen olo.
Istuin Retretin myymälän varaston laattalattialla tuijottamassa hillopurkkeja. Lattialla siksi että siellä on viileää, hillopurkkeja siksi että... No, en nyt ole ihan varma. Kaipa ne olivat kiinnostavia. Muttakuitenkin.
Tahdoin ihan välttämättä polttaa lippalakkeja. Tuollaisia päättömiä tuntemuksia tulee aina välillä, mutta jotenkin tuo ei käy millään tavalla järkeen. Onhan asioiden polttaminen toki hauskaa, mutta että lippalakkeja?
Päätin, että tässä oli kyse lapsuuden traumoista, koska olin joskus ihan pienenä keräillyt lippalakkeja. Ehkä ne jollain tapaa symboloivat sitä kuinka lapsena olin kouluni ainoita suomea puhuvia ja tuppasin jäämään ulkopuolelle naruhyppelyissä, salaisuuksissa ja kaikessa muussakin; niinpä keräilin lippiksiä. Mutta ei, tuo ei ole kovinkaan pätevä selitys, koska olin ihan tyytyväinen elämääni ja muutamaan hyvään ystävään suuren kaveriporukan sijasta, joten ei minulle tietääkseni traumoja jäänyt. Seuraavaksi mietin, olisiko tässä nyt kyse Erisin johdatuksesta. Ehkä hän haluaa, että poltan lippiksiä. Mutta mitä kaaoksen jumalattarella olisi lippiksiä vastaan? Ei sitä kyllä voi koskaan tietää. Seuraava kysymys onkin, että minkä takia minun pitäisi polttaa lippiksiä vain siksi, että joku randomilla toimiva jumaluus tahtoo minun tekevän niin. Eihän siitä tule mitään jos Eris päättää kaikista maailman asioista.
Menee hankalaksi tämä. Mutta löysin kaapistani pari jostain ilmaiseksi saatua lippistä ja menen tässä kohta takapihalle polttamaan ne. Ehkäpä koen sen jälkeen vaikka valaistumisen tai jotain, koska tuntuu ihan siltä että lippiksiä pitäisi polttaa.
Se on nyt sitten konfirmaatiokin ohitse. Kivaa oli sielläkin kun Marjaanan saarnat on mitä on (KebabKabum! Anarkistisin pappi jonka tiedän ^^), laulettiin jeesuslauluja (ylläri) ja öylätissä oli kovin tyylikäs Jeesuksen kuva. Kunpa olisi ollut helpompaa olla repeämättä nauramaan. Onnistuin kuitenkin, vaikka ehkä näyttikin vähän oudolta. Eikö ketään muuta edes hymyilyttänyt? Se oli hulvaton kuva! :P
Juhlat sitten jatkui, voileipäkakkua oli olemassa ja yöllä pelattiin Myrskyn aikaa kummin lasten kanssa. Pienille oli hauska johtaa peliä kun niillä oli väsyneenäkin ideoita ja Mothin hahmo oli loisto. (Kalastajatyttö joka kiroilee, perkaa kalaa ja iskee kaupungin vartijoita. No iski ainakin sen yhden.)
Ja <3^23 uusi kamerani. ^^
(Rarelle ja Jennille kiitokset onnitteluista, en muistanut vastata kumpaankaan viestiin. Pitäisi edes välillä keskittyä todellisuuteen. -_-)
Ai, ninjapiraatit on päivitetty tässä pari päivää sitten, mutta en taida niitä tänne pistää enää kun löytyvät kuitenkin tuolta. (Ja olen edelleen sitä mieltä, että joskus kyborgi Makkonen tekee comebackin tänne. Mutta ne verenhimoiset leivänpaahtimet...)
Minut valtasi tänään kovin kummallinen olo.
Istuin Retretin myymälän varaston laattalattialla tuijottamassa hillopurkkeja. Lattialla siksi että siellä on viileää, hillopurkkeja siksi että... No, en nyt ole ihan varma. Kaipa ne olivat kiinnostavia. Muttakuitenkin.
Tahdoin ihan välttämättä polttaa lippalakkeja. Tuollaisia päättömiä tuntemuksia tulee aina välillä, mutta jotenkin tuo ei käy millään tavalla järkeen. Onhan asioiden polttaminen toki hauskaa, mutta että lippalakkeja?
Päätin, että tässä oli kyse lapsuuden traumoista, koska olin joskus ihan pienenä keräillyt lippalakkeja. Ehkä ne jollain tapaa symboloivat sitä kuinka lapsena olin kouluni ainoita suomea puhuvia ja tuppasin jäämään ulkopuolelle naruhyppelyissä, salaisuuksissa ja kaikessa muussakin; niinpä keräilin lippiksiä. Mutta ei, tuo ei ole kovinkaan pätevä selitys, koska olin ihan tyytyväinen elämääni ja muutamaan hyvään ystävään suuren kaveriporukan sijasta, joten ei minulle tietääkseni traumoja jäänyt. Seuraavaksi mietin, olisiko tässä nyt kyse Erisin johdatuksesta. Ehkä hän haluaa, että poltan lippiksiä. Mutta mitä kaaoksen jumalattarella olisi lippiksiä vastaan? Ei sitä kyllä voi koskaan tietää. Seuraava kysymys onkin, että minkä takia minun pitäisi polttaa lippiksiä vain siksi, että joku randomilla toimiva jumaluus tahtoo minun tekevän niin. Eihän siitä tule mitään jos Eris päättää kaikista maailman asioista.
Menee hankalaksi tämä. Mutta löysin kaapistani pari jostain ilmaiseksi saatua lippistä ja menen tässä kohta takapihalle polttamaan ne. Ehkäpä koen sen jälkeen vaikka valaistumisen tai jotain, koska tuntuu ihan siltä että lippiksiä pitäisi polttaa.
perjantai 13. kesäkuuta 2008
Revanssi!
Prickle-Prickle, Confusion 18, 3174
Ha! Ylitin eilisen itseni ja onnistuin tänään jopa raahautumaan sinne töihin. Heräsin tosin viittä minuuttia ennen kuin piti lähteä ja olin nukkunut noin viisi tuntia, mutta mitäpä pienistä. Aika häiritsevää muuten tuon luvun 5 toistuminen varsinkin nyt kun olen aloittanut Principian suomentamisen. (Ei se esipuhe vielä kovin paha ollut, paitsi että mikä hitto on gonfolon? )
Nokuitenkin. Viime vuoden kartuttamalla kokemuksella työ oli puuduttavaa mutta yksitoikkoista, jalat kipeytyivät aika tehokkaasti kun seisoin, laahustin ja (unissa)kävelin vajaat vii... kahdeksan tuntia melkein putkeen. Työkuvaanhan kuuluvat siis randomnakit taidekeskus Retretin myymälässä, kuten hintatarrapistoolilla leikkiminen tekemisen puutteessa, töiden välttely varastosta toiseen ravaamalla, hajoavalle postikorttitelineelle kiroileminen niin ettei kovin moni lapsi kuule, näyttelyesitteitä sisältävien laatikoiden pudotteleminen varpaille, täysin tuntemattomien ja mahdollisesti olemassaolemattomien asioiden etsiminen varastoista, kuplamuovin leikkaaminen tylsillä saksilla ja muuta nykyisen yhteiskunnan säilymisen kannalta kriittistä. On se oikeasti ihan mukavaa työtä. Plus siskoni olisi kateellinen, koska myymälänakkilaiskumppanini on pitkätukkainen taikkaripoika. ^^
Ha! Ylitin eilisen itseni ja onnistuin tänään jopa raahautumaan sinne töihin. Heräsin tosin viittä minuuttia ennen kuin piti lähteä ja olin nukkunut noin viisi tuntia, mutta mitäpä pienistä. Aika häiritsevää muuten tuon luvun 5 toistuminen varsinkin nyt kun olen aloittanut Principian suomentamisen. (Ei se esipuhe vielä kovin paha ollut, paitsi että mikä hitto on gonfolon? )
Nokuitenkin. Viime vuoden kartuttamalla kokemuksella työ oli puuduttavaa mutta yksitoikkoista, jalat kipeytyivät aika tehokkaasti kun seisoin, laahustin ja (unissa)kävelin vajaat vii... kahdeksan tuntia melkein putkeen. Työkuvaanhan kuuluvat siis randomnakit taidekeskus Retretin myymälässä, kuten hintatarrapistoolilla leikkiminen tekemisen puutteessa, töiden välttely varastosta toiseen ravaamalla, hajoavalle postikorttitelineelle kiroileminen niin ettei kovin moni lapsi kuule, näyttelyesitteitä sisältävien laatikoiden pudotteleminen varpaille, täysin tuntemattomien ja mahdollisesti olemassaolemattomien asioiden etsiminen varastoista, kuplamuovin leikkaaminen tylsillä saksilla ja muuta nykyisen yhteiskunnan säilymisen kannalta kriittistä. On se oikeasti ihan mukavaa työtä. Plus siskoni olisi kateellinen, koska myymälänakkilaiskumppanini on pitkätukkainen taikkaripoika. ^^
torstai 12. kesäkuuta 2008
Menin sitten naimisiin
Pungenday, Confusion 17, 3174
Jep. Riparin leikkihäät 4evahh ja silleen. Kenen sankarin idea oli se että minun pitäisi olla morsian? :P Sain käyttää übersöpöä valkoista röyhelöpaitaa, koska sitä valkoista hametta en päälleni pistäisi vaikka mikä olisi. Sitten kun tyylini muuten oli sitä perusgoottia, niin näytin ihan vammaiselta pingviiniltä. Harmi kyllä sulhanen ei ollut mitenkään minun tyyppiäni, mutta muuten aika hauskat bileet oli. Sain peräti häälahjaksi vessaharjan, jonka kotiin päästyäni teippasin diskordianistisena sisustuselementtinä huoneeni oveen. Teh Gravity-Defying Toilet Brush is extremely amused.
Tatu (joka muuten oli Juupajoella silloin ^^) ehdotti että pistäisin kaikkia Punkaharjun aiempia riparikällejä paremmaksi ja polttaisin koko mestan. Se olisi järkevää, koska kukaan ei voisi epäillä pingviiniä, eihän? Pingviinit ei sytytä tulipaloja. No, en minä kyllä sytyttänytkään, eikä kukaan muutenkaan tehnyt mitään radikaalia. Aiemmin siellä on ainakin laskettu seurakunnan veneellä mäkeä, karattu samaisella paatilla Punkaharju Cityyn, työnnetty autoja vaikka minne ja kaikkea muuta vastaavaa mitä en muista tähän hätään.
Kyllä siellä tuli ajatteluakin harrastettua aina välillä, mutta täytyy sanoa ettei tilaa ja aikaa ollut kriittisille keskusteluille niin paljon kuin soisi. Aloin kuitenkin miettiä tarkemmin omaa suhdettani diskordianismiin - kyseinen uskonto on hyvin helppo nähdä vitsinä ja nuoruuden kapinointina, vaikka ymmärtäisikin todelliset ajatukset taustalla. En aiemmin ollut sisäistänyt ajatusta, että diskordianismi saattaisi olla oikeastikin mahdollinen, todellinen uskonto koko elämän ajan. Nyt kun tulin kotiin, tarkastelin POEEn foorumia uudessa valossa - osalla ihmisistä on perhe, joku on menossa naimisiin, jotkut ovat jo ohittaneet keski-iän. Ja siltikin he vannovat kaaoksen, sattuman, entropian nimeen.
Minä tahdon, että uskoni säilyy elämäni läpi, vaikka paradigmojen vaihtelu mielialojen mukaan ehkä onkin osa diskordianismia.
Voisin aloittaa vaatimattomasti ryhtymällä Agricolaksi ja kääntämällä Principian suomeksi. Ei helppo eikä välttämättä mahdollinenkaan tehtävä, mutta mitäpä siitä. Siinä tarvitaan sekä Paintia että sitkeää mieltä ja ehkä apuakin (onneksi veljeni sattuu olemaan olemassa, voin nakittaa jotain sillekin). Ajateltiin myös alkaa pitämään enemmän syvällisiin aiheisiin keskittyvää yhteistä blogia. Se on oikeastaan olemassa jo, mutta lisätietoja pistän sitten kun se on saatu kunnolla käyntiin.
...
Erm... Hups, tai jotain.
Tuli äsken soitto taidekeskus Retretistä ja kuulemma olisi pitänyt olla siellä töissä tänään.
Kaikkea oppii.
#&§@% Eris!
Jep. Riparin leikkihäät 4evahh ja silleen. Kenen sankarin idea oli se että minun pitäisi olla morsian? :P Sain käyttää übersöpöä valkoista röyhelöpaitaa, koska sitä valkoista hametta en päälleni pistäisi vaikka mikä olisi. Sitten kun tyylini muuten oli sitä perusgoottia, niin näytin ihan vammaiselta pingviiniltä. Harmi kyllä sulhanen ei ollut mitenkään minun tyyppiäni, mutta muuten aika hauskat bileet oli. Sain peräti häälahjaksi vessaharjan, jonka kotiin päästyäni teippasin diskordianistisena sisustuselementtinä huoneeni oveen. Teh Gravity-Defying Toilet Brush is extremely amused.
Tatu (joka muuten oli Juupajoella silloin ^^) ehdotti että pistäisin kaikkia Punkaharjun aiempia riparikällejä paremmaksi ja polttaisin koko mestan. Se olisi järkevää, koska kukaan ei voisi epäillä pingviiniä, eihän? Pingviinit ei sytytä tulipaloja. No, en minä kyllä sytyttänytkään, eikä kukaan muutenkaan tehnyt mitään radikaalia. Aiemmin siellä on ainakin laskettu seurakunnan veneellä mäkeä, karattu samaisella paatilla Punkaharju Cityyn, työnnetty autoja vaikka minne ja kaikkea muuta vastaavaa mitä en muista tähän hätään.
Kyllä siellä tuli ajatteluakin harrastettua aina välillä, mutta täytyy sanoa ettei tilaa ja aikaa ollut kriittisille keskusteluille niin paljon kuin soisi. Aloin kuitenkin miettiä tarkemmin omaa suhdettani diskordianismiin - kyseinen uskonto on hyvin helppo nähdä vitsinä ja nuoruuden kapinointina, vaikka ymmärtäisikin todelliset ajatukset taustalla. En aiemmin ollut sisäistänyt ajatusta, että diskordianismi saattaisi olla oikeastikin mahdollinen, todellinen uskonto koko elämän ajan. Nyt kun tulin kotiin, tarkastelin POEEn foorumia uudessa valossa - osalla ihmisistä on perhe, joku on menossa naimisiin, jotkut ovat jo ohittaneet keski-iän. Ja siltikin he vannovat kaaoksen, sattuman, entropian nimeen.
Minä tahdon, että uskoni säilyy elämäni läpi, vaikka paradigmojen vaihtelu mielialojen mukaan ehkä onkin osa diskordianismia.
Voisin aloittaa vaatimattomasti ryhtymällä Agricolaksi ja kääntämällä Principian suomeksi. Ei helppo eikä välttämättä mahdollinenkaan tehtävä, mutta mitäpä siitä. Siinä tarvitaan sekä Paintia että sitkeää mieltä ja ehkä apuakin (onneksi veljeni sattuu olemaan olemassa, voin nakittaa jotain sillekin). Ajateltiin myös alkaa pitämään enemmän syvällisiin aiheisiin keskittyvää yhteistä blogia. Se on oikeastaan olemassa jo, mutta lisätietoja pistän sitten kun se on saatu kunnolla käyntiin.
...
Erm... Hups, tai jotain.
Tuli äsken soitto taidekeskus Retretistä ja kuulemma olisi pitänyt olla siellä töissä tänään.
Kaikkea oppii.
#&§@% Eris!
sunnuntai 1. kesäkuuta 2008
Kesäfuckin'loma!
Pungenday, Confusion 7, 3174
Ha.
Olen lomalla.
Olen niin lomalla etten voisi olla enemmän lomalla vaikka olisin eläkkeellä. Koska eläkkeellä olevat ei ole lomalla vaan eläkkeellä, luulisin. Mutta ei se kyllä tähän liity.
Ja mihin olenkaan ensimmäiset kallisarvoisen lomapäiväni tuhlannut?
Toissapäivänä oli Panun lakkiaiset, eipä siitä kovin paljon sen enempää. Ruusupensaissa hypittiin ja voileipäkakkua oli liikaa. Vielä kun sen todistuksenkin saisi postissa, kun tuon takia en päässyt kevätjuhlaan.
Eilen heräsin yhdeltätoista ja aioin maalata. Ihan tosi, sain ihanat rakkaat vesivärinikin kaivettua kaapista ja puhdistettua pölyistä. Aikoihin ei ole ollut aikaa pitää kunnon maalausmaratoneja, leikkiä väreillä vaikka kolmeen yöllä jos siltä tuntuu, joten ajattelin ottaa vahingon takaisin nyt. Ikävä kyllä [tekosyitä joiden varjolla voin oikeuttaa sen, että istuin koneella].
Mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen, tai jotain sinnepäin, koska kyllä minä jonkinlaista luovuutta kuitenkin käytin ja ainakin punaista vesiväriä. Sain jostain äkillisen inspiraation, hain kellarista jonkun pehmolelunallen ja tuunasin siitä paljon söpömmän. No, söpö ei ehkä ole oikea sana, mutta se onkin osa tämän vuoden ropecongoottiasuani, jos niin hyvin käy että sellaisen ehdin jossain vaiheessa kasata. Jos en, se roikkuu mukana muuten vaan. Omg kawaii!
Juuri nyt minun pitäisi teknisesti ottaen olla siivoamassa huonettani että voisin maalata jossain muualla kuin sängylläni, mutta niin aina, niin aina. Ajattelin siivota sen perusteellisesti ja raahata kaiken tarpeettoman kellariin. Ja ajatushan on tärkein, eikö?
Ehdin jo kaluta kirjahyllyä jonkin verran ja löysin muun muassa ikivanhan tarinan velho Reijo Rääväkäisestä. Pitää kirjoittaa uudestaan tässä joskus, se oli paitsi keskeneräinen myös aika huono. Ninjatonttusarjakuvan löysin myös, ja sekin on kesken, samaten Risingissakin julkaistu Syyssielu. En ole löytänyt yhtään valmista teosta koko päivänä ja se on vähän masentavaa. Enkö tosiaan ole saanut aikaan muuta kuin keskeneräisiä ja keskinkertaisia tarinoita? Möyh. Niin, eihän sitä voi olettaa että pari kolme vuotta sitten kirjoitetut räpiköinnit olisivat heti olleet maailmankirjallisia mestariteoksia, mutta ettei niistä yhdelläkään ollut edes loppua. :/
Siivoaminen masentaa. Hail Eris.
Muuten, muistaako joku vielä tämän? :P
Ha.
Olen lomalla.
Olen niin lomalla etten voisi olla enemmän lomalla vaikka olisin eläkkeellä. Koska eläkkeellä olevat ei ole lomalla vaan eläkkeellä, luulisin. Mutta ei se kyllä tähän liity.
Ja mihin olenkaan ensimmäiset kallisarvoisen lomapäiväni tuhlannut?
Toissapäivänä oli Panun lakkiaiset, eipä siitä kovin paljon sen enempää. Ruusupensaissa hypittiin ja voileipäkakkua oli liikaa. Vielä kun sen todistuksenkin saisi postissa, kun tuon takia en päässyt kevätjuhlaan.
Eilen heräsin yhdeltätoista ja aioin maalata. Ihan tosi, sain ihanat rakkaat vesivärinikin kaivettua kaapista ja puhdistettua pölyistä. Aikoihin ei ole ollut aikaa pitää kunnon maalausmaratoneja, leikkiä väreillä vaikka kolmeen yöllä jos siltä tuntuu, joten ajattelin ottaa vahingon takaisin nyt. Ikävä kyllä [tekosyitä joiden varjolla voin oikeuttaa sen, että istuin koneella].
Mutta onneksi hätä ei ole tämän näköinen, tai jotain sinnepäin, koska kyllä minä jonkinlaista luovuutta kuitenkin käytin ja ainakin punaista vesiväriä. Sain jostain äkillisen inspiraation, hain kellarista jonkun pehmolelunallen ja tuunasin siitä paljon söpömmän. No, söpö ei ehkä ole oikea sana, mutta se onkin osa tämän vuoden ropecongoottiasuani, jos niin hyvin käy että sellaisen ehdin jossain vaiheessa kasata. Jos en, se roikkuu mukana muuten vaan. Omg kawaii!
Juuri nyt minun pitäisi teknisesti ottaen olla siivoamassa huonettani että voisin maalata jossain muualla kuin sängylläni, mutta niin aina, niin aina. Ajattelin siivota sen perusteellisesti ja raahata kaiken tarpeettoman kellariin. Ja ajatushan on tärkein, eikö?
Ehdin jo kaluta kirjahyllyä jonkin verran ja löysin muun muassa ikivanhan tarinan velho Reijo Rääväkäisestä. Pitää kirjoittaa uudestaan tässä joskus, se oli paitsi keskeneräinen myös aika huono. Ninjatonttusarjakuvan löysin myös, ja sekin on kesken, samaten Risingissakin julkaistu Syyssielu. En ole löytänyt yhtään valmista teosta koko päivänä ja se on vähän masentavaa. Enkö tosiaan ole saanut aikaan muuta kuin keskeneräisiä ja keskinkertaisia tarinoita? Möyh. Niin, eihän sitä voi olettaa että pari kolme vuotta sitten kirjoitetut räpiköinnit olisivat heti olleet maailmankirjallisia mestariteoksia, mutta ettei niistä yhdelläkään ollut edes loppua. :/
Siivoaminen masentaa. Hail Eris.
Muuten, muistaako joku vielä tämän? :P
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
