Flamingoes!

Setting Orange, 17. Discord, 3174.



Haa, käytiin Savonlinnan Ammattikoulussa tutustumiskäynnillä. En nyt tiedä oliko se mitenkään erityisen valaiseva kokemus, mutta olisihan sitä voinut kauniin kevätpäivän huonomminkin käyttää. Esimerkiksi opettelemalla kaikkien puolaksi käännettyjen dinosaurusaiheisten kirjojen nimet, tai...

...

Eh, oikeastaan siinä ne vaihtoehdot oli.

No joo, ei se nyt niin hirveää ollut, lähinnä rampattiin rakennuksesta toiseen ja kuunneltiin opettajia selittämässä siitä, miten siltä ja siltä alalta työllistyy nopeammin kuin muilta ja muutenkin kaikilla on kivaa eikä ruotsiakaan tarvitse opiskella kuin ihan vähän. Jooh...
Artemian oppiaineet vaikuttivat kyllä ihan mielenkiintoisilta, voisi sitten lukion rinnalla sählätä metallitaidealalla tai vaatesuunnittelussa jotain. Periaatteessa. Jos jaksaisi.

Yhteen alaan piti tutustua käytännön kautta, olin valinnut nimenomaan tuon metallikorutaide-mikä-lie-nyt-olikaan-jutun. Mikä tarkoittaa, että prässäsin jonkinlaiseen messinkilaattaan flamingon, sahasin sen irti ja tein siitä kaulakorun. Enkä katkaissut lehtisahanteriäkään kuin kaksi, hah. Ala-asteella minulla ja kaverillani oli siinä lajissa jonkin sortin ennätys palapeliä tehdessä.
Nyt minulla on messinkinen flamingokaulakoru. Mitähittoa minun sillä pitäisi tehdä? -_- On se kyllä aika tyylikäs. Ehkä voisin perustaa kultin, joka palvoo pieniä messinkisiä flamingoja? C'mon, skientologit huijaa ihmisiltä rahaa paljon typerämmillä jutuilla! Voinkin sitten elättää itseni tuolla uskonnolla. Amis kannattaa! :P
Kaverit koulussa alkoi melkein suunnitella suomi-minä-suomi-sanakirjaa, koska edes he kuulemma eivät tajua mitä sanon. Kummallista. Ratkaisin ongelman ostamalla satunnaisen kirjan (Ken Follett'n Piraatti) ja alkamalla puhua repliikeillä, jotka löydän avaamalla siitä random sivun. Keskustelut menevätkin sitten suunnilleen tätä rataa:
- Hei, mitä meille tuli matikasta?
- Ettekös te ole lehtimies? Mitä jos päätoimittaja saa tietää että käytte tämmöisissä paikoissa?
- Hä?
- Kysykää serkultani. En minä ole teistä kiinnostunut, kaunis poika.
- Okkei...
- Mutta kaikissa minun housuissani on vetoketju edessä.
- Ai sä luet jotain kirjaa. Mikä se on?
- Olen nähnyt siitä elokuvan.
- Jaa. Mut mikä se kirja siis on?
- Taloustiedettä.
- Näyttää kyllä romaanilta.
- Minä uskon silti tehneeni oikein.
- Selvä.
- Rupea munkiksi.
- Kaksneljäseittemän, olin ilman muuta rupeamassa.
- Uskotko, että Dickstein on homoseksuaali?

...

Nimesin flamingoni Dicksteiniksi. :P


Pitäisi varmaan osallistua Risingshadow'n kuukauden tehtävään ja kirjoittaa rakkausruno otsikolla 'Kaipuuni pähkinäpensaaseen'. (Oli niitä vaihtoehtoja muitakin, mutta tuo on paras.)

Pähkinäpensaita kasvaa vain etelässä.

Niin, hyvä tekosyy laiskuudelle. No ei oikeastaan kovinkaan hyvä. Muttakuitenkin.

Viihdettä(kö)

Sweetmorn, 13. Discord, 3174.

Ei helvete, yleensä en kyllä blondivitseistä paljon perusta mutta tälle repeilin vedet silmissä varmaan puoli tuntia. Jooh, yleensä ne on kyllä aika tylsiä ja niin edespäin, mutta tuo on laatua. :P Ehkä vanha, mutta loistava siitä huolimatta.

Haa, ninjapiraatissa saattaa alkaa tapahtumaankin jotain. No en tiedä. Mutta kovin montaasataa ruutua ei välttämättä jaksa lukea ninjamerirosvosta angstaamassa ihmissuhteitaan perunalle, eh? (Olen kanadialainen, dammit.)

Jooh. En taida kirjoittaa tämän enempää nyt, pitää kirjoittaa muuan novelli valmiiksi ja aika loppuu.

Koska jokainen päivä on angstaamisen arvoinen

Setting Orange, 12. Discord, 3174.

Ihmissuhteet.

UNNNNNNNNNNNNNNNNNNNGH.

Miksi kaikki on aina niin vaikeaa. Samaistun kovasti ystävämme ninjamerirosvon tunnetilaan, tai jotain, vaikkakin useammasta syystä.

En usko, että ketään hirveästi kiinnostaa kuulla minun äärimmäisen mielenkiintoisista ihmissuhteistani. Toisaalta, kovin montaa ei välttämättä myöskään kiinnosta kuulla paljon muutakaan mitä minä selitän, ja selitän silti.

Hmm. Ehkä minä kuitenkin jotain selitän.

Mutta ihmissuhteet ei ole niin viihdyttäviä, vaikka elämäni alkaa taas huolestuttavissa määrin muistuttaa jonkinlaista kohtalaisen tylsää b-luokan saippuasarjaa. No, ei siinä toisaalta mitään. Keeps life interesting, onpahan jotain ajateltavaa kun ei tiedä onko se yksi nyt ja se yksi varmaan ei ole mutta minä olen siihen ja olen sosiaalinen idiootti niin monella eri tavalla. Huzzay. Sitten vielä vanhempien avioeron, yleisen näkökannan ja pessimistisen angstin aiheuttama ei se kannata -ajatus taustalla, mutta toisaalta myös ristiriita joka aina satunnaisesti saa tajuamaan miksi ihmiset vaivautuvat rakastumaan. Khii. Argh. Tai jotain. UNNNNNNNNNNNNNNGH.

Hiiohei, mutta ystävyys on pop. Sekin on välillä vaikeaa, mutta ei ihan yhtä paljon, luulisin. Ja se ei kovin usein pääty siihen, että vihataan toisiaan ja poltetaan valokuvia ja kirjeitä psykoottinen kiilto silmissä, mikä on ihan hyvä.

Sitten pääsemmekin kaikkien teinien lempiangstiaiheeseen, eli kaveriin ihastumiseen. Jos on kyseessä ystävä, sitä ei kyllä hitossa mennä pilaamaan sillä että sählätään jotain romantiikkaa mukaan. Koska eroonhan se päättyy, tietenkin, ja sitten on luultavasti menettänyt ystävänsäkin. Mutta jos kyseessä sen sijaan on kaveri eikä ystävä, on tilanne paljon, paljon monimutkaisempi. UNNNNNNNNNNNNNNGH.

Erm... Joo, minä liioittelen tilanteita aika paljon kun olen kytkenyt saippuasarjamoodin päälle, joten älkää välittäkö. Minun hemoglobiinini on sentään 150, ei minulla ole sydän- ja verisuonimurheita. Kovin paljon, eh.

En tajua tätä blogitekstiä. Älkää tekään, fnord. :P

Arghjee

Setting Orange, 7. Discord, 3174

Heräsin sitten puoli viideltä, että ehtisin vyökokeeseen Hämeenlinnaan. Koska olin viikolla taktisesti yrittänyt säätää vuorokausirytmini niin, että saisin torstaina ajoissa unta ja voisin nukkua vähän enemmän kuin n. viisi tuntia, en tietenkään saanut unta senkään vertaa, koska en ole erityisen hyvä säätämään vuorokausirytmiäni. Autossa nukkuminen ei ikinä ole ollut vahvin lajini, joten vyökoe meni sitten vähän tokkurassa, minkä lisäksi panikoin ihan totaalisesti jossain vaiheessa kun joka suunnasta pahat mustavöiset tuijottivat kuin hampaatonta heliumlahnaa (ei, en tiedä mikä on heliumlahna, mutta olen varma että sillä kyllä kuuluisi olla hampaat). Hienoa vielä, että meiltä kysyttiin tekniikoita, jotka eivät neljännen kyun vaatimuksiin edes kuulu. Jee.

Mutta läpi se kuitenkin meni! ^^
Ja tulipa nähtyä Auvo Niiniketokin ennen kuin sekin tyyppi kuolee. Ei jäänyt epäselväksi, kun suuri ja mahtava sensei kulki sisään, että kuka täällä se hokutoryu-tyylisuunnan kehittäjä on. Näytti siltä kuin omistaisi maailman, vähintään. Ihan leppoisalta tyypiltä kyllä vaikutti, ei siinä mitään.
Hämmentävää. Oranssissa vyössäni lukee melkein fnord. Niiniketo - Illuminatus Primus? Ensimmäinen vyöaste on viides kyu! [/wannabe-salaliittoteoreetikkous]
Siinä sitten kokeen jälkeen lähdettiin eksymään Hämeenlinnan kaduille - paikallista väestöä kuulustelemalla löysimme jopa rautatieaseman. Samalla mietittiin, että onko meillä poliisit perässä, koska yksi porukasta oli lähdössä Helsinkiin tapaamaan nettituttua ja hänen vanhempansa eivät arvostaneet ja uhkasivat soittaa sosiaaliviranomaiset ja kaikki mahdolliset, ellei hän heti lähtisi kotiin. Helsingissä on vieläkin.

Kesätyöt menee aivan sanonko minne. Sanoin, että voisin olla töissä aikavälillä X, ja sitten ne pistävät aikavälille Y, ja nyt on kuulemma liian myöhäistä muuttaa kesän aikatauluja, paitsi niin että pääsisin töihin vähän ennen aikaväliä X. Toisin sanoen rippileiri loppuu Hämmennyksen 16. päivä ja työt Retretissä alkavat 14., tai sitten voisin olla töissä loppukesällä juuri silloin kun olen menossa larppaamaan. Mikä siis ei ole vaihtoehto. Pitäisi ehkä yrittää sopia pappien kanssa tästä, mutta... eh. Tuota noin. Paavikortit. Ja silleen. Turhan paljon selvittämättömiä asioita Jumalan kanssa.

Plus minulla on liikaa vastuuta toisten ihmisten elämästä. Olen itse ollut aina lähinnä sitä angstaan yksin kaapissa -tyyppiä, enkä varsinaisesti ole tottunut ongelmien purkamiseen muille ihmisille. Ei siinä mitään, voin kyllä silti toimia tukipylväänä ja kuunnella huolia ja murheita, mutta liika on toisinaan liikaa.

"UNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNNG."
-The Good Reverend Roger, poee.co.uk

Transcend humanity!

Boomtime, 72. Chaos, 3174.

On muuten Kaaoksen toiseksi viimeinen päivä. Aitona Ja Oikeutettuna (sitä paitsi kovin Tylsistyneenä) paavina julistan seuraavat viisi päivää diskordianistis-kansalliseksi kyborgiviikoksi. (Kyllä, viikossa on viisi päivää. Duumipeikko osaa niiden kaikkien nimet järjestyksessä. Osaatko sinä?) Olisin julistanut vain tämän päivän, mutta kun kello on jo paljon ja muutenkin hauskempaa olla kokonainen viikko. C'mon, cosplayaajillakin on oma viikko!

Oletko aina halunnut tehdä itsellesi robottikäden jeesusteipistä ja kävellä sen kanssa kaupungilla synkeän kyberpunkkarin näköisesti?
Ovatko sydäntahdistin ja kuulolaite ensimmäisiä haparoivia askeleita tähteinvälisiin ihmeisiin, kunniaan ja siirtokuntiin - vai ihmiskunnan turmioon?
Oletko ikinä miettinyt, miltä tuntuisi kulkea päivän ajan pahvilaatikko päässä?
Tahdotko väitellä huonekasvisitruunapuusi kanssa siitä, ovatko ihmiskehoon asennettavat mekaaniset implantit uhka vai mahdollisuus?
Pystytkö kuvittelemaan itsesi muropaketeista kyhätyssä pretoriaanikyborgiasussa, jollaisen aina kuvittelit Talvikuninkaan hahmoille?
Nyt sinulla on oiva tekosyy siihenkin!

(Aiheeseen liittyen: uusi idolini.)

Ei, en tajua mitä ponttia tässä on, koska en tunne kovinkaan montaa ihmistä, jotka innostuisivat kätensä muumioimista jeesusteippiin. Mutta kuuntelin Aarnin kappaleen Transcend Humanity, ja tuli yllättäen jumalattoman transhumanistinen olo. Kyborgit on melkein yhtä cool kuin merirosvot!
Ajatelkaa sitten, kun avaruusteknologia on kehittynyt suunnilleen samalle tasolle kuin merenkäynti 1600-luvulla - ei vielä mitään ehdottoman turvallisia loistoaluksia, mutta kauas päästään sinnikkäällä tahdolla - ja merirosvoja on taas olemassa, tähtienvälisillä radoilla ryöstämässä ohiajavia aluksia. Haaksirikko tai lankku on muuten siinä vaiheessa surullisempi juttu. Mutta vähänkö tahtoisin olla paikalla silloin. Mikään ei vain voi olla päheämpää kuin kyborgimerirosvot.

Ja tämän lisäksi esittelen (enemmän tai vähemmän) ylpeänä ihan vain tämän takia aloittamani Paint-sarjakuvan, toistaiseksi ainoan jonka yhden osan tekemiseen saattaa kulua enemmän kuin vartti:

Kyborgi Makkonen!

... Ei siinä vielä paljon pointtia ole, mutta eiköhän se siitä. Tämä sarjakuva ei ehkä tule jatkumaan kovinkaan ikuisesti, toisin kuin ninjapiraatti, mutta kyllä sitä vielä ainakin muutamia ruutuja ilmestyy. Saatan ehkä siirtyä tekemään tätä ihan oikeilla kynillä tms. jossain vaiheessa, jos vaikuttaa siltä että ideat riittävät pidemmällekin kuin hetken mielijohteesta temmatun kyborgiviikon piristykseksi.

... I Must Be Emo

Setting Orange, 70. Chaos, 3174.

Jeii! Hurraa! Sólstafir on saanut levynsä tehtyä ja julkaisee sen huhtikuussa! *Ikionnellinen* Kyllä tätä odotettiinkin. Jesh. Elämä pelastettu. On muuten hauskaa tekstiä noiden MySpace-sivut, Svavar Austmannin vaikutteina toimivat muun muassa The Burzums, The Darkthrones ja The My Dying Brides. (Joo, lopetan black metal -sisäpiireilyn)

Ja sain aikaan peräti monta ruutua ninjapiraattia.




Jee. Muuten on viime päivinä aika kulunut lähinnä seinää potkiessa, keskeneräisten kuvistöiden sähläämisessä ja muussa kovin kehittävässä. *köhköhKingdomiapelatessakröhöm* (Jooh, ja I Must Be Emo -videoita katsoessa. :P Niihin jää koukkuun, khehee.)

Stop my breathing and slit my throat,
I must be emo.
I don't jump around when I go to shows,
I must be emo.
I'm dark and sensitive with low self esteem,
the way i dress makes everyday feel like halloween.
I have no real problems but I like to make believe,
I stole my sisters mascara so I'm grounded for a week.

My life is just a black abyss,
you know, it's so dark and it's suffocating me.
Grabbing hold of me and tightening it's grip,
tighter than a pair of my little sisters jeans,
(which look great on me by the way)

I play guitar and write suicide notes,
I must be Emo

Hmm. Ensi kesästä saattaa tulla paras ikinä. Tekemistä ainakin riittää, festareita ynnä muuta hauskaa. Ja jos se yksi espoolaislarppari nyt pääsee Norjaan Weave of Faten jälkeen, niin sinnehän me lähdetään. Eeppisin road trip ikinä, heti larpista Tanskaan, sieltä sitten Norjan rannikkoa pitkin jotain Göteborg-Oslo-Trondheim-Tromsø-Kilpisjärvi-juttua ja sitten suoraan Ropeconiin. Voi tulla hauska matka kyllä. Varsinkin kun muistelee viikonloppua Kuhmoisissa, lisää siihen vielä suuremmat univelat, autossa istumisen aiheuttaman tylsistymisen (tylsyys saa tekemään paljon hyvin omituisia asioita, nimim. Minähän en siihen radiomastoon kavunnut), larpinjälkeisen yleisen sekavuuden, leiriytymis- ja kaikki muut olosuhteet, jotka sekoittavat pään melko tehokkaasti. :) (Unohtamatta Tanskan alkoholilainsäädäntöä, rofl.)
Niin. Ja Conin jälkeen on viikko koulun alkuun, se kulunee lähinnä nukkuessa -> kouluun palaaminen tulee olemaan tuskaa. Ei tuskaa niin kuin ninjapiraattimme sisäinen angstissa riutuminen, vaan konkreettista, psyykkis-ruumiillista tuskaa. Tai jotain.

Mutta the hell with it, kesästä tulee loistava. :P

Sweetmorn, 66. Chaos, 3174.

Unngh. Ainakin kaksi keskeneräistä ninjapiraattiruutua odottaa valmiiksipiirtämistä, mutta olen niin laiska olmi etten tee muuta kuin pelaan Kingdom of Loathingia. :/ Mutta toisaalta, olen siinä jo kaikessa pastamancerin ammattitaitoisuudessani yltänyt 12-levelin Spaghetti Spellbinderiksi, ja minulla on sentään uskollisena kumppanina 25 paunaa painava suklaamunasta kuoriutunut kana. Pitäisi varmaankin hankkia seuraavaksi lemmikiksi vaahteranlehti. On se hienoa kun kaikki taas tajuaa mitä selitän. Mutta minä pidän siitä kanasta, ja sen nimi on sentään Apostoli Hung Mung*, joten en minä sitä takaisin terraarioon tahdo pistää.
Hieno peli joka tapauksessa. Vaikka sen kätketyn kaupungin raunioissa seikkaileminen onkin melko rasittavaa enkä saa mistään enää kunnollisia aseita - jopa eeppinen vuohennahkasateenvarjokin alkaa olla jo turhan tehoton näitä vihuja vastaan, ja manaa loitsuihin ei saa kovin nopeasti lisää.

Mutta se nörtteilystä. Tiedättekö, mikä on koululiikunnan piirissä ainoa urheilulaji, jossa on säilynyt terve spartalainen verta ja suolenpätkiä -henki?
Aivan oikein. Umpihankiultima. Toisin sanoen mennään lumikengillä jonnekin, etsitään kohtalaisen tasainen paikka, jossa on vähintään puoli metriä lunta (eikä mieluiten kauheasti pajurisukkoa, vaikka se toikin peliin oman mielenkiintoisen lisänsä), jaetaan porukka kahteen joukkueeseen ja aletaan heitellä frisbeetä joidenkin maalintapaisten juttujen läpi. Siinä luita murtui ja päitä putoili, kun eräät pääsivät vauhtiin irronneiden lumikenkiensä kanssa. :P Ja taklaaminenhan ei voi sattua, jos pelataan lumihangessa, ehei... Niinpä varma keino saada vihreä vaahtomuovifrisbee itselleen on kaatua sen päälle ja kaataa kaikki muut siitä taistelevat pelaajat siinä samalla. Tärkeintä ei ole voitto vaan se, että vastapuolen jäsenistä mahdollisimman harva kykenee omin jaloin kävelemään pelipaikalta pois. Liechenstein!

Vyökoe lähestyy. Potkut tökkivät edelleen, etenkin etujalan kiertopotku jostain syystä, mutta lyönnit, lukotukset, kaadot ja kuristuksista ym. otteista vapautumiset alkavat olla jo hallussa. Kait. Kaatumisia on vielä harjoiteltava, etenkin käsilläseisonnasta pudottautumista, mutta sitä vartenhan takapihalla on lumihanki.
Oli hienoa tänään otella ihan kunnolla, sain noin 80-kiloiselle miehenköriläälle tehtyä kolme kuristusta matossa eikä hän saanut otetta juuri ollenkaan. Johtui ehkä siitä, että hän yritti käsivarsilukotuksia aika paljon, ja ne eivät tunnu minulla kovinkaan hyvin. Mikä on muuten hyvä juttu, mutta kun ilman kipua sitä ei välttämättä tajua luovuttaa ennen kuin jokin nivelistä sanoo krunts ja sitten ei paljoa naurata.
Hauskaksi meni siinä vaiheessa kun se ruskeavöinen kuristi minua omalla vyölläni, ei ehkä taktisesti paras ratkaisu mutta tyylikästä kieltämättä. Etenkin kun tyyppi samanaikaisesti onnitteli viidentoista vuoden täyttämisestä. :P (Sitä nuoremmille kun kuristuksia ei saa tehdä, taisin sen jossain sanoakin.) Hokutoryu ju-jutsu, se on tervehenkinen liikuntamuoto se. Ja 'Punkaharjun light contact' on jo käsite, imatralaiset ju-jutsukat aina kiroaa meitä kun kuulemma otetaan vapaaottelut vähän liian tosissaan. Eh.
___________
*Apostoli Hung Mung, muinainen kiinalainen diskordianistipyhimys. Ei ihan yhtä kova jätkä kuin kollegansa torakka St. Gulick, mutta riittävän kova, että hänen mukaansa voi nimetä sulkaamunasta kuoriutuneen kanan. Kaikkien suosikkipyhimyshän on totta kai Sri Syadasti Syadavaktavya Syadasti Syannasti Syadasti Cavaktavyasca Syadasti Syannasti Syadavatavyasca Syadasti Syannasti Syadavaktavyasca, mutta se oli liian pitkä nimeksi. Etenkin niin pienelle kanalle. Hail Eris, all hail Discordia!

Taasko tätä jargonia norjalaisista bändeistä ja larppaamisesta

Boomtime, 62. Chaos, 3174.

Hitto, ei olisi pitänyt ostaa Sirenian levyä. Ei siinä muuten mitään, mutta vähän häiritsevää kuunnella unessa, kun kuvitteellinen musta kynsilakkapullo toteaa kovin varoittavaan sävyyn: "Sireniaa et sitten ala kuunnella. Sirenia-fanit ammutaan ja hirtetään." Kahtena yönä peräkkäin, dammit, ja alkoi vähän mietityttää että olenkohan minä nyt sitten ensimmäisenä seinää vasten kun vallankumous alkaa, kuten sanonta kuuluu. Tai ei oikeastaan kuulu, mutta tästä lähtien sovitaan että kuuluu, koska... Oikeastaan en jaksa keksiä perusteluja. Mutta niin se menee.
Toisaalta kyllä ymmärrän, mikä sen kynsilakan pointti oli, koska kovin paljon ei pää kerta-annoksena Sireniaa kestä - sellaiset kappaleet kuten My Mind's Eye ja Glades of Summer ovat kyllä loistavia, mutta voisi sitä yrittää tehdä niitä lauluja enemmän eikä vain samaa uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Ja muutenkin kyllä kaikki tr00-Tristania-fanit dissaa Sireniaa. Screw you, Morten. :P

Onneksi hankin myös Octavia Speratin levyn, kun pitkään aikaan ei ole tullut ostettua mitään mielenkiintoiselta vaikuttavaa randomia. Winter Enclosuren kauniin valkoinen kotelo pisti silmään sieltä Levymestan synkän angstisen pimeän mustasta metallihyllystä. Ollakseen 'Norjan Indica', kuten veljeni takakannen kuvan perusteella lohkaisi, on kyseinen yhtye melko uskottavaa doom metalia, täytyy myöntää. Paha juttu Master Warjomaalle, joutuu luopumaan Pohjoismaiden kauneimman doombasistin tittelistä. Erm... Vai oliko se Duumipeikko? Nokuitenkin, Octavia on hieno bändi. "Girl power and all that stuff", kuten jo suuri soturi Typhan-Knee aikoinaan totesi. (Kyllä, pakko tuon tiedon on jotakuta kiinnostaa. Ainakin Duumipeikkoa. Ei, tietenkään Duumipeikko ei ole kuvitteellinen henkilö. Mitä sinä oikein luulet? Naurettava ajatuskin, ettei Duumipeikkoa muka olisi olemassa, lmao. Kuuntelet varmaan Sireniaa kun olet tuollainen ernesti.)

Jooh. Viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa Ruotsissa larppireissulla. Kuhmoisissa oli kyllä paremmat bileet, mutta hauskaa oli tuollakin. Ruoalla ei kuulemma saisi leikkiä, mutta Viking Linen seisova pöytä oli niin viihdyttävä ettei me voitu olla kokeilematta, miltä sitruunamustekala maistuu kinuskikastikkeen kanssa. Eihän se hyvää ollut, mutta toisaalta ei pahaakaan. Mustekala vain vähän ikävän tuntuinen pureskella. Blargh. Muttajoo, larppi meni sitten ilman suurempia mainitsemisen arvoisia mielenkiintoisuuksia (koska edes Duumipeikko ei jaksaisi lukea selostusta niistä juonikuvioista, jotka ovat viime kesästä asti olleet meneillään, saati sitten kirjoittaa). Sukat eivät kastuneet - pahasti - ja muutenkin ihan kohtalaisen hengissä selvittiin. Paluumatkalla tapahtui taas perinteistä laivassa koheltamista. Hytin kylppäri tai ainakin lavuaari puhallettiin täyteen kuplia käsisaippuasta ja Spritestä (sokeri sai kuplista kestäviä, ihan oikeasti melkein rehellisesti totta puhuen, eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa että jonkun mielestä nyt vaan oli ilmeisen hauskaa sotkea mahdollisimman paljon), jossain vaiheessa keksittiin tarina hukkuneesta merimiehestä nimeltä Ernesti*, ja sitten... No, tylsistyttiin ja mentiin hissillä edestakaisin. Viihdyttävää, ja kiistatta ainakin kehittävää. Mutta niin aina, niin aina.
"Saatiin papukaijamerkki hytin siivoamisesta. Minusta se oli kyllä enemmän sotkemista, mutta miten vaan."
"No kyllähän te sen saippualla siivositte."
"Joo. Ja limonaatilla."
"...Että työn sankarit vauhdissa taas."

Ostin laivalta mustan kynsilakkapullon, mutta se ei ole vielä sanonut mitään. Ehkä sen pitäisi olla kuvitteellinen, tai sitten sille pitäisi soittaa Sireniaa. Enkä minä edes tee mitään kynsilakalla, goddammit. Ehdotuksia? Voisin tietysti maalata sillä lamput mustiksi, siinä olisi tyyliä. Öh... Tavallaan. Kait.
__________________
*Ei, nämä nimet eivät muutu mielikuvituksellisemmiksi. Ernesti nyt vain kuulostaa niin tyylikkäältä. Kyseinen merimies oli saanut nimensä muuan Ernesto 'Che' Guevaran mukaan, koska hänen äitinsä oli kuubalainen tai jotain. Mutta se koko tarina on sen verran omituinen (ja laivan potkurit nyt ei vain toimi niin, sanoi Lauri sitten mitä tahansa), että saatte itse keksiä, miksi Ernesti sytytti nuotion pimeälle merelle. Paras tarina voittaa kolme käytettyä nenäliinaa, Ikea-lyijykynän ja hiuspinnin.