Koska näin se onnistuu helpoiten eikä tarvitse lähettää yksitellen ihmisille: suomennettu paavikortti Intterneteissä!
Tattadaa! Klikkaamalla suuremmaksi ja kannattaa tietenkin laittaa niitä vierekkäin arkille.
Varsinainen blogiteksti seuraa kunhan on turvallisesti joulukuu. Ja jotta voisin jatkaa nanottamistani ilman häiriötekijöitä, jätän teidät pohtimaan puolestani, kumpi versio kappaleesta Bachelorette on parempi, Björkin vaiko Voltairen. (Wow, tajusin juuri että Sjón on kirjoittanut sanat, ilmankos kuulosti niin sjónmaiselta.)
Taidan leikkiä noilla sivuelementeillä, ovat tylsiä. Niitä on kyllä hirveästi, hmm. :P
Helvetti. Toinen kolmessa päivässä. Way to go, Punkaharju. Kathairein
Minä ruostun taas - raudanlujana sateessa mustat pilvet siroina tikareina taivaalta vaalenevat hurmaavaan hukkumisen sävyyn eikä karmiinin hiljenevä virta lämmitä kun haudan harmaalle ovat kantaneet ruusuja vain pakkasen lasiset kädet Piirtävät graniittiin sen mitä kukaan ei muista tuntea Kukaan ei muista kuka on lähtenyt Kuljen läpi kuoleman lehdot sillat mikä kivisistä nimistä on sinun Me odotamme ja odotamme eikä mitään tapahdu ennen kuin ei ole mitään Miksi odottaa
Sellaista. Kirjoitin tuon ihan vain tekemisen puutteessa englanninkokeen jälkeen, seuraavalla välitunnilla sain tietää että se onkin äkisti Jannelle jonka sukunimeä en muista ja joka tappoi itsensä tänään. Kuinka hurmaavaa. En minä mitenkään paras ystävänsä ollut, itse asiassa hän oli yksi niistä jotka vielä kasilla jaksoivat aukoa päätään gootteilustani yms. mutta tuli sitä kuitenkin sen verran samoissa harkoissa käytyä että kyllä me lopulta toimeen tultiin ihan hyvin. Ei sitten vissiin enää. Huokaus. Ja keskiviikkona entinen koulunkäyntiavustaja, joka ajoi päin rekkaa. Hämäriä muistikuvia ala-asteajoilta vain, mutta kuitenkin.
(Runoa koetin korjailla sitä seuraavalla tunnilla paremmin tapaukseen liittyväksi, mutta heitin mokoman paperiläpyskän roskikseen ja suunnilleen tällaisena se jäi kuitenkin muistiin. Eli oikeastaan se ei kerro tästä, vaan sattui vain samalle päivälle.)
Älkää kuolko, ihmiset, jooko? Se on epäkohteliasta. :/
Minun huoneessani on lämmitys! Kyllähän tässä on ihan hyvin patterin hajottuakin elelty ja kylmässä nukkuminenhan karaisee, tunnetusti. Kuitenkin ihan hyvä, koska minulla on aika pitkään muka ollut lievä nuha viidentoista asteen lämpötiloista johtuen ja ulkona alkaa olla jo viileä, näin olen kuullut puhuttavan ainakin. Nimesin uuden patterin Örfingtoniksi noin kaksi minuuttia sitten. Tähän mennessä se on kantanut nimeään kunnialla. En kyllä tiedä miten moista nimeä kannetaan, mutta ei sillä väliä, se liikkuu pyörillä.
Eilenpä olin taas sankaroimassa synttäreillä, mikä se on kun ei enää kukaan jurota vain yksin kotona ja koulussa mainitse ehkä ohimennen, että juu, no täytän minä tänään vuosia. Yön ohjelma oli ilmeisesti Johnny Depp -keksejä (älkää kysykö -_-), tavallisia keksejä, yleistä urpoilua kuten hakaneulakorvarei'ittämisen äärimmäisen kiinnostunutta seuraamista ("Se on sitten mun vika jos Meeri saa aidsin." "Tuon ei varmaan pitänyt kuulostaa ihan tuolta?") sekä Sonata Arctican hoilaamisen arvoisen tuotannon läpihoilaamista (voihan nostalgiaan hukkuminen!), koska se on ainoa jota riittävän moni eli kolme osasi ulkoa. Laulamme mieluummin kuin hyvin! Olin ainoa joka laulaa niin matalalta kuin Good Enough Is Good Enough, sen siitä saa kun laulaa keskimäärin aika möriseviä lauluja. O_o Se oli omituista, vaan omituisempia keskustelunaiheemme. Niin aina, niin aina. Enkä vieläkään tiedä, miksi kaikkien mielestä on kuulemma niin mukavaa kertoa juuri minulle asioita, jotka liittyvät käsien raiskaamiseen ja eläinpornoon. Jenni tai joku kyllä sanoi että minulla on parhaat reaktiot perversseihin lausahduksiin, mutta kyllä se silti vähän pelottavaa on että kaikki nuo lauseet alkavat sanoilla "Hei Anni, tiedätkö mitä".
Hmmhmm, ja asiasta palloon taas. Miittiä ensi lauantaina, minulla on enemmän lakritsipussia kuin lakritsia, ja mistäköhän huishelvetistä taikoisin automaagisesti rahaa notta voisin ostella musiikkia kuten Diablo Swing Orchestraa sekä (etenkin) uneXpectia, joihin äskettäin törmäsin, ja lisäksi vielä vaihtelun vuoksi lähteä ninjailemaan ympäri maailmaa.
Älkää katsoko, se on animua, mutta kuunnelkaa. Tuon kutsuminen mielipuoliseksi on tosiasioiden vähättelyä! Varsinkin kun siinä on ainaki sata eri laulunpätkää putkessa ja sanoitukset ei käy silti yhtään vähemmän järkeen, vaikka ne lukisi peräkkäin. Loistoa on, vaikka ystävämme YouTube sisältää harmillisen vähän uneXpectin parhaita kappaleita.
Nyt voisin NaNottaa, ellei satu ilmaantumaan esteitä kuten messengeerius. Ai, ja laittaa vaikka Örfingtonin käyntiin, ei se tuossa vielä lämmitä kuin korkeintaan mieltä. Ja mitä otsikkoon tulee, noin niin kuin lämpöpatteriksi Örfington arvostaa kanadalaista avantgardea suuresti!
Lakritsi on korvaamatonta, huomasin tässä äskettäin. Se ei ole yhtä epäterveellistä kuin suklaa, maksaa vähemmän, on kaiken kaikkiaan goottiuskottavampaa korpinmustassa synkkyydessään ja sitä paitsi riittää pidempään, koska siinä on reikiä. (Jaa.) Niin, NaNotus etenee kohtalaista vauhtia (tuo punainen palkki eeppisessä widgetissäni on tosin vielä melkoisen masentava ja lisäksi se ei suostu ainakaan tällä hetkellä päivittymään ollenkaan vaan on jämähtänyt 3555 sanan kohdalle). Alan jopa pitää juonestani, tavallaan, ja tämä on yllättävän addiktoivaa puuhaa ainakin toistaiseksi. Sain tälläkin sankarikoneella jopa Windows Messengerin toimimaan, mwahahaa, mikä ei ehkä edistä kirjoittamista kauheasti paitsi jos lasketaan se, että nyt voi nakittaa ihmisiä potkimaan persuuksiin.
Tähtihetkiä Suomen kirjallisuushistoriassa:
Tai no, itse asiassa, Herpertti naurahti itsekseen. Kyllä hän ainakin Luukkaisen viiksille repeäisi, ja sepä vasta olisikin jotain. Nauraa päin ärsyttävän, vanhan herra Luukkaisen naamaa, niin! Mokoma kämäinen ukko, joka oli varmastikin nyysinyt Herpertin sanomalehtiä ainakin siitä asti, kun oli muutava vuosi sitten muuttanut ylempään kerrokseen. Ja ne yölliset cembalosoolot! Vasta nyt hän tajusi, kuinka paljon tuo Luukkaisen turjake oli häntä vuosien mittaan pänninyt. Herpertti pysäytti pyörän hetkeksi, otti taskustaan listan, jolle oli koonnut chutzpahinkeräyskeinojaan (tähän mennessä vain tomaattien osto, mikä sai tuon synkän, pahaenteisen luettelon vaikuttamaan viattomalta ostoslistalta), ja lisäsi siihen kohdan ”Naura päin herra Luukkaisen naamaa”. Tämä sai hänet tuntemaan olonsa karujen katujen kasvatiksi, oikeaksi roistoksi, ja se puolestaan tuntui pirun hienolta. -- Mutta nyt! Kaikki oli loppu. Laatikon pohjalla kökötti tosin keltainen kumiankka. -- Ehkä hän voisi luopua kokonaan paahtoleivänsyönnin pakottavasta instituutiosta ja siirtyä johonkin aivan toisenlaiseen aamupalaan. Mutta mihin? Kas siinä pulma. Herpertti vilkuili ympärilleen ja hänen katseensa lento pysähtyi hedelmäosaston ylähyllyllä, aivan peilien alla sijaitsevaan koriin, joka oli täynnä pieniä, oransseja, hassunmuotoisia palleroita. Kyllähän Herpertti tiesi, että ne olivat kumkvatteja, kertakaikkiaan naurettavia ravinnon kannalta ja muutenkin onnettomia hedelmämaailman kummajaisia. Mutta jokin niissä sai hänet astelemaan lähemmäs hyllyä. Kumkvatti oli oikeastaan aika kaunis sana. Hassunkurinen ja ei lainkaan suomalaiselta kuulostava, lähinnä omituisia mielikuvia herättävä ja muutenkin häiritsevä, mutta jostain syystä sitä teki mieli jäädä toistamaan. ”Kumkvatti, kumkvatti, kumkvat-tiii”, Herpertti hyräili hetken itsekseen. -- ”Miksi opossumini muuttui näkymättömäksi?” hän ihmetteli ääneen. ”Jaa-a, sitä ei moni tiedä ja harva arvaa. Luulisin, että se söi kumkvatin.” ”No niin, mutta – pitääkö sinunkin siinä viisastella. Et sinä voi heitellä elämääni minne huvittaa ja muuttaa irtaimistoani pussirotiksi ja keksiä todellisuuteen naurettavia sääntöjä vain siksi, että sinusta sattuu olemaan hauskaa-” Herpertti olisi mielellään jatkanut valitustaan, mutta hänen äänensä vaimeni, koska hänen suunsa oli yhtäkkiä täynnä lapinvuokkorouskuja. Inhoten hän sylkäisi sienet suustaan ja jäi kuuntelemaan seinän takaa kuuluvaa mielipuolista käkätystä. ”Hyvä on sitten”, hän totesi ja istuutui sohvalle. ”Arvaapa kahdesti aionko tehdä enää hittoakaan. Hauskaa romaaninkirjoitusta, niin, minä en tästä nouse tekemään enää mitään etäisestikään chutzpahiin liittyvää. Etsi uusi päähenkilö, herra Luukkainen olisi varmaan hyvin otettu mahdollisuudesta saada vaikka koko laumallinen haisevia opossumeja lemmikikseen. Minä aion nyt katsoa Salattuja elämiä ja tilata pizzan.” Happama ilme kasvoillaan Herpertti avasi television. Sieltä tosin ei tullut Salattuja elämiä. Itse asiassa ruudulla näkyi pelkkä musta tausta ja sen keskellä valkoisena hohtava rengas. ”Mitä… Eikä. Saatko sinä edes plagioida elokuvia? Eikö säännöissä kielletä sitä? Ja entä minun elämäni!”
