Kaikkeen sitä ryhtyy kun mangoksi elää

Boomtime, Bureaucracy 43, 3174

Haa! Nyt on viikonfuckingloppu, mikä tarkoittaa, että seuraavat kaksi päivää minä olen lähes päätoimisesti lähikorvessa eksymässä ja hyppimässä käpyjä karkuun (toisin sanoen valokuvaamassa syksyä). Ja sen jälkeen viikko työharjoittelussa teatterilla! Kun lisätään vielä maalaus jonka aloitin ja sarjakuva jota jatkan, alkaa tuntua jo melkein taiteilijalta.

Mutta niin, nyt täytyy sanoa että olen vaarallisilla teillä, olen nimittäin erehtynyt sotkeutumaan ihan vääriin piireihin. Vähän kyllä kaduttaa, mutta toisaalta tällainen hurja anarkia maineesta ja seurauksista välittämättä on tavallaan jännää.

Kamalaa, tiesin kyllä että pari kaveria oli niistä jutuista kiinnostunut ja yksi oli lähtenyt mukaankin piireihin, mutta kai minä vaan ajattelin että minä pysyisin näissä asioissa järkevänä. En ollut aiemmin edes harkinnut, mutta sitten välitunnilla koulun takana tuo maninittu kaveri kertoi, että ansaitsee rahaakin, ja kysyi sitten minua mukaan. Epäröin kyllä (en minä tupakkaankaan sortunut kun joskus tarjottiin!) mutta lopulta uteliaisuus vei voiton; eihän se nyt niin paha asia voi olla, tai jotain. Niinpä minä suostuin ja nyt on paha räpiköidä enää irtikään.

Niin. Minä olen nyt Punkaharjun Seurakunnan Kerhotäti. :P Kun kerroin kavereille, sain kuulla saman päivän aikana seitsemän kertaa tarkalleen samat sanat: "Voi lapsiparkoja."
Mutta kas, viime keskiviikko meni hienosti. Polttopalloa ja omppusta vanhalla ala-asteellani, ei jummijammi mitä nostalgiaa. *Wirn* Ja onhan ne aikas söpöjä pentuja, ei ollenkaan niin rasittavia kuin luulisi 5-10-vuotiaista. ^^
(Vaikka niittikaulapantoja, liiallista kajaliutumista ja eeppisimpiä goottihameita/-housuja pitääkin siellä vähän rajoittaa.)
Vielä en ole joutunut suurimman haasteen eteen, nimittäin hartauden pitämiseen. Mutta ei huolta, en minä ala mitään moraalitonta ja järkyttävää diskordianistipropagandaa (kuten paavikortteja tai todellisuutta) pilteille jakelemaan vaikka pokkana pysyminen rukoillessa voi olla vähän hankalaa (no ei, kyllä minä siihen pystyn - olenhan sentään Herpertti Makkonen, uskomaton ninja! Ei kun en olekaan, mutta ei se mitään.)

Tämän lisäksi universaali totuushan on, että "Kerhotädit saa aina kaikilta." ;P (Tuossa oli kyse kyllä suklaalevyn jakamiseen liittyvästä epätoivoisesta perustelusta, mutta tarkemmin harkittuamme porukan yhteinen lopputulos oli, että näinhän se kyllä epäilemättä on. Minä ja Krista saatiin sitten suklaata. Kerhotätiys 4evahh!!1!)