Olavi Virrasta betoniporsaaseen

Setting Orange, Bureaucracy 51, 3174

Olipas äärimmäisen mielenkiintoinen viikko. TET Savonlinnan teatterilla, yleisen terveyden kannalta hyvin jännä idea!

<- Katso tuota kuvaa.

Ei, pari sekuntia ei riitä. Katso sitä vaikkapa puoli tuntia silmää räpäyttämättä.

Seuraavaksi, tulosta se. Noin viisisataa kertaa vaikka aluksi. Ja sitten leikkaa tylsällä paperileikkurilla jokaisesta kuvasta ne valkoiset reunat pois mahdollisimman tarkasti ja taita se vaikka keskeltä. Ja istua ei saa!
Toista tätä jokunen päivä muutaman tunnin putkissa. Mikäli tekeminen loppuu, voit aina mennä keikkumaan kolmen metrin korkeuteen ompelukone- silitysrauta- ja lamppukasan päälle huterilla tikkailla samalla kun kuuntelet ikääntyneemmän rouvashenkilön innostunutta selitystä Eläkeläisistä jollekin saksalaiselle harjoittelijalle. Tai hengittää näyttämöllä liikaa tinneriä putsatessasi jonkun sankarin kengänjälkiä pois.
Ruokatunnilla et syö juuri muuta kuin erilaisia suklaa- ja vaniljavanukkaita, koska sinun on jonkin jännän keskustelun takia testattava kaikki, mitä K-marketista löytyy. Huomaat, että Danonen Stracciatelle-mikälie-juttu on uskomatonta scheißea, jonka olemassaololle ei ole minkäänlaista syytä.

Suurin osa päivästä kuluu kuitenkin aulassa tylsistyneenä istuen. Muuta ei kuulu kuin kellon tikitys, paitsi vähän väliä kun eräs ihmeellinen musta kääpiövillakoiranrääpäle juoksee ohitsesi oranssin sarvikuonolelun kanssa. Joskus myös satunnainen täti tulee sisään ja alkaa lässyttää sille hyvin, hyvin pelottavasti.
Jos oikein hyvä tuuri käy, työnantajat kehottavat lintsaamaan kaupungilla koska eivät jaksa keksiä tekemistä. Vielä paremmalla tuurilla saat ehkä nakin viedä ilmoituksia muun muassa Taikkarille.
"Missäköhän täällä on hevaripoj... eiku ilmotustaulut."
(Tässä vaiheessa taikkarihevaripoika kulkee ylös rappusia)
"No entiiä. Öö, varmaan ylhäällä?"
"Joo, näyttää ihan hyvältä vaihtoehdolta."

"... Kyllä täällä jossain on pakko vielä neljäs ilmotustaulu olla." :P

Lopun päivää voit kulkea kaupungilla länttäämässä niitä samoja ilmoituksia minne huvittaa, esimerkiksi kaikkialle, missä on Paavo Pelvon taidenäyttelyn julisteita.

Aamut kuluvat rattoisasti, kun istut betoniporsaalla ja odotat, että joku tulee paikalle ja avaa oven. Sitä odotellessa voi aina perustaa hc-punkbändin ja tehdä sille uusia hittejä, kuten musiikillisen mestariteoksen nimeltä Betoniporsas. Se kertoo pääasiassa betoniporsaalla istumisesta, ja kertoja ihmettelee miksi ohikulkijat tuijottavat häntä ja onko hän saanut potkut vai miksei hän pääse työpaikalleen. Aikansa pohdittuaan hän tulee siihen tulokseen, että onkin äitiyslomalla ja että ihmiset mulkkaavat, koska hänellä ei ole housuja. (Koskettava tarina nykyelämän paineista ja ihmisen yksinäisyydestä! Lisäksi aiheutti ohikulkijoissa omituisia reaktioita, kun rääyimme sitä kurkkumme kipeiksi. Bändin nimi on Poikasjänis & mulkkaavat ihmiset, basistia haetaan koska kumpikaan meistä ei jaksa ostaa bassoa.)

Illat sen sijaan vietät kaverin mökillä sarjakuvia piirtäen ja nukkuen, paitsi yhden, kun pääset seuraamaan Olavi Virta -musikaalin kenraaliharjoituksia. Se on hyvin mielenkiintoinen etenkin kaltaisillesi iskelmämusiikin suurille ystäville, ja kun olet vielä tuijottanut sitä Virran näyttelijän kuvaa koko viikon jatkuvalla syötöllä. (No ei, se oli yllättävän hyvä. Mutta täytyy sanoa että minua ei kyllä ainakaan enää isketä laulamalla mitään, mihin liittyy Sinun silmiesi tähden. Argh, noita kolmea sanaa ei kestä! :P Se on musikaalin nimi ja luki jokaisessa niistä tulostetuista ohjelmalärpäkkeistä tuon naaman yläpuolella. Yliannostus.)

Jaa-a. Ei se kyllä mitenkään hirveä tetti ollut, päinvastoin ihan hauska. Sitä tylsistymistä ja ohjelmien leikkaamista vaan oli liikaa (ja taikkaripoikia liian vähän - mutta laatu korvaa määrän, huivipää oli outo :P).
Vielä kun muistaisi, mitkä kaikki Virran kappaleista Poikasjäniksen piti coveroida. Ainakin Hopeinen kuu oli listalla. Levytyssopimusta odotellessa.

Kaikkeen sitä ryhtyy kun mangoksi elää

Boomtime, Bureaucracy 43, 3174

Haa! Nyt on viikonfuckingloppu, mikä tarkoittaa, että seuraavat kaksi päivää minä olen lähes päätoimisesti lähikorvessa eksymässä ja hyppimässä käpyjä karkuun (toisin sanoen valokuvaamassa syksyä). Ja sen jälkeen viikko työharjoittelussa teatterilla! Kun lisätään vielä maalaus jonka aloitin ja sarjakuva jota jatkan, alkaa tuntua jo melkein taiteilijalta.

Mutta niin, nyt täytyy sanoa että olen vaarallisilla teillä, olen nimittäin erehtynyt sotkeutumaan ihan vääriin piireihin. Vähän kyllä kaduttaa, mutta toisaalta tällainen hurja anarkia maineesta ja seurauksista välittämättä on tavallaan jännää.

Kamalaa, tiesin kyllä että pari kaveria oli niistä jutuista kiinnostunut ja yksi oli lähtenyt mukaankin piireihin, mutta kai minä vaan ajattelin että minä pysyisin näissä asioissa järkevänä. En ollut aiemmin edes harkinnut, mutta sitten välitunnilla koulun takana tuo maninittu kaveri kertoi, että ansaitsee rahaakin, ja kysyi sitten minua mukaan. Epäröin kyllä (en minä tupakkaankaan sortunut kun joskus tarjottiin!) mutta lopulta uteliaisuus vei voiton; eihän se nyt niin paha asia voi olla, tai jotain. Niinpä minä suostuin ja nyt on paha räpiköidä enää irtikään.

Niin. Minä olen nyt Punkaharjun Seurakunnan Kerhotäti. :P Kun kerroin kavereille, sain kuulla saman päivän aikana seitsemän kertaa tarkalleen samat sanat: "Voi lapsiparkoja."
Mutta kas, viime keskiviikko meni hienosti. Polttopalloa ja omppusta vanhalla ala-asteellani, ei jummijammi mitä nostalgiaa. *Wirn* Ja onhan ne aikas söpöjä pentuja, ei ollenkaan niin rasittavia kuin luulisi 5-10-vuotiaista. ^^
(Vaikka niittikaulapantoja, liiallista kajaliutumista ja eeppisimpiä goottihameita/-housuja pitääkin siellä vähän rajoittaa.)
Vielä en ole joutunut suurimman haasteen eteen, nimittäin hartauden pitämiseen. Mutta ei huolta, en minä ala mitään moraalitonta ja järkyttävää diskordianistipropagandaa (kuten paavikortteja tai todellisuutta) pilteille jakelemaan vaikka pokkana pysyminen rukoillessa voi olla vähän hankalaa (no ei, kyllä minä siihen pystyn - olenhan sentään Herpertti Makkonen, uskomaton ninja! Ei kun en olekaan, mutta ei se mitään.)

Tämän lisäksi universaali totuushan on, että "Kerhotädit saa aina kaikilta." ;P (Tuossa oli kyse kyllä suklaalevyn jakamiseen liittyvästä epätoivoisesta perustelusta, mutta tarkemmin harkittuamme porukan yhteinen lopputulos oli, että näinhän se kyllä epäilemättä on. Minä ja Krista saatiin sitten suklaata. Kerhotätiys 4evahh!!1!)

Hey, this could be our last night on earth!

Pungenday, Bureaucracy 34, 3174

http://www.xkcd.com/474/

Ei se CERN onnistunut sitten maailmaa tuhoamaan. Damn, damn, damn.
Tai ainakaan ei vielä vaikuta siltä, voihan se olla että niillä sittenkin on siellä hitaasti kasvava pikkuinen musta aukko, joka parhaillaan murmeloi hiukkastörmäytintä ja tuhoaa maailmaa. Olisi se vaan niin pirun hienoa nähdä maailmanloppu, mutta ehkä minun on taas kerran tyytyminen 21. 12. 2012 odottamiseen - silloin on ainakin melko varmasti jonkun foorumin miitti. :P

No jaa, on se ehkä ihan hyvä juttu että saamme vielä jatkaa porskuttamista maapallolla. Eihän siitä nyt yhtään mitään tulisi jos ihmiskunta ei ehtisi nähdä Haile Selassien, Etiopian viimeisen keisarin ylösnousemusta haljenneesta mangokulhosta. (Olen varma, että sitä se suunnittelee. Ovela pirulainen.)

Oli jotenkin oudon unelias päivä. Kukaan ei oikeastaan tehnyt mitään, koulukuvat lähinnä otettiin ja jostain syystä tuntui ihan siltä kuin kevätlukukausi olisi lopuillaan. Tajuttiin muun muassa, että jengi on ysin jälkeen lähdössä ihan eri kouluihin ja meidän pitää keksiä miten voidaan jatkaa The Mörköporukkana elämistä, vaikka olemmekin hajaantumassa. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että yhteydenpitoa on jatkettava. (No, melkein kaikki :P "No te ootte kyllä aika paskoja tyyppejä. Mä otan tän kaverikuvan vaan että pääsen liikuntatunnilta pois." Mutta tuo on huumoria johon on tullut totuttua tässä porukassa. <3) Sen kunniaksi menimme liikuntatunnilla ostamaan suklaata ja istuttiin auringonpaisteessa penkeillä jauhamassa scheissea, kun muuten ollaan niin kilttejä oppilaita. :P
Ainakin meillä on ropeseura! Joka kokoontuu ensi viikonloppuna. Huolestuttavaa kamaa odotettavissa, mutta ei se mitään. Sain jopa kotisivujen random-osiota päivitettyä vähän ja sanastokin pitäisi sinne saada aikaan, kun meidän koodikieli on niin pro. :)

(Eilen sain jopa aikaiseksi katsoa sen Labyrintin, ja täytyy sanoa että parasta mitä vähään aikaan olen katsonut. ^^ David Bowie on loisto, pitänee perustaa Jareth-fanikerho nyt samantien. Tosin elokuvan jälkeen kone kaatuli spontaanisti vähän väliä, syytän niitä musikaalinumeroita tästä. :P)

The Vihkosta & David Bowie -skitsofreniasta

Sweetmorn, Bureaucracy 32, 3174

Hiiohei, takaisin interneteissä. En kyllä ollut edes kunnolla poissa, vai olinko? Moni ei tiedä ja harva arvaa. No jaa, tässä kuitenkin istun, kait.

*Huokaus* Vähän aikaa sitten koulussa istuminen ei tuottanut minkäänlaista tuskaa. Päivistä selvisi nopeasti, aurinko paistoi (kuvaannollisesti) ja elämä oli jättekiva hela tiden ja kaikkea.
Miksi?
Koska minulla oli Vihko. The Vihko. Vihko, johon saattoi keskittyä jokaisen tylsän tunnin aikana ja kirjoittaa runoja, joita en muualle pistäisi, päässäsoivien laulujen sanoja sekä yleistä angstigootteiluhaaveilua. Loistava tapa tappaa aikaa ja ennen kaikkea selventää sekavia ajatuksia ja muita päässä liikkuvia epämääräisiä juttuja, kuten elämääni.
Mutta arvatkaapa mitä? Joitakuita sattuu jostain syystä kiinnostamaan minun tämänhetkinen elämäni vähän liikaa. Ja se puolestaan sattuu ärsyttämään minua tällä hetkellä aivan suunnattomasti. Eikö sitä voi tajuta esimerkiksi, että on asioita jotka tahdon pitää itselläni? Ja että jos sanon kauniisti että se on sama kuin lukisit jonkun päiväkirjaa (ja sitten vähemmän kauniisti että se on tunti turpaan jos kosket vihkoni kanteenkin) niin tuo kyseinen vihko saattaisi vaikka sisältää näitä asioita?
Ilmeisesti ei. Jos minä tahdon purkaa saippuasarjavyyhtini aiheuttamaa turhautuneisuutta tai (äärimmäisen epägoottiuskottavaa) ruusunpunaista pilvilinnailua matikantunnilla, minä tahdon tehdä niin ilman että joku sankari yrittää repiä minun henkilökohtaiset elämänkappaleeni kädestäni. Yritä siinä sitten selittää asiaa viidennen kerran ja todeta että tällaiset asiat rikkovat ystävyyksiä, kun toinen lähinnä yllyttää muitakin koluamaan reppuni läpi etsiäkseen nämä ah-niin-kiinnostavat ruutupaperisivut. Hoovee.
Eli, the Vihkoa ei tulla enää näkemään koulussa. Olkaa onnellisia. Aloitan uuden ja teen sen Salatulla, Äärimmäisen Salaisella Valtionsalaisuussalakoodikielelläni, kun nyt muutenkin toteutettiin operaatio Paluu ala-asteelle. Ei se ole sama vihko, mutta mitäpä te kylmät, julmat ja sydämettömät niinkutsutut ystävät siitä välittäisittekään. ; _ ; Elämäni on tragedia.
Öh... Niin, tällaista tällä kertaa. Ajattelin kantaa mukanani harhautusvihkoja, joihin raapustelisin tunneilla syvällisen näköisenä jotain asdfia ja odottaisin että joku nyysisi ja lukisi ne, mutta tämä kaatuu siihen ettei lyijykynällä voi linkittää Goatsea. Se pitäisi piirtää. Kamalaa.

Njoomutta, tuon tilapäisen ärsyyntymisen aiheen lisäksi menee aika samalla lailla kuin yleensä, eli epämääräisen kummallisesti. Liput lokakuulle on hankittu ja vaasalainen tulee keikalle ja elämä hymyilee! Haa. ^^ Minkä lisäksi PuRon ensimmäinen, nerokastakin nerokkaampi larppi alkaa hahmottua. Ei jumaleissan siitä tulee psykoa kamaa. Kutsumanimi David Bowie -skitsofrenia kertoo varmaankin riittävästi siitä, miten järkevää matskua on odotettavissa.
Idea meni muistaakseni niin, että kaikki larppaavat vuorotellen samaa hahmoa (yksi päättää ehkä vartin ajan mitä hahmo tekee, loput seuraavat 'varjoina' perässä). Kyseessäoleva hahmo on David Bowien poika, jonka tehtävänä on etsiä isänsä Savonlinnasta. Eri sivupersoonat tietävät eri asioita Bowien olinpaikasta, mutta he eivät saa puhua keskenään. Ohikulkijoiden apua saa toki käyttää, mutta hahmossa on pysyttävä - toivottavasti joku alkaa oikeasti selittämään random savonlinnalaisille olevansa David Bowien skitsofreeninen poika ja tarvitsevansa apua - 'Voisitko kertoa viidennelle persoonalle että David ei voi sietää Riihisaaressa kännääviä teinejä.' :P Katsotaanpa, kuinka moni kulkee vielä vapaalla jalalla ensimmäisen PuRolarpin jälkeen.
Peli loppuu sitten siihen, kun joukkio onnistuu löytämään etsimänsä paikan, jossa pelinjohtaja-Bowie on. Jos onnistuu. Ja jos en keksi mitään kieroja sivuquesteja. Hmm.

(Ai niin, ja vähänkö olisi hienoa jos kaikilla pelaajilla olisi samanlainen tukka kuin Bowiella Labyrintissa! :D Mutta taidan innostua vähän liikaa nyt.)

Tämäkin blogimerkintä liputti mitä ilmeisimmin selväjärkisyyden puolesta. Eläköön normaalit harrastukset!