Päivitys! Jälleen!

Sweetmorn, Discord 63, 3178

Edellisen otsikon pohdintaa laajentaen: mitä nämä sieraimet VOISIVAT tehdä puille? 

Hienoinen kostomentaliteetti nimittäin nostaa väkisinkin päätään tässä koivujen kuvaannollisissa kynsissä yhä kärvistellessä. Ehkä voisin ottaa tavaksi työntää nenääni joka saatans koivunsiemenen jonka löydän. Siitäs totta vie saisivat, kun kerran sinne haluavat ääliötä perimäänsä levittää. Tälle innovatiiviselle ristiretkelle voisin omistaa elämäni tyystin: kaivaa taimetkin juurineen maasta, tai oikeastaan kaikki lyijykynää ohuemmat yksilöt, ja säälimättä ne nenästää kunnes koko kurja suku olisi maan päältä hävitetty. Nööt nööt, pällit, NÖÖT NÖÖT.

Onneksi minulla on sentään syy pysyä enimmäkseen sisätiloissa vielä jonkin aikaa, kun pääsykokeet (tosin en tiedä onko sekään kauhean mielekästä, että yleensä päivän jännittävin tapahtuma on löytää kirjasta kielioppivirhe tai joskus jopa sellainen hassunhauska yksityiskohta kuin "Vainajien mukaan ihmiset panivat aseita, koruja, vaatteita ja ruokaa". Höhhöö. Olen todella ihan mainiota seuraa tätä nykyä, uskokaa pois).

Mutta kai minun jonnekin päin internettiä täytyy YO-tuloksistanikin leijua. Ensinnäkin minä jopa pääsen ylioppilaaksi huolimatta sen ikituskaisen taidehistorian kolmoskurssin megalomaanis-dramaattisesta viimetinkaanjäämisestä! Kurssejakin kerääntyi lopulta hillittömän ylisuorituksen vuoksi 76. Rankkaa. Lisäksi kirjoitin satamiljoonaa laudaturia, tai jos tarkkoja ollaan, viisi. Kyllähän nuo nyt vähän sydäntä lämmittävät, vaikka zencafékuuluisat kuusi ällää nyt jäivätkin tasan yhden pisteen päähän önnönnöö Italian katalat litosfäärilaatat önnön.

Jouduin tämän menestykseni tiimoilta myös lehtihaastatteluun ja videopätkään, jossa lähinnä mutisen jotain hyvin epäselvää vastausta hyvin yksinkertaisiin kysymyksiin, kuten "miksi olet kiinnostunut meribiologiasta" ja "joko pääsykokeisiin lukeminen on alkanut", ja tuijottelen hermostuneenoloisena ihan minne sattuu samalla kun vedän semmoista hiljaista monologia jostain merenalaisen maailman salaperäisestä kiehtovuudesta, tutkimattomista syvyyksistä, sitten välissä pitkiä taukoja joiden aikana epätoivoisen miettimiseni kiusallisuus tiivistyy kameran linssiin käsinkosketeltavaksi tuskarähmäksi. Voi jumpe. YouTube Poop, täältä tullaan! 

Koska tämän videon kuitenkin kuvasi eräs ex-taikkarilainen, jolla ainakin käsittääkseni on vahva mieltymys splatterkauhuun ja/tai zombeihin, voin sentään toivoa, että editointikin heijastelisi kyseisiä teemoja.

Nyt aion mennä maalaamaan ristiriitaisuudessaan kauan kiehtonutta comboa futuristinen asetelma jotta saisin hetken hengähtää lukemiselta (ja koska olen salaa aivan uskomattoman tykästynyt futurismiin tyylisuuntana, ks. esim. tämä touhu. Vaikutteiden ottaminen '30-luvun futuristeilta on kieltämättä aika ilmeinen märkä rätti aatteen kehittelijöiden naamaan, vaan toisaalta senpä militaristipälliydessään ansaitsevatkin). 

Näin unta, että joku intti minulle kivenkovaan, että futuristinen asetelma on jo vanha läppä. Tai voi olla, että joku sanoi oikeastikin niin, mutta en keksi ollenkaan kuka se olisi voinut olla. Tottahan sekin väite sinänsä on, en kiellä.

Mitä nämä sieraimet ikinä ovat puille tehneet

Boomtime, Discord 59, 3178

Toukokuun äärimmäinen kurjuuspotentiaali aktualisoituu jälleen. Näinköhän lie Yrjänäkin kevätpäiväin raastavuudesta kirjoittaessaan miettinyt ennen kaikkea kasvisukua Betula, tuota lauhkean vyöhykkeen katalinta olevaisuuden tasoa, joka vuosi toisensa jälkeen tekee kaikkensa turmellakseen eliökunnan kunnollisempien kansalaisten elelyn mielekkyyden. Nenää raastaa, raastaa sielua ja kaikkea siltä väliltä.

Olisipa siitepölyllä edes naama jota voisin heittää kivellä.

Ylipäänsä ehkä kaikella pitäisi olla. Nettiyhteyden pätkimisellä, univelalla, jäätelön hinnan salakavalalla nousulla, hajamielisyydellä, taidehistorialla, ehkä ääliöydellä jotenkin kollektiivisesti. 

En kyllä tiedä kuinka paljon tämä loppujen lopuksi parantaisi elämänlaatua. Voi hyvinkin olla ettei kivellä heittäminen edes olisi mitenkään tehokas ratkaisu jokaikiseen ongelmaan, vaan tämä käyttäytymismalli ainoastaan rähmäisi maailmankuvani hiljalleen brutaaliksi ja kyyniseksi saamatta siltikään aikaan mitään. Ja voisinko enää väittää olevani minkäänlainen pasifisti, jos edes noin abstraktienkin olioiden naamaa mielisin muhjoa? Sisältääkö tämä skenaario siis sen, että jäätelön hinnan salakavalalla nousulla on tietoisuus? Jos on, olisin hirviö, olisin hylännyt kaikki vähätkin periaatteeni! Ja jos ei, mitä hauskaa koko touhussa edes olisi? 

Ei. Joudun jälleen hyväksymään totuuden kaikessa karvaudessaan ja olemaan ihmisiksi myös näiden obstaakkelien edessä.*

Edellisessä päivityksessä mainittu järkyttävä yhteistaideteos on muuten nyt olemassa virtuaalisesti täällä. Saatte vapaasti palvoa sitä ja taiteellisia lahjojamme, esimerkiksi kaikenlainen rakentava kritiikki sen sijaan luonnollisesti johtaa katkeriin verivihoihin ja vuosia kestävään passiivis-aggressiiviseen kuittailuun. 

Myös-kaivattu muumiprogepöristelijä löytyi sekin, nimittäin Ritualin lätty The Hemulic Voluntary Band. Ihan on hilipakkata humppaa.

___________
*obstaakkeli on jo niin pöljä anglismi, että huvittaa. Sietäkää siis sitä.

Hemulitotalitarismi on jotenkin hieno sana

Sweetmorn, Discord 43, 3178

No jopas on ääliömäinen Bloggerin hallintapaneelin uudistus. Kaikki tällaiset uudistukset ovat toki ääliömäisiä kunnes niihin tottuu, paitsi kyllä ehdottomasti nyt tämä, joka VARMASTI on ääliömäinen vielä ylihuomennakin. Tämmöinen ääliötekstikenttä ja kaikkia tämmöisiä ääliömänttipääasioita.

Mutta se siitä. Näin olkoon. Kestän kaiken. HYVÄKSYN ASIAN. Muutoksen föhntuulet puhaltavat kuin wiatr halny lokakuisen Etelä-Puolan vuoriston murmeli- ja lumimyyrärikkailla rinteillä, ja jos kunnon vanhan bloggerpaneelin ne vievätkin mukanaan, on kyse vain siitä, että tämä on ihmisen osa. No ei oikeastaan, vaan siitä, että: ilma ei kykene vuoriston kohdattuaan ja sen vuoksi ylös noustuaan ja viilennyttyään pidättämään niin paljoa kosteutta jolloin veden tiivistyessä orografisiksi sateiksi vapautuu lämpöä ja näin ollen laskeutuessaan jälleen toiselle puolelle vuoristoa syntyy ilmavirtoja alaspäin, vinhoja ja lämpimiä kuin viltti jonka unohdin Turkuun. Niin. Siitä johtuvat muutoksen föhntuulet. Tai tavalliset ainakin.

Kävin Turussa! Syynä oli mm. Sólstafirin keikka, joka mitä maukkain esitys totta vie olikin. Erikoishienona kuriositeettina mainittakoon esim. moshaukseni määrä, jonka seurauksena pääni vielä seuraavana päivänäkin välillä ikään kuin vain putosi rintaa kohti jos päästin sitä vähänkään eteenpäin, koska mikään niskalihas ei yksinkertaisesti jaksanut kannatella sitä. Kuulostaa toden totta säälittävältä, mutta en ole ollut keikoilla viime aikoina mitenkään n. yhtään, ja voin myös hehkeän biologiaurani auktoriteetilla kertoa, ettei ihmisen niska ole sopeutunut huitomaan päätä ympäriinsä armotonta kyytiä vailla mitään ilmeistä syytä toista tuntia. Siinä ei ole mitään järkeä evolutiivisesti, hyvät ihmiset. Vaikka olisikin upeaa, jos olisi. 

Jälleen myös syntyi suurella innolla ja aamuyön voimalla yhteismaalaus!, josta toistaiseksi ei ole kuvaa mutta josta Morgan sellaisen mahdollisesti ennen pitkää taikoo jos tähdet asettuvat oikein tai muistan esmes häntä joskus muistuttaa. Siinä on mm. animulintuparveke, TV ja töpselipää, puunjuuria, hölmistyskissa, kieli ja kala, ankkuri ja ilmapalloja sekä SAATANA. Eikä siinä vielä tosiaankaan kaikki. Huolimatta kokonaisuuden ilmeisen hervottomasta kakofonisuudesta on sanottava, että kehitystä on selvästi tapahtunut näissä taiteellisten näkemystemme äpäräkimairoissa.

Samalla reissulla tapahtui myös paljon muuta, kuten Cluedoa helsinginyliopistonsalamurhaajain kerhoillassa jonne satuin, pikainen visiitti Helsingin huoltotunneleihin uuh epic UE, suklaakaurakeksejä, housuihmettelyä, sosiaalistusahdistumeilemista, Yrjänän näköinen tyyppi ja rutkasti huonoja väännöksiä Ruosteen sanoituksista, pehmoaseväijytyksiä, mangokärsimystä sekä parhain junankuljettaja, joka ennen jotain asemaa piti matkustajille mahtipontisen kiitospuheen jolle koko vaunu tirskui. 

Muuten kuuluu kaikkea hienoa myös. (Paitsi että kasvattamissani punajuurissa on jotain kurjia kirvoja! Yyh nyhyy, mutta onneksi Taikkarista löytynee joku rastapää, jolta voi lainata mäntysuopaa ja sillä niitä iskeä pataan.) Nythän lähinnä haaveilen kumkvattipuista ja ties sun mistä, pohdin kesäistä mahdollisyhteisnäyttelyä, väkerrän runoja pitkin aamuöitä kuten kunnon yökyöpeliboheemi konsaan, pänttään päivät pääksytysten pääsykokeisiin päättömän päästäisen päättäväisyydellä sekä myös suunnittelen nuuskamuikkuista tulevaisuutta (ja koetan muistaa olenko nähnyt unta vai onko Ruotsissa tosiaan joku progebändi joka on tehnyt levyn Hemulista). Kaiken kaikkiaan elo on muikeaa menoa ja tulevaisuusinnostunutta. Varsinkin pian, kunhan myös ne erään syksyn aikana roikkumaanjääneet lukiokurssit saan harteitani painamasta. Itse asiassa siis niistä hoitamatta on enää läpimätä ja houkkamainen final boss: taidehistorian kolmonen, kurjista kurjin, käpyisistä kököin, körttiläisyyksistä käsittämättömin.

Ihme listaamista nyt koko päivitys, mutta olkoon. Joskus asioita on listattava. Keksisin tuolle perusteluja, mutta on nukuttava, joten joudutte sen vain uskomaan.

Tässä myös musiikkikappale eli biisi. Hyvää kevättä.

Rikos ja sämpylä

Boomtime, Discord 14, 3178

Minä aloin kirjoittaa dekkaria. Parodiaa, yllättäen. Koska Liken kilpailu ja AIKAA, viimein, touhuta kaikkea vähän vähemmänkin Rakentavaa ja Hyödyllistä kuin kirjoituksiin lukeminen. Ei sillä, etteikö tämä toki olisi oikeinkin rakentavaa ja hyödyllistä. En yhtään vielä tiedä millaiseksi juoni oikein rakentuu, enkä oikeastaan päähenkilönkään luonteenlaatua kovin tarkasti, kunhan sompailen NaNo-kokemusten tuoman autuaan mitä-hittoa-tässä-juuri-tapahtui-pokan suojissa tulittaen näppäimistölle ihan mitä sattuu ja ihan miksi sattuu. Sen tiedän, ettei tässä murhata ketään, koska turhaa synkistelyä. Parkkeerataan vain invapaikoille luvatta.

Tämä tumma hahmo katsahti nopeasti ympärilleen ennen kuin luikki kohti ostoskärryjä. Hänen jokainen elkeensä oli syyllisen, lainsuojattoman: pystyin miltei kuvittelemaan sen kylmän hien, joka virtasi hänen ohimoiltaan kohti leukaperiä, sen hermostuneen tärinän, jolla hänen kätensä asettivat kolikon kärryihin ja vetivät ne ulos katoksesta. Samat kädet, jotka äsken olivat ohjanneet tämän punaisen auton kylmäverisesti väärään parkkiruutuun, lavealle polulle: samat kädet, jotka pian koskettelisivat leipähyllyn sämpyläpusseja kuin kenen tahansa kädet. Ja sämpylät vaikenisivat. Eivät ne kysyisi ottajansa omastatunnosta, eivät hyväksyisi eivätkä tuomitsisi tämän tekoja. Ne olivat sämpylöitä.

"Ne olivat sämpylöitä." Kirjallisuuden Nobel, olen sanonut tämän ennenkin ja tulen sanomaan tämän vielä monta kertaa: valmistaudu.

No mutta lukio on tosiaan ikään kuin loppu. Totta puhuen minulla on vielä hieman kuvailmaisun perusteita ja taidehistoriaa suorittamatta, mutta ihan hyvinhän tässä vielä ehtii ikään kuin tavallaan niin kuin ömh ja näin.

Kirjoitukset joka tapauksessa sujuivat ihan maukkaasti. Yhtään ei stressannut ei. No vähän ehkä stressasi. Ei kuitenkaan stressaa enää. Hohhoo. Ensimmäiset päivät olen vain perseillyt yhtäänmitääntekemättömyyden suloisessa syleilyssä, hiimaillut ulkona etsimässä kiipeilypuita, lukenut Murakamia ja miettinyt, miten paljon kaikkea ääriylihienoa, kirjoitusten aikana päähän pälkähtänyttä mutta silloin valitettavan toteuttamattomissa ollutta taidepörinää ehdin nyt tehdä ja mistä aloittaisin. Aloitin sammalgraffitikokeilusta, ja tällä kertaa sisätiloissa, koska vuosia sitten kun ensi kertaa sitä yritin eräällä parvekkeella, jonne veljeni oli opettanut variksia käymään, nokittiin koko töhkä pois ennen kuin ehti se juuri kasvaakaan.

Hain myös Helsinkiin akvaattisiin tieteisiin. Lomaketta täyttäessäni muistelin jo-melkein-voitonriemuisena, kuinka löin joskus yläasteella vedon siitä, että jos minusta tosiaan tulee joskus meribiologi, ostaa eräs sosiopaattiystäväni minulle sinä päivänä hautakiven. Lähinnä sisustuselementiksi siis, tai mistä minä muistan mitä silloin on tullut mietittyä. Jos taas jotenkin päädyn jollekin muulle alalle, joudun minä ostamaan hänelle arkun. Motivaatiota tuo vinhasti tämä, koska kalliitahan arkut ovat, ja pitkä tie kuljettavana siihen päivään, jona viimein Cousteaun jalanjäljissä samoan valtamerten tutkimattomia syvyyksiä mitä erikoisimpia elämänmuotoja ja ekosysteemeitä väsymättömänä kartoittaen, sanattomana kumartaen sen syvänsinisen hiljaisen maailman lakien edessä, jonka valtapiiriin olen tiedonjanossani tunkeutunut pilkon ja ryhmittelen lapamatojen ruoansulatusjärjestelmiä kumisaappaat märkinä ja hattu lokinpaskassa jollain jumalanhylkäämällä saaristomeren luodolla.

Minkä taakseen jättää, sen jne.

Boomtime, Chaos 7, 3178

Olen iltapäiväkolmesta lähtien keskittynyt pelkästään lukion äidinkielen oppimäärään, josta minun nimittäin olisi tämän viikonlopun aikana saatava kasaan puolet. Kello on pian kaksi. Koskapa touhu sujuu sen verran hienosti, että olen ehkä puolessavälissä jo tänään, herää kysymys: eikö näitäkin halvatun portfolioita olisi voinut tehdä joskus vähän aiemmin.
Olisi esimerkiksi voinut jo vähäsen, kainosti ja hellästi, aloitella vaikka ihan niiden kurssien aikanakin. Niillä lukemattomilla tunneilla, jotka sen sijaan istuin, ainakin vertauskuvallisesti ja luultavasti myös kirjaimellisesti, kaivelemassa nenääni. Mutta ei auta: lusmuilu on tieni, ja se tie on minun hyväksyttävä. Tai tehtävä parannus, mutta katsokaapas kun teen hohoho

Hienoin asia, mikä tästä pään hillittömästä tekstinkäsittelyräjähdyksestä on seurannut, on se sellainen tietynlainen irtautuminen kielestä, ns. lämpimämpi-efekti, jonka saa aikaan myös toistamalla jotain sanaa riittävän kauan. Tuo on vielä yksittäisillä sanoilla ihan siedettävää, mutta nyt, väsyneenä ja nälkäisenä, kun koko päivä on kulunut sanoja pyöritellessä, tulkitessa ja järjestellessä, lähestyn jokaista etenkin vähänkin erikoisempaa sanaa jotenkin siten, että minun pitää erikseen hahmotella päässäni sen merkitys. Sitä ennen se vain kuvaa äänteiden sarjaa, joka yhtä hyvin voisi olla vierasta kieltä.
Ymmärtämättömänä? Apurahahakemuksen? Voi jeesus. Hihitys ei lopu milloinkaan.

No, mutta sitten takaisin analysoimaan Poea!
On sellainen kutina nimittäin nyt että tulee hyvä analyysi.

ILMESTYS

12Ja tapahtui vuonna 3178, Kaaoksen viidentenä päivänä, sinä Laskevana Appelsiinina joka myös Pyhän Apostoli Hung Mungin pyhänä apostolihungmunginpäivänä tunnetaan, 12että paavi* astui ovestansa sisälle huoneeseen. 14Paavin oli määrä, kuten ääni hänen sydämessään käski, 15toimittaa tiettyjä rituaaleja jotka liittyivät joko Pyhän Apostoli Hung Mungin pyhään apostolihungmunginpäivään 16tai sitten johonkin muuhun. 17Jokin muu on tietysti vaihtoehdoista todennäköisempi, 18sillä paavi oli hyljännyt aatoksistaan tietyt Principia Discordian osat 19ja kovettanut sydämensä esim. koko pöljälle kalenterijärjestelmälle. 11Niin paavi ryhtyi toimeen.

20Samassa taivaat aukenivat ja paavin torvet täyttyivät tuhansien korvien jylystä. 21Nimenomaan noinpäin. 22Valo täytti huoneen ja välkkyi tuhansissa Herran Robotti Yksi Sarvis Hyökkäyksen väreissä 23sokaisten paavin silmät ja ylikuormittaen hänen verkkokalvonsa tappisolut 23siten, ettei hän koskaan enää erottanut kansainvälistä Kleinin sinistä tavallisesta tummansinisestä 23tai sitten hän näin vain väitti välttääkseen syyntakeettomana läksytyksen väriopin tunneilla, 23kun ei niitä alun perinkään osannut toisistaan erille sanoa.
24Ja valo välkehti kuin diskoteekin efektihörbylät, vaikkei missään minkääntyyppistä strobovaloa näkynyt, 25ja paavi huudahti taivaita kohden: "NO MITÄS HELVETTIÄ NYT TAAS?"
26Ja taivaasta laskeutui Herran Robotti Yksi Sarvisen Hyökkäys Enkeli Gabriel 27delfiinien vetämissä kultaisissa etc you know this shit already vaunuissa, kohottaen loimuavan miekkansa kohti paavin kasvoja. 28Ja voi kuinka se loimusi, loimusi niin kehvelisti, 29että paavi joutui silmiään siristämään kuin herätessään yöllä vessaan ja laittaessaan loisteputken siellä päälle.
30Ja Hyökkäys Enkeli Gabriel sanoi: "Voi jumalauta Anni, vaikka kuinka sait kilon cashewpähkinöitä joululahjaksi, ei niitä ehkä kannata syödä puolen kilon annoksissa. 31Ei oikeesti, jeesus mikä mäntti."
32Sanottuaan tämän katsoi enkeli paavia TUIMASTI ja lähti sitten tekemään jotain mielekkäämpää 33jättäen kuitenkin yhä välkehtivät valonsa päälle 34ihan kiusallaan.
35Ja paavi jäi istumaan alun perin yhdeksänsadan, nyt ehkä kuudensadan gramman painoinen cashewpähkinäpussi vierellään, 36miettien sitä jumalallista sanaa, joka hänet oli valittu kuulemaan.
38"Perhana. Oli tämä nyt sentään roimasti parempi ilmestys kuin Marialla aikoinaan", 37hän mietti huojentuneena.
______
*eräs paavi, ei silleen niinku THE paavi

Also, Hyökkäys Enkeli Gabriel, sellaisena kuin tässä uskonnollisessa dokumentissa esiintyy, ei millään muotoa liity erääseen Feder&Schwertin Engeliin, toivottavasti