JA MITÄS HUPAISAA TÄNÄÄN

 Setting Orange, Aftermath 28, 3176

1. Sellainen kutina perseessä, spesifimmin ilmaistuna oikeastaan sellaisia verenpurkaumia jaloissa, että verihiutaleet viipottanee taas jossain ihan muualla kuin missä olisi kivaa ja mukavaa. Seuraavien verikokeiden tuloksiin asti voitte kenota mahdollisia arvoja sekä eräänlaisena lisänumerona sitä, joudunko tällä kertaa osastolle vaiko vain syömään taas prednisonia niin että repeää riemu sekä mahalaukku. Olisipa ihan helvetin siistiä jos elämä tässä jossain vaiheessa lakkaisi pyörimästä pelkästään verikokeiden tulosten, jatkuvan tuskan & huolen ynnä mahakivun ympärillä.

(AGHDGAGHHH ei vieläkään gastroskopiaa, tietäisi edes varmasti, että mahaa tosiaan näyhertää pelkkä gastriitti. Joka nyt ei välttis kovin tehokkaasti parane edellämainitun kortikosteroidin nykyistenkään annosten hellässä syleilyssä, muttei kuitenkaan merkitsisi väistämätöntä kuolemaa!!1, toisin kuin erinäiset harvinaisemmat, samoilla oireilla varustetut tilat, jotka nyt vain sattuvat väkisinkin hipsimään mieleen tässä viikkojen rauhallisesti eteenpäin rullatessa.)

Klik klik jos ei näe. En kyllä edes ihan voittoriviä saa, sentään.

2. Taloyhtiön kokoustajat ilmeisesti kokoustivat, että putkiremontti olisi jeppistä, ja näin ollen tammi-helmikuun ajan on armas Källi Kommuunimme asuinkelvoton. Tämähän tarkoittaa parhaassa tapauksessa sitä, että voimme järjestää toiset tuparit, koska muutamme jonnekin toisaalle pysyvästi edestakaispaskailun välttämiseksi. Todennäköisempää kuitenkin on, että a) minä olen kuitenkin silloinkin vain osastolla letkuissa ja störbäkkeissä ja b) loput kommuunisteista nukkuvat Pikku Kakkosen puistossa veneiden alla, koska unohdimme hakea asuntoa tai sellaista ei kukaan avulias sielu tahtonut vuokrailla.
Odotamme jännityksellä.

3.  Oikeastaan vähän turhaa maksimoitsea kurjuutta selittämällä siitä kaikille koko ajan. Ajattelin että parantaisi fiilistä tai vaikka lieventäisi ahdistusta jos avautuisin siitä, mutta sen sijaan maailma onkin yllättäen edelleen persiistä, minkä lisäksi kaikkia välittömässä lähiympäristössä majailevia/oleilevia myös hajottaa äärettömästi kun en pysty kuin selittämään paskaa.
Aloitan siis uuden positiivisen kristallidelfiinivaloenergia-elämäntavan  järjestelmälliset, tarkkaan harkitut sekä kerrassaan hyiset kostotoimenpiteet universiumia kohtaan.

WE WILL MARCH ON A ROAD OF BONES

Aloitan närsimällä muropaketista pelkästään paremmanmakuiset, siis jogurtilla päällystetyt murot.

Taasjotain tätä

Prickle-Prickle, Aftermath 22, 3176

Ensin ilmoitusluontoinen asia. En ole vieläkään päässyt oikein yli siitä, että Liechensteinin hallitsijan nimi kokonaisuudessaan on joku Johannes "Hans" Adam II Ferdinand Aloys Josef Maria Marko d'Aviano Pius von und zu Liechtenstein. Joo okei, aateliset tykkää pitkistä monimutkaisista nimistä ja tuo on ihan siisti (no varsinkin söpöä kun pelkkä von ei riitä vaan pitää lisätä und zu), mutta Josef Maria.

Mitäs persettä, Liechenstein?
Tämä vahvistaa käsitystäni siitä, että kyseessä on maailman loistoisin valtio ehk ikinä, ja sinne on joskus tehtävä pyhiinvaellus tai sentapainen ikään kuin.

No mutta näyttääkö tämä jannu muutenkaan aivan terveeltä? Hymy on ihan hivenen häiritsevä. Siinä miettii että ai saatana jätkät, olen joku kuningas ja lisäksi Josef Maria.

Seuraavaksi piti päivitellä vointia ja kaikkea tällaista, niinpä niin. Kaikki on edelleen vähän hämyä enkä nuku mitenkään merkittävän paljon välttämättä öisin, mutta syön vähemmän kortisonia ja näkökenttä esmes siis pysyy jotakuinkin paikallaan. Verihiutaleetkaan ei hetkeen ole laskeneet mitenkään merkittävästi, sadantuhannen yläpuolella heittelevät, mikä on ihan pätevää jo vaikkei normialarajaan yletäkään.

Sen sijaan mahaan sattuu edelleen eri julmetusti! Sitäkään ei ole tutkittu enempää, koska menee kortisonin sivuvaikutusten piikkiin nätisti hemaisevasti noin. Haluaisin edelleen ehkä gastroskopian siksikin että lapset tykkää oksentaa jne.
Sen sijaan sain taas lisää lääkkeitä, kalsiumlisää tällä kertaa koska näillä kortisonimäärillä on teräsbetoniluustonikin kohta entistä teräsbetonia. Hajottaa kun menee koko ajan vain rahaa niin saatanallisesti ja öbnöbnö, sentään nämä maistuu raikkaan sitruunaiselta sokerilta, vähän kuin karkkia söisi. Karkkia jota tölkillinen maksoi sen parikymppiä ja joka ei ole edes kovin maukasta eikä muutenkaan mielekästä. No mutta päätä joka tapauksessa kuvataan lisää taas ensi viikolla (koska onhan sekin aika mukavaa), tällä kertaa leukaa jonka luussa on eräänlainen kyhmynomainen muodostuma. Joka siis periaatteessa on saattanut olla siinä aina ennenkin, ihan vain rauhanomaisena kyhmynä kyhmystellen. Jopa toivottavasti.

Tässä eräänä hetkenä oli muuten uskomattoman hieno fiilis, tuntui että mihinkään ei merkittävästi sattunut ja etten lisäksi varmaan ole kuolemassakaan mihinkään randomsyöpään joka näkertää minua sisältäkäsin hyvää vauhtia ilman että huomaankaan. No mutta se meni ohi.
 Mitäs muuta. Joo. Ei tämä tästä kirjoittamalla miksikään parane. Tämän tekstipohjaisen verbaalioksennuksen teille tarjosi Herbertina Merrique V & Itkelmäorkesteri Kakkakuu