maanantai 28. tammikuuta 2008

Pungenday, 28. Chaos, 3174.


Jesh. Blogi.


...


Ei helv... Ei minun elämässäni tapahdu mitään, mistä kannattaisi kirjoittaa blogia. Mutta ei se mitään, voin täyttää tätä tilaa angstaamalla sitä, kuinka elämässäni ei tapahdu mitään, mistä kannattaisi kirjoittaa blogia. Ajattele nyt, miten sanoinkuvaamattoman kauhea on elämä, jossa ei tapahdu mitään, mistä kannattaisi kirjoittaa blogia! Se on vähän kuin kävelisi kaikessa rauhassa pihatiellään ja näkisi tienreunassa violettiin villakangastakkiin, purppuransinertävään hameeseen ja laventelinväriseen kaulahuiviin (sekä tietenkin sen kanssa yhteensopivaan baskeriin) pukeutuneen mummon, jäisi tuijottamaan sitä outoa ruskeaa, kulunutta käsilaukkua, jota kyseinen vanhempi rouvashenkilö kantaa, ja seuraavassa hetkessä joutuisi hyppäämään ojaan väistääkseen ohiajavan auton ratissa istuvaa kirahvia, jolla on Gatling-konekivääri.

Niin. Kauheaa.

Kannattaako tästä nyt kirjoittaa blogia? Vastaan: ei kannata. Mutta sehän ei minua liikuta.
Minä en ole se elämätön olmi, joka tällä hetkellä lukee tätä tekstiä, vai kuinka? (Niin, minä olen se elämätön olmi, joka kirjoittaa tätä, mutta se on mitätön pikkuseikka.)
Ollakseen blogi tämä on muuten aika uskomatonta scheißeä. Pitäisiköhän minun sanoa jotain järkevää. Kuten... no, kertoa päivästäni tai jotain. Well, let's give it a shot, ei se Sakkeuskaan kuollut vaikka puuhun kiipesi.
Paitsi sitten haimakirroosiin, mutta se olikin myöhemmässä elämänvaiheessa. Mitäs otti mallia Jeesukselta alkomahoolin käytössä, kai se olisi järjen pitänyt sanoa että kuka tahansa ei voi juoda kuin Jumalan poika. Puiden kanssa tällä ei silti ollut mitään tekemistä, vihreiden keijujen kylläkin.

Uskomattoman hieno päivä tänään. Siis ihan mahtava, kertakaikkiaan upea. Oikeastaan se ei sisällöllisesti juurikaan poikennut muista päivistä, mutta ei sillä väliä. Auringonnousu oli niin loistavan oranssinpunainen, paikoin jopa karmiinisävyihin vivahtava ja häikäisevän kaunis, että melkein harmittaa, että vietin sen istuen linja-autossa matkalla kouluun. Toisaalta, koska linja-autossa istuessani kuuntelin noin viidesti Machinae Supremacyn Roninin, joka omituista kyllä on ehkä jopa ah-niin-ihanaa Tender Trip on Earthia kauniimpi laulu, ei sitä voi menetykseksikään laskea.
Bunkkerin rakentamista takapihalle pitää muuten taas jatkaa, tai ehkä riittää, jos vetää paperipussin päähän ja menee penkin alle. Joka tapauksessa on vastuutonta käytöstä eräiltä olla yli viikko täysin poissa netistä - miettisi nyt miten valtaisa järkytys se muille on. Lopunajat lähellä, sanokaa minun sanoneen.
Hei, minä onnistuin kertomaan jotain päivästäni! Whee. Aika vähän, mutta tästä se lähtee. Luetko tätä vieläkin? Uskomaton tyyppi. Vaikka ulkona on noin nätti sääkin ja kaikkea. Ehkä Serla voisi lahjoittaa osan ilmastonmuutoskampanjallaan keräämistään rahoista, jotta sinulle voitaisiin perustaa ihan kunnon varoilla toimiva tukiryhmä tai jotain. Tai voisit hakea EU-tukea, niin minä ainakin tekisin, tiedätkö. Ei se ole häpeä, jokainen tarvitsee apua jossain elämänsä vaiheessa, ja tuota ei nimittäin millään julkisella terveydenhuollolla korjata. Onnea sinulle.

Joomutta. Tässä yhtenä päivänä selasin ropeconkuvia viime vuosilta, seurauksena hirveä angsti. Mutta onpahan taas suunnilleen puolet vuodesta lusittu, ennen kuin seuraavan kerran pääsee kyseiseen tapahtumaan. Ja sitten tietysti toinen kesän kohokohta, larppaamaan Ruotsiin... Voisi olla tiuhempaan tahtiin niitä pukutalkoita ja muuta vastaavaa, olisi jotain tekemistä. Sigh. :/ Pitäisi varmaan kiivetä taas radiomastoon tai tehdä jotain vastaavaa rutiineista poikkeamista, tätä ei nimittäin minun pääni kovin pitkään kestä... Otin tavoitteeksi jo pitkä aika sitten, että tekisin joka päivä jotain, mitä en ennen ole kokeillut, mutta se on unohtunut viime viikkoina.

Mutta tänään on ihan loistava päivä. Hah!


Edittiä: Hmm, miksiköhän osa tekstistä on noin pienellä. No, ehkä se korjaantuu.

Ei kommentteja: