Paluu menneisyyteen jne

Prickle-Prickle, Aftermath 47, 3177

Kävin muinaisia julkaisemattomia blogitekstejäni läpi. Sieltä löytyi kaikkea, kuten mietiskelyjä sen suhteen, että mistäköhän nämä ihmeen mustelmat on tulleet ja pitäisikö käydä lääkärillä. (Jotenkin sympaattista. Voisipa mennä taaksepäin ajassa sen verran että voisi taputtaa silloista itseäni päähän! Ai että.)
On a related note: tiedättekö kenellä on, ihan ilman lääkityksiä ekaa kertaa reiluun vuoteen, ihmiselle jopa virallisesti normaali määrä verihiutaleita? Ette koskaan arvaa! Okei, kaikilla teillä ehkä, mutta silleen, kenellä muulla?
No mutta sitten löysin myös settiä, jonka julkaisematta jättäminen kyllä harmittaa, mutta jota ei enää olisi kauheasti mieltä julkaista. Kuten liftausfiiliksiä Norjasta, kun juuri olin päässyt surffimajalle asti. Ja jotain hienoa selitystä siitä, että taannoisissa seurakuntavaaleissa ei vallinnut todellinen demokratia, koska jumalia, joiden kannattajia sai äänestää, oli kuitenkin vain yksi. Kai nyt sentään olisi hienoa järjestää muutaman vuoden välein ihan kirkon sisällä äänestys siitä, että voisiko palvottavaa entiteettiä vaihtaa?
Hirveää masentelua myös johonkin aikaan introversiosta ja aikaansaamattomuudesta ja sen sellaisesta. Sitten runoja, mutta harmillisen vähän, ja jos nyt ikivanhasta materiaalista puhutaan, myös Työnhakuterroristin keskeneräisiä edesottamuksia. Pitäisiköhän jatkaa sitä projektia. No en jatka kuitenkaan että turha haikailla. Ja kertomuksia vanhoista miiteistä.

Suoritin äskettäin visiitin Turkuun, kuten oli ollut suunnitelmissa jo hyvän aikaa, morjenstamaan sikäläisiä sekalaisia sankareita. Seurasi muun muassa maalaustaidetta. Epämääräistä jatkoa siis taidehistorian merkkiteokselle Nistin kylpyhetki, sama työpari Morgan & Minä kun tarttui jälleen siveltimiin, kumpikin lähtien taas työstämään omaa osuuttaan vastakkaisilta puolilta kangasta. Kuva siitä on täällä, eräänlaisena bonusmateriaalina näkyy kauniisti myös Morganin peittoa! Maalaushan on kuitenkin jopa peräti paljon hienompi kuin tuo aiempi, ehkä tietyllä tapaa myös, no, harmonisempi kokonaisuus. Vaikka siinä on äärimmäisen levoton diagonaalijako, mikä toki tekee siitä jo automaattisesti kaunihimman.
Maalaamisen lisäksihän tässä tapaamisessa myös munamoitiin suurella innolla milloin minnekin. Ilmaisun tarkempi merkityssisältö jääköön hämärän peittoon.

Puhalsin tänään paljon. Ilmapalloon. Ilmaa. Pallo on ehkä pari metriä ympärysmitaltaan, joten vaati tovin jos toisenkin aikaa saada se täyteen. Syy sille, että tämän pallon puhalsin, on varmaankin lähinnä se, että kaikki mikä ei mitenkään liity lopputyön tekemiseen on jotenkin mystisehkösti äärettömästi kiinnostavampaa kuin mikä tahansa, mikä liittyisi. Ratkaisu tähän murheelliseen ongelmaan onkin siinä, että laittaa kaiken vain yksinkertaisesti liittymään siihen lopputyöhön. Ja tämä ilmapallohan liittyy.