Banaani, tuo hedelmien kärsimysnäytelmä

Pungenday, Confusion 47, 3177

Olen oppinut paljon asioita viime aikoina. Suurin osa niistä liittyy toki ruotsin kieleen, joten se ei ehkä sinänsä ole oppimista, ainoastaan mieleenpalauttelua. Vähän epäilyttää oliko sittenkään parasta harkintaa päättää kirjoittaa sekin pitkänä, kun en järin ole esimerkiksi nyt lukiossa koko kieltä edes opiskellut lukuunottamatta paria koetta jotka kävin tekemässä, mutta olisihan muunlainen ratkaisu ollut kertakaikkiaan nössö.
Asia, jonka sen sijaan ihan kunnolla ja peräti kantapään kautta opin, oli se, että banaanipizza kuulostaa huomattavasti, merkittävästi paremmalta valinnalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kyllä, tässä on otettu huomioon, ettei se myöskään edes kuulosta juuri muulta kuin erittäin kehnolta valinnalta. Innostuin siitä, että saattaisin pystyä syömään banaania kypsennettynä allergiasta huolimatta, mutta unohdin, ettei minulla ollut mitään syytä lainkaan haluta syödä tätä hedelmistä pöljintä. Sitten koko saatanan pizza maistui pelkästään banaaniliiskalle. Siinä oli ananasta ja curryakin, mutta sitä ei edes huomannut.

Niin. Saatana.
Syön pelkkää cashewpähkinää tästä eteenpäin. Tuo pähkinöistä hienoin, joka ei ole pähkinä ja jota tästä syystä voin syödä! Menisi varmaan kilo päivässä sitä.

Itse larppi ei ollut kauhean mieltäylentävä kokemus tällä kertaa, lähinnä koska perjantaina sattui suunnattomasti off-draamaa ja muutenkaan en ollut tässä taas kauhean jaksavainen sosiaalisen toiminnan suhteen. Viisi päivää on minulle nykyisin entistäkin tuskallisempi aika ihmisseurassa, etenkin jos porukassa on vähänkin ja varsinkin vähän enemmän hajottavia pällejä, ja vaikka metsää pelialueellakin sinänsä riittääkin, lurkkii joka kiven takana kuitenkin aina, aina, aina joku koukkunokkagoblini tai haltia jolla on niin kovin asiaa nyt maailmanpelastuksesta ja sitten pitäisi jaksaa vielä larppaillakin. Tai ehken vain jaksanut etsiä yksinnökötyspaikkaa tarpeeksi kaukaa. Tuolla samalla porukalla en joka tapauksessa enää pelaa, vaikka enimmäkseen toki ovatkin jees ihmisiä, joten muutenkin paperinohuen ja tylsän tasankohaltiahahmoni voin riemumielin rypistää ja nakata roskakoriin.
Ensi vuonna lienen tosiaan peikko, hyvin sisäänpäinkääntynyt sellainen, jos nyt ylipäänsä lähden.

Hehkeä joskin ennalta-arvaamaton matkaseurani Puolaan feidasi. Olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen, että lähdenkö nyt itsekseni Castle Partyyn vai olisiko tilanne nyt enemmänkin se, että

THIS 

MEANS 

SURF

!!!!11!!1

Vähän tavallaan houkuttelisi palata Unstadiin, toisaalta taas ei, koska Portugalissa oli kieltämättä äärettömän paljon mukavampaa. Villi kortti olisi tietysti Irlanti, jossa en ole edes käynyt. Ei vaikuta aivan kohtuuttoman hintaisilta kurssit jos pari viikkoa tällä kertaa vaikka Ropeconin jälkeen käyttäisi, ja loppukesästä syksyyn olisi parhaat aallokotkin siellä ja sillai. Lennot on tässä vaiheessa aika kalliita kyllä jo, ja muutenkin menisi mieluummin jonnekin minne pääsee liftaten taikka raiteita vähän kätevämmin.
Jos, sekä imaginääriset että mahdolliset todelliset lukijani, olette siis menossa jonnekin tekemään jotain jännää ja kaipaatte jostain ihmeellisestä syystä seuraa, saa toki vinkata, myös vaikka tämä jännyys tapahtuisi Parikkalan kirkonkylällä.*

Ja niistä asioista, joita olen oppinut: cashewpähkinöitä ilmeisestikin kuorrutetaan toisinaan maapähkinäöljyllä. Go figure.

 ____________
*Varaan tässä tapauksessa kuitenkin oikeuden lievästi skeptiseen suhtautumiseen jännyys-sanan käytön oikeellisuudesta