Banaani, tuo hedelmien kärsimysnäytelmä

Pungenday, Confusion 47, 3177

Olen oppinut paljon asioita viime aikoina. Suurin osa niistä liittyy toki ruotsin kieleen, joten se ei ehkä sinänsä ole oppimista, ainoastaan mieleenpalauttelua. Vähän epäilyttää oliko sittenkään parasta harkintaa päättää kirjoittaa sekin pitkänä, kun en järin ole esimerkiksi nyt lukiossa koko kieltä edes opiskellut lukuunottamatta paria koetta jotka kävin tekemässä, mutta olisihan muunlainen ratkaisu ollut kertakaikkiaan nössö.
Asia, jonka sen sijaan ihan kunnolla ja peräti kantapään kautta opin, oli se, että banaanipizza kuulostaa huomattavasti, merkittävästi paremmalta valinnalta kuin mitä se todellisuudessa on. Kyllä, tässä on otettu huomioon, ettei se myöskään edes kuulosta juuri muulta kuin erittäin kehnolta valinnalta. Innostuin siitä, että saattaisin pystyä syömään banaania kypsennettynä allergiasta huolimatta, mutta unohdin, ettei minulla ollut mitään syytä lainkaan haluta syödä tätä hedelmistä pöljintä. Sitten koko saatanan pizza maistui pelkästään banaaniliiskalle. Siinä oli ananasta ja curryakin, mutta sitä ei edes huomannut.

Niin. Saatana.
Syön pelkkää cashewpähkinää tästä eteenpäin. Tuo pähkinöistä hienoin, joka ei ole pähkinä ja jota tästä syystä voin syödä! Menisi varmaan kilo päivässä sitä.

Itse larppi ei ollut kauhean mieltäylentävä kokemus tällä kertaa, lähinnä koska perjantaina sattui suunnattomasti off-draamaa ja muutenkaan en ollut tässä taas kauhean jaksavainen sosiaalisen toiminnan suhteen. Viisi päivää on minulle nykyisin entistäkin tuskallisempi aika ihmisseurassa, etenkin jos porukassa on vähänkin ja varsinkin vähän enemmän hajottavia pällejä, ja vaikka metsää pelialueellakin sinänsä riittääkin, lurkkii joka kiven takana kuitenkin aina, aina, aina joku koukkunokkagoblini tai haltia jolla on niin kovin asiaa nyt maailmanpelastuksesta ja sitten pitäisi jaksaa vielä larppaillakin. Tai ehken vain jaksanut etsiä yksinnökötyspaikkaa tarpeeksi kaukaa. Tuolla samalla porukalla en joka tapauksessa enää pelaa, vaikka enimmäkseen toki ovatkin jees ihmisiä, joten muutenkin paperinohuen ja tylsän tasankohaltiahahmoni voin riemumielin rypistää ja nakata roskakoriin.
Ensi vuonna lienen tosiaan peikko, hyvin sisäänpäinkääntynyt sellainen, jos nyt ylipäänsä lähden.

Hehkeä joskin ennalta-arvaamaton matkaseurani Puolaan feidasi. Olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen, että lähdenkö nyt itsekseni Castle Partyyn vai olisiko tilanne nyt enemmänkin se, että

THIS 

MEANS 

SURF

!!!!11!!1

Vähän tavallaan houkuttelisi palata Unstadiin, toisaalta taas ei, koska Portugalissa oli kieltämättä äärettömän paljon mukavampaa. Villi kortti olisi tietysti Irlanti, jossa en ole edes käynyt. Ei vaikuta aivan kohtuuttoman hintaisilta kurssit jos pari viikkoa tällä kertaa vaikka Ropeconin jälkeen käyttäisi, ja loppukesästä syksyyn olisi parhaat aallokotkin siellä ja sillai. Lennot on tässä vaiheessa aika kalliita kyllä jo, ja muutenkin menisi mieluummin jonnekin minne pääsee liftaten taikka raiteita vähän kätevämmin.
Jos, sekä imaginääriset että mahdolliset todelliset lukijani, olette siis menossa jonnekin tekemään jotain jännää ja kaipaatte jostain ihmeellisestä syystä seuraa, saa toki vinkata, myös vaikka tämä jännyys tapahtuisi Parikkalan kirkonkylällä.*

Ja niistä asioista, joita olen oppinut: cashewpähkinöitä ilmeisestikin kuorrutetaan toisinaan maapähkinäöljyllä. Go figure.

 ____________
*Varaan tässä tapauksessa kuitenkin oikeuden lievästi skeptiseen suhtautumiseen jännyys-sanan käytön oikeellisuudesta

Tietäkää:

Pungenday, Confusion 37, 3177

1. Arcturus comebackaa syksyllä saman kämäisen pikkufestarin lavoilla joilla myöskin Tristania, joka toki enää ei ole mitenkään erikoisen laadukas orkesteri mutta jonka nostalgia-arvon takia mieluusti yhä näkisin, pärisee muuten vain.
Lyönpä vetoa, että olen aivan ehdottomasti joko paikalla tai sitten kotonani dataamassa.

2. Supernaiivi osoittautui suhteellisen kehnoksi teokseksi. Olisin odottanut parempaa konseptin ja vaihtelevista lähteistä lukemieni hehkutusten perusteella önnönnöö.

3. Huomenna karavaanimme jälkijättöisin osa lähtee jälleen taivaltamaan kohti Ruotsia sekä Ödesväv-kampanjan viidettä(kö jo muka?) osaa. Tänä vuonna korvamme eivät välttämättä ole edes metsän rumimmat, minkä lisäksi myös keksejä on kenties huomattavasti enemmän kuin muilla haltiaklaaneilla.
Larpin jälkeen käväisen pikaisesti verikokeissa Suomessa ja sitten jatkan, mikäli verihiutaleet sen suovat, matkaa kohti Puolaa jossa reilu viikko varmaankin vierähtää. Tähtäimessä on siis pääasiassa Castle Party, eli erään viehtymykseni kohteena muinoin toimineen alakulttuurin, jonka esteettisiä piirteitä minulla on edelleen taipumus ihannoida ja joita yhä toteutan aina silloin tällöin tekosyyn jostain keksiessäni, ilmentymä.
Väliin mahtuisi periaatteessa myös Ilosaarirock kun sinne joku ainakin jossain välissä olisi kaipaillut seuraa, mutta ei ole siellä bändejä jotka innostaisivat. ; __ ; Goottimökä riittänee siis kesän festaroinniksi.

4. Kävelin tänään metsäpolkua aikeenani uimaroida eräässä lammessa ja huomasin, että polunvarsilla tökötti tikkareita ihan joka paikassa, teipillä oksissa roikkuen ja mättäisiin sievästi tökittyinä. Toivon, että kyse oli jostain arveluttavammasta kuin jonkun lapsen synttäriohjelmanumerosta tms., mutta en nyt tiedä.

5. Ojensin tässä äskettäin poliisille kasan matoja ja sellaisia siirannäköisiä otuksia, eli syvältä lehtien seasta töissä löytämäni lompakon. Hän ei ilmeisesti ottanut todesta, kun totesin sen olevan "vähän etanainen", naureskeli vain, joten nyt en voi olla miettimättä miten mukavalta on tuntunut tutkia sisältöä kun siellä tosiaan oli ainakin se yksi etana setelitaskussa. Vaihtoehtoisesti etana välttyi sillä erää tutkimisilta ja viipottaa nyt jossain löytötavaravarastossa aivan onnettomana.
Lompakon lähettyviltä löysin myös ovelan viunakätkön kivenkolosta. Aika sankari saa olla, että keksii jostain suunnattoman innostuksen tulla ryypiskelemään Metsähallituksen toimiston pihoille. En uskaltanut haravoida kovin paljoa sen jälkeen sieltäpäin, koska seuraavaksi olisin epäilemättä törmännyt myös kaiken tämän irtaimiston omistajan yhä olemassaoleviin kappaleisiin.

6. Ajokortti. Minulla. We're toast.

7. Behold... the Arctopus. Niin helvetin tyhmä bändi. ಠ_ಠ

Saatanan progekakarat taas. Hei, minulla on kaksitoistakielinen kitara ja mitä tämä nyt? Jaan kuitenkin kanssanne tämän ihmeen, kun kerran itsekin kikattelin tapaukselle jopa useita katselukertoja. No ainakin tuolle yhdelle jannulle, joka jää lavan vasemmalle puolelle nököttämään ja läpyttää välillä käsillään tahtia ja/tai fiilistelee suorastaan stoalaiseen henkeen. Hyvä meininki hei.

(No oikeesti, vaikka tykkään dissata, niin toi on ihan jees bändi, sillä tapaa kuin nyt "ehe tehäänpä kasa hurjan uniikkia pörinää jota kukaan ei tajua ehe ollaanpa täten siis taitavia ja nokkeloita" -lähtökohdista ponnistava audiomasturbaatiokokoonpano nyt voi olla.)