Muumi-moment

Pungenday, Bureaucracy 9, 3177

Hilloa. Keittelin mustikoista ja sotkin mausteita sekaan, sellaisia joista tuli oikeastaan perusteellisen jouluinen fiilis. Hirmuisen makeaa, mutta niin kai hillojen kuuluukin olla, ja varsin maukasta.
Mutta elin aiemmin vahvasti käsityksessä, että hilloja keittelevät omatoimisesti lähinnä muumit ja muut sillä tapaa romanttisen vanhanaikaiset, höpsöhköt anarkistipehmo-satupeikkoset. Ei minulla ole edes hillokellaria, eikä varsinkaan sellaisia somia pieniä lasipurnukoita, joissa on kangastilkku päällä ja kyljessä sirolla kaunokirjoituksella Mustikka 2011 ja joilla sen kellarin hyllyt voisi täyttää. Mutta nyt olen kuitenkin DIY ja punk, yhteiskunnan asettamien hillonormien ja riistokapitalististenymstmshillobrändien ulkopuolella. I ain't part of no system, yo.
Sitä paitsi keräsin mustikat itse, koska aikeissani on ryhtyä eräjormaksi. Ainakin ensi kesänä sit. Hitto, ollapa Nuuskamuikkusen ja Muumimamman välimuoto - maailmassa ei olisi mitään, mistä en selviäisi!

Takana on myös suhteellisen onnistuneesti rölläilty lutkamarssi, joka riemastutti vähintään minua ja yleisön repeilevistä naamoista päätellen myös jonkinlaista määrää kanssakansalaisiamme. Pokka oli pettää vain siinä yhdessä kohtaa, kun satuin kuulemaan jonkun jannun aidosti, täydestä sydämestään ja hyvin painokkaasti ihmettelevän ystävilleen: "Eii... Siis mitä vittua nuo zombit duunaa?".
Oli siellä huvittuneenhämmentyneen massan joukossa kyllä muutamia vähän loukkaantuneenkin oloisia katseita, minkä kyllä toisaalta ymmärrän - aihe on sinänsä arka, eikä vitsiäkään tajua jos ei ole sattunut koskaan kuulemaan zombiewalkeista. Mutta kiusaus oli liian suuri, kun taannoisessa Risingin nuuksiomiitissä kerran tuli puheeksi että tällainen tempaus voisi olla hupaisa.
Joo. Marssin jälkeen eksyinkin sitten jälleen Helsingin Pakanaverkon iltamaan, jossa taas toki kesti jonkin aikaa ennen kuin pääsin kunnolla osallistumaan tähän mystiseen sosiaaliseksi kanssakäymiseksi kutsuttuun toimintaan. Olenhan aika uivelo ihmisiin tutustumisessa, ja vaikka useimmat ihmisistä ovatkin jo periaatteessa tuttuja, ei juttua kyllä yleensä lähde ihan niin helposti syntymään kuin vaikka nyt (nykyisin niin kovin harvinaisissa ; _ ;) Risingin miiteissä. Sisäpiirit ja sillai, etenkin kun asuu kaukana eikä tapaa kyseisiä ihmilöitä kovinkaan usein, eikä toisaalta ole ollut jäsenkään erityisen pitkään. Hetki, enhän minä ole vieläkään jäsen. Koska joku muinainen ja kadonnut (?) jäsensihteeri hukkasi vaivalla väännetyn hakemusperustelulappuseni. Tai jos ei hukannut, niin ainakin epäonnistui sen hyväksymisessä, koska on sentään kadonnut, ehk, tai lusmu vain.
No joka tapauksessa lopulta pelailin Dalmutia vaikka se on vastoin lautapeliperiaatteitani (1. Ei Dalmutia 2. Ei pelejä joissa voi olla silitysrauta tai kenkä), voitin sosiaalisen urpouteni ja jäin Helsinkiin kuitenkin toiseksikin yöksi, koska muut diskordia-nistit olivat menossa Linnanmäelle ja koska se oli sentäs kuulemma diskoleiri ni jee. Oli kiwaa. Hienoja ihmisiä. ^^ Kohta sitäpaitsi syysleiri omnomnom.

Olen myöskin alkanut lukemaan taas aika kohtuullisia määriä. Viimeksi luin kirjoja kunnolla, muutamaa satunnaista yksilöä lukuunottamatta, varmaan vuosia sitten. Nyt luen kyllä kaiken ruotsiksi koska halvempia kirjoja ja etenkinkun kohta kirjoitukset. Olin unohtanut ihan millaista on kunnolla uppoutua johonkin noin. Plus lisäksi instant tekemistä kaikkialla! Woaaahhhhhh.

Ei minulla oikeastaan taas mitään asiaa ollut, kunhan välttelin tässä tekemättömiä töitä.