Kaikkeen sitä ryhtyy kun mangoksi elää

Boomtime, Bureaucracy 43, 3174

Haa! Nyt on viikonfuckingloppu, mikä tarkoittaa, että seuraavat kaksi päivää minä olen lähes päätoimisesti lähikorvessa eksymässä ja hyppimässä käpyjä karkuun (toisin sanoen valokuvaamassa syksyä). Ja sen jälkeen viikko työharjoittelussa teatterilla! Kun lisätään vielä maalaus jonka aloitin ja sarjakuva jota jatkan, alkaa tuntua jo melkein taiteilijalta.

Mutta niin, nyt täytyy sanoa että olen vaarallisilla teillä, olen nimittäin erehtynyt sotkeutumaan ihan vääriin piireihin. Vähän kyllä kaduttaa, mutta toisaalta tällainen hurja anarkia maineesta ja seurauksista välittämättä on tavallaan jännää.

Kamalaa, tiesin kyllä että pari kaveria oli niistä jutuista kiinnostunut ja yksi oli lähtenyt mukaankin piireihin, mutta kai minä vaan ajattelin että minä pysyisin näissä asioissa järkevänä. En ollut aiemmin edes harkinnut, mutta sitten välitunnilla koulun takana tuo maninittu kaveri kertoi, että ansaitsee rahaakin, ja kysyi sitten minua mukaan. Epäröin kyllä (en minä tupakkaankaan sortunut kun joskus tarjottiin!) mutta lopulta uteliaisuus vei voiton; eihän se nyt niin paha asia voi olla, tai jotain. Niinpä minä suostuin ja nyt on paha räpiköidä enää irtikään.

Niin. Minä olen nyt Punkaharjun Seurakunnan Kerhotäti. :P Kun kerroin kavereille, sain kuulla saman päivän aikana seitsemän kertaa tarkalleen samat sanat: "Voi lapsiparkoja."
Mutta kas, viime keskiviikko meni hienosti. Polttopalloa ja omppusta vanhalla ala-asteellani, ei jummijammi mitä nostalgiaa. *Wirn* Ja onhan ne aikas söpöjä pentuja, ei ollenkaan niin rasittavia kuin luulisi 5-10-vuotiaista. ^^
(Vaikka niittikaulapantoja, liiallista kajaliutumista ja eeppisimpiä goottihameita/-housuja pitääkin siellä vähän rajoittaa.)
Vielä en ole joutunut suurimman haasteen eteen, nimittäin hartauden pitämiseen. Mutta ei huolta, en minä ala mitään moraalitonta ja järkyttävää diskordianistipropagandaa (kuten paavikortteja tai todellisuutta) pilteille jakelemaan vaikka pokkana pysyminen rukoillessa voi olla vähän hankalaa (no ei, kyllä minä siihen pystyn - olenhan sentään Herpertti Makkonen, uskomaton ninja! Ei kun en olekaan, mutta ei se mitään.)

Tämän lisäksi universaali totuushan on, että "Kerhotädit saa aina kaikilta." ;P (Tuossa oli kyse kyllä suklaalevyn jakamiseen liittyvästä epätoivoisesta perustelusta, mutta tarkemmin harkittuamme porukan yhteinen lopputulos oli, että näinhän se kyllä epäilemättä on. Minä ja Krista saatiin sitten suklaata. Kerhotätiys 4evahh!!1!)

Taasko tätä jargonia norjalaisista bändeistä ja larppaamisesta

Boomtime, 62. Chaos, 3174.

Hitto, ei olisi pitänyt ostaa Sirenian levyä. Ei siinä muuten mitään, mutta vähän häiritsevää kuunnella unessa, kun kuvitteellinen musta kynsilakkapullo toteaa kovin varoittavaan sävyyn: "Sireniaa et sitten ala kuunnella. Sirenia-fanit ammutaan ja hirtetään." Kahtena yönä peräkkäin, dammit, ja alkoi vähän mietityttää että olenkohan minä nyt sitten ensimmäisenä seinää vasten kun vallankumous alkaa, kuten sanonta kuuluu. Tai ei oikeastaan kuulu, mutta tästä lähtien sovitaan että kuuluu, koska... Oikeastaan en jaksa keksiä perusteluja. Mutta niin se menee.
Toisaalta kyllä ymmärrän, mikä sen kynsilakan pointti oli, koska kovin paljon ei pää kerta-annoksena Sireniaa kestä - sellaiset kappaleet kuten My Mind's Eye ja Glades of Summer ovat kyllä loistavia, mutta voisi sitä yrittää tehdä niitä lauluja enemmän eikä vain samaa uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Ja muutenkin kyllä kaikki tr00-Tristania-fanit dissaa Sireniaa. Screw you, Morten. :P

Onneksi hankin myös Octavia Speratin levyn, kun pitkään aikaan ei ole tullut ostettua mitään mielenkiintoiselta vaikuttavaa randomia. Winter Enclosuren kauniin valkoinen kotelo pisti silmään sieltä Levymestan synkän angstisen pimeän mustasta metallihyllystä. Ollakseen 'Norjan Indica', kuten veljeni takakannen kuvan perusteella lohkaisi, on kyseinen yhtye melko uskottavaa doom metalia, täytyy myöntää. Paha juttu Master Warjomaalle, joutuu luopumaan Pohjoismaiden kauneimman doombasistin tittelistä. Erm... Vai oliko se Duumipeikko? Nokuitenkin, Octavia on hieno bändi. "Girl power and all that stuff", kuten jo suuri soturi Typhan-Knee aikoinaan totesi. (Kyllä, pakko tuon tiedon on jotakuta kiinnostaa. Ainakin Duumipeikkoa. Ei, tietenkään Duumipeikko ei ole kuvitteellinen henkilö. Mitä sinä oikein luulet? Naurettava ajatuskin, ettei Duumipeikkoa muka olisi olemassa, lmao. Kuuntelet varmaan Sireniaa kun olet tuollainen ernesti.)

Jooh. Viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa Ruotsissa larppireissulla. Kuhmoisissa oli kyllä paremmat bileet, mutta hauskaa oli tuollakin. Ruoalla ei kuulemma saisi leikkiä, mutta Viking Linen seisova pöytä oli niin viihdyttävä ettei me voitu olla kokeilematta, miltä sitruunamustekala maistuu kinuskikastikkeen kanssa. Eihän se hyvää ollut, mutta toisaalta ei pahaakaan. Mustekala vain vähän ikävän tuntuinen pureskella. Blargh. Muttajoo, larppi meni sitten ilman suurempia mainitsemisen arvoisia mielenkiintoisuuksia (koska edes Duumipeikko ei jaksaisi lukea selostusta niistä juonikuvioista, jotka ovat viime kesästä asti olleet meneillään, saati sitten kirjoittaa). Sukat eivät kastuneet - pahasti - ja muutenkin ihan kohtalaisen hengissä selvittiin. Paluumatkalla tapahtui taas perinteistä laivassa koheltamista. Hytin kylppäri tai ainakin lavuaari puhallettiin täyteen kuplia käsisaippuasta ja Spritestä (sokeri sai kuplista kestäviä, ihan oikeasti melkein rehellisesti totta puhuen, eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa että jonkun mielestä nyt vaan oli ilmeisen hauskaa sotkea mahdollisimman paljon), jossain vaiheessa keksittiin tarina hukkuneesta merimiehestä nimeltä Ernesti*, ja sitten... No, tylsistyttiin ja mentiin hissillä edestakaisin. Viihdyttävää, ja kiistatta ainakin kehittävää. Mutta niin aina, niin aina.
"Saatiin papukaijamerkki hytin siivoamisesta. Minusta se oli kyllä enemmän sotkemista, mutta miten vaan."
"No kyllähän te sen saippualla siivositte."
"Joo. Ja limonaatilla."
"...Että työn sankarit vauhdissa taas."

Ostin laivalta mustan kynsilakkapullon, mutta se ei ole vielä sanonut mitään. Ehkä sen pitäisi olla kuvitteellinen, tai sitten sille pitäisi soittaa Sireniaa. Enkä minä edes tee mitään kynsilakalla, goddammit. Ehdotuksia? Voisin tietysti maalata sillä lamput mustiksi, siinä olisi tyyliä. Öh... Tavallaan. Kait.
__________________
*Ei, nämä nimet eivät muutu mielikuvituksellisemmiksi. Ernesti nyt vain kuulostaa niin tyylikkäältä. Kyseinen merimies oli saanut nimensä muuan Ernesto 'Che' Guevaran mukaan, koska hänen äitinsä oli kuubalainen tai jotain. Mutta se koko tarina on sen verran omituinen (ja laivan potkurit nyt ei vain toimi niin, sanoi Lauri sitten mitä tahansa), että saatte itse keksiä, miksi Ernesti sytytti nuotion pimeälle merelle. Paras tarina voittaa kolme käytettyä nenäliinaa, Ikea-lyijykynän ja hiuspinnin.