Mitä nämä sieraimet ikinä ovat puille tehneet

Boomtime, Discord 59, 3178

Toukokuun äärimmäinen kurjuuspotentiaali aktualisoituu jälleen. Näinköhän lie Yrjänäkin kevätpäiväin raastavuudesta kirjoittaessaan miettinyt ennen kaikkea kasvisukua Betula, tuota lauhkean vyöhykkeen katalinta olevaisuuden tasoa, joka vuosi toisensa jälkeen tekee kaikkensa turmellakseen eliökunnan kunnollisempien kansalaisten elelyn mielekkyyden. Nenää raastaa, raastaa sielua ja kaikkea siltä väliltä.

Olisipa siitepölyllä edes naama jota voisin heittää kivellä.

Ylipäänsä ehkä kaikella pitäisi olla. Nettiyhteyden pätkimisellä, univelalla, jäätelön hinnan salakavalalla nousulla, hajamielisyydellä, taidehistorialla, ehkä ääliöydellä jotenkin kollektiivisesti. 

En kyllä tiedä kuinka paljon tämä loppujen lopuksi parantaisi elämänlaatua. Voi hyvinkin olla ettei kivellä heittäminen edes olisi mitenkään tehokas ratkaisu jokaikiseen ongelmaan, vaan tämä käyttäytymismalli ainoastaan rähmäisi maailmankuvani hiljalleen brutaaliksi ja kyyniseksi saamatta siltikään aikaan mitään. Ja voisinko enää väittää olevani minkäänlainen pasifisti, jos edes noin abstraktienkin olioiden naamaa mielisin muhjoa? Sisältääkö tämä skenaario siis sen, että jäätelön hinnan salakavalalla nousulla on tietoisuus? Jos on, olisin hirviö, olisin hylännyt kaikki vähätkin periaatteeni! Ja jos ei, mitä hauskaa koko touhussa edes olisi? 

Ei. Joudun jälleen hyväksymään totuuden kaikessa karvaudessaan ja olemaan ihmisiksi myös näiden obstaakkelien edessä.*

Edellisessä päivityksessä mainittu järkyttävä yhteistaideteos on muuten nyt olemassa virtuaalisesti täällä. Saatte vapaasti palvoa sitä ja taiteellisia lahjojamme, esimerkiksi kaikenlainen rakentava kritiikki sen sijaan luonnollisesti johtaa katkeriin verivihoihin ja vuosia kestävään passiivis-aggressiiviseen kuittailuun. 

Myös-kaivattu muumiprogepöristelijä löytyi sekin, nimittäin Ritualin lätty The Hemulic Voluntary Band. Ihan on hilipakkata humppaa.

___________
*obstaakkeli on jo niin pöljä anglismi, että huvittaa. Sietäkää siis sitä.

Hemulitotalitarismi on jotenkin hieno sana

Sweetmorn, Discord 43, 3178

No jopas on ääliömäinen Bloggerin hallintapaneelin uudistus. Kaikki tällaiset uudistukset ovat toki ääliömäisiä kunnes niihin tottuu, paitsi kyllä ehdottomasti nyt tämä, joka VARMASTI on ääliömäinen vielä ylihuomennakin. Tämmöinen ääliötekstikenttä ja kaikkia tämmöisiä ääliömänttipääasioita.

Mutta se siitä. Näin olkoon. Kestän kaiken. HYVÄKSYN ASIAN. Muutoksen föhntuulet puhaltavat kuin wiatr halny lokakuisen Etelä-Puolan vuoriston murmeli- ja lumimyyrärikkailla rinteillä, ja jos kunnon vanhan bloggerpaneelin ne vievätkin mukanaan, on kyse vain siitä, että tämä on ihmisen osa. No ei oikeastaan, vaan siitä, että: ilma ei kykene vuoriston kohdattuaan ja sen vuoksi ylös noustuaan ja viilennyttyään pidättämään niin paljoa kosteutta jolloin veden tiivistyessä orografisiksi sateiksi vapautuu lämpöä ja näin ollen laskeutuessaan jälleen toiselle puolelle vuoristoa syntyy ilmavirtoja alaspäin, vinhoja ja lämpimiä kuin viltti jonka unohdin Turkuun. Niin. Siitä johtuvat muutoksen föhntuulet. Tai tavalliset ainakin.

Kävin Turussa! Syynä oli mm. Sólstafirin keikka, joka mitä maukkain esitys totta vie olikin. Erikoishienona kuriositeettina mainittakoon esim. moshaukseni määrä, jonka seurauksena pääni vielä seuraavana päivänäkin välillä ikään kuin vain putosi rintaa kohti jos päästin sitä vähänkään eteenpäin, koska mikään niskalihas ei yksinkertaisesti jaksanut kannatella sitä. Kuulostaa toden totta säälittävältä, mutta en ole ollut keikoilla viime aikoina mitenkään n. yhtään, ja voin myös hehkeän biologiaurani auktoriteetilla kertoa, ettei ihmisen niska ole sopeutunut huitomaan päätä ympäriinsä armotonta kyytiä vailla mitään ilmeistä syytä toista tuntia. Siinä ei ole mitään järkeä evolutiivisesti, hyvät ihmiset. Vaikka olisikin upeaa, jos olisi. 

Jälleen myös syntyi suurella innolla ja aamuyön voimalla yhteismaalaus!, josta toistaiseksi ei ole kuvaa mutta josta Morgan sellaisen mahdollisesti ennen pitkää taikoo jos tähdet asettuvat oikein tai muistan esmes häntä joskus muistuttaa. Siinä on mm. animulintuparveke, TV ja töpselipää, puunjuuria, hölmistyskissa, kieli ja kala, ankkuri ja ilmapalloja sekä SAATANA. Eikä siinä vielä tosiaankaan kaikki. Huolimatta kokonaisuuden ilmeisen hervottomasta kakofonisuudesta on sanottava, että kehitystä on selvästi tapahtunut näissä taiteellisten näkemystemme äpäräkimairoissa.

Samalla reissulla tapahtui myös paljon muuta, kuten Cluedoa helsinginyliopistonsalamurhaajain kerhoillassa jonne satuin, pikainen visiitti Helsingin huoltotunneleihin uuh epic UE, suklaakaurakeksejä, housuihmettelyä, sosiaalistusahdistumeilemista, Yrjänän näköinen tyyppi ja rutkasti huonoja väännöksiä Ruosteen sanoituksista, pehmoaseväijytyksiä, mangokärsimystä sekä parhain junankuljettaja, joka ennen jotain asemaa piti matkustajille mahtipontisen kiitospuheen jolle koko vaunu tirskui. 

Muuten kuuluu kaikkea hienoa myös. (Paitsi että kasvattamissani punajuurissa on jotain kurjia kirvoja! Yyh nyhyy, mutta onneksi Taikkarista löytynee joku rastapää, jolta voi lainata mäntysuopaa ja sillä niitä iskeä pataan.) Nythän lähinnä haaveilen kumkvattipuista ja ties sun mistä, pohdin kesäistä mahdollisyhteisnäyttelyä, väkerrän runoja pitkin aamuöitä kuten kunnon yökyöpeliboheemi konsaan, pänttään päivät pääksytysten pääsykokeisiin päättömän päästäisen päättäväisyydellä sekä myös suunnittelen nuuskamuikkuista tulevaisuutta (ja koetan muistaa olenko nähnyt unta vai onko Ruotsissa tosiaan joku progebändi joka on tehnyt levyn Hemulista). Kaiken kaikkiaan elo on muikeaa menoa ja tulevaisuusinnostunutta. Varsinkin pian, kunhan myös ne erään syksyn aikana roikkumaanjääneet lukiokurssit saan harteitani painamasta. Itse asiassa siis niistä hoitamatta on enää läpimätä ja houkkamainen final boss: taidehistorian kolmonen, kurjista kurjin, käpyisistä kököin, körttiläisyyksistä käsittämättömin.

Ihme listaamista nyt koko päivitys, mutta olkoon. Joskus asioita on listattava. Keksisin tuolle perusteluja, mutta on nukuttava, joten joudutte sen vain uskomaan.

Tässä myös musiikkikappale eli biisi. Hyvää kevättä.

Rikos ja sämpylä

Boomtime, Discord 14, 3178

Minä aloin kirjoittaa dekkaria. Parodiaa, yllättäen. Koska Liken kilpailu ja AIKAA, viimein, touhuta kaikkea vähän vähemmänkin Rakentavaa ja Hyödyllistä kuin kirjoituksiin lukeminen. Ei sillä, etteikö tämä toki olisi oikeinkin rakentavaa ja hyödyllistä. En yhtään vielä tiedä millaiseksi juoni oikein rakentuu, enkä oikeastaan päähenkilönkään luonteenlaatua kovin tarkasti, kunhan sompailen NaNo-kokemusten tuoman autuaan mitä-hittoa-tässä-juuri-tapahtui-pokan suojissa tulittaen näppäimistölle ihan mitä sattuu ja ihan miksi sattuu. Sen tiedän, ettei tässä murhata ketään, koska turhaa synkistelyä. Parkkeerataan vain invapaikoille luvatta.

Tämä tumma hahmo katsahti nopeasti ympärilleen ennen kuin luikki kohti ostoskärryjä. Hänen jokainen elkeensä oli syyllisen, lainsuojattoman: pystyin miltei kuvittelemaan sen kylmän hien, joka virtasi hänen ohimoiltaan kohti leukaperiä, sen hermostuneen tärinän, jolla hänen kätensä asettivat kolikon kärryihin ja vetivät ne ulos katoksesta. Samat kädet, jotka äsken olivat ohjanneet tämän punaisen auton kylmäverisesti väärään parkkiruutuun, lavealle polulle: samat kädet, jotka pian koskettelisivat leipähyllyn sämpyläpusseja kuin kenen tahansa kädet. Ja sämpylät vaikenisivat. Eivät ne kysyisi ottajansa omastatunnosta, eivät hyväksyisi eivätkä tuomitsisi tämän tekoja. Ne olivat sämpylöitä.

"Ne olivat sämpylöitä." Kirjallisuuden Nobel, olen sanonut tämän ennenkin ja tulen sanomaan tämän vielä monta kertaa: valmistaudu.

No mutta lukio on tosiaan ikään kuin loppu. Totta puhuen minulla on vielä hieman kuvailmaisun perusteita ja taidehistoriaa suorittamatta, mutta ihan hyvinhän tässä vielä ehtii ikään kuin tavallaan niin kuin ömh ja näin.

Kirjoitukset joka tapauksessa sujuivat ihan maukkaasti. Yhtään ei stressannut ei. No vähän ehkä stressasi. Ei kuitenkaan stressaa enää. Hohhoo. Ensimmäiset päivät olen vain perseillyt yhtäänmitääntekemättömyyden suloisessa syleilyssä, hiimaillut ulkona etsimässä kiipeilypuita, lukenut Murakamia ja miettinyt, miten paljon kaikkea ääriylihienoa, kirjoitusten aikana päähän pälkähtänyttä mutta silloin valitettavan toteuttamattomissa ollutta taidepörinää ehdin nyt tehdä ja mistä aloittaisin. Aloitin sammalgraffitikokeilusta, ja tällä kertaa sisätiloissa, koska vuosia sitten kun ensi kertaa sitä yritin eräällä parvekkeella, jonne veljeni oli opettanut variksia käymään, nokittiin koko töhkä pois ennen kuin ehti se juuri kasvaakaan.

Hain myös Helsinkiin akvaattisiin tieteisiin. Lomaketta täyttäessäni muistelin jo-melkein-voitonriemuisena, kuinka löin joskus yläasteella vedon siitä, että jos minusta tosiaan tulee joskus meribiologi, ostaa eräs sosiopaattiystäväni minulle sinä päivänä hautakiven. Lähinnä sisustuselementiksi siis, tai mistä minä muistan mitä silloin on tullut mietittyä. Jos taas jotenkin päädyn jollekin muulle alalle, joudun minä ostamaan hänelle arkun. Motivaatiota tuo vinhasti tämä, koska kalliitahan arkut ovat, ja pitkä tie kuljettavana siihen päivään, jona viimein Cousteaun jalanjäljissä samoan valtamerten tutkimattomia syvyyksiä mitä erikoisimpia elämänmuotoja ja ekosysteemeitä väsymättömänä kartoittaen, sanattomana kumartaen sen syvänsinisen hiljaisen maailman lakien edessä, jonka valtapiiriin olen tiedonjanossani tunkeutunut pilkon ja ryhmittelen lapamatojen ruoansulatusjärjestelmiä kumisaappaat märkinä ja hattu lokinpaskassa jollain jumalanhylkäämällä saaristomeren luodolla.

Minkä taakseen jättää, sen jne.

Boomtime, Chaos 7, 3178

Olen iltapäiväkolmesta lähtien keskittynyt pelkästään lukion äidinkielen oppimäärään, josta minun nimittäin olisi tämän viikonlopun aikana saatava kasaan puolet. Kello on pian kaksi. Koskapa touhu sujuu sen verran hienosti, että olen ehkä puolessavälissä jo tänään, herää kysymys: eikö näitäkin halvatun portfolioita olisi voinut tehdä joskus vähän aiemmin.
Olisi esimerkiksi voinut jo vähäsen, kainosti ja hellästi, aloitella vaikka ihan niiden kurssien aikanakin. Niillä lukemattomilla tunneilla, jotka sen sijaan istuin, ainakin vertauskuvallisesti ja luultavasti myös kirjaimellisesti, kaivelemassa nenääni. Mutta ei auta: lusmuilu on tieni, ja se tie on minun hyväksyttävä. Tai tehtävä parannus, mutta katsokaapas kun teen hohoho

Hienoin asia, mikä tästä pään hillittömästä tekstinkäsittelyräjähdyksestä on seurannut, on se sellainen tietynlainen irtautuminen kielestä, ns. lämpimämpi-efekti, jonka saa aikaan myös toistamalla jotain sanaa riittävän kauan. Tuo on vielä yksittäisillä sanoilla ihan siedettävää, mutta nyt, väsyneenä ja nälkäisenä, kun koko päivä on kulunut sanoja pyöritellessä, tulkitessa ja järjestellessä, lähestyn jokaista etenkin vähänkin erikoisempaa sanaa jotenkin siten, että minun pitää erikseen hahmotella päässäni sen merkitys. Sitä ennen se vain kuvaa äänteiden sarjaa, joka yhtä hyvin voisi olla vierasta kieltä.
Ymmärtämättömänä? Apurahahakemuksen? Voi jeesus. Hihitys ei lopu milloinkaan.

No, mutta sitten takaisin analysoimaan Poea!
On sellainen kutina nimittäin nyt että tulee hyvä analyysi.

ILMESTYS

12Ja tapahtui vuonna 3178, Kaaoksen viidentenä päivänä, sinä Laskevana Appelsiinina joka myös Pyhän Apostoli Hung Mungin pyhänä apostolihungmunginpäivänä tunnetaan, 12että paavi* astui ovestansa sisälle huoneeseen. 14Paavin oli määrä, kuten ääni hänen sydämessään käski, 15toimittaa tiettyjä rituaaleja jotka liittyivät joko Pyhän Apostoli Hung Mungin pyhään apostolihungmunginpäivään 16tai sitten johonkin muuhun. 17Jokin muu on tietysti vaihtoehdoista todennäköisempi, 18sillä paavi oli hyljännyt aatoksistaan tietyt Principia Discordian osat 19ja kovettanut sydämensä esim. koko pöljälle kalenterijärjestelmälle. 11Niin paavi ryhtyi toimeen.

20Samassa taivaat aukenivat ja paavin torvet täyttyivät tuhansien korvien jylystä. 21Nimenomaan noinpäin. 22Valo täytti huoneen ja välkkyi tuhansissa Herran Robotti Yksi Sarvis Hyökkäyksen väreissä 23sokaisten paavin silmät ja ylikuormittaen hänen verkkokalvonsa tappisolut 23siten, ettei hän koskaan enää erottanut kansainvälistä Kleinin sinistä tavallisesta tummansinisestä 23tai sitten hän näin vain väitti välttääkseen syyntakeettomana läksytyksen väriopin tunneilla, 23kun ei niitä alun perinkään osannut toisistaan erille sanoa.
24Ja valo välkehti kuin diskoteekin efektihörbylät, vaikkei missään minkääntyyppistä strobovaloa näkynyt, 25ja paavi huudahti taivaita kohden: "NO MITÄS HELVETTIÄ NYT TAAS?"
26Ja taivaasta laskeutui Herran Robotti Yksi Sarvisen Hyökkäys Enkeli Gabriel 27delfiinien vetämissä kultaisissa etc you know this shit already vaunuissa, kohottaen loimuavan miekkansa kohti paavin kasvoja. 28Ja voi kuinka se loimusi, loimusi niin kehvelisti, 29että paavi joutui silmiään siristämään kuin herätessään yöllä vessaan ja laittaessaan loisteputken siellä päälle.
30Ja Hyökkäys Enkeli Gabriel sanoi: "Voi jumalauta Anni, vaikka kuinka sait kilon cashewpähkinöitä joululahjaksi, ei niitä ehkä kannata syödä puolen kilon annoksissa. 31Ei oikeesti, jeesus mikä mäntti."
32Sanottuaan tämän katsoi enkeli paavia TUIMASTI ja lähti sitten tekemään jotain mielekkäämpää 33jättäen kuitenkin yhä välkehtivät valonsa päälle 34ihan kiusallaan.
35Ja paavi jäi istumaan alun perin yhdeksänsadan, nyt ehkä kuudensadan gramman painoinen cashewpähkinäpussi vierellään, 36miettien sitä jumalallista sanaa, joka hänet oli valittu kuulemaan.
38"Perhana. Oli tämä nyt sentään roimasti parempi ilmestys kuin Marialla aikoinaan", 37hän mietti huojentuneena.
______
*eräs paavi, ei silleen niinku THE paavi

Also, Hyökkäys Enkeli Gabriel, sellaisena kuin tässä uskonnollisessa dokumentissa esiintyy, ei millään muotoa liity erääseen Feder&Schwertin Engeliin, toivottavasti

Paluu menneisyyteen jne

Prickle-Prickle, Aftermath 47, 3177

Kävin muinaisia julkaisemattomia blogitekstejäni läpi. Sieltä löytyi kaikkea, kuten mietiskelyjä sen suhteen, että mistäköhän nämä ihmeen mustelmat on tulleet ja pitäisikö käydä lääkärillä. (Jotenkin sympaattista. Voisipa mennä taaksepäin ajassa sen verran että voisi taputtaa silloista itseäni päähän! Ai että.)
On a related note: tiedättekö kenellä on, ihan ilman lääkityksiä ekaa kertaa reiluun vuoteen, ihmiselle jopa virallisesti normaali määrä verihiutaleita? Ette koskaan arvaa! Okei, kaikilla teillä ehkä, mutta silleen, kenellä muulla?
No mutta sitten löysin myös settiä, jonka julkaisematta jättäminen kyllä harmittaa, mutta jota ei enää olisi kauheasti mieltä julkaista. Kuten liftausfiiliksiä Norjasta, kun juuri olin päässyt surffimajalle asti. Ja jotain hienoa selitystä siitä, että taannoisissa seurakuntavaaleissa ei vallinnut todellinen demokratia, koska jumalia, joiden kannattajia sai äänestää, oli kuitenkin vain yksi. Kai nyt sentään olisi hienoa järjestää muutaman vuoden välein ihan kirkon sisällä äänestys siitä, että voisiko palvottavaa entiteettiä vaihtaa?
Hirveää masentelua myös johonkin aikaan introversiosta ja aikaansaamattomuudesta ja sen sellaisesta. Sitten runoja, mutta harmillisen vähän, ja jos nyt ikivanhasta materiaalista puhutaan, myös Työnhakuterroristin keskeneräisiä edesottamuksia. Pitäisiköhän jatkaa sitä projektia. No en jatka kuitenkaan että turha haikailla. Ja kertomuksia vanhoista miiteistä.

Suoritin äskettäin visiitin Turkuun, kuten oli ollut suunnitelmissa jo hyvän aikaa, morjenstamaan sikäläisiä sekalaisia sankareita. Seurasi muun muassa maalaustaidetta. Epämääräistä jatkoa siis taidehistorian merkkiteokselle Nistin kylpyhetki, sama työpari Morgan & Minä kun tarttui jälleen siveltimiin, kumpikin lähtien taas työstämään omaa osuuttaan vastakkaisilta puolilta kangasta. Kuva siitä on täällä, eräänlaisena bonusmateriaalina näkyy kauniisti myös Morganin peittoa! Maalaushan on kuitenkin jopa peräti paljon hienompi kuin tuo aiempi, ehkä tietyllä tapaa myös, no, harmonisempi kokonaisuus. Vaikka siinä on äärimmäisen levoton diagonaalijako, mikä toki tekee siitä jo automaattisesti kaunihimman.
Maalaamisen lisäksihän tässä tapaamisessa myös munamoitiin suurella innolla milloin minnekin. Ilmaisun tarkempi merkityssisältö jääköön hämärän peittoon.

Puhalsin tänään paljon. Ilmapalloon. Ilmaa. Pallo on ehkä pari metriä ympärysmitaltaan, joten vaati tovin jos toisenkin aikaa saada se täyteen. Syy sille, että tämän pallon puhalsin, on varmaankin lähinnä se, että kaikki mikä ei mitenkään liity lopputyön tekemiseen on jotenkin mystisehkösti äärettömästi kiinnostavampaa kuin mikä tahansa, mikä liittyisi. Ratkaisu tähän murheelliseen ongelmaan onkin siinä, että laittaa kaiken vain yksinkertaisesti liittymään siihen lopputyöhön. Ja tämä ilmapallohan liittyy.

Moraalinen ongelma

Boomtime, Aftermath 40, 3177

Filosofiantunneilla ja vähän missä vain liehakkaissa yhteyksissä, joissa on tarkoitus panna ihmiset pohtimaan eettisiä pulmia, on lähes aina se yksi tietty tehtävä: lista eri ihmisistä jotka on laitettava järjestykseen sen mukaan, kenet heistä pelastaisi ensiksi elinsiirrolla/tulipalosta/lentokoneesta, jossa laskuvarjoja on liian vähän. Sen on tarkoitus kai saada miettimään ehkä ylipäänsä utilitarismin ja ihmisarvon monimutkaisuutta. Yleensä nämä ovat kuitenkin jossain määrin mielekkäästi omien arvojen yms. valossa korkeintaan lievin tunnontuskin ratkaistavia tehtäviä (suurin pulma taitaa olla, että ansaitseeko laskuvarjon jo toteutetuilla hyvillä teoillaan vai potentiaalisilla sellaisilla, ja tuota korostava ikäkysymys).

KYSYM PÄHÄN SIIS VAIN: MISSÄ ON HAASTE NOISTA TEHTÄ VISTÄ??!

Tein teille tässä uuden, josta toivottavasti on iloa pidemmäksi aikaa.
Tilanne: sairaala on, kyllä, syttynyt tuleen.

No niin. Olet itse kuukauden jonotuslistalla polvileikkaukseen vakavan, hengenvaarallisen polvikatarrin takia ja haet nyt uusintareseptiä kipulääkkeisiin. Odotushuone, johon olet jäänyt jumiin jokusen muun paikalle osuneen henkilön kanssa, täyttyy parhaillaan savusta, ja liekit lyövät käsidesillä vahingossa voidellun puuoven takaa läpi MINÄ HETKENÄ HYVÄNSÄ! Palokunta on jo tarttunut toimeen, mutta pystyy ikkunan kautta tikkaiden, köysien ja sapelien kanssa pelastamaan vain yhden ihmisen kerrallaan. Tähän kuluu osapuilleen vartti per henki, ja odottavien mahdollisuudet selviytyä pienenevät huimaa vauhtia (vartissa ehkä sen 8 prosenttiyksikköä, niin että ensimmäisellä on 100% mahdollisuus, seuraavalla 92%, sitten 84% jne). Ja savukin lisää jännitysmomenttia. Valitettavasti olet polvestasi huolimatta ainoa, joka pystyy liikkumaan huoneessa kävellen (olet 20 senttiä pitkä, muut joutuisivat savun takia ryömimään lattianrajassa tukehtumisen välttääkseen) ja palokunta pyytää sinua raahaamaan kerrassaan pienestä koostaan huolimatta supervahvoilla käsilläsi jengiä ikkunalle päin sitä mukaa kun ehdit. Ystävällisen ja rohkaisevan hoputtamisensa ja äärimmäiskiireellisen pelastustoimintansa lomassa he ehtivät pukea sinut tulenkestävään sukkaan jotta selviäisit itse, ja, koska edustavat palokunnan meediojaostoa, kertoa sinulle pelastusta odottavista yksilöistä seuraavaa:

1. Heljamanteri Myttinen, 15 vuotta. Toimii sairaalassa TET-apulaisena, mutta suuresti kunnianhimoisena persoonana on myös ikäänsä nähden mitä motivoitunein kemisti sekä biologi. Kiertelemättä turhia voimme sanoa suoraan, että näillä näkymin tulee Heljamanteri mahdollisen loppuelämänsä aikana kehittelemään monituisia hyödykkäitä asioita, joiden avulla meidän ja kanssaihmistemme elinikää sekä myöskin laatua voidaan huimasti edistää. Sekä itse väkerrellen että inspiroivana esimerkkinä toimien. Vinkkinä esim. kantasoluterapiassa tapahtuva läpimurto, jonka avulla on mahdollista vuonna 2022 parantaa useimmat leukemiatyypit täysin, viivästyy huomattavasti ilman Heljamanterin kirjoituspöydällä tällä hetkellä vielä hieman kesken olevia kehitelmiä. Heljamanterilla on tällä hetkellä hyvin vakava polvilumpiotuberkuloosi, joka vaatii kiireellistä leikkaushoitoa (vinkki: kiireellisempää kuin sinä). Hän on raudanluja kreationisti ja äänestää kristillisdemokraatteja. JOS KOSKAAN SAA SIIHEN TILAISUUDEN

2. Intero Koriantero, 49 vuotta. Oli tuomassa ilmapalloja sairaalan sairaille lapsille, mutta kipeän, jo leikkaushoitoa vaativan polviontelontulehduksensa takia joutui istahtamaan odotushuoneeseen kenties kohtalokkain seurauksin. Intero on toiminut vapaaehtoisena sairaalaklovnina (ei hullun pelottavana) vuosikaudet ja tekee muutoin töitä superhippi-maailmanpelastuskehitysmaakaupbaketjun alihankkijana. Elämänsisältönsä Intero saakin muiden auttamisesta, ja esimerkiksi perimänsä miljoonaomaisuuden hän jakoi kehitysmaiden taloutta edistämään pyrkiville avustusjärjestöille, lukuunottamatta niitä muutamaa euroa, joilla hän osti Reilun Kaupan kahvia. Intero muisti tänään, että hänen elokuvaohjaajaserkkunsa tietää salasanan hänen yksityiseksi tarkoitettuun blogiinsa. Jos Intero tänään menehtyy, blogin pohjalta ohjataan mitä todennäköisimmin menestyvä, suorastaan innoittava elokuva, joka varmastikin inspiroi vaikka sun ketä toimimaan elämänvalinnoissaan ainakin kutakuinkin samassa hengessä.

3. Tyvek Nenirippup, 5 vuotta. Viimeinen brutopialainen. Oli vaan mekastamassa jotain odotushuoneessa, emt

4. Unnios Metsölä, 26 vuotta. Innokas idealistipoliitikko (rkp) ja valtiotieteen opiskelija, joka odotti aikaa munuaiskivien hoitoon. Hänen poliittinen uransa ei ole ihan saanut tuulta siipiensä alle koska argumentointi sortuu usein pelkkään perustelemattomaan höttöön, mutta yritys on ainakin hyvä ja sydän oikeassa paikassa, ehkä pääkin siis joskus palaa kiertoradalta. Unnioksen lähipiiriin kuuluu leppoisa sotaveteraanikummi, joka tuskin selviää viikkoakaan ilman kummilapsensa huolenpitoa. Unnioksen kummi kertoo usein tarinoita sota-ajoista ja on palkittu viidelläkymmenelläseitsemällä Mannerheim-ristillä, -viivalla, -ympyrällä ja -mutkalla urhoollisuudestaan ja neuvokkaista, tässä tarkemmin erittelemättömistä toimistaan, joiden takia säästyi noin kahdenkymmenen sotilaan sekä useamman sadan vihollissiviilin henki. Sota-ajoista on kummilla myös jäljellä vaikea polvikaihi, johon hän on kuitenkin saamassa hoitoa tässä aivan lähipäivinä, jos Unnios pystyy hänet sairaalalle viemään.

5. Elysie Dipolidou, 67 vuotta. Avaruuskulttuuri-aktiivi ja satunnainen huimausaineiden väärinkäyttäjä, joka lähinnä eksyi tänne hauskoja, toki auttamattoman päänsisäisiä palluroita seuratessaan. Ei tunne tällä hetkellä juuri kipua eikä silleen välttämättä huomaisi kuoliaaksikärventymistään, mutta puhuu mielellään kielillä ja johtaa parhaillaan jännittävää parinkymmenen ihmisen uskonlahkoa. Lahko ei ole itsessään mikään kauhukultti, vaan leppoisa, useille ihmisille tukea ja turvaa tuova lämminhenkinen yhteisö. Juuri nyt lahkon jäsenet tosin joogaavat lukittuna väestönsuoja-saunaan, jonne vain Elysiellä on avain. Armoitettuna profeettana ja piripäänä Elysie on erityisen ylpeä homeopaattisestajaihanmistäsattuu-seerumistaan, jonka avulla lähes kaikki leikkaustakin vaativat polven kipu-, ongelma-, murhe- ja angstitilat, joihin sitä on tähän asti kokeiltu, ovat hellittäneet. Ja niitä oli aika paljon. Länsimainen lääketiede ei vaan kato tajuu.

7. Jenny, Jeanne, Jens ja Ossi Wöbb, 13 vuotta. Siamilaiset neloset, jolla on yhteiset jalat sekä superkehittyneet, vähänniinkuin hivemind-tapaan toisiinsa yhteydessä olevat aivot, mutta ymmärrettävästi paljon fysiologisia ongelmia arkipäiväisten askareiden suorittamisessa ja esimerkiksi nivelten (erityisesti polvien) ja lihasten kehityksessä. Olivat sairaalassa hakemassa reseptiä Jensin siitepölyallergioihin ja tutkituttamassa akuutin polvivaivan, joka onkin tarkoitus leikata viikon päästä. Nelikko on mukana NASAn avaruusohjelmahärpättimessä, jonka tarkoitus on aivan lähiaikoina lähettää avaruuden samoamattomia aavoja kohti sukupolvialus, jännysköj planeettoj etsimään ja silleen kaikkea hienointa puuhaamaan. Itse he eivät ole alukselle astumassa, mutta aluksen piirrokset ja yleiset insinöröinnit on nakitettu ratkaisevissa määrin heille. Myös transhumanismista suuresti innostuneet sisarukset ovat lainanneet erikois-päätään esimerkiksi Hedonistic Imperativelle ja tähtäävät nyt vakaasti kärsimyksen poistamiseen tyystin ihmisten keskuudesta, oli se nyt sitten enemmän tai vähemmän jees tavoite. Kokoomusnuoria jostain syystä (paitsi Ossi, Ossia ei politiikka kiinnosta). Näiden jälkeen et ehdi enää pelastaa ketään muuta, koska kätesi ymmärrettävästi väsyvät näin suuren yksittäisen taakan takia.

8. Se hillittömän ärsyttävä, omahyväinen apina yläasteeltasi. Hänen nykyisestä elämästään et tiedä kyllä oikein mitään. Kirkuu parhaillaan ihan julmetun lujaa ja häiritsee tätä kautta aktiivisesti niin palokunnan pelastustoimia kuin omaa keskittymiskykyäsi tärkeään tehtävääsi lietsomalla pakokauhua, epätoivoa ja lamauttavaa paniikkia niin, että kaikkien selviytymismahdollisuudet putoavat kahdeksan prosenttiyksikön sijasta aina kolmetoista varttia kohden. Ajatella!

9. Mielkuko Mukka, prätkäjengin johtaja, 40 vuotta. Jengin nimi on HURJAT LOHIKÄÄRMEEN SYÄJÄT ja tunnuksena VALTAVAN SUURI 666 VATSASSA. Ihan hirveää jengiähän ne on. Ei mitään järjen jättiläisiä, sitä paitsi tykkäävät riehua, juoda ja riehua lisää. No, tykkäisivät, mutta Mielkuko on kuitenkin raivoraitis pasifisti. Haluaa Guzenina-Richardsonin malliin laimentaa Suomesta oluen ja kaikkea. Hän pitää siis 5000-päisen porukkansa kurissa ja nuhteessa ja ties vaikka Herran pelossakin niin, ettei yhtäkään päiväkotia ole poltettu koko vuosikymmenen aikana, yhtään kaupunkia tuhoutunut jengin sisäisissä riidanpoikasissa eikä yhtään keskustan ehdokasta päässyt kansanedustajaksi poliisia murhattu päämajan tarkastuksissa. Siellä päämajassa on jopa kukkakuvioinen pöytäliina, ja mätsäävät verhot. Tosin tilanne ei välttämättä ole näin yksinkertainen, sillä Mielkuko, joka vieraili sairaalassa nimenomaan psykiatrisella osastolla, kantoi tuntia ennen palon syttymistä sairaalaan sisälle lavallisen sytytysnestettä, mikä nyt näin tarkemmin ajateltuna vaikuttaa aika hämärältä.

10. A.W. Yrjänä. Hei oikeesti.

11. Koiperi Keksi, 13 vuotta. Tämä nuori sankari on siitä hieno tapaus, että hänen ruumiinsa toimii kotina myös eräälle toiselle sielulle, nimittäin Veikko Huovisen sellaiselle. Koiperi on jo jonkin aikaa sitten huomannut, että hänen kirjalliset tuotoksensa tuntuvat saavan innoituksensa jostain aivan toisesta tajunnasta kuin hänen omastaan. On selvää, että tällä edesmenneellä kirjailijallamme olisi vielä paljon sanottavaa, nyt myös liittyen siihen paikkaan, jossa hän nykyisin enimmäkseen luuhaa, eli kuolleiden valtakuntaan. Mikä olisikaan parempi kanava ihmiskuntaa ikuisuuksia vaivanneisiin kysymyksiin vastaamiselle kuin muutama oiva opus Huovisen kynästä! Lisäksi Koiperi tekee jumalaisen maukasta punajuurisosekeittoa.

12. Sölvi Puuppu, 23. Intohimoinen poikkitaiteilija, joka nyt ei ole muuten millään tavalla kiva ihminen edes, mutta uudistaapahan ajan kuluksi aivan näinä päivinä sekä näyttämö-, kirjallisuus-, ja kuvataiteen että musiikin sellaisilla keinoilla, että niitä ei voi yksikään meediopalomies edes kuvitella, saati sitten sinä. Renessanssisankareitten ansiot taiteen saralla on kuule pieniä käpylehmäaskartelurinkejä tämän rinnalla. Ne on sellaisia nämä taide-elämykset, joita Sölvi suunnittelee, että kyynisinkin kriitikko arvelee taivaitten avautuneen sylkemään mannaa, hunajaa, sulaa suklaata, vaniljakastiketta, siirappia, pehmistä ja savulohivoileipiä kuolevaisten ylle. Siinä unohtuu ainakin toviksi uskonnot ja sodankäynnit ja mitä näitä pieniä ihmiskunnan toisilleen aiheuttamia riesoja nyt olikaan, kun kyynelsilmin ja kädet käsissä katsellaan tätä ihmeellisen estetiikan ymstms loistoa ja sen jälkeen mennään koko maailman väestön voimin vertauskuvalliselle teekupposelle. Mutta koska Sölvi on kenkkumainen ihminen, on juttu niin, ettei sinulla ole itselläsi valitettavasti juuri mahdollisuutta selvitä tästä pelastusoperaatiosta, vaikka hänet saattaisit saadakin turvaan - tämä ystävämme on nimittäin, sen lisäksi että tosiaan on kenkkumainen, suihkuttanut itsensä täyteen hajuvettä, joka sisältää juuri sitä yhtä allergeenia joka sinulta uhkaa viedä hengen, jos sitä erehdyt vartinkin verran lähietäisyydeltä koskettamaan! Voi kurjuus.

---

No niin. Siinä ne ehkä oli. Tekisi mieli kyllä muutama lisää keksiä, mutta ehkä nyt ei kuitenkaan. Teen joskus improved-version, jossa on vaikka se sata pelastettavaa ja jotain. Ja sit piirrän kaikista kuvat MS Paintilla. Mutta en nyt. Nyt on kirjoitettava NaNo loppuun.